Rakkauden ja rauhan viestejä John Lennon seinällä Prahassa.

Otsikon sanat ”olemaan mieliksi” sekoitetaan usein samalta kuulostavaan sanaan ”mielistely”. Sisällön puolesta ”mielistely” on yhtä kaukana terveellä tavalla ”mieliksi olemisesta” kuin on ”nöyristely” todellisesta ”nöyryydestä”.

Nöyristely tarkoittaa nöyryyden hyveen teeskentelyä. Se on pinnallista nöyryyttä, joka yleensä kumpuaa hyvin itsekkäistä motiiveista – jopa ylpeydestä, joka on nöyryydelle lähes vastakohta.

Sama analogia pätee sanoihin ”mielistely” ja ”olla mieliksi”. Ihminen on aika haka ”mielistelemään”, jos hän vain saa hyvän syyn tehdä niin. Mielistely paljastuu teeskentelyksi lähes poikkeuksetta siinä, kun mielistelyyn syyllistynyt ihminen ajattelee olevansa mielistelynsä kohteen tavoittamattomissa.

Menneellä viikolla mieleeni nousi nuoruudesta eräs kaverini, jonka ”mieliksi olemisen” havaitsin vasta vuosien päästä ”mielistelyksi”. Ei hän ollut kaksinaamainen varmaankaan pahuuttaan tai laskelmoivaksi. Se oli hänen luonteensa ja ehkä se kumpusi jostain miellyttämisen tai kenties jonkinlaisen hyvittämisen haavasta.

Vietimme aikaa yhdessä paljonkin eikä meidän välillämme ollut mitään kitkaa. Hän oli kaikessa luotettava ja yhdistipä meitä monet arjen asiatkin. Jossain vaiheessa havaitsin, että se mikä vallitsi silloin, kun olimme yhdessä, ei ollutkaan enää samoin, kun olimme erillään. En kerro missä iässä hänen kanssaan olin tekemisissä enkä mene yksityiskohtiin, koska pienissä piireissä ihmiset voi tunnistaa hyvinkin äkkiä, vaikka puhuisinkin hänestä anonyymisti.

Riittää, että totean hänen ”miellyttäneen minua”, mutta kun silmä vältti ”miellyttäminen” paljastui oman edun tavoitteluksi ja mielistelyksi.

Kuka tahansa meistä osaa olla hetken mieliksi. Osaamme olla mieliksi jopa silloin, kun se tarkoittaa pieniä uhrauksia omasta mukavuudesta. Palkkion suuruus määrittää monesti sen, miten ’isosti’ aiomme olla mieliksi. Tämän voi kuka tahansa todeta vaikkapa lemmikkiä katsomalla. Välittömän palkkion toivossa lemmikki kykenee olemaan isännälleen mieliksi ja hämmästyttämään hänet tottelevaisuudellaan. Vasta silloin, kun isännän silmä välttää, mitataan lemmikin lojaalisuus isännän tahtoa kohtaan.

Raamatun tekstiin

Raamatun tekstissämme Paavalin kirjeestä tessalonikalaisille on mielenkiintoinen jae, joka puhuu juurikin ”mieliksi olemisesta”.

”Koska Jumala on katsonut meidät kelvollisiksi julistamaan evankeliumia, me emme puhuessamme pyri olemaan mieliksi ihmisille vaan Jumalalle, joka tutkii sydämemme.” (1. Tess. 2:4)

Tässä tahdon tehdä heti eron ”mielistelyn” ja ”mieliksi olemisen” kanssa. Mieliksi oleminen on jotain, mikä kestää silloinkin, kun joudumme valinnastamme ”olla mieliksi jollekin” maksamaan hintaa muodossa tai toisessa. Se on tässä merkityksessä lojaalisuutta, joka ei katso olan yli, että näkeekö kukaan. Se on suoraselkäisyyttä vastakohtana petolliselle luimistelulle.

Paavalin tekstissä puhutaan ”mieliksi olemisesta” juurikin lojaalisuuden näkökulmasta. Paavali oli lojaali Jeesukselle Kristukselle ja hän valitsi omassa elämässään elää lähettäjänsä tahdossa huolimatta siitä hinnasta, minkä hän joutui lojaalisuudesta maksamaan ihmisten edessä. Hän valitsi olla lojaali ja ”mieliksi” lähettäjälleen, vaikka ”mielistelemällä” ihmisiä tai ”miellyttämällä” omaa hyötyään, hän olisi saanut paljon enemmän kiitosta ja varmasti myös arvostusta.

