Pallon läpileikkaus (Jhbdel, en.wikipedia, CC BY-SA 3.0)

Suomenkielen lainasana teologia (θεολογία) tulee alunperin kreikankielestä. Kreikankielessä se on kahden sanan sanaliitto: ’θεος’, (’theos’) eli ”jumala” sekä ’λογος’ (’logos’) eli ”sana, järki tai keskustelu”. Alkuperäisessä merkityksessä teologia on tarkoittanut jumaluusoppia eli jumalan sekä jumalaan liittyvien aiheiden tutkimusta.

On hyvä tuoda Jumala elämässämme tutkistelun keskiöön – hän ansaitsee olla elämämme ihmetyksen kohde. Onhan kyseessä Luoja, joka on kutsunut luomansa ihmisen yhteyteensä ilmoittamalla itsensä hänelle ja tekemällä toistuvasti aloitteen lähestyä häntä – lunastajana, pyhittäjänä, jne.

Teologian pyrkimys on laajasti ymmärrettynä hämmästellä Jumalaa ja hänen itseilmoitustaan sekä keskustella hänestä. Teologian tekemisessä piilee kuitenkin vaara, että korotamme oman arvostelukykymme – järjen – Jumalan yläpuolelle ja kutistamme hänet pienten ajatustemme kokoon ja kahlitsemme hänet omien rajoitustemme vankilaan.

Jos näin teemme, Jumalasta tulee pelkkä selitys maailmankatsomukselle tai perimmäisille kysymyksille, joihin emme löydä vastauksia. Sinä päivänä, kun Jumala mahtuu järkeemme ja yhteydestä häneen katoaa uskon mysteeri, olemme tehneet hänestä ’kotijumalan’ omaan käyttöömme (1. Moos. 31:19,34; Tuom. 18:17-20).

Teologiamme on tällöin vaihtunut elävän Jumalan teologiasta ’käsitettävän jumalan’ teologiaan. Se on käsitys jumalasta, joka ei ole enää Jumala. Se on joukko ihmisen järjelle alisteisia uskomuksia. ’Käsitettävän jumalan’ teologia kutistaa Kaikkivaltiaan Jumalan taskukokoiseksi ensiapulaukuksi ja Raamatun elävän sanan opaskirjaksi. Se on näkemys ’jumalasta’, jossa kolminaisella Jumalalla ei ole tilaa olla Jumala elämässämme.

Puhun seuraavassa ’käsittämättömästä Jumalasta’ vastakohtana kutistetulle Jumalalle. Haastan tulemaan yhden askeleen pidemmälle; siirtymään näkemisestä uskoon.

Jumalan Pojan ja Nikodemoksen kohtaaminen

Usko on enemmän kuin ymmärrys. Tästä käydään teologista keskustelua Johanneksen evankeliumin kolmannen luvun alussa. Tekstissä kohtaavat juutalainen lainopettaja Nikodemos ja Jeesus yön pikkutunteina. Oli teologisen keskustelun aika. Voit lukea keskustelun kokonaisuutena omasta Raamatustasi (Joh. 3:1-21), tässä siteeraan vain muutamia jakeita siitä.

”Hän tuli yöllä Jeesuksen luo ja sanoi: ”Rabbi, me tiedämme, että sinä olet Jumalan lähettämä opettaja. Ei kukaan pysty tekemään sellaisia tunnustekoja kuin sinä, ellei Jumala ole hänen kanssaan.” Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti, totisesti: jos ihminen ei synny uudesti, ylhäältä, hän ei pääse näkemään Jumalan valtakuntaa.” Nikodemos kysyi: ”Miten joku voisi vanhana syntyä? Miten joku voisi mennä takaisin äitinsä kohtuun ja syntyä toisen kerran?”” (Joh. 3:2-4)

Teologinen keskustelu uudestisyntymisestä jatkui ja kohta Nikodemos joutui tunnustamaan uudelleen käsityskykynsä rajallisuuden. Hän oli yksi Israelin opettajista, joten hän tunsi varsin hyvin Vanhan testamentin kirjoitukset ja myös juutalaisen opetuksen kasteesta, mutta silti hän ei kyennyt tavoittamaan Jeesuksen opetusta uudestisyntymisestä. Hänen ymmärryksensä ei riittänyt siihen, vaikka Jeesus puhui hänen teologista kieltään. Nikodemos oli pakotettu kysymään toistamiseen:

