Olen otsikoinut tekstin aavistuksen provosoivasti. Avaan otsikkoa sen verran, että otsikon ajatus nousee Jeesuksen vertauksesta ’Rikas mies ja Lasarus’. Käytän vertausta esimerkkinä ja sen tähden näkökulma tekstiin poikkeaa vertauksen ydinopetuksesta, jota toki sitäkin sivutaan.

Aloitetaan kuitenkin lyhyellä sitaatilla, joka johdattaa meidät ’syndrooman’ lähelle. Tämä sitaatti on John Wesleyn sanoja. Se kertoo, mitä saarnaaminen tarkoittaa käytännössä.

“Preaching is simply this: Light yourself on fire and people will come from everywhere to watch you burn.” (John Wesley)

Suomeksi Wesleyn sanat kuuluvat vapaasti käännettynä jokseenkin näin:

”Saarnaaminen on yksinkertaisesti tätä: sytytä itsesi tuleen ja ihmiset tulevat kaikkialta katsomaan, kun sinä palat.” (John Wesley)

Wesley kertoo saarnan luonteesta sen merkityksestä käsin. Saarnan voi määritellä tietenkin yhtä hyvin sisällön tai muodon perusteella, mutta tämä Wesleyn ajatus lähestyy saarnaa sen merkityksestä ja vaikutuksesta käsin. Se on kutsu kuulemaan ja katsomaan mitä Jumalaa puhuu ja tekee meidän ajassamme. Missä evankeliumia saarnataan, siellä kuulija osallistetaan.

Nimittäin, kun tuli palaa, se lämmittää myös kaikkia heitä, ketkä ovat kokoontuneet tulen äärelle. Edelleen, jos tulen ääreen kokoontuneet uskaltautuvat riittävän lähelle, he huomaavat palavansa itse kuumotuksen sytyttäminä.

Tätä tarkoittaa käytännössä evankeliumin saarna silloin, kun Jumalan Pyhä Henki saa sytyttää puhujan välikappaleekseen. Ihmiset tulevat katsomaan sitä ’hullua’, joka on syttynyt tuleen, ja katsovat hänen palavan, mutta mikä parasta – he ovat tulleet paikalle, jolloin heillä on tilaisuus itse syttyä samasta tulesta ja palaa edelleen niin, että ihmiset tulevat katsomaan heitä, kun he puolestaan palavat.

Kun ajattelet tätä tapahtumaketjua tällä tavoin, on helppo nähdä yhden tulen sytyttävän toisia ja taas edelleen niiden sytyttävän lisää tulia. Siitä syntyy herätys, kun jokainen kantaa oman pienen osuutensa Jumalalle ’palavina hulluina’. Ainoa este tämän liekkimeren syttymiselle on otsikossamme mainittu ’rikkaan miehen syndrooma’. Se on tauti, joka jäytää seurakuntien elinvoimaisuutta meidän ajassamme.

Palaan vielä näihin sanoihin vielä uudelleen soveltaen niitä vähän toisesta näkökulmasta, johon meidät johdattaa Jeesuksen mielenkiintoinen teksti Lasaruksesta ja rikkaasta miehestä.

Vertaus rikkaasta miehestä ja Lasaruksesta

Monet pitävät tätä tekstiä vertauksena, mitä se opetustekstinä muodoltaan vahvasti muistuttaa. Todetaan silti, että kertomuksen ei tarvitse olla täysin ’fiktiivinen’, vaan se voi olla teksti elävästä elämästä, missä Jeesus puhuu yleisön tuntemasta Lasarus-nimisestä kerjäläisestä. Tosin nimi Lasarus voi olla valittu vertauksen kerjäläiselle vahvistaakseen vertauksen vastakkain asettelua.

Nimi Lasarus tarkoittaa ”Jumalan apu” tai ”Jumalan avustus”, mikä sopii kerjäläiselle, jolle ei tässä ajassa mitään muuta turvaa ja apua ollut kuin Herra. Jeesuksen ajan ihmisten ajattelun mukaan kerjäläinen ’ansaitsi’ osansa, joten hän edusti kuulijoille perin syntistä ihmistä. Tästähän Jobiakin syytettiin, kun onnettomuus kohtasi häntä; ystävät näkivät hänen ’ansainneen’ onnettomuuden ja syyksi tähän he tulkitsivat jumalattomuuden. Melko kylmän suoraviivaista ajattelua, mutta eipä se liene täysin vierasta meillekään.

