On pääsiäisviikon tiistai-ilta, kun Maria voitelee Jeesuksen hautausta varten (Matt. 26:6-13; Mark. 14:3-9; Joh. 12:2-8). Jeesus lähti Jerusalemista läheiseen Betanian kylään lepäämään ennen varsinaisen pääsiäisjuhlan koittoa kiirastorstaina. Pääsiäisviikon keskiviikon tapahtumista eivät evankelistat kerro, joten Jeesuksen voidaan olettaa levänneen keskiviikon Betaniassa.

Vaikka Jeesus lepäsi pääsiäisviikon ’kellokeskiviikkona’, kaikki eivät kaikki silloinkaan levänneet. Tiistai-iltana Jeesus oli voideltu uhrilampaaksi, mutta jonkun piti valmistaa myös uhrin tie uhrattavaksi – ja se tapahtui joko myöhään tiistain iltana tai keskiviikkona pääsiäisviikolla.

Juudaksen valmistelut

Oli joko myöhäinen tiistai-ilta tai keskiviikkopäivä, kun Juudas Iskariot otti konkreettisen askeleen kavaltaakseen Jeesuksen (Matt. 26:14-16; Mark. 14:10-11; Luuk. 22:3-6). Tässä teksti Luukkaan mukaan:

”Silloin meni Saatana Juudakseen, jota kutsuttiin Iskariotiksi; hän oli yksi kahdestatoista opetuslapsesta. Hän lähti ylipappien ja temppelivartioston päällikköjen luo ja keskusteli heidän kanssaan siitä, miten toimittaisi Jeesuksen heidän käsiinsä. He ilahtuivat ja tarjosivat hänelle rahaa. Juudas suostui tarjoukseen ja etsi nyt sopivaa tilaisuutta saattaakseen Jeesuksen heidän käsiinsä kaikessa hiljaisuudessa.” (Luuk. 22:3-6)

Juudas ei ollut maanpetturi. Hän ei kavaltanut Jeesusta miehittäjille, vaan oman kansan uskonnolliselle johdolle. Omasta näkökulmastaan Juudas ei myynyt Jeesusta vihollisille, vaan luovutti hänet omien käsiin. Eivät ylipapit tai poliittinen johto olleet Juudaksen vihollisia, vaan totta kai Rooma oli hänelle ykkösvihollinen, jonka kukistamiseksi hän oli Nasaretin miehen seurueeseen liittynytkin.

Kolmekymmentä hopearahaa, Mattia Preti (1640).

Kavalluksesta saatu rahasumma eli 30 hopearahaa on mielenkiintoinen. Se oli halpa hinta ihmishengestä, koska se vastasi alhaisinta hintaa, mitä tapaturmaisesti menehtyneestä orjasta piti maksaa korvaukseksi omistajalle Mooseksen lain mukaan (2. Moos. 21:32).

Miksikö Juudas myi Jeesuksen noin halpaan hintaan? Eikö hän ymmärtänyt ’kauppatavaran’ arvoa? Vai oliko hän kenties jo niin kyllästynyt Jeesukseen, ettei hinnalla ollut enää merkitystä? – Tuskin. Jos kerran rahanhimo oli saanut hänestä otteen, osasi hän varmasti hinnoitella palveluksensakin oikein. Luulen, että Juudas laskelmoi Jeesuksen selviävän tästä tilanteesta niin kuin hän oli selvinnyt aina ennenkin.

Juudakselle oli selkeää, että Jeesus messiaana selvittäisi tämän tilanteen, mutta tässä avautuikin Juudakselle tilaisuus tehdä vähän tuottoa omaan tiliin hyväuskoisten pappien kustannuksella.

Kuluneiden vuosien aikana Juudas oli nähnyt Jeesuksen tekevän ihmeitä ja selviytyvän kaikista tilanteista, joissa hänen henkeään oli uhattu (Joh. 10:31-39). Luulen, että tarjous kavaltaa Jeesus halvasta 30 hopearahan hinnasta oli täten Juudakselle ’helppoa rahaa tyhmiltä papeilta’, koska Jeesus oli selvinnyt ennenkin murha-aikeista. Tällöin rahat olisivat olleet puhdasta voittoa, koska papit tuskin vaatisivat noin pientä summaa takaisinkaan.

Juudas todennäköisesti uskoi Jeesuksen selviävän, joten rahat olisivat olleet puhdasta voittoa ilman todellista riskiä. Ja ehkäpä Juudas lisäksi laskelmoi, että pakon edessä Jeesuksen täytyisi vihdoin aloittaa kauan odotettu kapina miehittäjävaltaa vastaan.

Juudaskin petettiin

Joka tapauksessa mitä todennäköisemmin Juudas on ollut varma, että Jeesus selviää pappien juonista. Tämä on tietty silkkaa arvailua Juudaksen ajatusmaailmasta, mutta tämän suuntaisia ajatuksia tukee Juudaksen voimakas reaktio kuultuaan tekonsa seurauksista:

Kun Juudas, Jeesuksen kavaltaja, näki että Jeesus oli tuomittu kuolemaan, hän katui tekoaan. Hän vei saamansa kolmekymmentä hopearahaa takaisin ylipapeille ja vanhimmille ja sanoi: ’Tein väärin, kun kavalsin viattoman veren.’(Matt. 27:3-5)

Jos Juudas olisi ollut läpeensä paatunut murhaaja tai Jeesus ei olisi merkinnyt hänelle mitään, hän olisi lähtenyt kavaltamisen jälkeen pois Jerusalemista omille teilleen nauttimaan rahoista. Juudaksen katumus ja epätoivoinen yritys korjata tekemänsä virhe, kertoo kuitenkin hädästä, joka hänessä syttyi käsitettyään tekonsa seuraukset. Hän oli kavaltanut viattoman veren.

Vaikka Juudas on pääsiäiskertomuksen antisankari, on suuremmat rikolliset kertomuksessa toisaalla. Juudas petti Jeesuksen, mutta myös Juudas petettiin. Hänet petti valtapeliä pelannut papisto ja Juudaksen omat väärät odotukset Jeesuksen tehtävää ajatellen. Hänet petti hänen oma ahneutensa ja rahanhimo, jota Saatana käytti hyväksi. Kavaltaja Juudas Iskariot petettiin.

Pohdittavaa

Kuka petti Juudaksen? Voiko minut pettää?