Nostan eteesi Kornelius -nimisen sadanpäällikön Apostolien tekojen 10. luvusta. Varoitan kuitenkin, että katson tekstiä aavistuksen poikkeavasta tulokulmasta.

Kyseessä on tuttu kertomus, jossa Pietari ’uneksii’ juutalaisen lain mukaan kielletyistä syötävistä ja löytää kohta itsensä Jumalan johtamana rikkomasta jo lapsesta sisäistämiään tapasääntöjä. Tekstin ydinajatus on osoittaa, kuinka Herra kyseenalaisti ja mursi apostoli Pietarin jo äidinmaidossa omaksumat sosiaalisen kanssakäymisen raja-aidat.

Jumalan Pyhä Henki paljastaa siinä Pietarille ja koko juutalaiselle seurakunnalle, että evankeliumi on annettu pelastukseksi suuremmalle joukolle, mitä heidän kulttuurisesti oikeutettu ennakkoasenteensa olisi milloinkaan sallinut edes kuvitella. Jumalan rakkaus oli monta kertaluokkaa suurempi ja avarampi, mitä oli Pietarin inhimillisesti rajoittunut aavistus siitä.

Tämänkertainen lyhyt ajatelmani ohittaa kuitenkin tämän tekstin ydinajatuksen. Tahdon nostaa tekstistä esiin vähän erilaisen näkökulman, jota emme välttämättä siitä huomaa tai osaa lukea.

Kertomus lyhyesti

Kerrataan aluksi, miten tapahtumat lähtivät liikkeelle Korneliuksen luona. Jos teksti ei ole sinulle entuudestaan tuttu, kannattaa lukea saman tien luku loppuun saakka.

”Kesareassa oli mies nimeltään Kornelius, sadanpäällikkö niin sanotussa italialaisessa joukko-osastossa. Hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä kuten koko hänen perhekuntansakin. Hän antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa.
Päivän yhdeksännen tunnin vaiheilla hän näki näyssä selvästi Jumalan enkelin, joka tuli hänen luokseen ja sanoi hänelle: ”Kornelius!” Kornelius tuijotti enkeliä ja kysyi pelästyneenä: ”Mitä nyt, herra?” Enkeli sanoi hänelle: ”Sinun rukouksesi ja almusi ovat nousseet Jumalan eteen, ja hän muistaa ne. Lähetä nyt miehiä Joppeen noutamaan Simon, jota kutsutaan myös Pietariksi. Hän majailee nahkuri Simonin luona, jonka talo on meren rannalla.” Kun enkeli, joka oli puhunut Korneliukselle, oli mennyt pois, tämä kutsui luokseen kaksi palvelijaansa ja hurskaan sotilaan läheisimpien alaistensa joukosta. Hän kertoi heille kaiken ja lähetti heidät Joppeen. ” (Ap. t. 10:1-8)

Seuraa kertomuksen toinen näytös Joppessa nahkuri Simonin kodissa, minne apostoli Pietari oli majoittunut (Ap. t. 10:9-23). Simonin kodissa Jumala puolestaan valmistaa näyssä Pietarin lähtemään kohta Korneliuksen miesten matkaan ja vieläpä uskaltautumaan läheiseen kosketukseen pakanoiden kanssa, vaikka pelkästään vierailu pakanakotiin edellytti Pietaria rikkomaan juutalaisia tapasäädöksiä.

Luvun lopussa kolmas ja viimeinen näytös sijoittuu Kesareaan Korneliuksen kotiin (Ap. t. 10:24-48), missä Pietari sittemmin julistaa evankeliumia sinne kokoontuneelle väkijoukolle:

”Sitten hän Corneliuksen kanssa keskustellen meni sisään ja tapasi siellä suuren joukon ihmisiä.” (Ap. t. 10:27)

Pietari sai julistaa evankeliumia ihmisille, joilla oli valtava jano ja kaipuu Jumalan yhteyteen. Ja mitäkö tapahtui, kun Jumalan Pyhä Henki sai vaikuttaa siellä, missä sydänten maaperä oli jo ennalta valmistettu kohtaamaan ilosanoma Jeesuksesta Kristuksesta? No, tapahtui tietty juuri se, mitä kaikki Herran omat janoavat saada todistaa tänäänkin:

