Suomalaisessa yhteiskunnassa saamme tämän tästä seurata kiivaita neuvotteluja hallituksen, työnantajaliittojen ja ammattiyhdistysliikkeen kesken yhteisistä pelisäännöistä. Periaatteessa jokaisen osapuolen tavoite on ’sama’ eli työn jatkuvuuden turvaaminen. Toimintatavoista ja yksityiskohdista sen sijaan riittää vääntöä, koska neuvottelujen osapuolet luonnollisesti katsovat kukin tavoitetta tiukasti omasti näkökulmastaan. Sinänsä työelämän perusperiaatteesta kaikki ovat samaa mieltä: ”työmies on palkkansa ansainnut(Luuk. 10:7; 1. Tim. 5:18). Periaate on sama, on sitten kyse yrittäjästä tai palkkatyövoimasta.

Samaa periaatetta kannattaa Lutherin vähäkatekismus, jossa mainittua tekstiä sovelletaan hengellisen työn tekijöihin ja kristittyjen velvollisuuksiin opettajia ja sielunhoitajia kohtaan. Luther viittaa samaisiin raamatunkohtiin ja toteaa näin:

”… Herra on säätänyt, että evankeliumin julistajain tulee saada evankeliumista elatuksensa (1. Kor. 9). Jolle sanaa opetetaan, se jakakoon kaikkea hyvää opettajallensa. Älkää eksykö, Jumala ei salli itseänsä pilkattavan (Gal. 6). Vanhimpia, jotka seurakuntaa hyvin hoitavat, pidettäköön kahdenkertaisen kunnian ansainneina, varsinkin niitä, jotka sanassa ja opetuksessa työtä tekevät. Sillä Raamattu sanoo: Älä sido puivan härän suuta, ja: Työmies on palkkansa ansainnut (1 Tim. 5:18)

Toki hengellisen työntekijällä on aina oikeus kieltäytyä palkasta Paavalin ja Apolloksen tavoin, eikä tällöin hänen päätöksensä tee hänestä tai hänen palvelutyöstään vähäpätöisempää (1. Kor. 9:14-19). Palkka ei siis ole ansion tai arvostuksen mittari, vaan yksinkertaisesti toimeentulo ajallisten tarpeiden täyttämiseksi.

Työmiehiä palkkaamassa

Jos siis ajattelemme Raamatun opettavan tällä tavoin työstä, miten sitten tulee tulkita Matteuksen evankeliumista Jeesuksen vertaus anteliaasta isännästä sekä kyseisen vertauksen päättävä aforismi:

Myöhään tulevat työmiehet Matt. 20:1-16

Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.(Matt. 20:16)

Onko Paavalin ja Luukkaan näkemys ristiriidassa Matteuksen tekstin kanssa? Kyseistä vertausta ei ole muissa evankeliumeista, joten olisiko Matteukselle käynyt erehdys tämän tekstin kanssa? – Tuskinpa vain. Jos teksti tulkitaan huolella, huomaamme, ettei tekstin vertaus puhu palkanmaksusta ollenkaan siinä merkityksessä. Luetaan vertaus.

”Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa. Hän sopi miesten kanssa yhden denaarin päiväpalkasta ja lähetti heidät viinitarhaan.
Päivän kolmannella tunnilla hän lähti taas ulos ja näki, että torilla seisoi vielä miehiä jouten. ’Menkää tekin viinitarhaan’, hän sanoi heille, ’minä maksan teille sen, mitä kuuluu maksaa.’ Miehet lähtivät. Kuudennen ja yhdeksännen tunnin aikaan isäntä lähti taas ulos ja teki samoin.
Kun hän sitten meni ulos yhdennellätoista tunnilla, hän näki vieläkin muutamia joutilaita ja kysyi heiltä: ’Miksi te seisotte täällä kaiken päivää toimettomina?’ ’Kukaan ei ole palkannut meitä’, he vastasivat. Hän sanoi miehille: ’Menkää tekin minun viinitarhaani.’
”Kun sitten tuli ilta, viinitarhan omistaja sanoi tilanhoitajalleen: ’Kutsu työmiehet ja maksa heille palkka, viimeksi tulleille ensin ja ensimmäisille vasta sitten.’ Ne, jotka oli palkattu yhdennellätoista tunnilla, tulivat ja saivat kukin denaarinsa. Kun ensiksi palkatut tulivat, he luulivat saavansa enemmän, mutta hekin saivat vain denaarin. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’ Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?
Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.” (Matt. 20:1-16)