Vertauksessa Lasaruksen täydellinen vastakohta on tietenkin rikas mies. Me näemme hänet ehkä hieman toisin, mitä Jeesuksen kuulijat. Me emme tulkitse vaurautta suoraviivaisesti Jumalan siunaukseksi, vaan arvioimme sitä, että onkohan rikkaus tullut haalittua vilpillisin keinoin tai toisilta riistämällä. Mutta Jeesuksen kuulijat varmasti vertauksen alussa ajattelivat rikkaan miehen olevan hurskas ja jumalaapelkäävä kelpo kansalainen, koska Herra oli häntä ajallisestikin vahvasti siunannut. Näinhän Jobistakin ajateltiin ennen onnettomuutta.

Vertaus kääntää asetelmat päälaelleen, mikä teki siitä varmasti vieläkin paremmin muistettavan ja ikävämmin puhuttelevan tekstin. Luetaanpa nyt tämä vertaus.

”Oli rikas mies, joka pukeutui purppuraan ja hienoon pellavaan ja vietti iloista elämää loisteliaasti päivästä toiseen. Mutta hänen porttinsa pieleen oli jätetty virumaan köyhä mies, nimeltään Lasarus, täynnä paiseita. Hän halusi ravita itseään niillä muruilla, jotka putosivat rikkaan pöydältä. Koiratkin tulivat ja nuolivat hänen paiseitaan.
Sitten köyhä kuoli, ja enkelit veivät hänet Abrahamin helmaan. Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin. Kun hän tuonelassa tuskissaan kohotti katseensa, hän näki kaukana Abrahamin ja Lasaruksen hänen helmassaan. Hän huusi: ’Isä Abraham! Armahda minua ja lähetä Lasarus kastamaan sormenpäänsä veteen ja vilvoittamaan kieltäni, sillä minä kärsin tuskaa tässä liekissä.’
Mutta Abraham sanoi: ’Poikani, muista, että sinä sait eläessäsi osaksesi hyvää, Lasarus sen sijaan pahaa. Nyt hän saa täällä lohdutusta, mutta sinä kärsit tuskaa. Kaiken tämän lisäksi teidän ja meidän välillemme on asetettu suuri kuilu, etteivät ne, jotka tahtovat, voisi tulla täältä teidän luoksenne eivätkä ne, jotka siellä ovat, pääsisi yli meidän luoksemme.’
Rikas mies sanoi: ’Pyydän siis sinua, isä, että lähettäisit hänet isäni taloon – onhan minulla viisi veljeä – varoittamaan heitä, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan.’ Abraham vastasi: ’Heillä on Mooses ja profeetat, kuulkoot heitä.’ Mies sanoi: ’Ei, isä Abraham, mutta jos joku kuolleista menisi heidän luokseen, niin he kääntyisivät.’ Mutta Abraham sanoi: ’Jos he eivät kuuntele Moosesta ja profeettoja, eivät he suostu uskomaan, vaikka joku kuolleista nousisi ylös.’” (Luuk. 16:19-31)

Vertaus on varsin selkeä tulkittava – etenkin jos lukee sitä edeltävän keskustelun fariseusten ja Jeesuksen välillä (Luuk. 16:14-18). Jeesus näytti, ettei asiat ole aina sellaisia, miltä ne päälle päin näyttävät. Vauraus ei ollut sen enempää pettämätön mittari hurskaudesta (= ’Jumalalle kelpaava’) kuin kerjäläisen köyhyys hänen syntisyydestään. Jokaisen tie on sama – katsomatta olosuhteisiin. Olet sitten syntynyt kultalusikka suussa vauraaseen sukuun tai elämä lyönyt korville ja vienyt viimeisenkin kunnian pisaran, niin yksin Jeesuksen kautta olet pelastuva tai hänet hylkäämällä elämäsi lopullisesti kadottava.

Oleellista kertomuksen tulkinnassa on se, että rikas ei joutunut tuonelaan rikkauden tähden eikä Lasarus päässyt Abrahamin helmaan köyhyytensä tähden. Nämä roolit vain vahvistavat opetusta ja toisaalta kertovat rikkaan miehen valinnasta elää huoletonta elämää piittaamatta lähimmäisestä ja miettimättä ikuisuutta. Köyhän Lasaruksen puolestaan on helppo ajatella miettineen paljonkin ikuisuutta, koska hänen asemassaan sinne pääsyä osasi varmasti kaivata päivittäin. Kysymys on kuitenkin valinnoista ja osat voisivat olla toisinkin päin.