””Miten tämä kaikki on mahdollista?” Nikodemos kysyi. Jeesus vastasi: ”Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä?” (Joh. 3:9-10)

Ehkä tässä kohden tekstiä lukija huokaa Nikodemoksen tietämättömyyden tähden ja ajattelee Jeesuksenkin nuhtelevan Nikodemosta siitä. Mutta onko Jeesuksen sanoissa ”Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä sitä?” kyse nuhteesta? Jos Jeesus kysyy sinulta samalla tavoin, ettetkö sinä ymmärrä hänen teitään, nuhteleeko hän silloin sinua tietämättömyydestä vai kysyykö hän auttaakseen sinut eteenpäin? Haastoiko siis Jeesus Nikodemoksen astumaan askeleen eteenpäin siitä, mihin hänen ymmärryksensä oli hänet jättänyt?

Jos luet Jeesuksen koko vastauksen (Joh. 3:10-21) Nikodemoksen kysymykseen, huomaat, ettei Jeesus ollut nuhtelemassa häntä ymmärryksen puutteesta. Hän ei haasta Nikodemosta ymmärtämään, vaan Jeesus haastaa hänet uskomaan.

Missä Nikodemoksen ymmärrys loppui, siitä tie jatkui uskon varassa. Ymmärrys rajoittaa Jumalan ihmisen lainalaisuuksiin, mutta usko kutsuu ihmisen rikkomaan omat rajansa, kurottautumaan kohti tuntematonta ja luottamaan!

Jeesus ei moiti Nikodemosta vähäjärkiseksi eikä hitaaksi ymmärtämään. Hän sitä vastoin kutsuu Nikodemoksen kanssaan matkalle; Jeesus haastaa hänet uskomaan. Oli aika päästää irti ’käsitettävän jumalan’ teologiasta ja katsoa, mitä ’käsittämätön Jumala’ kykenee tekemään.

Jeesus kutsui Nikodemoksen astumaan ymmärryksensä tuolle puolen ’käsittämättömän Jumalan’ eteen. Hän haastoi Nikodemoksen astumaan tiedon ja järjen maailmasta käsittämättömän Jumalan maailmaan – uskomaan ja luottamaan. Pelastus ei olisi oppilauselmissa; se on yksin uskossa – niin kuin Jeesus pienoisevankeliumin tekstissä asian Nikodemokselle avaa.

Kyse on elävän Jumalan kohtaamisesta uskon varassa. Se tarkoittaa päinvastaista kuin Jumalan ymmärtäminen ja kutistaminen selityksiksi. Se tarkoittaa ihmisen suostumusta kutistua itse Jumalan edessä ja luottaa itsensä Herran lupausten varaan.

Tämä oli Jeesuksen vallankumouksellinen sanoma Nikodemokselle. Jumalan valtakunta ei ole Jumalan ymmärtämistä, se on uskossa luottamista Jumalaan, joka on käsityskykymme tuolla puolen. Nikodemosta ei kutsuttu ymmärtämään; hänet kutsuttiin uskomaan ja näin astumaan omien mahdollisuuksiensa tuolle puolen.

Käsittämätön Jumala psalmin tekstissä

Nikodemos kutsuttiin uskomaan; samasta uskosta eli jo satoja vuosia aikaisemmin kuningas Daavid. Hänen ’menestyksensä’ salaisuus oli pitkälti siinä, että hän uskaltautui uskomaan ja luottamaan Jumalaan elämän vaikeissa käänteissä. Daavidin haaste puolestaan oli nähdä käsittämätön Jumala läsnä olevana silloinkin, kun elämä oli mallillaan. Daavid sai oppia, että usko on enemmän kuin apuväline.

Daavidin elämänpoluilla pahimmat kompastukset eivät osuneet elonpolkujen kivikkoisille tai vaikeakulkuisille osuuksille, vaan pikemminkin niille huolettomille tasaisille taipaleille. Jos ajattelet Daavidin elämää, hänen kompastelunsa ajoittui hetkiin, kun hän pärjäsi ’omillaan’. Tällöin hän saattoi luottaa omaan harkintaansa eikä täten etsinyt ratkaisua ’käsittämättömän Jumalan’ läsnäolosta. Sitä vastoin nurkkaan ahdistettuna ja yksin, Daavid löysi voiman Herrasta, kenen mahdollisuudet olivat suuremmat kuin kuninkaan ymmärrys.

