Sanonta ”kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää” sopii moneen tilanteeseen, mutta erityisen se kuvaa meitä ihmisiä. Monesti ulkokuoren ja olemuksen perusteella syntynyt ensivaikutelma ihmisestä osoittautuu vääräksi, kun ihmiseen saa tutustua ajan kanssa.

Monet kerrat olen häpeäkseni huomannut ennakkoluulojen värittämän ensivaikutelman jälkeen henkilöllä olleen kultainen sydän ja kaunis mieli. Toki silloin tällöin arviointikyky on pettänyt myös toiseen suuntaan. Arviointiin vaikuttavat niin tapaamishetken luonne kuin myös omat asenteemme ja odotuksemme. Yksinkertaistaen voi silti todeta, että ulkokuori voi pettää.

Viisautta on käyttää toisen ihmisen arviointiin aikaa ja antaa hänelle ja itselleen mahdollisuus aitoon kohtaamiseen. Eihän sitä ikinä tiedä, vaikka uusi kohtaaminen antaisi lahjaksi elinikäisen ystävän. Kohtaamisista on kyse myös päivän raamatuntekstissä.

Jeesus kohtaa syntisen

Tämän päivän Luukkaan evankeliumin tekstissä sanonta ”kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää” osoittautuu todeksi kahden siinä esiintyvän henkilön kohdalla.

Teksti on kertomus syntisen naisen ja Jeesuksen kohtaamisesta fariseus Simonin talossa. Tekstiä ei esiinny muissa kuin Luukkaan evankeliumissa. Temaattisia samankaltaisuuksia toki löytyy, minkä vuoksi teksti vaikuttaa kovin tutulta:

• Esimerkiksi jalkojen voitelu (Luuk. 7:37-39) vaikuttaa erehdyttävästi samankaltaiselta tapahtumalta, kun Maria voiteli Jeesuksen pääsiäisviikolla (Matt. 26:6-13; Mark. 14:3-9; Joh. 12:2-8).

• Samoin vertaus armahtavasta isännästä (Luuk. 7:41-42) on huomattavasti pidempänä versiona Matteuksen evankeliumissa (Matt. 18:23-34).

Kertomuksessa Jeesusta lähestyy kaksi toisilleen vastakohtaista henkilöä: julkisyntinen nainen ja hurskas farisealainen mies. Näitä kahta henkilöä yhdistää oikeastaan vain yksi asia: he kummatkin kohtaavat Jeesuksen. Luetaanpa teksti.

”Eräs fariseus kutsui Jeesuksen kotiinsa aterialle, ja hän meni sinne ja asettui ruokapöytään. Kaupungissa asui nainen, joka vietti syntistä elämää. Kun hän sai tietää, että Jeesus oli aterialla fariseuksen luona, hän tuli sinne mukanaan alabasteripullo, jossa oli tuoksuöljyä. Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä.

Fariseus, joka oli kutsunut Jeesuksen, näki sen ja ajatteli: ’Jos tämä mies olisi profeetta, hän kyllä tietäisi, millainen nainen häneen koskee. Nainenhan on syntinen.’ Silloin Jeesus sanoi hänelle: ’Simon, minulla on sinulle puhuttavaa.’ ’Puhu vain, opettaja’, fariseus vastasi.

’Oli kaksi miestä’, sanoi Jeesus. ’He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?’ Simon vastasi: ’Eiköhän se, joka sai enemmän anteeksi.’ ’Aivan oikein’, sanoi Jeesus.

Hän kääntyi naiseen päin ja puhui Simonille: ’Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.’ Ja hän sanoi naiselle: ’Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.'” (Luuk. 7:36-48)

Tekstin tilanne on yksi niistä monista, kun Jeesus rikkoo ihmisten ennakkoluuloihin perustuvia sosiaalisia tabuja, jotta hän voi kohdata avuntarpeessa olevan ihmisen. Jeesus ei sivuuta ihmisen hätää sen tähden, että hän olisi pelännyt, mitä toiset ihmiset ajattelivat. Tämä antaa aiheen meille jokaiselle pohtia omaa suhtautumistamme lähimmäisiin.