Nyt rikkaus oli houkutellut miehen unohtamaan Jumalan ja ikuisuuden, kun taas Lasarus oli eläessään miettinyt asiat oikein. Opetus ei ole, että rikkaat joutuvat kadotukseen ja köyhät pelastuvat. Pikemminkin se on, että uskolliset ottavat vaarin Jumalan sanasta, mutta sille uskottomat eivät usko isompiakaan merkkejä. Usko ja epäusko ovat ihmisen oma valinta. Näin vertauksen ydinajatus voidaan lukea lyhyesti.

’Rikkaan miehen syndrooma’

Vertaukseen sisältyy mielestäni toinenkin merkillinen näkökulma, joskaan se ei ole vertauksen ydinajatus, vaan ydinajatus oli tuo edellä mainittu. Nimitän sitä tässä leikkisästi ’rikkaan miehen syndroomaksi’. Vertauksessa minua jäi askarruttamaan sen loppupuolella käyty keskustelu rikkaan miehen ja Abrahamin välillä. Siitä nouseva ajatus ei ole vertauksen ’ydinajatus’, mutta käytän sitä esimerkkinä eräästä omankin aikamme ajatteluvirheestä – ’rikkaan miehen syndroomasta’.

Vertaus näet kertoo omalla koruttomalla tavalla sen, mikä on seuraus, jos kukaan meistä ei ole Wesleyn sanoin ”syttynyt tuleen” evankeliumille. Jopa rikas mies – siis ihmisten näkökulmasta Jumalan siunaama ja hurskas – löysi itsensä ajan tuolla puolen kadotuksesta, koska hän ei ollut koskaan kuullut oikein sitä sanomaa, joka olisi hänetkin Lasaruksen tavoin ”Abrahamin helmaan” saatellut.

Minua puhuttelee juuri tämän ’huolettoman’ miehen osa. Olemme taipuvaiset ajattelemaan, että hän sai nyt sen, mitä ansaitsi, mutta eihän se niin ole. Kyllä Lasaruskin olisi löytänyt itsensä kadotuksesta rikkaan miehen viereltä, jos hänkin olisi saanut sen, mitä ’ansaitsi’.

Rikas mies päätyi ’pahaan paikkaan’ siksi, että hänet petti hänen liian myöhään herännyt huolensa. Kukaan ei välittänyt herättää rikasta miestä ajattelemaan ikuisuusosaansa silloin, kun se oli vielä ajankohtaista ja mahdollista. Mies heräsi ajattelemaan ikuisuutta vasta sitten, kun viimeinenkin hiekan jyvä oli tiimalasissa valunut. Toki mies kantaa vastuun omasta valinnastaan, mutta ehkä meidän olisi hyvä arvioida myös hänen lähimmäistensä vastuuta.

Kadotuksessa hän ei itseään voinut enää auttaa, mutta siellä hän toki heräsi murehtimaan vielä ajassa eläviä rakkaitaan. Vuoropuhelu rikkaan miehen ja Abrahamin välillä sai minut pohtimaan.

”Rikas mies sanoi: ’Pyydän siis sinua, isä, että lähettäisit hänet {Lasarus} isäni taloon – onhan minulla viisi veljeä – varoittamaan heitä, etteivät hekin joutuisi tähän vaivan paikkaan.’ Abraham vastasi: ’Heillä on Mooses ja profeetat, kuulkoot heitä.’ Mies sanoi: ’Ei, isä Abraham, mutta jos joku kuolleista menisi heidän luokseen, niin he kääntyisivät.’” (Luuk. 16:27-30)

Tosiasia on, että jos ihminen ei sydämessään tahdo ottaa vastaan pelastusta, ei hän sitä ota, vaikka hänen eteensä pinottaisiin kaikki maailman siunaukset. Tai ehkä hän toivottaisi siunaukset tervetulleeksi elämäänsä ja nauttisi niistä, mutta silti voisi olla niin, että hän hylkäisi tärkeimmän.

Mutta silti, me voimme aina yrittää parhaamme mukaan saada ihmisen ymmärtämään perimmäisen tarpeensa ja etsimään pelastusta Jeesuksen luota. Ja näin me teemme, ellei meitä vaivaa ’rikkaan miehen syndrooma’.

”Lähetä Lasarus isäni taloon”

Rikkaan miehen sanoissa pysähdyin miettimään paitsi miehen toivottomuutta myös hänen erikoista pyyntöään. Se ei ollut erikoinen siksi, että hän pyysi apua rakkailleen. Se oli erikoinen sen tähden, että hän tahtoi Lasaruksen menevän todistamaan heille: ”lähetä Lasarus isäni taloon”.

