Helluntaijuhlaa juhlaa vietetään 50 päivää pääsiäisviikon sapatin jälkeen. Alun perin helluntai on ollut juutalaisuudessa sadonkorjuun ja ensihedelmän juhla, jota kutsuttiin myös viikkojuhlaksi (5. Moos. 16:9-12). Alkaen 100-luvulta jKr. juutalaiset juhlivat helluntaina myös lain saamisen juhlaa.

Kristityille helluntaista tuli Jeesuksen kuoleman jälkeen seurakunnan syntymäjuhla. Kristuksen taivaaseen astumisen juhlaan (helatorstai) helluntaipäivä on siitä kymmenen päivän jälkeen. Toisin sanoen opetuslapset odottivat kymmenen päivää Jeesuksen lupauksen täyttymistä. Aika ei ehkä kuulosta pitkältä, mutta muistanet varmaan, mitä sananlaskukin ’odottavan ajasta’ sanoo.

Helluntain ihme

Monesti, kun luetaan Apostolien tekojen tekstiä ensimmäisen kristillisen helluntain tapahtumista (Ap. t. 2:1-4), kiinnitetään huomio lähes pelkästään ulkoisiin merkkeihin, kuten tuulenpuuskaan ja tulisiin kieliin, jotka jakautuivat ja laskeutuivat seurakunnan ylle. Toisaalla lukijan huomio kiinnittyy vieraisiin kieliin, joita Jeesuksen seuraajat Jumalan ihmeestä puhuivat eri puolelta Roomaa juhlille saapuneiden pyhiinvaeltajien ihmetykseksi heidän äidinkielillään. Eikä ihme, että lukijoina jäämme näitä ilmiöitä hämmästelemään, koska merkeiksi ne oli juuri tarkoitettukin.

Helluntain kokoontuminen.

Tapahtumat olivat merkki juutalaisille silminnäkijöille profeetta Joelin sanojen täyttymisestä (Joel 2:28-32), kuten Pietari helluntaipäivän saarnassa siteeraa. Juutalainen silminnäkijä ymmärsi merkkien viittaavan myös uuden ’temppelin’ vihkimisestä. Tulen lankeaminen seurakunnan ylle oli osoitus siitä, että Jumala hyväksyi seurakunnan uudeksi ’asuinsijakseen’. Tämä oli siis toisinto siitä, mitä oli kerran tapahtunut ilmestysmajan (3. Moos. 9:24) ja myöhemmin Salomon temppelin vihkiäisissä (2. Aik. 7:1).

Jumala antoi ulkoiset merkit tarkoituksenaan osoittaa läsnä oleville uuden liiton temppelin olevan Kristuksen seurakunta. Tapahtuma oli muistutus silminnäkijöille siitä, että Jeesuksen ennustus temppelin uudelleen pystyttämisestä kolmessa päivässä oli toteutunut hänen ylösnousemuksessaan (Joh. 2:19) ja nyt he todistivat tämän uuden temppelin vihkiäisiä.

Puhuttaessa helluntain ihmeestä, monelle tulee mieleen edellä mainitut tapahtumat tai ainakin jotkin niistä, mutta silti ne eivät ole juhlamme syy vaan seuraus. Helluntai ei ole yksi kristikunnan suurista juhlista tekstissä mainittujen merkkien tähden, vaan helluntain suurin ihme on nähtävissä selvemmin helluntain teksteihin kuuluvan Johanneksen evankeliumin tekstin välityksellä.

Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, opetuslapset olivat illalla koolla lukittujen ovien takana juutalaisten pelosta. Silloin Jeesus tuli, astui heidän keskelleen ja sanoi: ”Rauha teille!” Sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä. Opetuslapset iloitsivat, kun he näkivät Herran. Jeesus sanoi heille taas: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät.” Näin sanottuaan hän puhalsi heitä kohti ja sanoi heille: ”Ottakaa vastaan Pyhä Henki. Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut. Joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.”(Joh. 20:19-23)

Tekstissä on Johanneksen lähetyskäsky, mutta sitä kutsutaan myös Johanneksen helluntaitekstiksi, vaikka se ei ajoitukaan helluntain tapahtumiin, vaan jo ylösnousemuksen jälkeiseen päivään. Teksti sisältää kuitenkin samat elementit, jotka kuuluvat erottamattomasti helluntain tapahtumiin.

