Erilaisten saarnamatkojen kuvauksia kuulee juhlapuheissa ja esimerkkeinä saarnoissa. Joskus sananjulistajilla on taipumus hiukan värittää kertomuksiaan vuosien varrella saarnamatkoilla tapahtuneista asioista. Kun aika kultaa muistot, siinä voi ihan tarkoituksetta kymmenet muuttua sadoiksi ja jotkut yksityiskohdat jäädä vähemmälle huomiolle toisten taas korostuessa liian kanssa.

Mutta onhan se niinkin, ettei hyvä tarinankertoja kerro samaa kertomusta sanasta sanaan toisintona, vaan antaa tarinan elää tilanteen ja tarkoituksen mukaan. Kertomusta väritetään tietenkin totuuden puitteissa, mutta hieman eri tavoin kerrottuna sama kertomus on edelleen viihdyttävä myös niille, jotka kuulevat sen kenties jo toista tai kolmatta kertaa.

Väitän, että kertomus profeetta Joonasta lienee tunnetuin ja ehkä mielenkiintoisin kuvaus saarnamatkasta – ainakin, jos asiaa pyhäkouluikäisiltä tiedustellaan. Se on kerrottu varsin lennokkaasti, mutta silti sen todenperäisyyttä ei tarvitse epäillä.

Joona risiinikasvin alla

Toki Joonan kirjan kertomuksen historiallisuutta profeetan saarnamatkasta Niniven kaupunkiin on epäilty ja monet pitävät kertomusta täysin sepitettynä allegorisena kertomuksena.

Oletusarvoisesti raamatunlukijalla ei kuitenkaan ole mitään syytä epäillä kertomuksen todenperäisyyttä edes sen hämmästyttävimpien yksityiskohtien kohdalla, koska kyseessä on kuitenkin Raamatun arvovaltaa nauttiva kirjallinen teos eikä esimerkiksi ’satunnaisen saarnamiehen’ tuttavaltaan kuulema epämääräinen kertomus.

Kirjan tyyli ja historiallisuus

Joonan kirja edustaa kirjallisuuden lajiltaan satiiria. Se on luonteeltaan viihdyttävä ja kevyt satiiri, jollaisena se edustaa ns. horitaanisen satiirin lajia, jonka iva on kevyen humoristista päinvastoin kuin esimerkiksi Aamoksen kirjan satiiri, jonka iva puree terävästi piikitellen.

Joonan kirjassa satiirin varsinainen pilkan aihe on päähenkilö Joonan nurinkurinen asenne, jota verrataan Jumalan oikeaan täydelliseen asenteeseen. Vai mitä olet mieltä Jumalan profeetasta, joka ei tahdo noudattaa Jumalan käskyä, vaan kuvittelee voivansa paeta Jumalan tahdon ja vaikutuksen ulottumattomiin? Entä miehestä, joka lopulta julistaa parannuksen evankeliumia samalla sydämessään toivoen, ettei kukaan ottaisi hänen julistuksestaan vaarin?

Samaan aikaan Joonan kirja on moniulotteinen ja kaunis kertomus Jumalan armosta, joka on sama julkisyntisille Niniven asukkaille kuin niskuroivalle jumalanmiehellekin. Niin Niniven asukkaat kuin Joona saivat kaikki osansa Jumalan rakkaudesta.

Kirjan mutkaton ja humoristinen kerronta ei kuitenkaan tee sen tapahtumista symbolista satua, vaan satiiri on sitäkin purevampi, kun kertomuksen yksityiskohtien tiedetään tapahtuneen oikeasti. Joonan kirjan satiiri on elävän elämän kokoinen; se on kappale historiaa, se maistuu elämälle ja inhimilliselle, vaikka se on kerrottu hymyssä suin. Kerrontatapa ei määrittele kertomuksen tapahtumien historiallisuutta. Voidaanhan nykyhistorian tapahtumia käsitellä kantaaottavissa kirjoituksissa satiirin tavoin.

