Psalmin teksti on ensimmäisestä psalmien kirjasta, neljäs psalmi. Se on nimetty kirkkoraamatussa otsikolla ”Köyhän rukous”.

Päällekirjoituksen mukaan psalmi on kuningas Daavidin käsialaa. Toki tekstin sisäinen todistus on myöhemmin kyseenalaistettu, mutta on silti vähintään yhtä perusteltua uskoa Daavidin kirjoittaneen psalmin kuin kyseenalaistaa perimätiedon päällekirjoituksen aitous.

Neljäs psalmi on mielenkiintoinen siinä, että se liittyy sekä sitä edeltävään kolmanteen psalmiin ja sen jälkeiseen viidenteen psalmiin.

Teeman puolesta se liittyy viidenteen psalmiin. Neljäs psalmi on iltarukous tai iltavirsi (Ps. 4:9), kun taas seuraava viides psalmi on aamurukous tai aamuvirsi (Ps. 5:4).

Yhdessä psalmit neljä ja viisi muodostavat rukouskokonaisuuden, joka sulkee päivän sisäänsä. Neljäs psalmi valmistaa rukoilijan levolle, ja viides psalmi valmistaa hänet levätyn yön jälkeen kohtaamaan uuden päivän.

Psalmin kirjoittajan elämän turbulenssia

Psalmin kirjoittaja olkoon arviomme mukaan kuningas Daavid, mikä tekee psalmin otsikosta ”Köyhän rukous” mielenkiintoisen siinä, ettei kuningas Daavidia ehkä ensimmäiseksi kuvaisi sanalla ’köyhä’. Otsikko sopii silti myös kuningas Daavidiin kirjoittajana, kun tutustumme hänen tilanteeseensa.

Psalmin ajoittaminen Daavidin elämään ei ole ongelmatonta. Osa tutkijoista sijoittaa psalmin tapahtumat aikaan, kun Daavid pakeni Saulia, mutta itse olen taipuvainen sijoittamaan sen Franz Delitzschin ja Adam Clarken tavoin edeltävän psalmin 3 tilanteeseen eli Absalomin kapinaan. Uskon, että psalmit ovat syntyneet samoihin aikoihin ja samassa elämän tilanteessa.

Edellisen psalmin kolme päällekirjoitus johdattaa meidät Daavidin tilanteeseen näin:

”Daavidin psalmi. Daavid pakenee poikaansa Absalomia.” (Ps. 3:1)

Psalmi sijoittuisi täten Toisen Samuelin kirjan tapahtumiin (2. Sam. 15:37-17:29), kun vallanhimoinen Absalom ryhtyy kapinaan isänsä kuningashuonetta vastaan. Absalom huudattaa itsensä kuninkaaksi ja Daavid joutuu pakenemaan Jerusalemista välttääkseen verilöylyn.

Tässä tilanteessa poliittinen valtapeli ja henkilökohtaisen hyödyn tavoittelu on huipussaan. Sekasorron aika toi ihmisten huonot piirteet pintaan. Ihmisten häikäilemättömyyttä kuvaa osuvasti lyhyt teksti palvelija Siban ja Daavidin kohtaamisesta pakomatkalla. Luetaan se saatteeksi paitsi Daavidin tilanteeseen, myös muistutukseksi siitä, millaista tämä ihmisten sosiaalinen peli voi olla.

”Kun Daavid oli kulkenut mäen laelta vähän eteenpäin, häntä vastaan tuli Mefibosetin palvelija Siba mukanaan satuloitu aasipari. Aasien selkään oli kuormattu kaksisataa leipää, sata kakkua rusinoita, sata nippua muita hedelmiä ja viinileili. Kuningas kysyi Sibalta: ”Mihin sinä noita viet?” Siba vastasi: ”Aasit ovat kuninkaan perheelle ratsastamista varten, leivät ja hedelmät ovat palvelijoille syötäviksi ja viini autiomaassa uupuneille juotavaksi.” Kuningas kysyi: ”Missä on isäntäsi?” Siba vastasi: ”Hän jäi Jerusalemiin. Hän näet ajattelee, että Israelin heimot antavat nyt hänelle takaisin hänen sukunsa kuninkuuden.” Silloin kuningas sanoi Siballe: ”Kaikki, mitä Mefiboset omistaa, on nyt sinun.” Siba vastasi: ”Kiitän ja kumarrun eteesi. Kunpa saisin aina pysyä herrani ja kuninkaani suosiossa!”” (2. Sam. 16:1-4)