Daavidin virhe oli kutsua käsittämätön Jumala luokseen vasta sitten, kun elämä kävi vaikeaksi. Tämä on tuttua varmasti myös meille. Daavidin teologia ei kutistanut Jumalaa taskukokoiseksi monitoimityökaluksi tai opaskirjaksi, ehkä hän vain ajatteli Jumalan tahtovan hänen pärjäävän joskus omillaankin…

Daavidin käsitys Jumalan mahdollisuuksista alkoi siis siitä, mihin hänen omat mahdollisuutensa loppuivat. Ja tämä olkoon meille kehotus kutsua Jumalan Pyhä Henki johdattamaan elämäämme niin tasaisilla kuin kivikkoisilla poluilla.

Luetaan Daavidin psalmiksi tituleeratun psalmin 139 alusta kuusi ensimmäistä jaetta. Psalmin riimit eivät välttämättä ole Daavidin käsialaa, mutta ajatukset sopivat varsin hyvin hänen teologiaansa. Tekstissä psalmisti näet ylistää ’käsittämätöntä Jumalaa’.

Herra, sinä olet minut tutkinut, sinä tunnet minut. Missä olenkin, minne menenkin, sen sinä tiedät, jo kaukaa sinä näet aikeeni. Kuljen tai lepään, kaiken olet mitannut, perin pohjin sinä tunnet minun tekemiseni. Kielelläni ei ole yhtäkään sanaa, jota sinä, Herra, et tuntisi. Sinä suojaat minua edestä ja takaa, sinä lasket kätesi minun päälleni. Sinä tiedät kaiken. Se on ihmeellistä, siihen ei ymmärrykseni yllä.(Ps. 139:1-6)

Lähtökohta psalmissa ei ole psalmistin oma ymmärrys, vaan hänen ymmärryksensä siitä, että Jumalan ymmärrys ja mahdollisuudet ylettävät hänen oman käsityskykynsä tuolle puolen. Ihmisen tehtävä on yksinkertaisesti luottaa elämänsä kaikkivaltiaan korkeimman voiman käsiin.

Jumalan tunteminen ei siis ole sitä, että me ymmärrämme hänet. Jumalan tunteminen ei ole sitä, että luotamme hänelle vain ne asiat, jotka ymmärrämme. Jumalan tunteminen ei vielä ole sitäkään, että tuomme häneen eteensä elämämme suunnitelmat ja pyydämme häntä siunaamaan ne. Se ei ole sitä, että me mielessämme suunnittelemme tiet ja pyydämme häntä raivaamaan ne meille mieleiseen muotoon.

Jumalan tunteminen alkaa siitä, kun hyväksymme hänen olevan ’käsittämätön Jumala’ ja hyväksymme, että hänen tiensä kulkevat omia kaavailujamme paremmin siihen päämäärään, joka on meille parasta.

Usko ’käsittämättömään Jumalaan’ ei ole se, että kutsumme hänet oman tahtomme hiekkalaatikolle tekemään ihmeitä siellä, missä tahdomme niitä nähtävän. Se alkaa siitä, kun astumme oman tahtomme hiekkalaatikosta sen ulkopuolelle ja arasti pälyillen otamme askelia siellä, missä vain Jumala tuntee tiet.

Jumalan tosi ymmärtäminen alkaakin siitä, missä käsityskykymme lakkaa riittämästä. Tässä suhteessa kolminaisuus Jumalan käsitteellisenä kuvana on loistava. Se ei näet millään tavalla mahdu meidän ymmärryksemme piiriin. Ja uskallanpa sanoa, että tuskin kolminaisuuden jo melko laaja kuva Jumalasta, yltää sekään niihin mittoihin mitä Jumala todella on. Hämmästyisimme, jos näkisimme Jumalan kaikessa suuruudessaan – ts. myös hänen ilmoituksensa ulkopuolella.

Läpileikkauksia

Kuvamme Jumalasta on kuin läpileikkaus hänestä. Se on jotain, mitä me käsitämme niissä rajoissa, joissa me elämme. Jumala ei mahdu edes käsitykseemme todellisuudesta. Se mitä me hänestä näemme, on kuin varjokuva hänestä, mutta kiitos Jumalalle tuo varjokuva on meille enemmän kuin tarpeeksi, jos vain uskaltaudumme uskossa luottamaan häneen.