Olla mieliksi Jumalalle

Mikä on Jumalalle ”mieliksi olemisen” hinta? Vastaus tähän kysymykseen antaa myös vastauksen kysymykseen, että mikä tekee ihmisten ”mielistelystä” niin houkuttavaa.

Jos vaa’an toisessa vaakakupissa painaa elämän väkivaltainen ja todennäköisesti kivulias loppuminen, niin mitä pitää laittaa toiseen vaakakuppiin, että vaaka pysyy edelleen tasapainossa.

Ajattele apostoli Paavalia, joka Apostolien tekojen ja omien kirjeidensä perusteella kohtasi jatkuvasti vainoa, väkivaltaa ja painostusta juutalaisten (hänen oma kansansa) ja ajoittain virkavallankin taholta. Silti hän itse tahtoi toivottaa vainoajilleen rauhaa ja osoittaa heille kestävän tien elämään, mutta vastalahjana hän sai pääosin vainoa ja ahdistusta.

Eikä paine Paavalia kohtaan tullut vain seurakunnan ulkopuolelta. Väitän, että raskain taakka hänen elämässään ei ollut ulkoinen paine, vaan se, että häntä ja hänen palvelutyötään ei hyväksytty edes omien parissa. Siinä missä me ajattelemme seurakunnan olleen tietenkin Paavalin elämän keidas – mitä se olikin – niin tälläkin keitaalla Paavali joutui olemaan varpaillaan ja aina valppaana Hän teki kaikkensa Kristuksen evankeliumin voittamiseksi seurakunnissa. Ja samaan aikaan hän joutui todistamaan todeksi sen viisauden, että yleensä kivuliain ja yllättävin isku tulee läheltä. Monissa seurakunnissa Paavalin arvovalta kyseenalaistettiin ja lokaa kaadettiin hänen päälleen runsain mitoin myös omien puolelta.

Voidaan siis perustellusti kysyä, minkä tähden Paavali teki elämäntyönsä? – Ei ainakaan ”ihmisten miellyttämiseksi”, vaikkakin heidän parhaakseen hän tietty kaiken tekikin. Hänen motiivinsa oli ”olla mieliksi Jeesukselle Kristukselle” – lojaali hänelle.

Mennäänpä sisälle Paavalin tekstiin ja katsotaan, mitä kaikkea ”Jumalalle mieliksi oleminen” tarkoittaa ja toisaalta mitä se ei tarkoita. Se kertoo apostoli Paavalin motiiveista ja periaatteista, että näkisimme, mistä apostoli ammensi voiman jaksaa taistelua ’kiittämättömien’ ihmisten eteen.

Tiedättehän itsekin, veljet, ettei käyntimme teidän luonanne ollut turha. Vaikka meitä oli Filippissä loukattu ja pahoinpidelty, niin kuin tiedätte, Jumala antoi meille rohkeuden julistaa teille sanomaansa ankaran vastustuksen keskelläkin. Meidän saarnamme ei ole peräisin harha-ajatuksista, ei epäpuhtaasta mielestä eikä vilpillisistä aikeista.
Koska Jumala on katsonut meidät kelvollisiksi julistamaan evankeliumia, me emme puhuessamme pyri olemaan mieliksi ihmisille vaan Jumalalle, joka tutkii sydämemme.
Emme ole koskaan puhuneet mielistelevin sanoin, sen te tiedätte; emme ole salaa ajaneet omia etujamme, siitä Jumala on todistajamme. Emme ole yrittäneet saada kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta, vaikka Kristuksen apostoleina olisimme voineet vaatia itsellemme arvonantoa. Ollessamme teidän luonanne olimme lempeitä kuin lapsiaan hoivaava äiti. Rakastimme teitä niin hellästi, että olimme valmiit antamaan teille Jumalan evankeliumin lisäksi oman itsemmekin; niin rakkaiksi te olitte meille tulleet.(1. Tess. 2:1-8)

Sisälle tekstiin

Tessalonikalaiskirjeen toinen luku aloittaa kirjeen varsinaisen pääasian käsittelyn. Se on kahden luvun mittainen puolustuspuhe Paavalin ja hänen matkakumppaneidensa apostolisen työn puolesta, jonka voi jäsentää vaikkapa näin:

    1. Historiallinen jakso (1. Tess. 2:1-16)

    2. Henkilökohtainen jakso (1. Tess. 2:17-3:10)

    3. Rukous (1. Tess. 3:11-13)

Tekstimme aloittaa Paavalin puolustuspuheen. Hän siis joutuu puolustamaan omaa ja matkakumppaniensa palvelutyötä seurakuntalaisille Tessalonikassa. Huomaa siis, että Paavali kirjeessään puolustautuu heidän edessä, keiden olisi luullut olevan Paavalin tuki ja turva evankeliumin työn kivikkoisilla poluilla.