Johannes katsoo tekstissään syvälle helluntain pelastushistorialliseen merkitykseen. Ehkä Johanneksen tarkoitus olikin muistuttaa seurakuntaa sen olemassaolon ytimestä. Hän kääntää katseemme Apostolien tekojen tekstin ulkoisten merkkien sijaan helluntain ytimeen – seurakunnan olemassaolon merkitykseen.

Johanneksen helluntaiteksti: murheesta iloksi

Johanneksen tekstissä opetuslapset viettivät ylösnousemuksen päivänä mestarinsa kuoleman vuoksi suruaikaa, minkä tähden he pysyttelivät sisätiloissa. Ovi oli teljetty tiukasti kiinni, koska opetuslapset aivan ymmärrettävästi pelkäsivät oman henkensä puolesta. Olihan heidän mestarinsa teloitettu julkisesti ja aina oli vaara, että seuraavaksi olisi heidän vuoronsa, etenkin kun kaupungilla liikkui nyt kaikenlaisia huhuja ylösnousemuksesta ja Jeesuksen ruumiskin oli kateissa.

Opetuslasten pelko oli pohjimmiltaan ihmispelkoa, joskin tässä tilanteessa aiheellistakin. He pelkäsivät, mitä ihmiset tekisivät heille ja mitä heistä ajateltaisiin, jos he näyttäytyisivät temppelialueella. Johannes täten aloittaa kuvauksen siitä, millaisessa tilassa ja tunnemaailmassa opetuslapset olivat ’helluntain ydinsanoman’ kynnyksellä. Ihmisinä he olivat pelokkaita eivätkä kyenneet näkemään Jeesuksen todellisuutta.

Kävi kuitenkin niin, että opetuslasten murhe vaihtui kohta iloksi, kun

Silloin Jeesus tuli, astui heidän keskelleen ja sanoi: ”Rauha teille!” Sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä.(Joh. 20:19b-20a)

Jeesuksen ilmestyminen vastaa helluntain tekstissä sitä suunnatonta iloa, joka seurasi siitä, kun Jeesuksen seuraajat ymmärsivät, että he elivät Jumalan lupauksessa. Oli tullut se hetki, mitä he odottivat, vaikka eivät osannetkaan sitä odottaa. Odottivat odottamatonta – niin sanoakseni.

Jeesuksen tervehdys ”rauha teille!” oli varsin tavallinen juutalainen tervehdys aivan, kuten ’shalom’ (= rauhaa) on heprean kielen tervehdys tänäkin päivänä. Tosin heprean ’shalom’ pelkästään rauhan käsitteenä on jo paljon laajempi toivotus, mitä se meille merkitsee. Jeesuksen sanomana se sisälsi opetuslapsille kuitenkin paljon enemmän. Se oli heille muistutus Jeesuksen sanoista:

Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.(Joh. 14:27)

Jeesus näytti opetuslapsille haavansa todisteeksi siitä, että hän todella oli se keneksi itseään väitti. Haavoja ja arpia käytettiin yleisesti todisteina henkilöllisyydestä oikeudessa. Tämä oli opetuslapsille vahva todiste, koska rabbiinisen tradition mukaan uskottiin, että kuolleista ylösnousseet saivat saman hahmon kuin heillä oli ennen kuolemaa, jotta muut saattoivat tunnistaa hänet.

On sanottu, että Jeesus on ikuisuudessa ylösnousemuksen ensihedelmänä ainoa ’haavoitettu’, koska hän kantaa merkkiä meidän lunastuksestamme muistutuksena hinnasta, joka meistä jokaisesta on kerran maksettu. Jos siis opetuslapset vakuuttuivat Jeesuksen haavojen kautta hänen ylösnousemuksestaan, samoin jokainen nykypäivän uskova tavalla tai toisella vakuuttuu Herransa Jeesuksen aitoudesta – hän on yhä tänään sitä, mitä hän on ollut ensimmäisen helluntain aikaan.

Kun opetuslapset näkivät ylösnousseen Herran, heidän pitkäperjantaista aina ylösnousemuksen aamuun hiipunut toivonsa Jeesus-messiaasta muuttui uskoksi heidän sydämissään. He uskoivat todeksi, että heidän Herransa elää. Se oli totta siitä huolimatta, ettei se ollut järjellä ymmärrettävää.