Tekstissä Jeesus aiheutti pahennusta ’hurskaissa’ sivustaseuraajissa sallimalla julkisyntisen naisen tulla lähelleen ja voitelevan jalkansa kallisarvoisella hajusteella, jota nainen todennäköisesti oli käyttänyt myös syntisissä ’puuhissaan’. Mooseksen laki ei kieltänyt Jeesusta sallimasta naisen ilmaista tällä tavoin tunteenpurkaustaan.

Tekstissä fariseus Simon silti paheksui Jeesuksen ratkaisua, koska hänen näkökulmastaan Jeesus rikkoi farisealaista lakia – eli ihmistekoisia, hurskastelevia ja kuolleita säädöksiä. Farisealainen laki oli kaikessa pykäläviidakossa kadottanut Jumalan lain hengen. Hurskaat fariseukset eivät esimerkiksi olleet julkisyntisen kanssa missään tekemisissä, koska he pelkäsivät tulevansa osallisiksi heidän synneistään, jos he seurustelivat syntisten kanssa.

Kun nyt Jeesus salli julkisyntisen – vieläpä naisen – kosketella itseään ja jopa voidella jalkansa voiteella, jota nainen oli käyttänyt synnintekoon, se oli jotain täysin anteeksiantamatonta Simonin kaltaisten farisealaisten hurskastelijoiden näkökulmasta.

Simonin noudattamat puhtaussäädökset saattavat hymyilyttää meitä, mutta ennen kuin tikahdumme nauruun, kannattaa katsoa oman takin alle. Ettei vain minultakin löydy jotain vastaavia ennakkoluuloja tai ’puhtaussääntöjä’, jotka estävät minua olemasta ihminen toiselle? Olenko vapaa kyseenalaisista ennakkoasenteista? Olenko vapaa myös toisten ihmisten asettamista ennakkoasenteista eli uskallanko lähestyä toista ihmistä, jos tiedän lähimmäisteni paheksuvan tekoani, vaikka syyttä?

Edellä mainitsin fariseus Simonin ja syntisen naisen olevan toisilleen vastakohtaiset hahmot, vaikka Jeesuksen näkökulmasta he kummatkin tarvitsivat ’tervehtyäkseen’ täsmälleen samaa lääkettä.

Tutustutaanpa vielä heihin kumpaankin tarkemmin ennen kuin kuulemme, mitä sanottavaa Jeesuksella oli heille.

Fariseus Simon

Fariseus Simon oli kaikin puolin kunnioitettava ja nuhteeton mies. Emme voi juuri analysoida hänen elämäänsä, koska emme tunne häntä muusta yhteydestä, mutta uskoisin, että arvostettuna fariseuksena hänen vaelluksensa oli ulkonaisesti kelvollista.

Hurskaana fariseuksena hän osasi julkituoda hyveellisen puolen itsestään, joten hän todennäköisesti oli yleisesti tunnettu ja arvostettu henkilö kaupungissa. Hän harjoitti avokätisesti laupeutta, millaiseksi myös Jeesuksen kutsuminen vieraaksi on luokiteltava. Oli hyve kutsua juutalainen opettaja kotiinsa aterioimaan etenkin jos hän oli vieraspaikkakuntalainen.

Simon kutsui Jeesuksen luokseen, jotta muut näkisivät hänen tekonsa ja arvostaisivat hänen hyveellisyyttään. Hänen kaltaisiaan hurskaita ja avokätisiä henkilöitä rabbitkin mieluusti kiittelivät ja siunasivat. Samoin Simon varmasti odotti myös Jeesuksen tekevän. Koska Simon mielestään eli sangen kelvollista elämää, hän ei nähnyt tarpeelliseksi etsiä syntien anteeksiantoa Jeesukselta, vaan lähinnä hän odotti Jeesuksen kiittelevän häntä avokätisyydestään ja nuhteettomasta vaelluksesta. Hän odotti Jeesuksen kiittävän häntä vuolassanaisesti pitojen järjestelyistä ja kunniasta saada olla pidoissa arvostetun kutsuvieraan paikalla.