Teksti kuvaa vallantavoittelua ja ihmismielen mädännäisyyttä.Se kertoo, miten valta ja oma hyötyajoi ihmiset tekemään mitä kavalampia tekoja toinen toisilleen. Kun Daavid joutui pakenemaan Absalomia, rampa Mefiboset (Saulin poika) jäi ymmärrettävästi Jerusalemiin. Kun sitten palvelija Siba tapasi Daavidin, hän näki tilaisuutensa; hänmielisteli Daavidiaja teki Mefibosetin Daavidin epäluulon alaiseksi väittämällä Mefibosetin havittelevan kuninkuutta. Palkkioksi perättömästä ilmiannosta Siba sai Mefibosetin maaomaisuuden.

Myöhemmin kapinan kukistuttua Mefiboset onnistui todistamaan Daavidille syyttömyytensä; joten hänen henkensä säästyi ja hän sai takaisin puolet maaomaisuudestaan (2. Sam. 19:24).

Daavid pakenee Absalomia

Neljäs psalmi on siis syntynyt näihin juonittelun ja valtapelin aikoihin. Kuvastakoon tämä Siban tarina sitä, miten Daavid joutui katsomaan vierestä, kun hovinsa luotetut etsivät vain omaa hyötyä. Elettiin aikaa, kun kuningas Daavid oli köyhä jälleen – otsikko ”Köyhän rukous” sopii tässä merkityksessä kuninkaaseen.

Daavid oli monella tavalla mitattuna köyhä. Hän eli maanpaossa; hän oli pakolainen. Hänen omaisuutensa, ammattinsa ja koko elämä jäi Jerusalemiin, mistä hän joutui lähtemään pakoon. Hänen elämänsä Jerusalemin hovissa oli ohi. Juonittelijat ja vallantavoittelijat olivat riistäneet häneltä kuninkuuden, omaisuuden, asuinsijan ja jopa perheen. Ehkä kipeintä oli se, että hänen oma poikansa oli vallankaappauksen alullepanija ja nyt vallassa.

Daavid oli menettänyt käytännössä kaiken, mitä hänellä oli lukuun ottamatta muutamaa uskollista ystävää ja Jumalaa. Ystävien lojaalisuus sai tosin aikaan sen, että Absalomin hallinto tahtoi riistää Daavidilta vieläpä hänen henkensä. Näin he varmistaisivat, etteivät Daavidille uskolliset kykene enää kaappaamaan valtaa takaisin.

Tapahtumat psalmistin silmin

Tämä oli tilanne, kun kuningas Daavid kirjoitti neljännen psalmin – iltarukouksen, iltavirren. Kyseessä ei levollinen iltarukous tavallisen arkipäivän päätteeksi.

Daavidin rukous maalaa huikean vastakohdan meidän ihmisten tyypilliselle tavalle nähdä asiat. Daavid olisi voinut jäädä kiinni siihen, mitä hän oli menettänyt lähtiessään pakoon ja miten häntä kohdeltiin väärin.

On hämmästyttävää lukea hänen rukouksensa ja nähdä, että pitkä ja vaiherikas elämä oli opettanut Daavidin ymmärtämään ’todellisen rikkauden’ päälle. Hän oli sisäistänyt, miten suuri aarre Jumalan läsnäolo on ihmisen elämässä.

Daavid oli sisäistänyt sen, kuka on Jumala, jota meillä on etuoikeus palvoa. Hän on Jumala, joka on ilmoittanut nimensä sanoilla ”Minä olen” – ikuinen preesens (2. Moos. 3:13-15).

Kuin vastakohtana kuninkaan hovin juonittelulle Daavid keskittyy rukouksessa omaisuutta ja valtaa arvokkaampaan lahjaan eli siihen, mitä on elää luottaen Herran varjelukseen.

Tämä varsin lyhyt psalmi on neliosainen ja se voidaan jäsentää seuraavasti.