Elävä usko ylösnousemukseen sai heidän olemuksessaan aikaan valtavan muutoksen; pelko vaihtui iloksi ja riemuksi. Tämä kokemus lienee tuttu muodossa tai toisessa monelle nykypäivän kristityllekin. Kun usko saa sijaa, katoaa pelko ja tilalle astuu riemu ylösnousseesta Herrasta.

Helluntain sanoma kolmessa jakeessa

Näistä ylösnousseen Kristuksen tapaamisen antaman ilon, riemun ja uskonvarmuuden tunnelmista alkaa Johanneksen kuvaus tapahtumista ja asioista, joita me juhlistamme helluntaipäivänä.

Opetuslapset riemuitsivat siitä, että heidän Herransa elää. Sama tilanne vallitsi edelleen helluntaipäivänä, mistä Luukas todistaa, että Jeesuksen seuraajat olivat kutakuinkin ’samoissa tunnelmissa’.

pitivät kaikki yhtä ja rukoilivat lakkaamatta yhdessä joukkoonsa kuuluvien naisten sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljien kanssa.(Ap. t. 1:14)

Usko ylösnousseeseen Herraan yhdistää hänen seuraajiaan edelleen. Yhtä lailla vielä nykyään uskovat kokoontuvat yhteen juhlimaan ylösnoussutta Kristusta. On tuo ’juhla’ sitten jumalanpalvelus, raamattupiiri, solutapaaminen, tms. – tapaamisen tähtäimessä tulee olla riemu Herran ylösnousemuksesta.

Johannes tiivistää tekstissämme helluntain ydinsanoman lyhyesti kolmeen jakeeseen:

Jeesus sanoi heille taas: ”Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin minäkin lähetän teidät.” Näin sanottuaan hän puhalsi heitä kohti ja sanoi heille: ”Ottakaa vastaan Pyhä Henki. Joiden synnit te annatte anteeksi, niille ne ovat anteeksi annetut. Joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt.”(Joh. 20:21-23)

Katsotaanpa, mitä Jeesus tarkalleen ottaen sanoi. Tekstissä Jeesus 1) lähetti opetuslapset, 2) varusti heidät ja 3) antoi heille mission.

Hän lähetti meidät

Katsotaan ensin sanoja ”Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minä teidät.” Vanhassa testamentissa vallitsee käytäntö, että profeetta osoitti työlleen Jumalan valitseman jatkajan, kuten esimerkiksi Elia osoitti Elisan ja Mooses osoitti Joosuan.

Vastaavalla tavalla Jeesus osoitti omalle työlleen jatkajat, joiden on määrä jatkaa tehtävää aina siihen päivään kunnes Jeesus tulee takaisin kaikessa loistossaan. Ei liene yllätys, jos kerron, että Kristuksen työn jatkajilla tarkoitetaan sanan laajemmassa merkityksessä kaikkia Jeesuksen seuraajia kaikkina aikoina eli seurakuntaa.

Sanojensa mukaan Jeesus lähetti työnsä jatkajat niin kuin Isä oli lähettänyt hänet. Toisin sanoen työn jatkajien valtuutus tehtävään oli laadullisesti samaa kuin heidän Herransa valtuutus oli ollut. Samankaltaisuudella ei viitata Jeesuksen tulemiseen maan päälle tai hänen tehtäväänsä maailman sovittajana, vaan siihen tapaan, jolla lähettäjän sanat tulevat toteutumaan lähetettyjen elämässä.

Jeesus ei lähettänyt omiaan matkaan pappeina tai kuninkaina, vaan ’vain’ profeettojen kaltaisina Jumalan puhemiehinä. Käyttämäni sana ’vain’ viittaa siihen tosiasiaan, etteivät profeetat – tai ylipäätään Jumalan totuudelle tinkimättömät palvelijat – koskaan ole nauttineet ihmisten arvonantoa, niin kuin kuninkaat ja papit Vanhan testamentin päivinä nauttivat, vaan päinvastoin he ovat jääneet monesti yksin ja joutuneet kärsimään lähettäjänsä tähden. Heidän tehtävänsä on ollut olla Jumalan sanansaattajia. Profeetat ovat kunnioittaneet ensisijaisesti lähettäjänsä tahtoa – he eivät muuttaneet sanomaa ihmisten mieleiseksi.