No, jos jokin on lohdullista niin se, että eipä tämän päivän Paavalien osa ole juuri tästä helpottunut. Taistelua käydään paitsi rintamalla, myös kotirintamalla, mutta silti taistelua ei käyty silloin eikä nytkään ihmisiä,

vaan henkivaltoja ja voimia vastaan, tämän pimeyden maailman hallitsijoita ja avaruuden pahoja henkiä vastaan(Ef. 6:12)

Tämä totuus kannattaa pitää mielessä, kun huomaamme vihollisen sekoittaneen rivimme ja saaneen meidät taistelemaan toinen toistamme vastaan.

Paavali Tessalonikassa

Palataan Paavalin tilanteeseen. Paavali kirjoitti kummatkin kirjeet Tessalonikan uskoville Akaian Korintista. Tätä näkemystä tukevat sekä kirjeen sisäinen todistus että varhaiset kristilliset lähteet. Ensimmäinen Tessalonikalaiskirje on Paavalin varhaisin kirje (vuosilta 51-52), ellei sitten Galatalaiskirjettä ajoiteta nk. varhaisen otaksuman mukaan jo vuosiin 48-49.

Tekstissämme, puolustuspuheen ensimmäisessä osassa (1. Tess. 2:1-16), Paavali kertaa Tessalonikassa tehtyä työtä selittäen kirjeessä syitä ja motiiveja, minkä tähden hän, Timoteus ja Silas olivat kaiken tehneet. Paavali painottaa, ettei mikään inhimillinen motiivi olisi saanut heitä jatkamaan evankeliumin julistusta Filippin tapahtumien (Ap. t. 16:16-40; 1. Tess. 2:2) jälkeen vielä Tessalonikassakin, jossa he joutuivat toimimaan edelleen vainon alaisina (Ap. t. 17:1-9; 1. Tess. 2:2).

Paavalihan kirjoitti Ensimmäisen Tessalonikalaiskirjeen toisen lähetysmatkansa loppupuolella työskennellessään Korintissa pitkän puolentoista vuoden jakson. Aiemmin samalla lähetysmatkalla Paavali oli yhdessä Silaksen kanssa perustanut seurakunnan Tessalonikaan (Ap. t. 17:1-9), mistä hän joutui lähtemään kesken työn kahakoinnin ja vainon vuoksi Bereioan kautta Ateenaan, josta hän edelleen jatkoi Korinttiin.

Silas ja Timoteus olivat hänen luonaan kirjeen kirjoittamisen aikaan (1. Tess. 1:1). Tästä syystä Paavali käyttää tekstikatkelmassa monikon ensimmäistä persoonaa ’me’. Hän puhuu tekstissä mainittujen kolmen henkilön suulla ja puolesta: itsensä, Silaksen ja Timoteuksen. Silas oli käynyt Paavalin mukana Tessalonikassa jo aikaisemmin (Ap. t. 17.10), kuten myös Timoteus (1. Tess. 3:2), vaikka Luukas ei hänen käyntiään Apostolien teoissa mainitse.

Tessalonikan nuori seurakunta oli vainottu Paavalin karkottamisen aikaan, mutta myös sen jälkeen. Näin siksi, että seurakuntalaiset julistivat Jeesusta messiaana (juutalaisten kuningas), mikä tulkittiin tahallisesti väärin kapinoinniksi keisaria vastaan (Ap. t. 17:7). Vainot olivat juutalaisen synagogan jäsenten aikaansaamia (1. Tess. 2:15-15), mikä tietenkin oli raskasta Paavalille, mutta myös kaikille muille juutalaissyntyisille seurakuntalaisille. Heitä painostettiin oman kansansa taholta.