Huomaa, että Jeesus puhuu tässä vertauksin. Vertaus vertaa käsitteellistä hengellistä totuutta tai periaatetta johonkin kuulijoille tuttuun konkreettiseen asiaan, jotta abstrakti totuus käy ilmeiseksi entuudestaan tuttujen käsitteiden välityksellä. Näin on tämänkin vertauksen kohdalla.

Jeesuksen vertauksen tarkoitus ei ole antaa uutta mallia palkan maksusta, vaan vertaus kertoo Taivasten valtakunnan periaatteista meille tutun palkanmaksun metaforan välityksellä, kuten Jeesus heti alkuun muistuttaa:

Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, joka aamuvarhaisella lähti palkkaamaan työmiehiä viinitarhaansa.

Ja mitä tulee Taivasten valtakuntaan, Jumalan lapset ovat saaneet oppia, että se toimii hyvin erilaisten lainalaisuuksien ja periaatteiden varassa kuin nykyinen langennut maailma. Katsotaanpa vertausta tarkemmin.

Vertauksen kertomus

Vertaus kertoo anteliaasta viinitarhan omistajasta ja hänen palkkaamasta työvoimasta. Aamuvarhaisella viinitarhan omistaja lähti palkkaamaan työntekijöitä päiväksi tilalleen. Päivätyöhön vapaa työvoima tapasi kokoontua torille odottamaan mahdollisia työtarjouksia.

Isäntä lupasi työmiehille kelpo korvauksen päivän työstä. Maatyöläisen palkaksi denaari oli hyvinkin asianmukainen korvaus työstä, koska se vastasi roomalaisen sotilaan päiväpalkkaa. Kenelläkään ei ollut syytä huomauttaa palkan suuruudesta.

Isäntä kävi torilla useamman kerran päivän mittaan ja joka kerran hän palkkasi lisää työntekijöitä tilalleen töihin. Hän teki näin yhteensä viisi kertaa: kello 6:00, 9:00, 12:00, 15:00 ja vielä 17:00. Illalla pimeän laskeutuessa eli noin kello 18.00 aikaan oli palkanmaksun aika. Mooseksen laissa oli nimittäin säädetty, että maatyöläisille palkka piti maksaa kunkin päivän lopuksi, koska he tyypillisesti olivat sangen köyhiä ja tarvitsivat päivittäisen palkkansa elättääkseen perheensä (3. Moos. 19:13; 5. Moos. 24:14-15).

Vertauksen kulminaatiopiste sijoittuu palkanmaksuun. Siinä isäntä piti lupauksensa ja maksoi maatyöläisille päivän työstä luvatun denaarin palkkion. Ongelman aiheutti se, että isäntä maksoi kaikille saman palkkion huolimatta siitä, olivatko he työskennelleet 12 tuntia vaiko vain yhden tunnin. Reilun pelin sääntöjen mukaan isännän palkanmaksu tuntui epäreilulta jo aamulla palkatuista. Täten pisimpään työskennelleet valittivat kohtelustaan.

Ja näinhän inhimillinen oikeudentaju toimii nykyäänkin. Eikö tunnu väärältä, jos työpaikallasi huomaat työtoverisi saavan saman korvauksen työstään kuin sinäkin, vaikka tiedät tehneesi monin verroin häntä enemmän työtä? Se tuntuu väärältä siitä huolimatta, vaikka saat juuri sen palkan, mikä sinulle on työstäsi luvattu.