Jumalan suuruuden ymmärtäminen on alkaa siitä, kun havahdumme Jumalan olevan sitä, mitä emme ymmärrä. Tällöin voimme hyväksyä myös sen, kun hän sallii tapahtuvan asioita, joita minä en ymmärrä.

Otetaan lopuksi pieni tarina, jolla yritän vähän havainnollistaa, mitä tarkoitan ’käsittämättömällä Jumalalla’ ihmisen pienen käsityskyvyn katsantakulmasta. Kertomus kertoo kahdesta ’kaverista’, jotka tapasivat toisensa sattumalta, vaikka olivatkin kotoisin toisilleen vieraista maailmoista.

Olipa kerran eräs maailma, jonka nimi oli Taso. Tuo maailma oli muutoin kuin meidän maailmamme, mutta siinä maailmassa ei ollut kuin kaksi ulottuvuutta niin kuin tasolla tai pinnalla on. Oli vain vasen ja oikea, eteen ja taakse, mutta ylös ja alas olivat tuntemattomia Taso-maailman asukkaille. Oli ilmansuunnat pohjoinen, itä, etelä ja länsi, mutta ylös ja alas eivät olleet olemassa. Ylös ja alas olivat jotain järjelle käsittämätöntä niin kuin meille on ajatus liikkumisesta ajassa tai vieläpä ajan toisella puolella viidennessä ulottuvuudessa.

Tuossa maailmassa kaikki oli kaksiulotteista ja siellä asui vain kaksiulotteisia olentoja, kuten neliö, kolmio ja suorakaide. Tarinamme päähenkilö on tuiki tavallinen pieni neliö, joka oli ikänsä elänyt tuossa maailmassa, kuten sinä ja minä meidän maailmassamme.

Eräänä päivänä tapahtui jotain käsittämätöntä, joka ylitti neliön maailmankatsomuksen. Nimittäin kolmiulotteisesta maailmasta oli eksynyt pallo keskelle neliön kaksiulotteista maailmaa. Niin, kaksiulotteinen neliö ei siis voinut tietää edes pallon olemassaolosta – se kun ei mahtunut kahteen ulottuvuuteen. Kun pallo astuu taso-maailmaan, sen asukkaat näkevät vain ympyrän.

Ja niin kävi. Kuin tyhjästä neliön kotiin ilmestyi ’ympyrä’. Tuo ympyrä ei ollut kuitenkaan tavallinen ympyrä – sellainen, joita tuossa maailmassa asui. Nimittäin tämä ympyrä näytti siltä, että se pystyi suurenemaan ja pienenemään jatkuvasti ihan itsestään. Mehän tiedämme, että tuo ympyrä oli pallo, mutta eihän neliö, joka oli yksinkertainen kaksiulotteinen olento, kyennyt sitä ymmärtämään. Hän näki vain ympyrän, joka muutti sitä mukaa kokoaan, kun pallo liikkui pystysuunnassa tasoa vasten.

Neliö pelkäsi tuota outoa ’ympyrää’. Käsityskyvyltään ylivoimainen pallo huomasi neliön pelonsekaisen hämmästyksen. Hän tiesi, miten neliö hänet näki ja ymmärsi, mutta miten hän itsensä kuvaisi olennolle, joka ei tunne kolmatta ulottuvuutta. Pallo sattui osaamaan neliön kieltä, joten hän tervehti tätä ja yritti kertoa kuka hän oikein oli.

Neliö kysyi pallolta: ”Oi, sinä ihmeellinen ympyrä. Miten sinä pystyt muuttamaan kokoasi?

Pallo ymmärsi neliön kummastuksen ja vastasi: ”Voi neliö, enhän minä kokoani pysty muuttamaan. Minä olen pallo ja liikun tässä ylös alas sinun edessäsi.

Neliö ei ymmärtänyt senkään vertaa kuin aiemmin. ”Mikä ihmeen pallo? Ylös ja alas… mitä se tarkoittaa? Ja miten niin hän ei pysty kokoaan muuttamaan, kyllähän minä nyt näen mihin hän pystyy.”, neliö ajatteli.

Pallo yritti selittää neliölle, millainen hän on ja millaisesta maailmasta hän tulee, mutta mitä enemmän pallo kertoi omasta maailmastaan, sitä vähemmän neliö tätä uskoi.