Vainoissa kirjeen vastaanottajat olivat oppineet tuntemaan sen kovan hinnan, mitä Jeesuksen nimen tunnustamisesta joutuu maksamaan. Paavalin kirjeen tarkoitus olikin rohkaista nuorta seurakuntaa kestämään ahdingon ja vainon keskellä. Ja tämä oli siis hänen ainoa vilpitön tarkoituksensa, vaikka hän joutuikin puolustusasemiin palvelutyönsä puolesta jopa myös kirjeen vastaanottajaseurakunnan edessä. Tämä kertoo Paavalin motiivista, mikä ei voinut olla ainakaan ihmisten miellyttäminen.

Palvelutyössä vältettäviä seikkoja

Sitaattimme Paavalin puolustuspuheen alusta on vetoomus hänen oman kutsumuksensa aitouden puolesta (1. Tess. 2:1-16). Tekstissä Paavali kuvasi, miten hän ja hänen työtoverinsa menettelivät palvelutyössä. Hän tuo esiin vaivannäköään ohjanneet motiivit palvelutyönsä hedelmän perusteella.

Näemme sen parhaiten, jos poimimme tekstistä luetteloksi ensiksi ne asiat, joita Paavali sanoo hänen, Siilaksen ja Timoteuksen välttäneen työssään. Ne kohdat ovat jotain, mitä tekee ”mielistelijät”, mutta eivät he, ketkä ovat lojaalit kutsujalleen Jeesukselle Kristukselle ja elävät ”miellyttääkseen” häntä.

Huomaamme niiden olevan edelleen ajankohtaisia asioita huomioitavaksi myös nykypäivän julistustyössä – teemme julistusta sitten minkälaisin välinen tai menetelmin.

  • saarna ei ollut peräisin harha-ajatuksista, ei epäpuhtaasta mielestä eikä vilpillisistä aikeista”. Ensinnäkin Paavalin saarnan tarkoitus ei ollut eksyttää seurakuntaa eikä opettaa kristillisen moraalin vastaisia asioita, mutta se ei ollut sitä edes silloin, kun siitä olisi ollut hänelle itselleen hyötyä. Hän ei valinnut julistuksen näkökulmaa itselleen edulliseksi. Saarna ei myöskään saanut perustua ”vilpillisiin aikeisiin”, kuten teksti on käännetty suomeksi. Siinä käytetty alkukielen sana ’dolos’ merkitsi alun perin ’syöttiä, kalan nappaamista vieheellä’. Myöhemmin sanaa alettiin käyttää viekkauden synonyyminä. Toisin sanoen kristillinen opetus ei saanut olla viekkaudella rakennettu houkutteleva syötti, jolla hän olisi ’kalastanut’ ihmisiä omia tarkoituksiaan varten. Ketään ei siis houkuteltu väärin perustein Kristuksen luo lupaamalla jotain sellaista, mitä evankeliumi ei todellisuudessa luvannut. Sama periaate on hyvä muistaa tänäänkin: älä lupaa mitään sellaista, mitä Raamattu ei lupaa etkä itse pysty antamaan.

  • Paavali todistaa edelleen, etteivät he ”puhuessaan pyri olemaan mieliksi ihmisille” eivätkä ”he ole koskaan puhuneet mielistelevin sanoin”. Jos Paavali olisi pyrkinyt miellyttämään kuulijoitaan, kuten sen ajan kiertävät filosofit tekivät, olisi hänen pitänyt muuttaa julistuksensa sisältöä hienovaraisemmaksi. Filosofit puhuivat mieluusti sitä, mitä ihmiset tahtoivat kuulla ja mistä he olivat valmiita maksamaan. Näin ei kuitenkaan ollut Paavalin julistuksen laita; hän ei tinkinyt sanoman aitoudesta ihmisten mielipiteiden tähden, eikä liioin myöskään etsinyt julistuksellaan omaa taloudellista etua.

  • Paavali sanoo ”emme ole salaa ajaneet omia etujamme”. Paavali ja hänen työtoverinsa eivät ajaneet julistuksen lomassa omia henkilökohtaisia mieltymyksiään, omaa agendaa eivätkä he yrittäneet manipuloida kuulijoitaan omien etuuksiensa parantamiseksi. Toisin sanoen Paavali ei tavoitellut arvostusta tai yrittänyt parantaa sosiaalista asemaansa julistuksen puhtauden kustannuksella. Tuskinpa hän sekoitti myöskään julistustyötään maalliseen työhönsä yksityisenä ammatinharjoittajana, vaikka olisi saanut hyvää mainosta teltoilleen julistuksen lomassa. Kristillinen saarna ei ole omien etujen ajamisen väline.