Vaikka Simon muodollisesti osoitti arvostavan Jeesusta, oli hän kutsunut Jeesuksen luokseen lähinnä korottaakseen omaa arvoaan. Simonin arvostuksen puute näkyi siinä, ettei hän kohdellut Jeesusta hänen tullessaan taloon niin kuin kunniavierasta kuului kohdella. Vähäisemmänkään kutsuvieraan jalkojen pesua tai tervetulosuudelmaa ei unohdettu vahingossa. Simonin ’unohdus’ siis paljastaa hänen omahyväisen asenteensa.

Simon ei järjestänyt Jeesukselle mahdollisuutta jalkojen pesuun, ei antanut suudelmaa eikä öljynnyt Jeesuksen hiuksia. Jalkojen peseminen oli perustava vieraanvaraisuuden ele. Suudelma oli toisilleen läheisten ihmisten tervehdys, joka ilmaisi kiintymystä ja yhteenkuuluvuutta. Hiusten voitelu öljyllä taas oli tapa, joka kuului päivittäiseen hygieniaan, johon luulisi isännän tarjoavan mahdollisuuden, kun vieras tuli taloon.

Simonin ’unohdukset’ kertovat, että Simonin suhde Jeesukseen oli pelkkä juhlava ele tai virallinen suoritus eikä mikään kiintymyksen ja rakkauden osoitus. Jeesus oli tervetullut hänen ansiolistalleen, ei hänen sydämeensä. Simonin näkökulmasta Jeesus oli se, jonka piti kiittää ja ylistää isäntäänsä, koska isäntä oli tarjonnut hänelle kunnian tulla vieraaksi järjestämiinsä pitoihin.

Edelleen Simonin nuiva suhtautuminen syntiseen naiseen kertoo hänen nurjasta asenteestaan. Hän näki naisessa vain hänen menneisyyden ja epäkohdat. Simonin silmissä syntinen nainen oli vain väärien tekojensa summa – ei Jumalan luoma itsessään arvokas ihminen. Hän ei nähnyt naisessa ihmistä, vaan nainen oli hänelle pelkkä synnin ruumiillistuma – tahrattu likainen vaate.

Syntinen nainen

Kuka tekstin syntinen nainen oli? Keskiajalla syntynyt tulkinta sanoo naisen olleen Magdalan Maria. Oppineet yhdistivät syntisen naisen Magdalan Mariaan sillä perusteella, että Betanian Maria voiteli Herran viikkoa ennen pääsiäistä samaan tapaan (Joh. 12:3), ja että Luukas liitti maininnan Jeesuksen mukana seuranneista naisista heti tapauksen perään (Luuk. 8:1-3). Henkilöllisyyden arvailulle ei kuitenkaan ole suuremmin perusteita jo siksikin, että Luukas jätti tietoisesti mainitsematta naisen henkilöllisyyden hänen ikävän menneisyytensä tähden.

On parempi kuitenkin jättää arvailut sikseen ja antaa tekstin naisen pysyä meille tuntemattomana. Lukijan kannatta merkityksellistä on vain ymmärtää, että tekstissä Jeesusta lähestyy kaksi toisilleen vastakohtaista henkilöä: julkisyntinen nainen ja hurskas farisealainen mies.

Nainen eli julkisyntistä elämää – hän saattoi hyvinkin olla vauras, mutta uskonnollisissa piireissä häntä pidettiin hylkiönä. Normaalisti aikuinen juutalainen nainen oli aviossa ja kulki sen merkiksi pää peitettynä. Aikuisen naisen odotettiin käytännössä poikkeuksetta peittävän päänsä julkisella paikalla, mitä tekstin syntinen nainen ei tehnyt (Luuk. 7:38). Hän oli joko prostituoitu tai vietti muuten moraalitonta ja vapaamielistä elämää. Joka tapauksessa hänen kaltaisellaan huonomaineisella naisella ei ollut juutalaisessa uskonnollisessa maailmassa mitään asiaa Jeesuksen kaltaisen Jumalan miehen läheisyyteen.

