Gideonin nimi nousee huulille ensimmäisten joukossa, jos pyydetään luettelemaan Israelin tuomareita. Gideon on yksi Tuomarien kirjan merkittävistä tuomareista ainakin kerronnan laajuuden perusteella. Hänen elämästään kerrotaan peräti kolmen luvun verran.

Gideon ehkä pitäisi muistaa ennen kaikkea voitokkaista sodista midianilaisia vastaan vuosina 1162 – 1122 eKr., mutta moni silti muistaa hänet lähinnä ’villoista’, joilla hän etsi vahvistusta Jumalan lupaukseen (Tuom. 6:36-40).

Tuomarien kirjan luvut 6-7 kertovat Gideonin valmistamisesta tehtäväänsä ja hänen käymistään voitokkaista sodista midianilaisia vastaan. Gideonin elämä antaa monta hyvää opetusta: niin oppia Jumalan tahdon etsijöille (Tuom. 6:36-40) kuin Jumalan matematiikasta, missä heikkous ja vähäisyys muuttuvat Jumalan käsissä hänen nimensä kunniaksi ja suuruudeksi (Tuom. 7:1-8a). Opit eivät kuitenkaan avaudu tekstistä valmiiksi tarjoiltuna, vaan niiden löytäminen vaatii lukijaa tekijää oman taustatyönsä.

Tuomarien kirja, kuten kaikki Raamatun historialliset kirjat, luottaa lukijan hengelliseen arvostelukykyyn. Historialliset kirjat eivät enää opeta oikeaa ja väärää, päinvastoin ne olettavat lukijan tehneen läksynsä Jumalan lain edessä aikaisemmin.

Kertomusta Gideonista ei ole täten kirjoitettu siten, että siinä osoitettaisiin sormella, mikä on Jumalan mielenmukaista ja mikä ei. Tämä päättely jää lukijan vastuulle. Kertomus Gideonista on siis rehellistä kerrontaa hänen elämänsä pääkohdista – ottamatta kantaa siihen, milloin hän tekee oikein ja väärin. Raamattu on rehellinen kirja siinä mielessä, ettei se kaunistele tapahtumia, vaan kertoo Gideoninkin elämästä voiton ja tappion hetket.

Raamatun rehellisyys askarruttaa lukijaa ja näin se tekee erityisesti Gideonin elämän kohdalla etenkin, kun kerrotaan midianilaissotien jälkeisestä ajasta kirjan 8. luvussa. Aivan kuin kertomuksen lopussa riisuttaisiin ’uskonsankarin’ viitta aluksi ansioituneen Gideonin yltä. Luetaanpa kappaleen matkaa hänen elämänsä ’notkahduksesta’:

”Israelilaiset sanoivat Gideonille: ’Sinä olet pelastanut meidät midianilaisten käsistä. Ryhdy nyt meidän hallitsijaksemme! Myös sinun poikasi ja pojanpoikasi saavat hallita meitä sinun jälkeesi.’ Mutta Gideon sanoi heille: ’Minä en ryhdy teidän hallitsijaksenne, eikä minun pojistanikaan tule teidän hallitsijoitanne, vaan Herran tulee hallita teitä.’
Gideon sanoi heille vielä: ’Yhtä tahtoisin teiltä kuitenkin pyytää. Antakaa kukin minulle yksi korurengas saaliistanne.’ Midianilaisilla näet oli koruinaan kultarenkaita, koska he olivat ismaelilaisia. Israelilaiset vastasivat: ”Hyvä on, saat mitä pyydät.” He levittivät maahan viitan ja heittivät kukin sen päälle yhden renkaan saaliistaan. Kultarenkaat, jotka Gideon oli pyytänyt lahjaksi, painoivat yhteensä tuhat seitsemänsataa sekeliä; tähän eivät sisältyneet ne puolikuun muotoiset korut, korvakorut ja purppuraiset vaatteet, jotka midianilaiskuninkailla oli ollut yllään, eivätkä heidän kameliensa kaulaketjut.
Kullasta Gideon teki efodi-kasukan kotikaupunkinsa Ofran jumalankuvaa varten. Israelilaiset kävivät palvomassa sitä ja luopuivat Herrasta. Näin kultainen kasukka koitui lankeemukseksi Gideonille ja hänen suvulleen. Hävittyään israelilaisille midianilaiset eivät enää uskaltaneet lähteä ryöstöretkilleen. Israel sai elää rauhassa neljäkymmentä vuotta, Gideonin elämän loppuun saakka.” (Tuom. 8:22-28)

Uskoton Gideon

Suurien voittojen jälkeen Gideon osoittaa vielä Jumalan tahdon tuntemusta, kun hän kieltäytyy ryhtymästä Israelin heimojen ’hallisijaksi’ tai ’kuninkaaksi’. Ainakin hän näytti tuntevan Jumalan lain siitä, ettei Israelilla teokratiana kuulunut olevan kuningasta.