  • A. Rukous (Ps. 4:2)

  • B. Kutsu luottamukseen (Ps. 4:36)

  • A’. Rukous (Ps. 4:78)

  • B’. Luottamuksen ilmaus (Ps. 4:9)

Luetaanpa psalmi nyt kokonaisuudessaan.

{A} Vastaa minulle, Herra, kun huudan sinua! Sinä, Jumala, olet minun auttajani, sinä avaat minulle tien ahdingosta. Ole minulle armollinen ja kuule rukoukseni!
{B} Ihmiset! Kuinka kauan te panettelette minua? Kuinka kauan te tavoittelette tyhjää, rakastatte valhetta ja vilppiä? Tietäkää: Herra tekee omilleen ihmeellisiä tekoja. Hän kuulee minua, kun huudan häntä avuksi. Vaviskaa siis, älkää syntiä tehkö! Miettikää tätä vielä, kun menette levolle, olkaa ääneti Herran edessä. Uhratkaa säädetyt uhrit ja luottakaa Herraan.
{A’} Monet sanovat: ’Kunpa saisimme osaksemme menestystä! Herra, käännä meihin kasvojesi valo.’ Mutta sinä annat sydämeeni suuremman ilon kuin kukaan saa viinin ja viljan runsaudesta.
{B’}
Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, sinä yksin olet minun suojani, minä saan elää turvassa.” (Ps. 4)

Psalmin kaksi ensimmäistä osaa (A ja B) puhuvat tuttua rukouksen kieltä. Näin mekin rukoilemme Jumalaa tulemaan elämäämme toivotun muutoksen muodossa. Se on hyvä luottamuksen rukous; pyydämme Jumalaa apuun siellä, missä koemme itse vähäisyyttä.

Daavid menee rukouksen alkuosassa askeleen pidemmälle, mitä me yleensä teemme. Siinä missä me rukouksessa janoamme oikeutta, Daavid kutsuu rukouksessa väärintekijät ja vastustajat parannukseen ja katumukseen. Hän tietää olevansa syytön, vaikka onkin vainottu, mutta se ei oikeuta häntä tuomitsemaan vastustajiaan. Hän jättää heidän tekojensa arvioinnin Herralle.

Daavid kutsuu vastustajansa rukouksessa arvioimaan elämänsä suuntaa ja etsimään Jumalan armoa, joka on tarjolla heille siinä missä se on ollut aina tarjolla Daavidille itsellekin, kun hän on tehnyt virheitä:

”Miettikää tätä vielä, kun menette levolle, olkaa ääneti Herran edessä. Uhratkaa säädetyt uhrit ja luottakaa Herraan.”

Voimallinen rukous, eikö totta? Daavid ei kantanut kaunaa vihollisilleen, vaikka he olivat tehneet hänestä hetkessä köyhääkin köyhemmän. Hänet oli häädetty kodistaan, ajettu kodittoman pakolaisen tielle ja hän eli nyt toisten ihmisten hyvyyden varassa. Siitä huolimatta Daavid suri vihollistensa sokeutta omalle itselleen enemmän kuin omaa tilannettaan.

Psalmin loppuosa (A’ ja B’) jatkaa tästä eteenpäin. Se on hämmästyttävä. Päätösrukouksessa Daavid iloitsee köyhyyden ja uhan keskellä, koska hän on löytänyt tien, joka on kestävämpi kuin mikään ajallinen menestys.

”Monet sanovat: ’Kunpa saisimme osaksemme menestystä! Herra, käännä meihin kasvojesi valo.’ Mutta sinä annat sydämeeni suuremman ilon kuin kukaan saa viinin ja viljan runsaudesta.

Daavid asettaa vastakkain meille niin tutun rukouksen siitä, kun me alituiseen pyydämme Herra siunaamaan elämäämme. Vastapainoksi hän asettaa ilon Jumalan turvan ja suojeluksen läsnäolosta elämässämme. Näin siitä huolimatta, että hän oli menettänyt kaiken, minkä lisäksi hänen perusturvansa oli sekin uhattuna.

Daavid toki rukoili Herraa puuttumaan elämän kulkuun ja auttamaan häntä ahdingossa, mutta samaan aikaan hän ymmärsi Jumalan läsnäolossa todellisen rikkauden. Vaikka hän oli aineellisesti kadottanut kaiken, hänellä oli silti kaikki rikkaus elämässään. Daavid ymmärsi, että hän oli rikas omistamatta vaatekappalettakaan, tai köyhistä köyhin, vaikka Jumala antaisi hänelle takaisin kaiken menettämänsä.