Tämä sama todistajan julistustyö on annettu helluntaina seurakunnalle. Seurakunnan tehtävä on julistaa evankeliumia Jeesuksesta Kristuksesta kaikille luoduille muuttamatta lähettäjän sanomaa piiruakaan. Jos profeetat olivat kuuliaiset lähettäjänsä sanomalle, samoin seurakunnan on tarkoitus pysyä kuuliaisena evankeliumin totuuksille. Seurakunnan tehtävä (lue: minun tehtäväni) on siis pysyä evankeliumin totuudessa ja julistaa sitä kaikille luoduille niin kuin lähettäjä Jeesuskin tekisi.

Hän varusti meidät

Jeesus ei vain lähettänyt omiaan matkaan, vaan hän myös varusti heidät matkalle: ”hän puhalsi heitä kohti ja sanoi: Ottakaa Pyhä Henki.” Jeesus oli seurannut opetuslapsiaan jo 3 vuoden ajan ja hän varmasti tunsi heidät paremmin kuin he tunsivat itsensä. Näin ollen Jeesus myös tiesi, ettei hän voinut lähettää heitä liikkeelle horjuvan inhimillisen uskonsa ja voiman varassa, joka heillä oli itsessään. Jos hän olisi niin tehnyt, olisi ’Jeesus-liike’ hiipunut muutaman viikon aikana samaiseen huoneeseen pian sen jälkeen, kun ilmestykset olisivat loppuneet. Jeesus ei aikonut laskea todistuksen perustaa ihmisen kykyjen varaan, vaan hän varusti omansa jumalallisella voimalla.

Jeesuksen henkäys on ihmisen luomisen toisinto (1. Moos. 2:7), kun Jumala antoi Adamille elämän hengen. Jeesuksen henkäys ja kehotus vastaanottaa hänen lähettämänsä Pyhä Henki, kuvaa uutta luomistyötä, mikä ihmisessä on tapahduttava, jotta hän olisi Jumalalle otollinen. Kun ihmiseen ’puhalletaan’ uusi Henki, on se toinen syntymä – syntymä Jumalan Pyhästä Hengestä. Vasta uudestisyntymisessä ihminen saa lahjana Jumalalta uskon, joka kestää elämän pimeinäkin hetkinä.

Opetuslapset toki uskoivat Herraan nähtyään hänet, mutta kauanko heidän uskonsa olisi kestänyt ellei Jumalan Henki olisi asettunut heihin asumaan ja tätä uskoa synnyttämään ja ylläpitämään? Jeesus tiesi ihmisluonnon heikkouden ja siksi hän antoi seuraajilleen lahjaksi uskon- (2. Kor. 4:13) ja todistuksen (Joh. 15:26-27) Hengen.

Seurakunnan ylle vuodatettu Pyhä Henki asuu yhä tänään seurakunnan keskellä – jokaisen uskovan sydämessä. Jumalan Pyhä Henki saa meissä aikaan uskon ja hän todistaa meissä Kristuksesta.

On huomionarvoista, että myös Johanneksen ’versiossa’ Jeesus antoi Pyhän Hengen seuraajilleen yhdessä, ei jokaiselle erikseen. Samalla tavalla Jeesus antaa tänäkin päivänä jokaiselle seuraajalleen lahjaksi Pyhän Hengen valikoimatta kenelle kuuluu ’henkeä’ milläkin mitalla. Pyhä Henki on annettu asumaan seurakunnan keskelle, joten hän asuu kaikkialla siellä, missä on seurakunta – siis niin sinun kuin minunkin sydämessä.

Hän antoi meille mission

Helluntain sanoma ei jäänyt vielä tähän. Jeesus ei ’vain’ lähettänyt omiaan profeettoina ja varustanut heitä Hengellään matkaan. Seurakunta matkalla Jumalan voimassa Herran lähettämänä ilman päämäärää kuulostaa vieraalta. Hän antoi seurakunnalleen selkeän mission, jota sen tuli täyttää aina hänen paluuseensa saakka:

jolle te annatte synnit anteeksi, hänelle ne ovat anteeksi annetut. Jolta te kiellätte anteeksiannon, hän ei saa syntejään anteeksi.

Jeesuksen sanat saattavat ensin hämmentää sinua, mutta jos liität ne sanat evankeliumin kaksinaiseen tehtävään, ymmärrät, mitä Jeesus niillä tarkoitti. Julistettu evankeliumi vie kuulijan aina valinnan paikalle. Se ei jätä kuulijalle kuin kaksi vaihtoehtoa: joko vastaanottaa tai hylätä ilosanoma. Kun julistamme evankeliumia, julistamme kuulijoille yhtä sanomaa, jonka tarkoituksen sinetöi heidän oma valintansa. Riippuen siitä, miten kuulijat vastaavat evankeliumin kutsuun, merkitsee evankeliumi heille joko anteeksiantoa tai kadotusta riippuen siitä hyväksyvätkö vai torjuvatko he Jeesuksen Kristuksen.

