Pääsiäisen aika alkoi jo laskiaisesta. Sen muistavat ainakin he, ketkä laskiaisena laskeutuivat paastoon. Kiireisessä ajassamme moni herää pääsiäisen läheisyyteen vasta pääsiäisviikon alussa palmusunnuntaina. Tällöin lapset kulkevat talosta taloon virpomassa.

Virpominen on itäisen kirkon perinne. Jos vanhan tavan mukaan antoi pajusta tehdyn virpovitsan palmusunnuntaina jollekin, sai pääsiäissunnuntaina tulla perimään palkkansa. Sana ’virpoa’ tulee venäjänkielen pajua merkitsevästä ’verboa’-sanasta, joka tulee edelleen latinan sanasta ’verbanae’, joka tarkoittaa pyhää oksaa.

Virpomisen juuret ovat tosiasiassa paljon kauempana, ensimmäisen kristillisen pääsiäisen tapahtumissa, kun kansa tervehti Jerusalemiin ratsastavaa Jeesusta palmunlehvin. Tiettävästi pyhät oksat ovat kuuluneet katolisiin pääsiäiskulkueisiin tiettävästi ainakin 500-luvulta lähtien. Palmunlehvät ovat tosin käytännön syistä korvattu täällä pohjoisessa pajunoksilla, kun palmunlehviä ei luonnostaan ole saatavilla. Pyhän nimessä sana ’palmu’ on silti säilynyt.

Joka tapauksessa on jälleen kerran tullut se aika vuodesta, kun kristillinen maailma suuntaa katseen ajanlaskun alkupuolen Jerusalemiin. Muistanet, kuinka Jeesus ratsasti juhlittuna messiaskuninkaana aasilla Jerusalemiin? Mutta muistatko, että Jeesus laittoi pystyyn Jerusalemin ’parhaat juhlat’ temppelissä vielä samaisena päivänä? – Kyllä vain, niin hän todella teki. Luetaanpa.

Ja hänen tykönsä pyhäkössä tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: ’Hoosianna, Daavidin Poika!’, he suuttuivat ja sanoivat hänelle: ’Kuuletko, mitä nuo huutavat?’ ’Kuulen’, vastasi Jeesus. ’Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ’Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi’?’ Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä.” (Matt. 21:14-17)

Lapset palmusunnuntain tekstissä

Yllä siteerattu pääsiäisviikon alkuun sijoittuva teksti on myös yksi niistä teksteistä, joissa lapset saavat Jeesuksen seurassa hänen jakamattoman huomionsa ja hyväksynnän. Palmusunnuntain tekstissä omalla tavallaan kaikuvat Jeesuksen tutut sanat:

”Sallikaa lasten tulla minun luokseni älkääkä estäkö heitä, sillä heidän kaltaistensa on Jumalan valtakunta.(Mark. 10:14)

Palmusunnuntain tekstistä nousee Herramme vahva ääni lasten kelvollisuudesta ja siitä, miten he ovat vilpittömässä uskossa ja sen ilmaisussa monesti lähempänä Taivasten valtakuntaa kuin me pidättyvät aikuiset. Ei ole ihme, että he ovat aina tervetulleet Jeesuksen luo.

Jeesuksen saapuminen Jerusalemiin (Morgner, Wilhelm)

Lapsenkaltaisuus selitetään tarkoittavan lapsen yksinkertaista suhtautumistapaa ja luottamusta, mikä varmasti on aivan oikein. Uskon silti, että lapsenkaltaisuudessa on lisäksi joitain sellaisia piirteitä, joita emme huomaa välttämättä ajatella.

Kun seuraa tilannetta, jossa aikuinen ja lapsi tulevat kumpikin uuteen ympäristöön, on aikuinen yleensä varautunut ja estynyt, kun taas lapsi tarkastelee kaikkea uutta varsin ennakkoluulottomasti. Aikuinen perustaa näkemyksen tilanteesta jo opitun varaan, kun lapsi löytää paljon uutta ja vallan uusia näkökulmia, koska hän tutkii hämmästellen kaikkea ennakkoluulottomasti.

Sama koskee uuden vastaanottamista. Lapsi ottaa uuden vastaan varauksettomasti; jos hän pitää kokemastaan, hän vilpittömästi iloitsee. Samoin hän ei häpeä näyttää sen enempää pelkoa kuin pettymystäkään. Aikuinen sen sijaan on tässäkin pidättyväinen.

Lapsenkaltaisuus Jumalan kohtaamisessa on avoimuutta mahdollisuudelle, että Jumala ylittää kaikki ennakko-odotukset. Se on avointa Jumalan ihailua – ennakkoluulotonta tutustumista häneen. Lapsenkaltaisuus on kuin utelias pieni lapsi Jeesuksen sylissä, joka ei pelkää koskea häntä tai tulla kosketuksi.