Maailma jatkoi kulkuaan joko hänen kanssaan tai ilman häntä, mutta hänen aarteensa olikin toisaalla. Vaikka Daavidin elämän olosuhteissa mikään ei korjaantuisi, siitä huolimatta hänellä oli kaikki rikkaus, mitä ihminen tarvitsee:

Mutta sinä annat sydämeeni suuremman ilon kuin kukaan saa viinin ja viljan runsaudesta.”

Missä muut etsivät Jumalan edestä vain muutosta elämän olosuhteisiin, Daavid ymmärsi omistavansa enemmän. Hän oli rikas, koska hän oli löytänyt turvan Jumalassa – iankaikkinen Jumala oli läsnä hänen elämässään:

Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, sinä yksin olet minun suojani, minä saan elää turvassa.”

Mitä siis Daavid sanoo, on yksinkertaisesti tämä: sydämen köyhyyttä on se, ettei laita turvaansa Jumalaan, vaan tyytyy pyytämään häneltä ulkoista siunausta. Köyhyyttä on olla luottamasta hänen varaansa elämänsä kuluvaa hetkeä. On köyhyyttä täyttää elämänsä siunauksilla, jotka vievät huomion pois Herrasta.

Kunpa saisimme osaksemme…

Daavidin psalmin rukous jäi puhuttelemaan minua. Kuinka paljon ihminen ’haaskaa’ aikaa haaliakseen jotain ihmissilmälle arvokasta, minkä varaan hän kuvittelee laskevan kestävän pohjan elämälle? Perustan etsiminen muualta kuin Kristuksesta on pelkkää tyhjän tavoittelua, vaikka tuo tyhjä pukeutuisi houkuttelevaan asuun.

On perin surullista, ettei ihminen tyydy vain hukkaamaan aikaa tyhjän tavoitteluun, vaan kerta toisensa jälkeen hän löytää itsensä pyytämästä tyhjää ja tarpeetonta menestystä ratkaisemaan elämän ongelmat myös rukouksissa. Tähän Daavid viittasi omassa rukouksessaan:

”Monet sanovat: ’Kunpa saisimme osaksemme menestystä! Herra, käännä meihin kasvojesi valo.’ Mutta…

Tämä on mitä nurinkurisin rukous. Aivan kuin rukoilisit Jumalaa antamaan elämälle kestävän pohjan joka ei kuitenkaan ole hän itse! Et etsi kaikkivaltiaan ”Minä olen” läsnäoloa elämään, vaan rukoilet häntä antamaan jotain muita tukipilareita elämääsi. Pyydät siis Jumalaa antamaan suojan omiin käsiisi mieluummin kuin pyydät häntä suojaamaan kädellään sinua!

Se on yhtä hölmöä kuin lasten sadussa hölmöläisten yritys täyttää säkit auringonvalolla ja viedä säkissä valoa pimeään pirttiin sen sijaan, että vain tekevät seinään ikkunan, josta aina läsnäoleva valkeus tulvii mökkiin. Eikö Jumalan läsnäolon ja huolenpidon alati oleva siunaus ole parempi kuin säkissä varastoitu ajallinen tuki ja turva?

Kuinka usein me rukoilemme Herralta sitä ja tätä, hyvää ja kaunista, jotta sitten ”se ja tuo” tai ”hyvä ja kaunis” auttaa meidät turvaan tai saavuttamaan paremman elämänlaadun. Miksi me rukoilemme niin?

Miksi emme ottaisi opiksi paljon elämässä nähneen ja vieläpä oman poikansa kapinan vuoksi köyhyyteen paenneen ’sydämessään rikkaan’ kuninkaan sanoista:

Mutta sinä annat sydämeeni suuremman ilon kuin kukaan saa viinin ja viljan runsaudesta. Rauhassa menen levolle ja nukahdan.” (Ps. 4:8-9a)

Ei ole suurempaa iloa kuin luottaa Jumalaan ja käydä levolle tietäen, että Herra pitää minusta huolen, vaikka itselläni ei olisi edes pientä aavistusta siitä, miten hän se tekee.