Seurakunnan missio on siis julistaa evankeliumia huolimatta siitä, onko se kuulijalle pelastukseksi tai kadotukseksi, elämäksi tai kuolemaksi. Julistus itse määrittelee, onko se kuulijalleen hyväksi vai ei. Niille, jotka sanoman vastaanottavat, se on julistus anteeksiannosta. Niille, jotka sen hylkäävät, se on sanoma anteeksiannon kieltämisestä. Vastuu päätöksestä jää kuulijalle itselleen.

Seurakunnan tehtävä on julistaa elävää sanomaa. Sen tehtävä on saarnata sanoma Kristuksesta kaikille luoduille. Sen tehtävä ei ole miettiä, miten evankeliumiin suhtaudutaan. Me emme saarnaa vain heille, ketkä ottavat evankeliumin vastaan, vaan myös heille, jotka sen kieltävät. Evankeliumin tarkoitus täyttyy kummassakin; kunniaksi Jumalalle. Toiset sanoma vie ikuisen elämän lähteille, toiset sanoma sen sijaan tuomitsee.

Julistajan tehtävä on julistaa sanoma sellaisena kuin Herra on sen antanut – eli julistaa hengellisen todellisuuden vallitseva tila julki niin, että kuulija itse voi tehdä päätöksen kuulemansa ja näkemänsä perusteella. Julistaja ei siis tee päätöstä kenenkään syntien anteeksiannosta, vaan hän julistaa Jumalan Sanan perusteella todeksi itse kunkin sydämessä vallitsevan tilan. Jumalan Pyhä Henki todistaa evankeliumin puolesta.

Helluntain ihme

Yhteenvetona ylösnousemuspäivän ja ensimmäisen kristillisen helluntain tapahtumista voidaan siis sanoa, ettei Jumala jättänyt mitään pelkästään ihmisen varaan. Jo alun pitäen Jumala näki hyväksi toteuttaa sovituksen Pojassaan, ettei mikään menisi vikaan.

Jeesus ei jättänyt valitsemaansa seurakuntaa keksimään itse omaa missiotaan, vaan hän antoi seurakunnalle selkeän mission julistaa evankeliumia aina siihen saakka kunnes hän palaa takaisin.

Jeesus antoi seurakunnalle tehtävää varten oman arvovaltansa. Toisin sanoen hän itse seisoo nimissään julistetun sanoman takana.

Edelleen hän ei lähettänyt omiaan matkaan heidän omassa voimassaan, vaan hän varusti seurakunnan jokaisen jäsenen asettamalla Pyhän Hengen asumaan jokaisen uskovan sydämeen ja vaikuttamaan seurakunnan keskuudessa.

Helluntain ihme on siis paljon enemmän kuin ulkoiset merkit, kuten tuliset kielet tai vierailla kielillä puhuminen.

Se on Jumalan itsensä suunnittelema, luoma ja ylläpitämä organismi, jonka tehtävä on kirkastaa Jumalan kunniaa luotujen keskellä. Sitä muuten kutsutaan nimellä seurakunta.

Helluntain ihme – ja lahja maailman pelastukseksi – on joukko pelastettuja, jotka julistavat evankeliumin sanomaa ja Kristuksen ylösnousemusvoimaa sukupolvesta toiseen. Se on Kristuksen Jeesuksen sotajoukko, jota yhdistää yksi usko ja yksi Henki.

Helluntain ihme on seurakunta – Jeesuksen Kristuksen elävä ruumis ajassa, jossa mekin tänään elämme.

Näin helluntaina me siis juhlimme Jumalan suunnitelman viimeisen vaiheen alkamisen – eli seurakunnan synnyn vuosipäivää.

Helluntain suurin ihme olemme me – seurakunta Jumalan Pyhän Hengen asuinsija ihmisten keskellä tänään tässä ja nyt. Me olemme todistajat Jumalan Pyhän Hengen työstä tänä aikana ja tässä paikassa. Me emme muistele helluntain ihmettä, vaan me elämme siinä.

Pohdittavaa

Mikä on helluntain ihme?
Miksi ihmeessä?