Hän oli julkisyntinen, yksi heistä, keitä nykypäivänä ’kunnon kansalaiset’ vieroksuvat julkisissa kulkuvälineissä ja toivovat ettei hänen kaltaisensa ’olento’ istuisi vieruspaikalle. Voit olla varma, että nainen tiesi aivan tarkkaan kaiken sen, mitä Simonin kotiin kokoontuneet ’paremmat’ ihmiset hänestä ajattelivat.

Hän tunsi katseiden poltteen ihollaan, mutta sekään ei estänyt häntä tulemasta Jeesuksen luo. Nainen ei antanut ulkoisten puitteiden estää häntä, vaan paheksunnasta huolimatta hän tuli ’sanomaan’ Jeesukselle jotain sellaista, mitä ei sanoin voi ilmaista. Hän kohtasi elävän Jumalan ihmisyytensä syvimmällä tasolla. Tietämättään ja täysin omasta halustaan hän teki kaiken sen, mitä Simon jätti tekemättä.

Päinvastoin kuin laskelmoiva Simon, hän kohtasi Jeesuksen puhtaasti sydämensä ohjaamana. Hän teki sen, minkä koki oikeaksi, vaikka tiesi menettävänsä kasvonsa juhlavieraiden silmissä. Hänen tarpeensa oli kohdata Jeesus, kaikki muu oli toisarvoista.

Nainen ei pohtinut toisten mielipiteitä tai etikettiä, vaan hän etsi Jeesuksen luota armoa ja uutta alkua elämäänsä, josta tiesi olevansa yksin itse vastuussa.

”Hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo ja itki. Kun Jeesuksen jalat kastuivat hänen kyynelistään, hän kuivasi ne hiuksillaan, suuteli niitä ja voiteli ne tuoksuöljyllä.”

Jos ei tiedä, että Lähi-idässä oli tuolloin tapana aterioida kylkiasennossa maaten pöydän ympärillä, voi lause ”hän asettui Jeesuksen taakse tämän jalkojen luo” kuulostaa melko oudolta. Isäntä ja kutsuvieraat muodostivat pöydän ympärille ringin, joka sulki muun väen seurueen ulkopuolelle.

Nainen lähestyi Jeesusta seurueen ulkopuolelta, vaikka tiesi jopa hiljaisen tunkeilunsa olevan loukkaavaa. Voiko olla kauniimpaa kuvaa Jumalan lähestymisestä kuin tämä?

Nainen ei sanonut mitään, ei pyytänyt mitään. Hän ei selitellyt menneisyyttään, tai kertonut miten hän aikoo hyvittää syntinsä Herralle. Päinvastoin kuin Simon, hän tiesi jopa olevansa arvoton lähestymään Jumalaa – puhumattakaan syntien anteeksisaamisesta! Silti nainen keräsi rohkeutensa ja lähestyi Jeesusta kaikesta huolimatta, koska hän uskoi Jeesuksen voivan armahtaa hänet, vaikka hänellä itsellään ei ollut antaa pienintäkään vastalahjaa. Jeesuksen jalkojen voitelu hiuksin ja kyynelin oli vähin, mitä hän saattoi tehdä.

Ja Jeesus sanoi heille…

Simon oli siis hurskas ja arvostettu mies, jonka elämän julkisivu oli inhimillisesti katsottuna hyvässä kunnossa. Moni äiti ja isä piti varmasti hänen kaltaistaan ihmistä hyvänä esikuvana lapsilleen.

Myös syntinen nainen tunnettiin kylillä vähintään yhtä hyvin kuin Simon, mutta päinvastaisesta syystä. Häntä ei hurskas isä tai äiti tahtonut edes päästää lapsiensa lähelle. Ja jos lapset hänestä jotain kysyivät, heidän käskettiin olla hiljaa ja matkaa jatkettiin rivakampaan tahtiin.

