Kesän rippileirit ovat minun osaltani opettajana ja leirille osallistuneiden hienojen nuorten etuoikeutettuna kanssamatkaajana ohi. Leirit ovat kirjoitettua historiaa ja siitä on jäänyt meille kaikille hienot muistot ja uusi ystävyys.

Leiriä seuraa aina konfirmaatiopäivä, jolloin leiriin osallistuneet nuoret ja heidän oma seurakuntansa kohtaavat toisensa juhlan merkeissä. Puhutaan rippijuhlasta ja konfirmaatiojumalanpalveluksesta.

Oletko koskaan miettinyt mitä sana ’konfirmaatio’ tarkoittaa? Tai vielä tungettelevammin voisin kysyä, mitä tuo sana voisi merkitä sinulle?

Tyypillinen vastaus kuuluu jotenkin niin, että konfirmaatio on juhlallinen päätös rippileirille tai -koululle. Ehkä arviot lisäksi, että konfirmaatio merkitsee eräänlaista ’täysi-ikäisyyttä’ seurakunnan jäsenenä. Konfirmaation jälkeen nuori ei enää ole seurakunnassa isän tai äidin kanssamatkustaja, vaan hän on jäsen samoin oikeuksin ja velvollisuuksin kuin kaikki muutkin seurakuntalaiset.

Kyseessä on täysi-ikäisyyteen tuleminen Jumalan seurakunnassa – on aika seistä omilla jaloilla ja ottaa täysi vastuu elämästä Kristuksessa. Tämä on hyvä muistaa meidän jokaisen ja pohtia hetki, miten täysikäisyyttämme seurakunnassa todeksi elämme. Elämmekö ”pyhässä yhteisessä seurakunnassa” kuin perhe kodissaan elää vai onko vaellus elämää pellossa ja huutelua ’vieraisiin pöytiin’?

Konfirmaatio merkitsee täysi-ikäisyyttä, mutta se ole sanan koko sisältö. Se on paljon enemmän. Sana ’konfirmoida’ johdetaan kieleemme latinankielen sanasta ’confirmare’. Se muodostuu edelleen kahdesta sanasta: ’con’ ja ’firmare’, jotka merkitsevät ’yhdessä’ ja ’vahvistaa’. Vahvistaminen ei tässä tarkoita ratifiointia tai muodollista asioiden vahvistamista. Se tarkoittaa ’voimauttamista’ eli jonkun tukemista ja voimistamista. Konfirmointi tarkoittaa täten ’yhdessä vahvistamista’ eli ’jonkun voimistamista yhdessä koko joukolla’. Seurakuntaan sovellettuna se tarkoittaa ihmisen uskon ja uskonharjoituksen vahvistamista yhdessä.

Antakaa koko elämänne”

Konfirmointi ei ole yhden hetken ohikiitävä tapahtuma, vaan se on alku elämän mittaiselle tielle. Se on kilometripylvään kaltainen merkki tien varressa. Se muistuttaa koko seurakuntaa siitä, kuinka Herra Jeesus on sitoutunut voimauttamaan ja kantamaan omiaan läpi elämän.

Samoin konfirmaatiossa seurakunta sitoutuu sekin voimistamaan ja tukemaan yhdessä koko joukkona uutta jäsentä ja samalla uusi jäsen omalta osaltaan sitoutuu samaan. Konfirmaatio on sitoutumista elämän mittaiseen matkaan yhdessä toinen toista tukien.

Confirmare - yhdessä vahvistaen

Confirmare – yhdessä vahvistaen

Kirjeessään roomalaisille Paavali sanoittaa mitä osuvammin, mistä tässä kokonaisen elämän mittaisessa matkassa on lopulta kysymys. Kyse ei ole siitä, että me antaisimme omastamme jotain Kristukselle, vaan siitä, että kuulumme hänelle jo kokonaan. Paavali kuvaa sitä, miten Jumala sitoutuu meihin vahvistusta kaipaaviin, kun me vain suostumme lähtemään matkaamaan yhdessä hänen kanssaan. Hän kirjoitta näin luvun 12 alussa:

”Jumalan armahtavaan laupeuteen vedoten kehotan teitä, veljet: Antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi. Näin te palvelette Jumalaa järjellisellä tavalla. Älkää mukautuko tämän maailman menoon, vaan muuttukaa, uudistukaa mieleltänne, niin että osaatte arvioida, mikä on Jumalan tahto, mikä on hyvää, hänen mielensä mukaista ja täydellistä.” (Room. 12:1-2)

Kehotus ”antakaa koko elämänne pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi” tiivistää kirkkaan ajatuksen siitä, mitä tarkoittaa kasvaminen uskossa ja sen harjoittamisessa. Se on elämää yksin Jumalan armossa – vastakohtana palvelusten tekemiselle.