Rikas mies ei enää kyennyt auttamaan läheisiään, joten hän pyysi Abrahamia lähettämään ”jonkun” varoittamaan heitä hänen puolestaan. Mutta miksi hän tahtoi juuri Lasaruksen menevän? Eihän rikas mies ollut itse koskaan noteerannut Lasarusta elinaikanaan. Miksi hän nyt pyytää Abrahamia lähettämään nyt Lasaruksen todistamaan veljilleen, niin kuin he huomaisivat Lasaruksen rikasta miestä paremmin?

Eikö rikas mies olisi voinut pyytää Abrahamia lähettämään hänet itsensä kertomaan siitä, minne hän oli joutunut? Jostain syystä hän jättää itsensä pois laskuista: ”lähetä Lasarus isäni taloon”. Hän vielä vahvistaa ajatusta vuoropuhelun lopussa sanoilla ”mutta jos joku kuolleista menisi heidän luokseen”. Siinäkin ’kummittelee’ tuo meidänkin puheistamme tuttu ’joku’!

Jäin miettimään, miksi rikas mies ei yksinkertaisesti pyytänyt, että Herra lähettäisi hänet itsensä puhumaan rakkailleen ja varoittamaan heitä siitä ahdingosta, johon hän itse oli joutunut? Ajatteliko hän, ettei se ollut hänen tehtävänsä tai ettei hänestä ollut siihen? Luulisi, että rikas mies tulisi paremmin kuulluksi veljiensä keskellä kuin ajassa entuudestaan miehen ja hänen veljiensä hyljeksimä Lasarus.

Kun Lasarus kuoli, teksti mainitsi, että ”enkelit veivät hänet Abrahamin helmaan”. Ei ollut puhetta suurista hautajaisista, vaan tämä maan hiljainen köyhä, sai kadota ajastamme yhtä hiljaa kuin hän oli saanut huomiotta elää kadulla rikkaan miehen elinpiirin ulkopuolella. Rikas mies sen sijaan lähti tästä ajasta näyttävästi, vaikka sitten joutuikin ikävään paikkaan ikuisuudessa: ”Rikaskin kuoli, ja hänet haudattiin”. Hänen lähtönsä huomattiin ja noteerattiin – päinvastoin kuin Lasaruksen. Lasarus kuoli hiljaisuudessa, kun taas rikas mies lähti ihmistenmaailmasta arvollisesti. Miksi siis Lasarus olisi ollut nyt yhtäkkiä parempi todistaja miehen lähipiirille?

Ihmettelen siis, minkä tähden rikas mies ajatteli veljiensä kuulevan tämän kerjäläisen todistusta nyt, kun hän itsekin oli kävellyt Lasaruksen ohi hänen kurjuuttaan noteeraamatta kerta toisensa jälkeen vielä eläessään. Eivätkö hänen veljensä olisi kuulleet paremminkin miestä itseään, jos hän olisi kadotuksesta tullut kertomaan uudesta ’asuinpaikastaan’? Onhan niin, että me jokainen tavoitamme parhaiten aina oman lähipiirimme ja kaltaisemme ihmiset.

Lasaruksesta takaisin Wesleyn sitaattiin

Miksi rikas mies ajatteli omien rakkaidensa herättämistä vasta nyt? Ja miksi hän ajatteli sen olevan Lasaruksen tehtävä eikä hänen tehtävänsä? Miksi hän ’ulkoisti’ vastuunsa toisille ja jäi itse katsomaan vierestä? Tämä on ’rikkaan miehen syndrooma’: ”lähetä Lasarus isäni taloon”. Se on sivustakatsojan ja vastuusta osattoman syndrooma.

Tähänkö syndroomaan on sairastuttu meidänkin aikanamme? Meillä on vielä mahdollisuus omin jaloin kävellä rakkaidemme luo, ottaa heitä kädestä ja kertoa heille evankeliumin ilosanoma Jeesuksesta. Kenenkään ei tarvitse siihen anoa lupaa Abrahamilta, vaan kukin on vapaa tekemään sen itse.

Silti me katselemme mieluusti vierestä, kun ihmiset tekevät vääriä valintoja emmekä ole valmiit likaamaan käsiämme heidän hyväkseen. Emme uskalla, emme kehtaa, emme viitsi ja onhan minulla nyt muutakin tekemistä – ”lähetä Lasarus isäni taloon”.