Kummallakin oli silti asiaa Jeesukselle. Simon ei odottanut Jeesukselta mitään. Hän ajatteli Jeesuksen ehkä kiittelevän hänen – jalon isännän – hyveellistä elämää. Nainen taas uskoi elämänsä Jeesukselle tuntien entisen elämänsä kelvottomuuden ja sen, että menneisyytensä vuoksi hän ansaitsisi tulla torjutuksi.

Ajatuksissaan Simon paheksuu naista, eikä Jeesus voi olla puuttumatta siihen. Jeesus ei puuttunut Simonin nurjiin ajatuksiin puolustaakseen naista, vaan hän teki sen Simonin itsensä tähden – herättääkseen hänet näkemään itsensä oikein. Jeesus kertoo lyhyen vertauksen kahdesta velallisesta:

”’Oli kaksi miestä’, sanoi Jeesus. ’He olivat velkaa rahanlainaajalle, toinen viisisataa, toinen viisikymmentä denaaria. Kun heillä ei ollut millä maksaa, rahanlainaaja antoi molemmille velan anteeksi. Miten on, kumpi heistä nyt rakastaa häntä enemmän?'”

Kun Simon vastaa Jeesuksen kysymykseen, hän tuskin ehtii ajatella, mihin Jeesus vertauksella tähtäsi. Hänelle tuskin tuli mieleen, ettei vertauksen tarkoitus ollut ylistää naisen rakkauden suuruutta, vaan näyttää Simonille hänen oman rakkautensa pienuus.

Simon ehkä odotti Jeesuksen lähinnä puolustautuvan, koska ’erehdyksissä’ oli päästänyt syntisen naisen liian lähelle. Mutta päinvastoin kuin Simon ja muut läsnäolijat, Jeesus katsoi sekä naisen että Simonin sydämeen sellaisena kuin se oli juuri sillä hetkellä. Ei ollut mitään merkitystä sillä, mitä nainen tai Simon oli tehnyt aiemmin, vaan oleellista oli se, miksi he lähestyivät Jeesusta juuri nyt.

Kukaan ei pelastu tai tule kadotetuksi eilisen perusteella, vaan oleellista on sydämen tila juuri nyt. Jos muut torjuivat naisen sen vuoksi, mitä hän oli tehnyt aiemmin, Jeesus armahti hänet nykyhetken perusteella. Vastaavasti jos ihmiset ylistivät Simonia hänen nuhteettoman menneisyytensä tähden, Jeesus halusi herättää hänet näkemään itsensä sellaisena kuin hän oli juuri nyt.

Nainen tiesi olevansa ’paljon velkaa’, Simon luuli olevansa omillaan – kumpi heistä rakasti enemmän armahtajaansa?

”’Katso tätä naista. Kun tulin kotiisi, sinä et antanut vettä jalkojeni pesuun, mutta hän kasteli jalkani kyynelillään ja kuivasi ne hiuksillaan. Sinä et tervehtinyt minua suudelmalla, mutta hän on suudellut jalkojani siitä saakka kun tänne tulin. Sinä et voidellut päätäni öljyllä, mutta hän voiteli jalkani tuoksuöljyllä. Niinpä sanonkin sinulle: hän sai paljot syntinsä anteeksi, sen vuoksi hän rakasti paljon. Mutta joka saa anteeksi vähän, se myös rakastaa vähän.'”

Jeesuksen sanat pysäyttivät Simonin arvioimaan uudelleen elämäänsä. Jeesus ei vastannut Simonille kovin sanoin sen vuoksi, että hän tahtoi lyödä häntä viisaalla vastauksella, vaan siksi, että Simonin oli herättävä kuolettavasta harhakuvastaan näkemään itsensä oikein Jumalan edessä – syntisenä ja armoa vailla. Sama armo, jonka nainen sai osakseen, oli varattu Simonin kaltaista kovasydämistä ihmistä varten. Yhtä hyvin naiselle sanotut sanat ”Kaikki sinun syntisi on annettu anteeksi.” oli nekin suunnattu herätykseksi myös Simonille.