Lapsenkaltaisuus Jumalan edessä tuo ihmisen uudelleen ja uudelleen löytäjän paikalle. Väitän, että ihmisen ajallinen ikä ei riitä alkuunkaan, kun alamme lapsen tavoin ennakkoluulottomasti tutkimaan Luojaa ja hänen hyviä töitään omassa elämässämme. Lapsenkaltaisuus on Jumalan läsnäolon ja hyvyyden kaipuuta. Se on niitä loputtomia kysymyksiä ja asioita, joita hänelle jaamme.

Tämä palmusunnuntain teksti, jonka kovin usein ohitamme pääsiäiseen liittyvänä tapahtumana, puhuu siis myös lapsenkaltaisuudesta. Se kertoo, miten Jerusalemin lapset ottivat Jeesuksen vastaan ennakkoluulottomasti temppelialueella siinä, missä aikuiset kävivät vastustamaan häntä tai vaikenevat hiljaa silloin, kun heidän olisi tehnyt mieli riemuita yhdessä messiaan kanssa.

Lasten ja imeväisten suusta

Matteuksen evankeliumin teksti on varsin tuttu kuvaus Jeesuksen saapumisesta Jerusalemiin juhlittuna messiaana palmusunnuntaina. Vaikka suuret joukot juhlavieraita Jeesusta juhlivatkin, kaikki eivät silti hyväksyneet häntä varauksetta niin kuin lapset tekivät. Kerrataanpa teksti vielä.

Mutta kun ylipapit ja lainopettajat näkivät, mitä kaikkea hämmästyttävää hän teki, ja kuulivat lasten huutavan temppelissä: ’Hoosianna, Daavidin Poika!’, he suuttuivat ja sanoivat hänelle: ’Kuuletko, mitä nuo huutavat?’
’Kuulen’, vastasi Jeesus. ’Ettekö ole koskaan lukeneet tätä sanaa: ’Lasten ja imeväisten suusta sinä olet hankkinut kiitoksesi’?’ Hän jätti heidät siihen, meni kaupungin ulkopuolelle Betaniaan ja oli siellä yötä.” (Matt. 21:15-17)

Tien varsille oli siis kokoontunut myös joukko heitä, keiden mielestä Nasaretin miehen juhliminen oli loukkaavaa – jopa Jumalan pilkkaa. Lapset ylistivät Herraa sen perusteella, mitä he kuulivat ja näkivät. Samaan aikaan tämä toinen joukko kuuli ja näki saman, mutta heidät se sai suuttumaan.

Tekstissä vastustajia edustavat ylipapit ja lainopettajat. He olivat sitä joukkoa, jotka olivat järjestäneet elämänsä hyvälle mallille miehitetyssä Jerusalemissa poliittisella pelillä. He olivat siis niitä, joille Jeesuksen suosio ja hänen edustamansa muutos edusti mahdollisesti uhkaa ja etujen kaventumista. He olivat valinneet asettua Jeesusta vastaan, ja tekstissä he taiten lähestyivät Jeesusta kysymällä häntä epäsuorasti samalla syyttäen:

Kuuletko, mitä nuo huutavat?’

Jeesus ei kiistänyt tapahtunutta, mutta hän tulkitsi tapahtumat toisin. On merkittävää, että häntä syyttämään tulleet miehet sietivät temppelissä rahanvaihtajia ja uhrieläinten myyjiä, mutta sen sijaan lasten ilonhuudot ja tervehdykset eivät heille sopineet. Jeesus puolestaan koki tilanteen päinvastoin; Jumalan temppeli oli paikka Jumalan kohtaamiselle, ei kaupanteolle ja rahanvaihtamiselle. Toki sillekin oli oltava paikkansa, mutta se ei kuulunut sinne, minne ihmiset tulivat kohtaamaan Jumalaa. Temppeli oli hämmästyksen, kohtaamisen ja sydämen äänten kokoontumispaikka. Se oli paikka, jossa Jumalan nimi kuului kaikua niin hiljaisena kuin äänekkäänä ylistyksenä ihmisten sydämestä ja vaikka huuliltakin.

Vastustajien kritiikki ei kuitenkaan kohdistunut varsinaisesti lasten toimintaan, vaan siihen mitä he sanoivat. Tarkkaavainen lukija huomaa asian jo lainopettajien käyttämästä kysymyssanasta: ”Kuuletko, mitä nuo huutavat?