Minulla on niin kiire juuri tänään, kun järjestän omaa elämääni, etten nyt oikein jouda ”syttymään itse palamaan”. Onhan meillä seurakunnassa ne muut ja sitten on se pappi… Kyllä he voivat tuon asian hoitaa – ja heille se kuuluukin:”lähetä Lasarus isäni taloon”.

Minä en nyt jouda, minulla on parempaa tekemistä. Nämä sanat on muuten helppo kuvitella ’rikkaan miehen’ ajatuksiksi, kun hän vielä oli tässä ajassa.

Aina me löydämme sopivat ’Lasarukset’, joita olemme lähettämässä ’palamaan’ omasta edestämme. Aina löytyy hän, joka on sopivampi kuin minä. Tämä on ’rikkaan miehen syndrooma’: ”lähetä Lasarus isäni taloon”.

Se, mitä Wesleyn sitaatissa saarnasta sanottiin, on totista totta, mutta monesti ’rikkaan miehen syndrooma’ estää sen toteutumisen niin kuin Wesley ajatteli sen toteutuvan:

”Saarnaaminen on yksinkertaisesti tätä: sytytä itsesi tuleen ja ihmiset tulevat kaikkialta katsomaan, kun sinä palat.” (John Wesley)

Näin se menee. Kun yksi ihminen syttyy tuleen, tulevat ihmiset kaikkialta katsomaan. Wesley ei tarkoittanut sanoillaan pelkästään itseään, vaikka toki hän oli sanojensa mittainen esimerkki. Hän oli syttynyt ja hän paloi. Ja aina riitti heitä, ketkä tulivat katsomaan – milloin oli yksi tai kaksi, milloin kourallinen, milloin tuhansia ihmisiä. Oleellista ei ollut määrät, vaan se, että hänen sydämensä paloi ja se lämpö kutsui ihmisiä katsomaan ja lämmittelemään.

Huomaatko, ettei Wesley sitaatissa puhu itsestään. Hän puhuu ’sinusta’! Ei herätys ole sitä, että yksi ihminen palaa ja muut katsovat kaukaa ja vierestä hänen palamistaan.

Herätys on sitä, kun sinä palat ja sinun lähimmäisesi altistuvat sinun sydämesi lämmölle. Kun nyt katsot ympärillesi, voit nähdä, että meitä on useampi tuleen syttynyt ja kun taas huomaat lämpösi vaikuttaneen ’katsojiin’, kohta palavat hekin. Se on herätys. Se on Jumalan lahja.

Vertauskuvallisesti tämä syttyneiden ’hullujen’ herätys on kuin kynttilämeri hautausmaalla jouluaattona. Kynttilöiden loiste yhdessä tekee pimeästä hautausmaasta kauniin valomeren, vaikka valon lähteenä on ’vain’ yksittäiset kynttilät. Kun kynttilät palavat yhdessä, ne ovat jotain suurempaa kuin yhden kynttilän epätoivoinen ponnistus valaista koko hautausmaa omin voimin.

Meidän aikamme kärsii ’rikkaan miehen’ syndroomasta. Me niin mieluusti jäämme itse katsomaan ja sanomme Herralle osoittaen häntä, kenen sydän palaa Herralle: ”lähetä Lasarus isäni taloon”.

Kysyn vain omasta puolestani, että riittääkö todella se, että vain palan ja ihmiset kokoontuvat hämmästelemään paloani. Eikö liekin pitäisi tarttua? Eikö tuli sytytä muita palamaan?

Maailma on täynnä puhetta ja ideoita, mutta missä ovat ne ’rikkaat miehet’, jotka huolestuvat lähimmäisistään tässä ajassa jo niin, että he ovat valmiit likaamaan kätensä heidän vuokseen ja heidän pelastuksekseen. Vai kokoonnummeko me yhdessä sen ’palamaan syttyneen’ luo ja lausumme kuorossa ”lähetä Lasarus isäni taloon”.

Jätän nyt meidät yhdessä tässä pohtimaan sitä, ketä kummaa Wesley mahtoi tarkoittaa sitaatissaan sanalla ’sinä’:

”Sytytä itsesi tuleen ja ihmiset tulevat kaikkialta katsomaan, kun sinä palat.” (John Wesley)

Kun keksimme tähän kysymykseen vastauksen, luulen että siinä on oiva lääke ’rikkaan miehen syndrooman’ hoitoon. Hokemamme mantra ”lähetä Lasarus isäni taloon” – voi löytää uuden sisällön, kun polvistumme Herramme eteen ja sanomme hänelle mitä nöyrimmin ”lähetä minut isäni taloon”.