Minä Jeesuksen tilanteessa

Puhdas ja korea julkisivu voi pettää. Mekin erehdymme arvostamaan lähimmäisiämme vain sen perusteella, miltä julkisivu näyttää. On helppo uskoa pahaa ihmisestä, jonka elämäntavat tai arvot poikkeavat omistamme. Julkisyntinen on helppo torjua. Arvostettua ja hyveellistä henkilöä on taas mukava kiitellä. Kummassakaan tapauksessa kukaan ei tule kysymään, miksi teit niin.

Mutta entäpä, kun laitapuolenkulkija etsii uutta elämää Jeesuksessa Kristuksessa – tulee synnintuntoon ja janoaa löytää armon Jeesuksen luota ihan oikeasti? Ja entäpä, kun arvostettu ja ulkoisesti hyveellinen henkilö, tarvitsee fariseus Simonin tapaan pienen näpäytyksen, herätäkseen kuolettavasta ruususenunestaan? Silloin kysytään rohkeutta tehdä oikein – astua ennakkoluulojen takaa ja kohdata ihminen ihmisenä hänen itsensä vuoksi.

Sallinko syntisen tulla luokseni? Onko minulla rohkeutta olla syntiselle ihmiselle lähimmäinen? Vai pelkäänkö hänen menneisyyttään tai muiden ihmisten ajatuksia niin paljon, että mieluummin torjun hänet tänään hänen eilisensä tähden?

Lähetyskäskyn mukaan evankeliumi on tarkoitettu julistettavaksi kaikille:

”Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen ja opettakaa heitä noudattamaan kaikkea, mitä minä olen käskenyt teidän noudattaa. Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:19-20)

Käskyssä ei sanota ”kaikille, joista pidän” tai ”kaikille, jotka ovat tähän saakka eläneet hyveellistä elämää”, vaan yksinkertaisesti ”kaikille luoduille”. Se kuuluu heille, ketkä elävät ulkoisesti siivoa elämää, kuten myös heille, keitä ’paremmat’ ihmiset hyljeksivät.

Älkäämme siis antako ennakkoasenteiden harhauttaa meitä rajaamaan evankeliumin sanomaa keneltäkään, koska ”kaikki ei ole aina sitä, miltä näyttää”.

Olkaamme ihmisiä toinen toisillemme. Nähkäämme lähimmäiset arvokkaina Jumalan taideteoksina – sellaisina kuin he ovat juuri nyt. Herra Jeesus ei arvostele ketään meistä ’tauluina’, joihin olisi kirjoitettu koko ruma menneisyytemme, vaan hän katsoo meitä aina tämän hetken ’taideteoksina’.

Ja vielä lopuksi – huomasithan, ettei Jeesus torjunut kumpaakaan lähestyjää? Sama tarve löytää syntien anteeksianto oli fariseus Simonilla kuin syntisellä naisellakin. Lukijan huomio tosin kiinnittyy syntisen naiseen, koska hän vastaanottaa armon. Siitä huolimatta Jeesus tarjosi samaa myös Simonille. Jeesuksen kovat sanat eivät olleet tarkoitettu loukkaukseksi Simonille, vaan niiden tarkoitus oli herättää hänet etsimään samaa, minkä nainen löysi Jeesuksen luota. Jeesus ei torjunut kumpaakaan – hän katsoi ihmiseen.

Älä anna eilisen estää sinua tulemasta tänään kohtaamaan Jeesusta Kristusta Jumalan armoistuimen eteen. Älä anna tulla esteeksi sen enempää menneisyyden epäonnistumiset kuin onnistumisetkaan. Eilinen ei kanna eikä syytä sinua tänään. Armo ja anteeksianto ovat ulottuvillasi, jos vain tahdot ne sydämessäsi vastaanottaa.

Pohdittavaa

Kuinka paljon olen saanut anteeksi?
Rakastanko Herraani paljon vai vähän?