Riemunhuudot tai ylistys ei ollut täysin vierasta Jeesuksen ajan juutalaisessa yhteisössä. Eivätkä nämä miehet vastustaneet juhlaa tai lasten iloa, vaan he vastustivat heidän ilonsa kohdetta. Oli toki yleinen tapa, että lapset kiittivät arvostettuja rabbeja tervehtien ja ylistäen heitä. Lasten huuto ei siis ollut arvostelijoiden suuttumuksen kohde, vaan suuttumuksen syy oli se, että huutojen vastaanottaja oli Jeesus. Se, mitä Jeesus Kristus edusti, oli tosiasiassa asia, mitä ylipapit ja lainopettajat eivät olleet valmiit hyväksymään.

Psalmin sanoma vastustajille

Jeesus ei käy väittelemään vastustajiensa kanssa. Hän ei hyökkää heitä vastaan tai yritä taivutella heitä puolelleen. Jeesus antaa yksinkertaisesti vastaukseksi sitaatin Daavidin psalmista:

Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.” (Ps. 8:3)

Usein puhuessaan vertauksin tai sitaatein Jeesus ’kätki’ sanoman terävimmän kärjen vastustajiltaan, mutta tässä sitaatissa ei ollut kyse kätkemisestä, vaikka meidän näkökulmastamme Jeesuksen vastaus onkin epäsuora ja vaikeasti tulkittava.

Tarkoitus tällä kertaa oli kuitenkin täsmälleen päinvastainen, eli Jeesus tahtoi vastata syyttäjille mahdollisimman selvästi. Vanhan testamentin teksteihin viittaaminen oli lain tunteville papeille ja lainopettajien suoraa puhetta. He käyttivät samaan tapaan Vanhan testamentin sitaatteja, kun he vastasivat oppilailleen. Jeesus vastasi heille heidän kielellään.

Samaa messiaanista psalmia siteerataan muuten Jeesukseen viitaten peräti kolmasti Uuden testamentin kirjeissä (1. Kor. 15:27; Ef. 1:22; Hepr. 2:6). Käytössä olevassa kirkkoraamatussa sitaatti ja psalmin avaus on kirjoitettu tähän sanamuotoon:

”Herra, meidän Jumalamme, kuinka suuri onkaan sinun nimesi maan päällä! Se julistaa sinun taivaallista kirkkauttasi. Lasten ja imeväisten huudot todistavat sinun voimastasi. Ne ovat kilpenä jumalattomia vastaan, ne vaientavat vihamiehen ja kostoa janoavan.” (Ps. 8:2-3)

Jeesuksen sitaatti puhuu kirjoitukset tunteville lainopettajille yksinkertaisesti siitä, että hän ja juuri hän on se vuosisatoja odotettu messias, josta kirjoitukset puhuvat. Siteerattu Daavidin psalmi on luonteeltaan messiaaninen psalmi, ja hänen vastustajansa tiesivät, mihin Jeesus sitaatilla pyrki.

Jeesus ei leikkinyt lainoppineiden kanssa kuurupiiloa, vaan hän kertoi heille heidän ’omalla kielellään’ sen, minkä lapset ja lapsenkaltaiset tiesivät todeksi jo sanomattakin, kun he tarkastelivat Jeesusta ja hänen elämäänsä.

Arvostelijoiden kritiikki ei siis suuntautunut huutoon lasten tekona, vaan huudon sisältöön. Huutamisen he kyllä sietivät, mutta Jeesuksen Kristuksen nimen suuruutta Jumalan Poikana he eivät hyväksyneet.

Siitä syystä Jeesuksen vastaus ei sekään vastaa kysymykseen, että oliko lasten soveliasta huutaa Jerusalemiin saapuvalle rabbille ylistyshuutoja, vaan se vastaa siihen, oliko tämä aasilla temppelialueelle saapunut rabbi todella hän, keneksi lapset häntä kutsuivat.

Jeesuksen sitaatti liittyy huudon sisällön oikeellisuuteen: ”Hoosianna, Daavidin Poika!” Siteeraamalla messiaanista psalmia, hän sanoo vastustajilleen, että huudon sisältö on oikea, vaikka se heistä vaikutti loukkaavalta.

Lasten suusta kuului totuus Jeesuksen persoonasta ja hänen asemastaan Jumalan valittuna, mitä aikuiset eivät olleet valmiit vastaanottamaan.

Psalmin opetus meille

Saapuminen Jerusalemiin on täten erityinen tapahtuma evankeliumeissa Jeesuksen tehtävän kannalta. Ja psalmin teksti vakuuttaa lukijalle, että Jeesus todella oli ja on hän, keneksi hän julistautui ja keneksi lapset hänet tunnistivat.

Samaan ongelmaan mekin tänään törmäämme. Harva loukkaantuu, jos puhumme kovaan ääneen oikeasta ja väärästä tai huudamme yhtenä joukkona ihmisarvon puolesta. Jos taas korotamme äänen ’kristittyinä’ tai ’vielä pahempaa’ puhumme Jeesuksesta Kristuksesta Vapahtajana tai peräti Jumalan Poikana, jonka Herruutta kuulutamme ihmisten elämään, vastaanotto on pitkälti sama kuin tekstissämme.