  • Ja vielä: ”emme ole yrittäneet saada kunniaa ihmisiltä, emme teiltä emmekä muilta”. Paavalin ja Siilaksen työn motiivi ei ollut inhimillisen kunnian saaminen. He olivat julistajina toki seurakunnan keskuudessa arvostettuja tai ainakin heillä olisi ollut oikeus vaatia kunnioitusta Jumalan palvelijoina. Tästä huolimatta kunnian etsiminen ei kuulunut heidän julistuksensa sisältöön. He eivät muotoilleet puheitaan tieten tahtoen ylevään muotoon, että olisivat saaneet nauttia erityistä kunnioitusta ja arvonantoa seurakunnissa. Paavali julisti Kristusta – tuotti se hänelle sitten kunniaa tai häpeää. Hänen Herransa Kristuksen kunnia oli hänen oman kunniansa täyttymys.

Palvelutyössä noudatettavia seikkoja

Edellä käsitellyt kohdat olivat niitä tekstistä poimittuja periaatteita, joita Paavali, Silas ja Timoteus välttivät palvelutyössään. Mitä he sitten vastavuoroisesti noudattivat? Toisin sanoen, mikä on ominaista heille, ketkä kuuliaisesti seuraavat kutsujansa tahtoa – ”ovat mieliksi Jumalalle”?

Poimitaan tekstistä seuraavaksi sitten ne periaatteet, joita Paavali kirjoittaa heidän noudattaneen työssään. Edellä mainittuja seikkoja he karttoivat, mutta seuraavan luettelon asiat ohjasivat heidän palvelutyötään. Myös nämä ovat ajankohtaisia seikkoja nykypäivän kristillisen palvelutyössä.

  • Lähtökohta kaikkeen oli, että ”Jumala on katsonut meidät kelvollisiksi julistamaan evankeliumia”. Paavali oli syvästi tietoinen asemastaan Herransa perheessä palvelijana. Oli suurta Jumalan armoa, että Herra katsoi Paavalin kelvolliseksi palvelemaan häntä. Paavalilla ei ollut omaa agendaa, hän liikkui ainoastaan Jumalan agendalla. Sama koskee meitä palvelijoina. Se, että Jumala on katsonut sinut kelvolliseksi julistamaan evankeliumia, merkitsee kolmea asiaa: 1) sinun tulee palvelutehtävässä olla kuuliainen ensisijaisesti kutsujallesi, 2) sinun ei pidä hävetä lähettäjääsi tai hänen sanojaan ja 3) sinut on kutsuttu julistamaan Jumalan evankeliumia Herrasi nimessä – mitään muuta ehkä kuulijoille mieluisempaa ainesta et puhu lähettäjäsi nimissä, vaikka omassa nimessäsi ehkä niin tahtoisit tehdäkin. Paavalikin teki eron omien mielipiteidensä ja Jumalan evankeliumin välillä – tee sinäkin!

  • Paavalin palvelun kantava motiivi oli olla ”mieliksi Jumalalle, joka tutkii sydämemme” Tämä liittyy edelliseen kohtaan. Ihmiset eivät olleet valinneet Paavalia apostolin virkaan, Jeesus oli hänet kutsunut ja lähettänyt (Ap. t. 13:1-4). Tästä syystä hän ei tullut palvelutyöllään ensisijaisesti ihmisiä miellyttääkään. Herra itse oli kutsunut Paavalin tehtävään, joten luonnollisesti Paavalin julistuksen tuli olla mieluisaa Herralle, hänen kutsujalleen. Oli tietty ’mukavaa’, kun sanoma miellytti myös kuulijoita, mutta ensisijaisesti sen tuli miellyttää Jumalaa – ei ihmistä. Julistaja ei vastaa työstään ensisijaisesti ihmisille, vaan Jumalalle, joka tuntee jopa sydämen kätköihin piilotetut aivoitukset.