”Kun Pietari vielä tätä puhui, tuli Pyhä Henki kaikkien päälle, jotka olivat sanaa kuulemassa.” (Ap. t. 10:44)

Ja tähän kohtaan varmasti tahdomme sanoa jokainen painavan aamenen kuin sanoaksemme, että tuota mekin tahdomme nähdä ja kokea omassa elinpiirissämme. Ja mikä onkaan ihmeellisintä – siihen ei ole mitään estettä. Kyllä Jumala antaa sateen sinne, missä sadetta kaivataan ja tarvitaan. Jotta tekstin kärki tulee paremmin ilmi, tutustukaamme tähän kaveriin nimeltä Kornelius.

Kuka oli Kornelius?

Kornelius oli roomalainen upseeri Kesareassa, sadanpäämies ns. italialaisessa sotaväenosastossa. Hän oli varsin vaikutusvaltainen ja tunnettu mies todennäköisesti laajemmaltikin. Niin kuin raamatunteksti kertoo, hän oli tunnettu meidän näkökulmastamme katsottuna varsin hyvässä siitä huolimatta, että juutalaiselle miehelle hän oli paitsi ’pakana’ myös vastenmielinen miehittäjävallan armeijan korkea-arvoinen upseeri.

”Kesareassa oli mies nimeltään Kornelius, sadanpäällikkö niin sanotussa italialaisessa joukko-osastossa. Hän oli hurskas ja jumalaapelkäävä kuten koko hänen perhekuntansakin. Hän antoi paljon almuja kansalle ja rukoili alati Jumalaa.” (Ap. t. 10:1-2)

Siinä missä Kornelius ’löyhkäsi’ Pietarille mädäntyneelle syntyperänsä, ammattinsa ja asemansa tähden, hänen elämänsä silti ’tuoksui’ hyvälle jo ennen hänen ja Pietarin tapaamista. Teksti kertoo hänen olleen varsin hurskas – ei vain sanoissa, vaan myös teoissa.

Korneliuksen elämän hyvä hedelmä oli se puoli, jota Pietarin oli varmasti vaikea hänestä nähdä omien ennakkoluulojen läpi. Toisaalta voidaan myös kysyä, tiesikö Pietari tätä Korneliuksesta. Ehkä tapaamishetkellä Kornelius oli Pietarille elämältään tuntematon ’löyhkäävä’ miehittäjävallan voimaa käyttävä pakana… Ja ainahan vierailu Korneliuksen kotiin olisi voinut olla miehittäjävallan ansa… mutta Jumala avasi Pietarin silmät näkemään oikein.

Jumala oli valinnut Korneliuksen juurikin sen vuoksi, että hän oli tunnettu omiensa parissa – ja hän oli tunnettu siitä, että hän eli elämäänsä tavalla, jota ihmiset hänen lähipiirissään arvostivat. Siinä missä Kornelius ’löyhkäsi’ juutalaiseen nenää asemansa vuoksi, hän tuoksui elämänsä hyvän todistuksen perusteella Kesareassa kaikille, jotka hänet tiesivät.

Jos näin ei olisi ollut, luuletko, että Korneliuksen kotiin olisi kokoontunut tekstin mainitsema ”suuri joukko ihmisiä”? He olivat tulleet paikalle kuulemaan Pietaria – ei heille ehkä tuntemattoman Pietarin tähden, vaan sen vuoksi, että heidän tuntemansa Kornelius oli kutsunut heidät kuulemaan jotain sellaista, mistä hän itse oli puolestaan vakuuttunut.

Korneliuksen kotiin kokoontuneen väkijoukon oli vakuuttanut sanoman merkityksestä heidän oman yhteisönsä mielipidevaikuttaja Kornelius – ei Pietari, vaikka hän sanoman tuoja olikin! Kornelius oli täten Jumalan Pyhän Hengen valitsema avainhenkilö. Kun Kornelius puhui, hänen vaikutuspiirinsä ’ihmisensä’ kuuntelivat ja uskoivat häntä. Kun hän siis kutsui ihmiset tulemaan, he myös saapuivat paikalle.

Miksi Korneliuksen kotiin?