Loukkaavaa ei tänäkään päivänä ole ’ylitys’, huuto, ilo tai muu sellainen. Loukkaavaa on puhua Kristuksesta Jumalan Poikana tai se, että uskallamme asettaa ihmiset pohtimaan omassa elämässään Kristuksen Herruutta henkilökohtaisessa vaelluksessa.

Siteeratulla psalmilla on silti toinenkin vähintään yhtä ajankohtainen sanoma meille tämän päivän ihmisille. Jos luet psalmin (Ps. 8) kokonaan, huomaat että se kokonaisuudessaan julistaa Jumalan suuruutta, mikä näkyy ehkä kirkkaimmin Herran luomakunnassa Jumalan luomistyön ihmeenä.

Jumalan luomistyön ihmeellisyys jättää meidät ihmiset hämmästelemään Jumalan valtasuuruutta. Tämä hämmästely johtaa helposti aikuisen ihmisen kokemaan itsessään vähäisyyttä – jopa arvottomuutta.

Tässä on muuten taas yksi ero lapsen ja aikuisen välillä. Siinä missä aikuinen kokee pienuutta selittämättömän edessä, lapsi uskaltaa luottaa ja heittäytyä häntä suuremman voiman kannateltavaksi. Psalmilla onkin juuri tässä kohden sanottavaa ’kaikkitietäville’ aikuisille. Luetaan pari säettä eteenpäin sitaatistamme:

”Kun minä katselen taivasta, sinun kättesi työtä, kuuta ja tähtiä, jotka olet asettanut paikoilleen – mikä on ihminen! Kuitenkin sinä häntä muistat. Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.” (Ps. 8:4-5)

Psalmisti Daavid tunnistaa meissä piirteen vähätellä arvoamme siinä, kun katsomme Jumalan valtasuuruuteen. Jopa Daavid – aikansa arvostettu ja suuri kuningas – koki vähäisyyden Kaikkivaltiaan Jumalan rinnalla.

Ihmisen pienuuden Jumalan rinnalla ei kuitenkaan tarvitse johtaa arvottomuuden tunteeseen tai vähäisyyden kokemukseen Jumalan silmissä. Päinvastoin Jumala on sitoutunut pitämään ihmisestä huolen. Se on Raamatun sanoma tänäkin pääsiäisenä meille jokaiselle.

Jumalan suuruus ei tee ihmisestä vähäistä

Jumala on antanut kaikkensa meidän edestämme, hän on valmistanut meille tulevaisuuden ja antanut toivon. Mutta hän ei ole jättänyt meitä yksin tulevaisuutta tai toivoa odottamaan.

Hän pitää meistä huolen tänään – jopa silloin, kun kohtaamme viimeaikaisten Pietarin, Syyrian tai Tukholman tapahtumien kaltaista järjetöntä hallitsematonta väkivaltaa. Me emme ymmärrä, mutta ei meidän tarvitsekaan ymmärtää. Riittää, kun voimme luoda katseemme Taivaaseen ja luottaa elämämme Herran Jeesuksen käsiin.

Ja mikä parhainta – Jumalan kaitselmus ei riipu meidän hyvyydestämme. Taivaallinen Isämme ei kiellä itseään meiltä, vaikka olisimme kuinka mahdottomia tahansa. Hänen sylinsä on avoin. Emmekö siis voisi laittaa oman vähäisyytemme syrjään ja antaa Jumalan täyttää ne tyhjiöt, joita elämässämme koemme? Miksemme kävisi hänen eteensä ja kuulostelisi häntä kuin lapsi ikään? Miksi en luottaisi häneen kuin lapsi?

Hän tahtoo antaa elämän, jonka jokainen päivä on yltäkylläinen; ei ehkä olosuhteiden osalta tai itsemme tähden, vaan siksi, että hän itse on läsnä ja riittävä sekä kykenevä pitämään meistä huolen. Vaikka olisin alaston ja likainen, Jeesuksen sylissä olen silti asemassa, jossa minulle on annettu kaikki. Kristuksen sylissä kaikki on mahdollista:

Mikä on ihmislapsi! Kuitenkin pidät hänestä huolen.

Tartutaan tuohon huolenpitoon niin kuin ”lapset ja imeväiset” ikään ja eletään tämäkin päivä Herran Jeesuksen Kristuksen nimen kunniaksi hänen ihmeelliseen huolenpitoonsa luottaen.

Pohdittavaa

Minkä vuoksi Jeesus siteeraa Daavidin psalmia?
Mitä voisimme oppia lapselta huolenpidossa elämisestä?