Usein me uskovat kuvittelemme, että me voimme antaa omat lahjamme Jumalalle. Puhumme siitä, miten taas olemme käyttäneet lahjojamme, varojamme tai aikaamme Jumalan valtakunnan hyväksi. Se kuulostaa varsin kauniilta ajatukselta, eikö totta? Olenhan minäkin tänään antanut lahjani Jumalan käyttöön, kun olen valmistellut tätä tekstiä tai ehtoollisvälineitä valmiiksi yhteistä juhlaa varten. Kyllä taivaassa varmasti riemuittiin näistä minun lahjoistani, joita auliisti tarjoan Herran käyttöön…

Tämä ajattelumalli on täysin väärä. Ajatus siitä, että olen antanut lahjat Jumalan käyttöön, on täysin väärä. Miten minä voisin antaa Herralleni Jeesukselle jotain sellaista, joka jo entuudestaan on hänen! Miten minä voisin antaa hänelle jotain sellaista, mikä ei ole minun? Paavalin tekstihän sanoi yksiselitteisesti ”antakaa koko elämänne”. Minulla ei siis ole mitään, mikä ei jo olisi Herran!

On siis vain yksi asia, jonka minä voin antaa Herralle Jeesukselle ja se on oikeus minuun itseeni. Ja tuosta oikeudesta olen luopunut sinä päivänä, kun otin Herran Jeesuksen vastaan pelastajana ja Vapahtajana. Tällöin hänestä tuli minun Herrani ja minusta tuli hänen omansa. Minä kuulun kokonaan hänelle, joten mitä minä voisin hänelle enää antaa?

Elämä Kristuksessa alkaa aina siitä, että me annamme ”koko elämämme pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi”. Ei enempää – eikä vähempää. Hän ei odota meiltä mitään sellaista mitä meillä ei ole, mutta hän tahtoo kaiken.

On turvallista käydä matkaa eteenpäin, kun tietää koko elämänsä kuuluvan Herralle. Minulla ei ole mitään, mitä hän tulisi vaatimaan, koska kaikki on jo yksin hänen. Hän omistaa minut: minun lahjani, minun aikani, minun varani, minun vahvuuteni, minun heikkouteni, minun riittävyyteni, minun puutteeni – kaiken.

Tästä on yksinkertaisesti kyse, kun puhutaan uskovan elämän mittaisesta matkasta ja ”yhdessä vahvistumisesta”. Emme vahvistu itsestämme tai toistemme lahjoista, vaan yksin Jumalan armosta. Lähtökohta on täydellinen luottamus ja antautuminen Herran Jeesuksen käsiin. Tällä tiellä me kaikki olemme täsmälleen samalla viivalla.

Edelleen tällä tiellä meidät jokainen on kutsuttu vahvistamaan ja voimistamaan toinen toisiamme, jotta me yhdessä koko elämällämme saamme antautua ”pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi”. Jos vain suostumme antautumaan kokonaan hänelle, hän on pitävä meistä huolen. Herra Jeesus on sitoutunut kulkemaan yhdessä kanssamme. Hän vahvistaa, voimauttaa, tukee, johdattaa ja tarpeen tullen kantaa omaansa.

Hän ei odota meiltä lahjoja, koska hän tietää, ettei meillä ole mitään, mikä ei jo olisi hänen. Päinvastoin hän tahtoo, että käytämme hänen meille luottamaansa kuin viisaat taloudenhoitajat. Emme ole hoitamassa Jumalan armotaloutta vain itseämme ja seurakuntaperhettä varten. Olemme vastuussa laajemmin – työkenttämme on koko maailma.

Kristuksen tuoksu

Palataan vielä takaisin sanaan ’konfirmoida’. Mitäköhän muuta sanat ’con’ ja ’firmare’, eli ’yhdessä’ ja ’vahvistaa’, tahtovat meille viestittää? Ne puhuvat paitsi elämän mittaisesta matkasta yhdessä Herra Jeesuksen kanssa, mutta ne puhuvat myös matkasta, jota me teemme yhdessä.