Profeetta Joonan historiallisuus

Joonan kirjan tapahtumat ajoitetaan historiallisesti profeetta Joonan toimintakaudelle eli vuosille 793 – 753 eKr. Nimi Joona tarkoittaa ’kyyhkystä’, minkä tähden se sopisi hyvin kuvaamaan ’keksittyä’ profeettaa, joka ’suuren kalankin’ suusta löytää tiensä Jumalan tahdon osoittamaan paikkaan niin kuin kyyhkynen löytää aina tien takaisin kotiinsa. Kirjan ensimmäinen jae paljastaa päähenkilön olleen ”Joona, Amittain poika”, joka on todellinen historian henkilö, josta kerrotaan mm. Kuningasten kirjassa:

Hän {Jerobeam} kuitenkin palautti Israelille raja-alueen Lebo-Hamatista Kuolleeseenmereen saakka. Näin kävi toteen se, minkä Herra, Israelin Jumala, oli puhunut Gat-Heferistä kotoisin olevan palvelijansa Joonan, Amittain pojan, suulla.(2. Kun. 14:25)

Profeetta Joona ei ole keksitty symbolinen nimi, vaan oikea historian henkilö. Ei siis ole syytä epäillä, että kertomus olisi sepitetty, koska miksipä sepittäjä olisi valinnut oikean historian henkilön keksityn tarinan päähenkilöksi?

Vielä vähemmän on syytä epäillä tapahtumien todenperäisyyttä, kun muistetaan, että Uuden testamentin puolella Jeesus vahvisti tapahtumien historiallisuuden (Matt. 12:39-41; Luuk. 11:29-32). Tuskinpa Jeesus olisi viitannut Joonan kirjan tapahtumiin historiallisina, jos ne eivät sitä olisi oikeasti olleet. Väite Joonan kirjan fiktiivisyydestä tekisikin täten Jeesuksesta ’valehtelijan’.

Joonan kirjan kertomus

Kirjan tapahtumat alkavat hetkestä, jolloin Herra antaa profeetalle tehtävän:

”’Lähde Niniveen, tuohon suureen kaupunkiin, ja julista siellä, että minä, Herra, olen nähnyt sen pahuuden ja rankaisen sitä. Mutta Joona päätti paeta Herraa ja matkustaa meren taakse Tarsisiin.(Joona 1:2-3a)

Herran tehtävä Joonalle oli yksiselitteinen. Hänen oli matkattava Niniven kaupunkiin ja saarnattava siellä parannuksen sanomaa. Ninive oli sen ajan mittapuun mukaan suuri ja vauras maailmankaupunki.

On mielenkiintoista, ettei Joona tehnyt Herran tahdon edessä niin kuin moni nykyään tekee, eli jättänyt Herran kutsua omaan arvoonsa ja jatkanut omaa mukavaa elämäänsä kotikaupungissaan. Sen sijaan hän valitsi paeta Herraa niin kauas, ettei Herra enää lähettäisi häntä sieltä Niniveen.

Ninive oli Palestiinasta itään lähtevän kauppareitin varrella edustaen muinaisen maailman kaupan itäistä keskusta. Matkaa sinne Joonan kotikaupungista oli yli 800 km. Tarsis, johon Joona puolestaan suuntasi matkansa, sijaitsi nykyisessä Espanjassa edustaen Välimeren alueella läntistä ääripäätä, jonne Palestiinasta piti matkustaa laivalla koko Välimeren halki. Reitistä riippuen matkaa kertyi 3-4 kertaa yhden Niniven matkan verran.

Joona ei siis vain yrittänyt vaientaa Jumalan kutsua tai tehdä kompromissia Jumalan kanssa matkaten esimerkiksi puoliväliin kohti Niniveä, vaan hän päätti tehdä Jumalan kutsuun nähden päinvastoin ja paeta Jumalan kutsua vastakkaiseen suuntaan (Joona 1:10). Joonan kohdalla kyse ei siis ollut edes siitä, etteikö hän ollut valmis luopumaan turvatusta elämästään, vaan lähtö Niniveen ja Jumalan sanan julistaminen siellä oli jotain vieläkin vastenmielisempää Herran profeetalle.