Entä huomasitko, että se oli juuri Pietari, joka vietiin Korneliuksen luo eikä toisin päin? Jumala ei lähettänyt Korneliusta Pietarin luo! Eikö olisi ollut helpompaa lähettää jo valmiiksi kiinnostunut Kornelius Pietarin luo Joppeen kuin lähettää ensin miehet noutamaan ennakkoluuloista kärsivän juutalaisen miehen pitkän taivuttelun jälkeen vierailemaan pakanakotiin?

Edelleen Jumalan Pyhä Henki ei järjestänyt Pietarin ja Korneliuksen tapaamista Jerusalemin temppelin esipihan pylväikköön, synagogaan tai johonkin muuhun Pietarin kannalta ’mukavan neutraaliin’ paikkaan, missä juutalainen seurakunta kokoontui yhteen tai missä olisi ollut Pietarille pienempi kynnys kohdata pakanoita.

Jumalan suunnitelma oli toinen. Nyt ei menty sen mukaan, mikä oli Pietarille (Jumalan palvelija) helpointa. Nyt mentiin sen mukaan, miten kynnys Korneliuksen ystäväpiirille oli matalin. Tästä syystä Herra vei Pietarin Korneliuksen kotiin. Korneliuksen koti oli paikka, mihin juuri Korneliuksen vaikutuspiirissä olevien ihmisten oli helppo tulla. He luottivat Korneliukseen ja hänen kotiinsa oli huomattavasti helpompi paikka tulla kuin vaikkapa juutalaisten kansoittama Jerusalemin temppelin pylväikkö tai tuntemattoman nahkurin koti piskuisessa Joppen kylässä.

Keitä ovat meidän aikamme ’Korneliukset’?

Huomasit varmasti, miten Jumalan logiikka toimi? Se ei ollut ’tulkaa’, vaan ’mene’. Edelleen se ei ollut kokoontuminen ’meidän ehdoillamme’, vaan astuminen pois omista ennakkoluuloista heidän vuokseen.

Olemmeko me valmiit Pietarin tavoin lähtemään sinne, minne Jumala on valmistanut sydämet vastaanottavaiseksi evankeliumin sanomalle? Entä keitä ovat oman aikamme ’Korneliukset’ – he, jotka ’salassa’ janoavat ja etsivät elävän Jumalan kasvoja?

Missä siis ovat he, jotka odottavat vain sitä, että Jumala lähettää aikamme ’Pietarit’ – sinut ja minut – mukavuusvyöhykkeeltämme heidän luokseen kertomaan, miten evankeliumi toimii ja tekee vapaaksi? Siinä on kysymys, jonka eteen me tänään jokainen asetumme.

Jos evankeliumi on kerran ollut voimallinen muuttamaan sinun elämäsi ja antaa elämällesi tarkoituksen ja sisällön tänäänkin, luulisin sen jakamisen olevan jotain sellaista, että uskallamme tällöin astua oman aikamme Korneliusten koteihin ja niille areenoille, joissa ei ole julistajan ’kotikenttäetu’.

Eihän se ole sitä, että pidämme sanan itsellämme ja vaadimme ihmisiä tulemaan yksitellen luoksemme. On kyse yksinkertaisesti siitä, että löydämme oman aikamme ’Korneliukset’.

Miksi siis vaadimme ihmisiä tulemaan heille vaikeaan paikkaan – meidän temppeleihimme, jos kerran voisimme tulla puolimatkaan vastaan ja käydä oman aikamme ’Korneliusten koteihin’, mitä ikinä nuo paikat sitten ovatkaan.

Tasoittakaamme tietä oman aikamme Korneliuksille. Käykäämme rukouksiin, että Jumala lähettää heitä luoksemme ja vastavuoroisesti antaa meille rohkeutta kohdata heidät ja mennä rohkeasti heidän elämäänsä jakamaan ikuisen elämän sanomaa.

Tiemme tuskin on yhtään sen helpompi kuin Pietarilla. Meidänkin on uskaltauduttava kohtaamaan niin ’Korneliukset’ kuin uskaltauduttava kohtaamaan heidän vaikutuspiirinsä ihmisensä siellä, minne he uskaltautuvat tulemaan.

Pohdittavaa

Uskallanko rukoilla Jumalaa kutsumaan minut ’Korneliuksen’ kotiin?