Kuljemme yhdessä paitsi sen tähden, että vahvistamme ja tuemme toinen toisiamme, myös siksi, että yhteinen todistuksemme Kristuksen omina on sekin yksi ja yhteinen. Meidät on kutsuttu yhdessä loistamaan Kristuksen kirkkautta pimeydessä, eli tekemään maailmalle tiettäväksi se varma toivo, jonka varaan me itse olemme elämämme perustan laskeneet.

Olet ehkä huomannut, ettemme me ole täällä ajassa yksin ja vain toisiamme varten. Kirkon seinien ja uskovien yhteisön ulkopuolella elää muitakin. Ehkä olet joskus huomannut heidätkin? Me olemme yhdessä myös heitä varten – emme heitä vastaan, vaan heitä varten.

Apostoli Paavali kuvaa tätä puolta ’yhdessä vahvistamisesta’ mitä osuvammin Korinttilaiskirjeessä, kun hän vertaa Herran omia ”Kristuksen tuoksuun”. Luetaanpa tämä Paavalin yhteensä kolmen jakeen mittainen kielikuva.

Kiitos olkoon Jumalalle, joka aina kuljettaa meitä Kristuksen voittosaatossa ja antaa meidän kaikkialla levittää Kristuksen tuntemisen tuoksua! Me olemme Kristuksen tuoksu, joka nousee Jumalan eteen; tämän tuoksun tuntevat sekä ne, jotka pelastuvat, että ne, jotka joutuvat kadotukseen. Se on toisille kuoleman haju, joka tuo kuoleman, toisille elämän tuoksu, joka tuo elämän. Mutta kuka on tähän kelvollinen?(2. Kor. 2:14-16)

Teksti on sinällään täysin ymmärrettävä, mutta vielä ymmärrettävämmäksi se tulee, kun palautetaan mieleen tilanne, johon Paavali todennäköisesti vertauskuvassa viittaa.

Vertauskuvan tilanne

Hän vertaa Jumalan sanan levittämistä roomalaisten tapaan järjestää kotiin palaavalle sotajoukolle voittosaatto. Kun voitokas sotajoukko marssi pitkän sotaretken päätteeksi Roomaan, senaatti järjesti suuren juhlakulkueen sotajoukon kunniaksi. Sotajoukko marssi kenraalin johdolla kaupungin läpi riemusaatossa teiden varsille kokoontuneiden kansalaisten hurratessa heille.

Sotajoukon jäljessä laahustivat vangiksi joutuneet lyödyt viholliset ja orjiksi ryöstetyt asukkaat, joita riemusaaton tarkoitus oli samalla häpäistä. Toisten kunnia oli samaan aikaan toisten häpeä.

Riemusaattoon kuuluivat oleellisena osana tuoksut. Riemusaaton edellä kulki joukko nuoria naisia heitellen voimakkaita yrttejä tielle. Täten kulkueen edetessä leijui ilmassa erilaisten kukkien ja yrttien voimakas suloinen tuoksu, joka levisi kaupungin halki kulkueen marssiessa eteenpäin.

Voittajille yrttien tuoksut merkitsivät iloa, kun taas vangituille häviäjille tuoksu muistutti heitä vääjäämättä lähestyvästä orjuudesta tai kuolemasta. Sama tuoksu edusti täten kulkueen eri osapuolille täysin vastakkaisia asioita. Ja tämä on se käytäntö, johon Paavali viittaa kielikuvalla ”Kristuksen tuoksu”.

Vertauskuvan selitys

Vertauskuvallisesti Kristus on uskovien sotajoukon kenraali, joka marssii voittoisan joukkonsa edessä. Hengelliset sotajoukot seuraavat Kristusta riemusaatossa levittäen ympärilleen Kristuksen tuoksua, joka nousee aina Jumalan valtaistuimelle saakka. Ja riemusaaton välityksellä Kristuksen tuntemisen ’tuoksu’ leviää – kuin mikä tahansa muukin tuoksu – laajalti ympäristöön kaikkialla siellä, minne kulkue marssii.

Tuo tuoksu on ”Kristuksen tuoksu”, joka on meidän yhteinen tuoksumme. Se on tuoksu, josta me vahvistumme ja voimistumme. Se on tuoksu, jossa me elämme. Se on meidän Herramme tuoksu, joka on tarttunut myös meihin. Se on tuoksu, jota me yhdessä saamme Herran omina levittää ympärillemme.