Ja tästähän vertauksessa oli kyse. Isäntä ei pettänyt ketään, vaan antoi kaikille juuri sen palkan, minkä oli luvannut. Se, että hän maksoi myöhempään tulleille saman palkan kuin ensimmäisille, ei ollut kenenkään palkasta pois, vaan se oli isännän laupeutta:

”Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?(Matt. 20:14-15)

Työntekijän näkökulmasta epäoikeudenmukaiselta näyttänyt ratkaisu on täysin ymmärrettävä, kun kuuntelet, mitä isäntä sanoi omasta näkökulmastaan. Eihän isännän anteliaisuus ollut pois keneltäkään palkalliselta! Jos he oli joltain pois, se oli hänen omasta katteestaan. Pieni näkökulman muutos saa saman asian näyttämään varsin erilaiselta.

Vertauksen tulkintaan

Jos siis Taivasten valtakunta on edellä kuvatun kaltainen, tarkoittaako vertaus todella sitä, että Jumala ei millään muotoa huomioi palvelijoidensa uskollisuutta tai heidän näkemäänsä vaivaa Taivasten valtakunnan työssä? Onko Jumala suuri tasapäistäjä ja kannustaako Jeesus vertauksella ihmistä ’rentoon elämäntyyliin’ tai viivyttelyyn ’pellolle saapumisessa’?

Avain vertauksen tulkintaan piilee sen ensimmäisessä ja viimeisessä jakeessa sekä vertauksen henkilöhahmoissa. Vertaus alkaa sanoilla ”Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään” Vertaus ei kuvaa Herran palvelijoiden palkkiokäytäntöä, vaan vertauksen isännän menettely on varsinainen vertauskohta Taivasten valtakunnan olemukselle.

Edelleen Jeesus päättää vertauksen aforismiin, joka vertauksen isännän menettelyn tavoin on täysin vastakohtainen ajallisen näkemyksen kanssa: ”Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.” Aforismi yksinkertaisesti kertoo sen, että Jumalan valtakunnassa, missä anteliaisuus on perustava periaate, tavalliset ihmisnormit on kumottu eivätkä ne enää päde millään tavoin. Jumalan valtakunnan palkkion perusta ei ole saajan ansio, vaan ainoastaan antajan anteliaisuus.

Jos siis vertauksen isäntä kuvaa Taivasten valtakuntaa ja Jumalaa valtakunnan anteliaana isänä, kuvaa palkkiosta valittajat meitä Jeesuksen kuulijoita! Nimittäin totuuden nimissä on varmaan sinunkin myönnettävä, että varmasti mielsit itsesi oikeutta janonneiden työntekijöiden puolelle.

Suppeammassa merkityksessä vertauksen selitys alkuperäiselle kuulijakunnalle oli ilmeinen. Nimittäin Jeesus aavisti, mikä tulisi olemaan yksi suurimpia ongelmia alkuseurakunnassa; pakanat (vertauksessa ne myöhään työhön kutsut) pelastuisivat ilman juutalaisen seremonialain rasitteita, joita juutalaiset (aiemmin kutsutut) olivat noudattaneet jo vuosisatoja. Oliko tämä reilua? Tästä vertauksessa on kyse.

Sovellus omaan aikaamme

Jos tulkitaan vertaus aavistuksen laajemmassa merkityksessä, voimme kohdistaa vertauksen piikin yhtä hyvin omaan aikaamme. Onko reilua, että me nykypäivän suomalaiset pelastumme yksin armosta uskon kautta ja saamme uskossamme nojata paitsi kristittyjä edeltäneiden hurskaiden juutalaisten työhön että pitkän päivätyön tehneiden apostolien ja myöhempien kirkkoisien opetuksiin?

