Oletko milloinkaan esittänyt Jumalalle kainoa toivetta, että hän puhuisi sinulle suoraan? Uskon, että olet. Käytin kysyessäni tietoisesti sanaa ”toive” enkä puhunut pyynnöstä, koska sanaan ’toive’ liittyy varaus siitä, miten tai mitä Jumalan Hengen odotetaan puhuvan.

Jos pyydän Jumalaa puhumaan elämääni, otan puheen vastaan niin kuin hän sen puhuu. Otan vastaan sen, mitä Herra antaa ja miten hän sen antaa. Varsin usein en kuitenkaan pyydä Jumalaa puhumaan varauksetta – pikemminkin toivon, että hän puhuisi sen mitä tahdon. Pyydän Jumalaa puhumaan, mutta toivon hänen puhuvan vain, mitä ja miten häneltä odotan. Näin oikeastaan kieltäydyn kuuntelemasta häntä, ellei hän lähesty minua minun ehdoillani.

Jeanne d’Arc

Tämä on vastakohta sille, mitä 1400-luvulla elänyt marttyyri Jeanne d’Arc eli ”Orléansin neitsyt” vastasi, kun häneltä kysyttiin, miksi Jumala tuntui puhuvan vain hänelle. Hän sanoi:

”Ystäväni, olet väärässä. Ei Jumala puhu vain minulle, hän puhuu kaikille, mutta minä kuuntelen häntä.”

Jeanne d’Arc ei rajoittanut Jumalaa omiin rajoihinsa, vaan hän oli halukas kuuntelemaan Herransa ääntä kaikessa. Hän maksoi siitä hengellänsä, englantilaiset tuomitsivat hänet noituudesta ja polttivat hänet roviolla. Hinta ei ollut halpa, mutta sen hän maksoi halulla. Tänään häntä muistetaan Ranskan kansallissankarina ja katolisen kirkon pyhimyksenä.

Jos mietin omaa elämääni; kysyn, että kuuntelenko minä Jumalan puhetta? Ensinnäkin kuulenko hänet; vai jääkö hänen äänensä kuulematta ennakko-odotusteni taakse?

Toiseksi kuuntelenko häntä? Jos todella kuulen ja kuuntelen, miksi en ojentaudu hänen puheensa edessä? Eikö hän kuitenkin ole meistä kahdesta se Kaikkivaltias ja enkö se ollut juuri minä, joka kaipasin hänen puhettaan?

Miksi on niin, että ottaakseni Jumalan puheen vakavasti, hänen tulee puhua sellaisella tavalla kuin minä toivon. Jos Jumala puhuu sanansa tai toisen ihmisen suulla, voi olla, että viesti jää kuulematta, jos ahtaassa mielessäni kelpuutan Herran puheeksi vain äänen taivaasta. Minulle puhutaan, mutta minä en kuule.

Toisaalta, vaikka Jumala puhuisi kuuluvalla äänellä taivaasta, mutta jos hän puhuu sellaisia asioita elämääni, joita en tahdo vastaanottaa, menee puhe tällöinkin ohi. Jos Herra puhuu vaikkapa muutoksesta, johon en ole valmis astumaan, tai helmasynnistä, josta en ole valmis luopumaan, puhe jää taustakohinaksi, koska se ei ole toivottua. Kuulen, mutta en kuuntele.

Siinä ihminen taas kerran korottaa itsensä Jumalan yläpuolelle ja arvioi häntä. On kuin hän sanoisi; älä puhu minulle näistä asioista, koska tiedän sinua paremmin. Herra armahda sinä meitä kovakorvaisia.

Pohdittavaa

Kuinka tiukat ’raamit’ asetan Jumalan puheelle, että suostun kuulemaan sen?