Joonalla oli hyvät syyt kieltäytyä lähtemästä Niniveen. Syyt eivät olleet lainkaan teologisia, vaan puhtaasti inhimillisiä:

  1. Yksi luonnollinen syy saattoi olla pelko. Ninive oli sen aikaisen suurvallan, Assyrian, pääkaupunki. Assyria ja erityisesti niniveläiset tunnettiin äärimmäisen julmana, verenhimoisena ja syntisenä kansana, joka ei kunnioittanut mitään auktoriteettia. Parannuksen julistaminen väkivaltaisten ihmisten asuttamassa synnin pesässä ei varmasti kuulostanut houkuttelevalta Joonan korvin.

  2. Toisaalta Assyria oli myös sotilaallinen ja poliittinen uhka Israelin olemassaololle. Noin 40 vuotta myöhemmin (722 eKr.) Assyria hävittikin Israelin pohjoisen valtakunnan, missä Joonakin siis asui ja vaikutti. Ei siis ihme, ettei Joona ollut halukas lähtemään Niniveen saarnaamaan parannusta. Kukapa sitä nyt viholliselleen tahtoisi lähteä parannusta julistamaan…

  3. Kolmas ja kaikkein tärkein syy oli Joonan sydämen kovuus Niniven kaupungin asukkaita kohtaan. Tämä on kertomuksessa kaikkein painavin syy, koska kirjoittaja kohdistaa siihen selkeästi satiirin piikin. Joonan nurjaa asennetta kuvaa kirjan tulkinnan avainjakeeksikin sopiva kohta: ”Voi, Herra! Enkö minä tätä sanonut, kun olin vielä omassa maassani? Siksihän minä ensiksi lähdin pakoon Tarsisiin. Minä tiesin, että sinä olet anteeksiantava ja laupias Jumala, sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi on suuri. Sinä olet aina valmis luopumaan rangaistuksesta, jolla olet uhannut.(Joona 4:2). Eli Joona ei yksinkertaisesti voinut kestää ajatusta, että kansa, jolle hän toivoi tuhoa ja kuolemaa sydämessään, tekisi parannuksen ja näin säästyisi Herran vihalta ja tuomiolta.

Monivaiheisen merimatkan ja tunnetun ’suuren kalan’ vatsassa matkustamisen jälkeen Joonakin lopulta ymmärsi, ettei hän voi minnekään paeta Jumalaa. Hän myös ymmärsi, että Jumalan palvelijana hän ei ollut siinä asemassa, että hän voisi arvostella Herran päätöksiä eikä liioin vastustaa hänen tahtoaan.

Värikkäiden vaiheiden jälkeen kolmannessa luvussa kertomus ikään kuin palaa takaisin lähtöpisteeseen ja Joona joutuu uudestaan kutsun eteen, mutta tällä kertaa jo jotain kenties oppineena:

Joonalle tuli toisen kerran tämä Herran sana: ’Lähde Niniveen, tuohon suureen kaupunkiin, ja julista sille se sanoma, jonka minä sinulle puhun.’ Nyt Joona meni Niniveen, niin kuin Herra oli käskenyt…(Joona 3:1-3)

Tämän jälkeen Joona saarnasi Jumalan antamaa parannuksen sanomaa Niniven kaupungissa. Mitä ilmeisemmin Joonan julistama tuhon ja tuomion sana tuli kyllä hänen sydämestään:

Enää neljäkymmentä päivää, sitten Ninive hävitetään!(Joona 3:4)

Sen sijaan samaa ei voitu sanoa muuten Joonan asenteesta Niniven asukkaita kohtaan, kuten edellä jo huomautettiin. Vaikka Joona taipui Herran tahtoon, ei hänen asenteensa 120 000 Niniven asukasta kohtaan ollut muuttunut (Joona 4:11). Hän edelleen toivoi sydämestään Jumalan hävittävän kaupungin (Joona 4:1-5).