Tai onko oikein, että suomalainen vastaanottaa pelastuksen lahjan ilman sen suurempia uhrauksia? Etenkin, kun samaan aikaan monet veljet ja sisaret elävät vainotun seurakunnan keskellä? Kun mietit asiaa näistä näkökulmista, tuskin enää kehtaat kysyä, onko oikein, että sama pelastus on tarjolla kuolinvuoteella Herran vastaanottaneelle kuin vaikkapa sinulle, joka kenties olet uhrannut suurimman osan elämästäsi Jumalan valtakunnan palvelemiseen.

Kyse ei ole siitä mikä ’on reilua’ tai ’oikein’ meidän aikamme säännöillä. Kyse on yksinkertaisesti siitä, että Taivasten valtakunta toimii Jumalan anteliaisuuden säännöillä. Jeesus Kristus on maksanut saman hinnan meistä jokaisesta ja pelastuksen lahjan ’suuruus’ ei ole pois meiltä keneltäkään. Jumala tekee ’omaisuudellaan’ juuri niin kuin hän on hyväksi katsonut.

Täten vertaus anteliaasta viinitarhan omistajasta sekä aforismi ”Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.” opettavat lukijalle yhden tärkeän periaatteen Jumalan valtakunnasta. Periaate on päinvastainen ihmisten ajallisen valtakunnan oikeudentajulle, ja sen voisi nimetä vaikkapa anteliaisuuden periaatteeksi.

Anteliaisuuden periaate

Taivasten valtakunta rakentuu Jumalan anteliaisuuden periaatteen varaan, joka on täysin vastakohtainen inhimilliselle ansion periaatteelle. Taivasten valtakunta on tässä suhteessa käsittämättömän erilainen inhimilliseen valtakuntaan verrattuna, että jopa sitä kuvaava vertaus ja aforismi tuntuvat järjettömiltä. Ja sitähän ne inhimillisessä maailmassa ovatkin – yritäpä nyt soveltaa niitä vaikkapa suomalaisiin tulopoliittisiin ratkaisuihin.

Siinä missä meidän ihmisten palkitsemiskäytännöt perustuvat tekijän inhimillisen ansion varaan, on Jumalan valtakunnan periaate sille täysin vastakkainen. Kukaan ei ole osallinen Jumalan valtakuntaan tekojen tai ansioiden perusteella, vaan jokainen Jumalan valtakunnan kansalainen saa pelastuksen lahjan yksin armosta, Jumalan anteliaisuuden periaatteen mukaan. Se, että sinä ja minä pelastumme ja pääsemme osalliseksi ikuisesta autuudesta, ei ole keneltäkään toiselta pois, vaan hyvä osamme perustuu yksin Jumalan loppumattomaan anteliaisuuteen.

Edes isä Abraham tai profeetta Mooses ei voi mollata sinua siitä, että sinulla on yhtä autuas osa hänen kanssaan. Hän on saava runsaan palkkion Herralta – aivan kuten sinäkin. Muistathan tämän siis itsekin?

Ethän vaadi Taivaallisissa oikeutta maallisten periaatteiden mukaan, vaan muista, että Taivasten valtakunnassa vallitsevat Taivasten valtakunnan lainalaisuudet, jotka ovat meidän ihmisten oikeudentajulle aivan liian armollisia. Kerratkaamme tämä vielä lopuksi.

Taivasten valtakuntaa voi verrata isäntään, … Mutta isäntä sanoi yhdelle miehistä: ’Ystäväni, enhän minä tee sinulle vääryyttä. Emmekö me sopineet denaarista? Ota omasi ja mene. Minä tahdon maksaa tälle viimeksi tulleelle saman kuin sinulle, ja kai minä saan omallani tehdä mitä haluan? Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?’

Pohdittavaa

Mitä tarkoittaa Jumalan anteliaisuuden periaate?