”Minä en ryhdy teidän hallitsijaksenne, eikä minun pojistanikaan tule teidän hallitsijoitanne, vaan Herran tulee hallita teitä.” (Tuom. 8:23)

Tuomarihan ei ollut hallitsija, vaan Jumalan valitsema välimies ja kansajohtaja johtamaan kansaa Herran mielenmukaisiin askeliin. Vaikka tässä kohden Gideon osoitti tuntevansa Herran lain ja näytti noudattavan sitä, oli hänelläkin omat sokeat pisteensä.

Yksikään meistä ei ole täydellinen – ei Jumalan eikä edes ihmisen mittapuun mukaan. Ei ollut täydellinen Gideonkaan. Viimeistään jakeessa 27 uskonsankarin viitta riisutaan hänen yltään lukijan silmissä.

”Kullasta Gideon teki efodi-kasukan kotikaupunkinsa Ofran jumalankuvaa varten. Israelilaiset kävivät palvomassa sitä ja luopuivat Herrasta. Näin kultainen kasukka koitui lankeemukseksi Gideonille ja hänen suvulleen.” (Tuom. 8:27)

Tässä sama Gideon lankeaa epäjumalanpalvelukseen, joka aiemmin johti Jumalan lupaukseen luottaen piskuisen sotajoukkonsa voittoon ylivoimaista miehittäjien armeijaa vastaan. Hän, joka sai voiton Herran Jumalan nimessä, vie vapauttamansa kansan epäjumalanpalvelukseen.

Hänen uransa kansanjohtajana, tuomarina, päättyi hengellisesti synkkään epäonnistumiseen. Gideon sai armon olla Jumalan valitsema tuomari, joka nosti Herran kansan jälleen lankeemuksesta (Tuom. 6:1, 7, 11) ja vapautti heidät voittamalla midianilaiset Herran nimessä. Silti hän lopettaa siihen, mistä aloittikin. Hän vie Israelin takaisin lähtöpisteeseen – epäjumalanpalvelukseen. Gideonin henkilökohtaisen elämän ratkaisut johtivat koko Israelin takaisin epäjumalanpalvelukseen. Hän tukahdutti itse sen orastavan hyvän, mitä hän oli hengellisesti jakanut kansalle.

Edes Gideonin suuret voitot Herran nimessä eivät pelastaneet häntä myöhemmältä heikolta arvojohtajuudelta. Kansa sai elää vapaana, mutta hengellisesti hän vei heiltä omin käsin sen, mitä Jumala oli hänelle antanut. Mitä iloa oli kansalle vapaudesta, kun se menetti hengellisen siunauksen Gideonin itsensä perustaman epäjumalakultin tähden?

Johda elämällä – esimerkillä

Gideonin elämä opettaa karulla tavalla, mikä on uskottomuuden hinta. Se kertoo siitä, mitä maksaa, kun lopettaa hyvän kilvoituksen kesken siksi, että matkan maisemat houkuttavat toisaalle.

Gideon oli johtaja, ja johtajana hänen olisi pitänyt ymmärtää vastuunsa. Kansa tarvitsi johtajaa, joka johtaa esimerkillään. Gideon johti heidät esimerkillään vapauteen ja turmioon.

Me kaikki olemme johtajia. Me johdamme ystäviämme, perheitämme, työtovereitamme, jne. Esimerkkimme puhuu yhteisössämme paljon kovemmin kuin kaunis puhe arvoista.

Jokaisella meistä on arvovaltamme ’omiemme’ keskuudessa. Joitakin meistä muistuttaa johtajuuden vastuusta tittelit ja vastuut, mutta vaikka niin ei sinun kohdallasi olisikaan, niin silti sinä olet roolimalli yhteisössäsi. Jokainen meistä siis johtaa omalla esimerkillään.

Johtajuus on vaikuttamista, mitä teemme varmasti jokainen – kuka näkyvämmällä ja kuka vähän näkymättömämmällä paikalla. Omalla esimerkillä me voimme kannustaa tai lannistaa. Toisinaan saamme toiset vakuuttumaan ja toisinaan luopumaan. Me olemme avuksi, mutta myös satutamme. Me rakennamme ja lyömme maahan. Jokainen johtaa. Kysymys, jonka edessä oman ja yhteisömme johtajina vastamme, on: pysymmekö me uskollisina siinä osassa, jonka Herra on meille luottanut?

Onko minun antamani esimerkki johdonmukainen ja hengellisesti kestävä? Kestääkö todistukseni vai kirpoaako otteeni? Gideonin ote herpaantui ja hän kadotti arvokkaan. Voisinko minä kenties valvoa elämäni arvoja ja esimerkkiä paremmin?

Pohdittavaa

Mikä teki Gideonin elämänkaaresta traagisen?