Mutta Jumalan sana oli voimallinen Joonan henkilökohtaisesta asenneongelmasta huolimatta. Asukkaat tekivät parannuksen; he katuivat ja kääntyivät Herran puoleen. Näin ollen Jumala armahti heitä, eikä toteuttanut Joonan julistamaa ennustusta kaupungin hävityksestä:

Jumala näki, että he kääntyivät pahoilta teiltään. Niin hän muutti mielensä eikä sallinutkaan onnettomuuden kohdata niniveläisiä, vaikka oli sanonut tuhoavansa heidät. Joona pani tämän kovin pahakseen ja suuttui.(Joona 3:10)

Tämän jälkeen kirjan neljäs luku käsittelee edellä tapahtunutta käännettä satiirin keinoin hellätunteisesti ja humoristisesti pilkaten Joonan sydämen asennetta: kovuutta ja anteeksiantamuksen kapeakatsantaisuutta vastakohtana Jumalan täydelliselle rakkaudelle ja anteeksiantamukselle. Luetaanpa neljännestä luvusta Joonan sydämen taistelua ajatuksella läpi ja pohditaan kirjan sanomaa sen valossa.

”Joona pani tämän kovin pahakseen ja suuttui. Hän rukoili Herraa ja sanoi: ’Voi, Herra! Enkö minä tätä sanonut, kun olin vielä omassa maassani? Siksihän minä ensiksi lähdin pakoon Tarsisiin. Minä tiesin, että sinä olet anteeksiantava ja laupias Jumala, sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi on suuri. Sinä olet aina valmis luopumaan rangaistuksesta, jolla olet uhannut. Ota nyt, Herra, minun henkeni. Parempi minun on kuolla kuin elää.’ Mutta Herra sanoi: ”Onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa?”
Joona meni ulos kaupungista ja jäi sen itäpuolelle. Siellä hän kyhäsi itselleen oksista katoksen, asettui sen alle suojaan ja odotteli nähdäkseen, miten kaupungille kävisi. Silloin Herra Jumala pani risiinikasvin kasvamaan Joonan yläpuolelle, varjoksi hänen päänsä päälle ja helpottamaan hänen murheellista oloaan. Ja Joona iloitsi kovin tästä risiinikasvista.
Mutta seuraavana päivänä aamunkoitteessa Jumala antoi madon purra risiinikasvia, niin että se kuivettui. Auringon noustua Herra pani kuuman itätuulen puhaltamaan, ja aurinko paahtoi Joonan päähän, niin että hän oli nääntymäisillään. Silloin Joona olisi tahtonut kuolla, ja hän sanoi: ”Parempi minun on kuolla kuin elää.” Mutta Jumala kysyi Joonalta: ”Onko sinulla mitään syytä olla suutuksissa risiinikasvin tähden?” Joona vastasi: ”Kyllä on, tahtoisin kuolla.”
Herra sanoi: ”Sinä suret risiinikasvia, vaikka et ole nähnyt vaivaa sen vuoksi etkä ole sitä kasvattanut. Yhden yön se vain eli, yhden yön jälkeen se kuihtui pois. Enkö minä säälisi Niniveä, tuota suurta kaupunkia! Siellä on enemmän kuin satakaksikymmentätuhatta ihmistä, jotka eivät pysty edes tekemään eroa oikean ja vasemman käden välillä, ja lisäksi paljon eläimiä.” (Joona 4)

Kirjan kaksinainen sanoma

Kirjan kaksinainen teema on kirjan avainjakeessa:

Minä tiesin, että sinä olet anteeksiantava ja laupias Jumala, sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi on suuri.(Joona 4:2)

Joonan kirjan teema käsittelee toisaalta 1) Jumalan täydellistä armoa ja anteeksiantamusta, kun taas toisaalta sen terävin satiirinen kärki ivaa 2) ihmiselle luontaista anteeksiantamattomuuden asennetta. Joonan kirjan keskeinen ongelma ei täten olekaan teologinen, vaan inhimillinen.

Jumalan armo ja anteeksiantamus

Katsotaanpa ensin, miten kirja tuo esiin ainutlaatuisella tavalla Jumalan rakkauden ilmitulemista ajassa armona ja pitkämielisyytenä. Se käy ilmi kahdella tasolla: 1) Jumalan armollisena suhtautumisena Niniven syntisiin asukkaisiin, mutta 2) myös profeetta Joonaan itseensä.