Yksi ja sama tuoksu herätti erilaisia tuntemuksia ja assosiaatioita rintamalta palaavien voittajien ja häviäjien sieraimissa. Samoin tänään ”Kristuksen tuoksu” herättää ihmisissä erilaisia tuntemuksia, aivan kuten yrttien tuoksut herättivät eri tuntemukset riemusaaton sotilaissa ja vangeissa. ”Kristuksen tuoksulla” on päinvastainen merkitys Jeesuksen seuraajille ja hänen vastustajilleen.

Vertauskuvan esikuvan tavoin myös ”Kristuksen tuoksu” on koostumukseltaan yksi ja identtinen huolimatta siitä, kenen nenään se tunkeutuu. Sen merkitys aistijalle kuitenkin riippuu siitä, mikä on hänen suhtautumisensa riemusaaton edessä kulkevaan Kristus-kenraaliin. Jeesuksen omille se on suloinen elämän tuoksu, mutta hänen vastustajilleen se on kitkerä kuoleman tuoksu. He, jotka kerran ovat valinneet osakseen olla seuraamatta Jeesusta, tuntevat Kristuksen tuoksun vastenmielisenä kuoleman tuoksuna, vaikka samaan aikaan Jeesuksen omat nauttivat tuoksun suloisuudesta ja raikkaudesta (2. Kor. 2:16a). Suhtautuminen Kristuksen tuntemisen tuoksuun jakaa ihmiset esikuvan tapaan kahteen joukkoon:

  1. heihin, jotka pelastuvat,

  2. ja heihin, jotka valitsevat kulkea kadotukseen.

Luetaanpa vielä uudelleen, mitä Paavali kirjoittaa näistä kahdesta joukosta:

Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa(2. Kor. 2:15)

Jos luit jakeen tarkasti, huomasit varmaan, että siinä ei mainittu vain kahta joukko, vaan itse asiassa Paavali mainitsee peräti kolme eri ’joukkoa’. Siinä mainitaan

  1. pelastuvien joukko

  2. kadotettujen joukko”, mutta myös

  3. kolmas joukko, josta Paavali sanoo ”me olemme”.

Ensimmäiset kaksi joukkoa on helppo tunnistaa, mutta keitä ovat Paavalin mainitsemat ’me’, kun hän samassa yhteydessä on maininnut erikseen jo pelastetut ja kadotetut?

Onko vielä jokin kolmas erillinen joukko näiden kahden lisäksi, josta ’Kristuksen tuoksu’ on lähtöisin? Vai sisältyykö kenties kolmas joukko jompaankumpaan kahdesta muusta joukosta?

Me olemme Kristuksen tuoksu”

Mielestäni Paavali viittaa sanalla ’me’ tekstisitaattia edeltävään jakeeseen (2. Kor. 2:13), niin kuin hän tekee myös myöhemmin 17. jakeessa. Keitä tuossa 13. jakeessa Paavali oikein tarkoittaa? Luetaanpa tuo jae.

Henkeni ei kuitenkaan saanut rauhaa, kun en tavannut siellä veljeäni Titusta, ja niin jätin hyvästit seurakunnalle ja jatkoin matkaa Makedoniaan.(2. Kor. 2:13)

Paavali mitä ilmeisemmin tarkoittaa sanalla ’me’ itsensä ja Tituksen kaltaisia todistavia kristittyjä. ”Kristuksen tuoksu” tarkoittaa näin ollen Herran lähettämiä Kristuksen palvelijoita, jotka toteuttavat kutsumustaan vilpittömin sydämin. Se on kirjeen kontekstissa vastakohta ’uskon kaupittelijoille’ – harhaopettajille, jotka Korintinkin seurakunnassa kaupittelivat Jumalan sanaa vain omaksi hyödykseen.

Oikea Kristuksen tuoksu on Kristuksesta omalla elämällään – sanoilla ja teoilla – todistavat vilpittömät kristityt yhdessä ja heidän todistuksensa.