Tosi rikkaus ja tosi köyhyys

Palataan lopuksi vielä kerran kirkkoraamatun psalmille antamaan otsikkoon: ”Köyhän rukous”. Köyhyys voidaan lukea psalmin tekstiin monin tavoin.

Ehkä ilmeisin on nähdä köyhyys kuningas Daavidin elämän tilanteen kautta. Hän oli aineellisesti köyhä. Uskon, että hänen köyhyytensä ahdistus tuli kovaa myös siitä, että hän menetti aineellisesti kaiken, kun joutui pakenemaan kodistaan Jerusalemista säilyttääkseen henkensä. Hänet oli riisuttu köyhyyteen pakolaisena, perheensä menettäneenä, oman poikansa Absalomin sydämen menettäneenä ja vieläpä henki uhattuna.

Maailman mittapuun mukaan Daavid oli köyhä. Ja maailmanmittapuun mukaan hänet teki vieläkin köyhemmäksi se, että hän oli menettänyt kaiken ilman omaa syytä.

Siitä huolimatta Daavid oli ja myös koki olevansa rikkaampi kuin he, jotka olivat aineellisesti vaurastuneet hänen tappionsa kustannuksella. Hän oli rikas, koska Jumala oli hänen kanssaan. Jumala oli hänen suojansa ja turvansa siinä, kun aineellinen suoja oli otettu pois. Kirjoittaahan Daavid psalmin lopussa:

Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, sinä yksin olet minun suojani, minä saan elää turvassa.” (Ps. 4:9)

Aina läsnä oleva Jumala oli hänen rikkautensa jopa äärimmäisen aineellisen köyhyyden keskellä. Tämä tosiasia oli ja pysyi siitä huolimatta, ymmärsi Daavid sen tai ei. Hänen rikkautensa oli Herrassa – ei elämän siunauksissa.

Mutta mikä tekee rikkaasta rikkaan ja köyhästä köyhän? Väitän, että köyhä voi ymmärtää olevansa rikas. Samoin väitän, että rikas voi luulla olevansa köyhä.

Tarkoitan sitä, että jos aineellisesti köyhä ymmärtää rikkautensa Jeesuksessa Kristuksessa, hän saa iloita rikkaudesta niin kuin Daavid iloitsi psalmissa. Samoin aineellisesti siunattu ihminen, joka etsii iäistä turvaa aineellisesta sitä koskaan saavuttamatta, on köyhä, vaikka hän kokisi olevansa rikas.

Ja edelleen aineellisesti rikas tai köyhä, joka ei ymmärrä arvostaa rikkauttaan Kristuksessa, pysyy mielessään köyhänä, koska hän katsoo pois todellisesta rikkaudestaan. Tähän viimeiseen kohtaan tahdon pysähtyä tänään.

Kysyn itseltäni ja sinulta, että mitäpä jos Daavidin asenne ”köyhän rukouksessa” saisi tilaa enetä sydämessämme? Mitä jos todella ymmärtäisin rikkauteni Jeesuksessa Kristuksessa ja iloitsisin siitä?

Entä jos lähtisin tähän päivään rohkein mielin tietäen, että Herra – Jumala, joka ilmoittaa itsensä alati läsnä olevana ikuisena preesensinä – on suojani ja turvani tänäänkin? Mitä jos todella iloitsisin siitä, että elämäni yllä lepää Kaikkivaltiaan Jumalan käsi ja hän on minun elämäni rikkauden perusta?

Ehkä minunkin iltarukoukseni voisi tällöin päättyä ”köyhän mutta rikkaan” kuningas Daavidin rukouksen sanoihin. Miksi katsoisin katoavaa, kun katoamaton on jatkuvasti läsnä elämässäni?

Mutta sinä annat sydämeeni suuremman ilon kuin kukaan saa viinin ja viljan runsaudesta. Rauhassa menen levolle ja nukahdan. Sinä, Herra, sinä yksin olet minun suojani, minä saan elää turvassa.” (Ps. 4:8-9)

Pohdittavaa

Olenko Jumalan edessä rikas vai köyhä?
Katsonko itseäni Jumalan rikkauden vai aineellisen köyhyyden kautta?