On helppo tunnistaa Jumalan armon ilmaus katuvia Niniven asukkaita kohtaan, mutta monesti lukijalta jää tyystin huomaamatta sama valtava armo, jota Jumala oikein ’tuhlaa’ profeetta Joonaan.

On helppo nähdä Jumalan armollinen asenne Niniveä kohtaan, jota kirjoittaja alleviivaa tekstissä asettamalla sen vastakkain Joonan sydämen armottomuuden kanssa. Sen sijaan emme välttämättä huomaa, että Jumala oli saman verroin armollinen ja pitkämielinen myös palvelijaansa Joonaa kohtaan.

Ajattelepa, miksi Jumala näki valtavan vaivan, että hän palautti ’karanneen’ profeettansa takaisin lähtöpisteeseen karkumatkalta ja uudisti kutsun kolmannen luvun alussa? Eikö olisi ollut helpompaa antaa Joonan vain mennä menojaan ja lähettää Israelista toinen kuuliainen profeetta Niniveen julistamaan? – Mutta Jumala menetteli toisin. Hän mieluummin antoi ajan kulua, valmisti Joonan tehtävään ja kutsui hänet uudelleen, kun hän oli vihdoin valmis ottamaan sen vastaan.

Eikä Jumalan laupeus ja pitkämielisyys loppunut edes silloin, kun Joona kirjan lopussa perusteettomasti arvosteli Jumalaa hänen ’liiallisesta armostaan’. Tuskin Joona tuli edes ajatelleeksi kuinka paljon pitkämielisyyttä ja armoa häneen itseensä Jumala joutui ’tuhlaamaan’! Herra näet kärsivällisesti ohjasi pettynyttä profeettaansa ymmärrykseen ’rautalangasta vääntäen’ risiinikasvilla havainnollistaen armonsa. Tämä kaiken hän teki avatakseen anteeksiantamattomuudelleen sokeutuneen palvelijansa silmät.

Jumala näki kaiken vaivan vain siksi, että hän rakasti Joonaa niin kuin Niniven asukkaitakin. Hän oli Joonaa kohtaan pitkämielinen ja armollinen, vaikka olisi voinut kylmästi todeta Joonan hukanneen tilaisuutensa palvella Herraa uppiniskaisuuden tähden. Sekä niniveläiset että Joona saivat kummatkin maistaa Jumalan täydellistä rakkautta.

Ja sama periaate pätee yhä tänä päivänä. Jumala ’tuhlaa’ armoa ja pitkämielisyyttä syntisten ihmisten hyväksi, mutta myös meidän kerran pelastettujen uppiniskaisten palvelijoiden hyväksi. Olemme aivan jokainen riippuvaisia Jumalan armosta niin syntisinä ihmisinä kuin Herran palvelijoinakin.

Ihmisen anteeksiantamattomuus

Jos siis kertomuksen ensimmäinen opetus käsitteli Jumalan armon suuruutta ja Herran pitkämielisyyttä, niin satiirin piikki kohdistuu ihmisen anteeksiantamisen vajavaisuuteen, tai oikeammin sen puuttumiseen eli anteeksiantamattomuuteen.

Joonan anteeksiantamattomuus käy ilmi samasta avainjakeesta, johon kiteytyi myös Jumalan täydellinen anteeksianto:

Siksihän minä ensiksi lähdin pakoon Tarsisiin. Minä tiesin, että sinä olet anteeksiantava ja laupias Jumala, sinä olet kärsivällinen ja sinun hyvyytesi on suuri.(Joona 4:2)

Joonan kirjan viimeinen luku tuntuu käsittämättömältä Joonan asenteen suhteen. Mutta jos pohdimme hetken Joonan tilannetta, huomaamme Joonan olleen ihminen siinä missä mekin. Satiirinen kirjoitustyyli tietoisesti ilkkuu ja kärjistää Joonan nurjaa asennetta, mutta pohjimmiltaan Joonan asenteessa on paljon samaa kuin meidänkin asenteissamme.