  • Ollessamme teidän luonanne olimme lempeitä kuin lapsiaan hoivaava äiti.” Apostolin arvovalta tai lähettäjän suuruus ei tehnyt Paavalista herraa tai mestaria kuulijoidensa edessä. Hänen tehtävänsä oli tuoda esiin Herran suuruus ei korottaa omaansa. Jumalan palvelija ei hallitse herrana seurakunnan keskellä. Päinvastoin hän on kuin lapsiaan hoivaava äiti, jolta löytyy rakkautta silloinkin, kun lapset ovat kaikkea muuta kuin rakastettavia. Äidin rakkaus ei sammu silloinkaan, kun lapsia pitää ojentaa. Jumalan rakkaus kävi ilmi Paavalin kautta rakkautena sisaria ja veljiä kohtaan. Vai mitä sanot Paavalin todistuksesta siitä ajasta, kun hän ja Siilas olivat tessalonikalaisten luona: ”Rakastimme teitä niin hellästi, että olimme valmiit antamaan teille Jumalan evankeliumin lisäksi oman itsemmekin; niin rakkaiksi te olitte meille tulleet” (1. Tess. 2:8). Siinä on esimerkki jokaiselle Herran palvelijalle tänäkin päivänä!

Lojaalit Herralle – Kristuksen Jeesuksen ’miellyttäjät’

On paikallaan pohtia tovi omia vaikuttimia ja katsella oman palvelun hedelmää kriittisesti. Jos katsot rehellisesti palvelua: tekemisiäsi ja palvelun hedelmää – aivan kuten Paavali tekstissä teki – näet ne todelliset motiivit, jotka ajavat sinua eteenpäin.

Uskon jokaisen meistä varmasti voivan rehellisesti nimetä motiivikseen rakkauden Herraa ja hänen seurakuntaansa kohtaan. On kokonaan toinen kysymys jääkö rakkauden motiivi kohdallani vain ylvääksi tavoitteeksi, kun huomaan arkisempien vaikuttimien ohjaavan päätöksiäni ja tekojani.

Paljastuuko lojaalin palvelijan uskollinen asenne pelkäksi ’mielistelyksi’, kun ihmisten silmä välttää? Entä mikä on kiusaus antaa vähän periksi, kun Herran totuudessa pysymisen hinta käy korkeaksi? Tai mihin hintaan olet valmis myymään totuuden, kun palkkio siitä luopumiseen kasvaa?

Uskallanko valita elämässäni saman tien kuin Paavali? Olla tinkimättömän lojaali ja ”olla mieliksi Herralle”, vaikka kukaan ei näkisi eikä sinua palkitsisi.

Onhan kuitenkin niin, että Herra Jeesus näkee kaiken (Matt. 6:18) ja Herranamme hän on kuitenkin se taho, jota tahdomme elämänvaelluksemme miellyttävän, vaikka siinä vaihtelevasti onnistummekin.

Lopulta palvelun arvon kertoo sen hedelmä. Kun palaat matkalta kotiin ja arvioit lemmikkisi ’vaellusta’ poissaolosi aikana, kumpi kertoo ’lojaalisuudesta’ enemmän; rikkirevityt vuodesohvat vai se innostunut silmäpari eteisessä häntää heiluttamassa?

Annahan sinäkin oman palvelutyösi hedelmän kertoa, millaiset motiivit ohjaavat työtäsi. Näyttää nykyisen palvelutyösi hedelmä millaiselta tahansa, on se joka tapauksessa oiva ponnahduslauta palvelutyöllesi tästä päivästä eteenpäin.

Paavali ja kumppanit eivät julistaneet evankeliumia henkilökohtaisen hyödyn, kunnian tai edes arvonannon vuoksi (1. Tess. 2:6-7), joten heidän julistamansa evankeliumi ei täten mielistellyt kuulijoita tai ajanut kenenkään omaa etua. Kaikki mitä he Tessalonikassa tekivät, he tekivät sen Herralle – eivät ihmisille.

Paavali ja kumppanit julistivat evankeliumia yksinomaan siksi, että ”Jumala oli katsonut heidät kelvollisiksi” ja että ”Jumala oli antanut heille rohkeuden julistaa”. Heidän palvelutyönsä lähtökohta ja päämäärä oli Jumalassa. He tuskin olisivat jaksaneet jatkaa työtä vaikeissa olosuhteissa, jos he olisivat tehneet sitä itseään tai kuulijoitaan varten. Mutta hepä tiesivät olevansa Kaikkivaltiaan Herran asialla ja julistavansa hänen hyvää tahtoaan, mikä teki heidän vaivannäöstään kunniatehtävän ja etuoikeuden. Sitä se olkoon meillekin.

Pohdittavaa

Mikä apostoli Paavalin periaatteista osui kipeimmin kohdalleni?
Olenko koskaan tarkastellut motiivejani kriittisesti Paavalin tavoin?