Paavali ymmärtää oman osansa Kristuksessa – ja sen hän tahtoo myös meidän ymmärtävän. Kuten Roomalaiskirjeestä jo luimme, meillä ei ole lahjoja, joita voisimme antaa Herralle palveluksina tai ’ylimääräisenä ekstrana’. Kaikki mitä elämässämme on, kuuluu hänelle jo entuudestaan. Me emme kulje hänen voittosaatossaan sen vuoksi, että olemme voittaneet jotain hänelle, vaan siksi, että hän on voittanut kaiken meille ja me saamme iloita siitä. Tästä syystä Paavali kysyy vertauskuvan lopuksi pysäyttävän kysymyksen:

”Mutta kuka on tähän kelvollinen?” (2. Kor. 2:16b)

Eli kuka meistä Kristuksen omista ylipäätään on kelvollinen tai arvollinen levittämään Kristuksen tuoksua? Kyseessä on kunniatehtävä, joten ei siihen nyt ketä vain kelpuuteta? Tätä kysymystä kuulee harvemmin seurakunnassa esitettävän.

Kysymys siitä, kuka on arvollinen levittämään Kristuksen tuoksua tuntuu vieraalta nykypäivän suomalaisissa seurakunnissa, kun useimmiten kysytään mieluumminKenen pitäisi? Ei kai vain minun?

Paavalin kysymys ”Mutta kuka on tähän kelvollinen?” on omiaan herättämään uskovat hyvinvoinnin unesta. Se muistuttaa, että Herran tuoksun levittäminen ei ole velvollisuus vaan päinvastoin se on etuoikeus. Paavalin kysymys ”Kuka on arvollinen levittämään Kristuksen tuoksua?” on aina ajankohtainen myös meille.

Ei ole ketään, kuka voisi sanoa olevansa itsessään arvollinen edustamaan Herraansa. Edelleen ei ole ketään, kuka voisi sanoa, etteikö hän olisi kelvollinen ’Kristuksen tuoksu’ maailmalle.

Koko Jumalan kansa on kutsuttu elämään Kristuksen todistajina maailmassa. Meidän vastuullemme jää se, että välittämämme tuoksu pysyy suloisena; ts. evankeliumi pysyy puhtaana ja tapa jolla sitä levitämme ei ole sopimaton tai ristiriidassa sanoman sisällön kanssa.

Paavalin teksti vain herättää meidät miettimään sitä, osaammeko me suhtautua asemaamme ”Kristuksen tuoksuna” sillä vakavuudella ja arvolla, joka sille kuuluu. Onko tuoksuna oleminen minulle samanlainen kunniatehtävä, mitä se oli Paavalille? Vai onko se jotain, mistä en niin välitä?

Yhdessä vahvistetut – vaeltamaan ja tuoksumaan

Nämä kaksi näkökulmaa ’yhdessä vahvistamiseen’ tahdon jakaa osastamme Jumalan seurakunnassa. Olemme saaneet luovuttaa kaiken Herralle, joten meillä ei ole enää mitään, mitä voimme hänelle lahjoittaa. Kaikki, mitä meidän haltuumme on annettu, on ollut ja on yhä Jumalan omaa ja hänen lahjaansa.

Emme tee Herralle palveluksia tai anna hänelle jalosti jotain omaamme. Sen sijaan, että suorittaisimme pieniä tehtäviä Herralle, me kuljemme yhtenä joukkona Jeesuksen Kristuksen voittosaatossa. Herran sotajoukossa me olemme kaikki yhdessä. Vahvuutemme on yksin Herra Jeesus ja hänelle me kuulumme ja olemme luottaneet kaikkemme.

Kun siis yhdessä Herran Jeesuksen ja toinen toistemme ’vahvistamina’ kuljemme eteenpäin tätä elämän matkaa, kenenkään ei tarvitse kysyä, että onko hän arvollinen tai arvoton palvelemaan Herraansa. Kristuksen tuoksu on meidän tuoksumme, joka on tarttunut meihin. Se on pysyvä tuoksu; siitä tunnistamme toinen toisimme, mutta siitä myös muut tunnistavat meidät. Se on tuoksu, jota me levitämme yhdessä.

Tätä tuoksua viemme eteenpäin jokaisella askeleella, jota elämän tiellä otamme. Ja tämä tuoksu on meidän elämämme suurin aarre – olemmehan me antaneet ”koko elämämme pyhäksi ja eläväksi, Jumalalle mieluisaksi uhriksi”.

Toivon, että Kristuksen tuntemisen tuoksu on sinullekin elämäsi rakkain tuoksu eikä kuoleman tuoksu.

Pohdittavaa

Mitä ’yhdessä’ ’vahvistaa’ tarkoittaa minulle tänään Herran omana?
Kuinka valtava etuoikeus on kulkea elämän matkaa Herralle kokonaan kuuluvana?
Miten minä yhdessä toisten kanssa levitän Kristuksen tuntemisen tuoksua?