Joonan saarnan kautta Israelia uhannut suurvalta sai armon Jumalan silmissä sen aiemmista synneistä huolimatta. Joona tunsi Jumalan armollisuuden, eikä siksi tahtonut alunperin täyttää tehtäväänsä. Hän siis tiesi alusta alkaen, että Jumala armahtaisi kaupunkia, jos asukkaat katuisivat. Jumalan sydän oli avoin jopa omaisuuskansansa vihollisille, mutta Joona ei semmoista voinut hyväksyä, koska hänen sydäntään sitoi anteeksiantamattomuus niniveläisiä kohtaan. Joonan ja Jumalan edut menivät ristiin. Koska Jumala sitten armahti Niniveä, Joona tunsi tulleensa petetyksi Jumalan puolelta.

Jos kirjan kolmannessa luvussa Jumala pelasti niniveläiset Joonan saarnan kautta tuholta, neljännessä luvussa Jumala pelasti risiinikasvia käyttäen Joonan hänen sydäntään sitovalta anteeksiantamattomuudelta.

Jumala näytti Joonalle, ettei hänen vihansa ollut oikeutettua. Jumalan huolenpito ja rakkaus syntistä ihmistä kohtaan on suurempaa kuin Joona, sinä tai minä osaamme edes kuvitella. Siinä missä Joona kiintyi risiinikasviin, Jumala oli kiintynyt Niniveen. Siinä missä Joona tahtoi kasvin kukoistavan, Jumala tahtoi Niniven pelastuvan.

Usein huomaamme itse olevamme Joonan asemassa, kun ’se joku’ on langennut mielestämme johonkin erityisen ’suureen’ syntiin tai hänen tekonsa seuraukset vaikuttavat suoraan tai epäsuorasti omaan elämäämme. Meidän ihmisten on myös kovin vaikea antaa anteeksi rikoksen uusijoille.

Anteeksiantamusta löytynee ehkä kahdesti tai kolmasti, mutta kuinka onkaan, jos sama vääryys toistuu jo kymmenettä kertaa… Kuinka helppo on sortua joutavaan moralisointiin silloin, kun olisi aihetta iloita tuhlaajapojan isän tavoin ’kerran menetetyn pojan tai tytön’ paluusta?

Satiirin piikki omaan elämään

Uskon, että Joonan kirjan satiirin piikki on tarkoitettu pistämään lukijaa itseään henkilökohtaisesta anteeksiantamattomuuden asenteesta. Nimittäin voit kuvitella, kuinka moni kirjan alkuperäisistä lukijoista on joutunut toteamaan kokeneensa samaa anteeksiantamattomuutta Israelia vainonnutta Assyrian suurvallan pääkaupunkia Niniveä kohtaan kuin Joonakin. Harvassa ovat olleet ne Joonan heimoveljet, jotka saattoivat silmät kirkkaina sanoa: ”Herra siunatkoon ja armahtakoon Niniveä!”.

Samalla tavoin sinä voit laittaa kertomukseen Niniven tilalle jonkin sellaisen asian, henkilön tai kansan, jota kohtaan huomaat kantavasi voimakkaita negatiivisia tunteita. Vasta tällöin näet Joonan kirjan satiirin kärjen osoittavan oikeaan paikkaan – sinun sydämeesi.

Lopuksi vielä muistutan, että on tervettä sisäistää, että parhaimmillaankin oma anteeksiantamuksemme on vain katoava varjokuva Jumalan armosta, joka näkyy pitkämielisyytenä ja anteeksiantamisena ihmisen hyväksi.

Tietoisuus vajavaisuudestani anteeksiantajina saa minut näkemään itseni tässä suhteessa 100% riippuvaiseksi Jumalan armosta. Samalla se antaa vankan luottamuksen Jumalan anteeksiantamiseen; Herra armahtaa minua silloinkin, kun en enää itse pysty siihen.

Olkoon Jumalan armo ja pitkämielisyys eteenpäin vievä ja kantava voima elämässäsi. Päästä irti anteeksiantamattomuudesta ja tartu kaksinkäsin Jumalan anteeksiantamukseen.

Pohdittavaa

Riittääkö laupeuteni langenneelle veljelle tai sisarelle?
Näenkö syntisessä vain synnin vai näenkö hänessä ihmisen?
Kuka oikein olet armollinen Jumalani?