Lopulta neliö kyllästyi pallon selityksiin ja lähti takaisin omaan kotiinsa. Hän kertoi kotona isä- neliölle ja äiti-neliölle mitä oli nähnyt ja kuinka oli olemassa ’ympyrä’, joka osasi muuttaa kokoaan. He eivät oikein tahtoneet pikkuneliötä uskoa ja mittasivat tämän kuumeenkin. Toki hekin olivat kuulleet näistä ihmeellisistä ympyröistä, mutta eihän sitä nyt kukaan voi uskoa, ellei omin silmin näe. Ja vielä tänäkin päivän Taso -maailmassa tunnetaan tarina ympyrästä, joka pystyy muuttamaan kokoaan. Osa uskoo tarinaan, osa toteaa sen mahdottomaksi, vaikka ympyrät olivat heidän maailmassaan sangen arvostettuja muotoja.

Käsittämätön Jumala etsii uskoa

Kävisi varmaan samalla tavoin kuin neliön ja pallon kohdatessa toisensa, jos ihminen kohtaisi Jumalan sellaisena kuin hän on. Jumala tietää tämän seikan, ja sen tähden hän näki hyväksi ilmoittaa itsensä ihmisille heidän rajoitustensa puitteissa mieluummin kuin, että antaisi heidän vain nähdä Herransa epämääräisenä yliluonnollisena olentona.

Jumala kertoi itsestään ensin Vanhan testamentin kirjoittajien välityksellä sen mukaan kuin he kykenivät ymmärtämään ja sanoin kertomaan. Mutta Jumala tahtoi kertoa itsestään enemmän; hän tuli itse ihmisten keskuuteen ja auttaa meitä raukkoja, jotka emme kykene itseämme auttamaan. Me emme voineet muodostaa yhteyttä Jumalaan, joka on käsittämätön, mutta ’käsittämätön Jumala’ kykenee luomaan yhteyden meihin.

Mutta jos me tahdomme tuntea hänet ’käsittämättömänä Jumalana’, meidän on yksinkertaisesti luovuttava pyrkimyksestä ymmärtää hänet ensin kuin uskallamme luottaa häneen. Jos tahdot kohdata Kaikkivaltiaan Jumalan ja tuntea hänet, et voi tehdä hänestä järkeesi sopivaa. Vain usko kykenee saavuttamaan yhteyden käsittämättömään. Ja vain uskon kautta mekin tänään voimme pelastua tai luottaa Jumalan johdatukseen elämässämme.

Jumala ei tullut ihmisten keskuuteen, kuten tarinan pallo, sellaisenaan, vaan hän näki hyväksi lähettää Poikansa Jeesuksen ihmisten keskuuteen samanlaisena ihmisenä kuin me olemme. Kuinka paljon helpompaa olikaan Jeesuksen aikalaisten lähestyä häntä, kun hän oli ihminen ihmisten joukossa. Hän tuli tekemään ihmisenä sen, mitä me muut emme kyenneet tekemään. Hän sovitti meidät itsensä kanssa.

Jumalalle oli välttämätöntä tulla ihmisenä ihmisten joukkoon, koska hän tahtoi kertoa enemmän, mitä me olisimme koskaan hänestä kyenneet ymmärtämään. Hän tahtoi luoda välillemme yhteyden siitä huolimatta, että me emme kykene häntä ymmärtämään.

Älä pelkää, usko ainoastaan

Tässä Jumalan suunnitelman hienous on. Meidän näkökulmastamme riittää, että Jumala ymmärtää ja tietää, kun meille riittää, että me uskomme häneen. Pyhä kolminainen Jumala on tämän suhteen se osapuoli, joka ymmärtää ja tekee. Meidän osamme on uskoa ja luottaa. Sanat, jotka Jeesus sanoi synagogan esimiehelle, jonka tytär oli kuoleman sairas, kantavat tänään meitäkin:

”Älä pelkää. Usko ainoastaan.”

Tähän me olemme kutsutut. Pikkuneliön ei tarvinnut ymmärtää käsittämätöntä palloa ollakseen häneen yhteydessä. Daavidin ei tarvinnut ymmärryksellään tavoittaa Jumalan valtasuuruutta, riitti että hän luotti elämänsä tämän käsittämättömän Jumalan käsiin.

Eikä Nikodemoksen tarvinnut käsittää Jeesuksen vaikeaselkoista tulkintaa Vanhan testamentin teksteistä ja kasteesta, riitti että hän uskoi Jeesukseen ja luotti häneen. Usko avasi hänen ymmärryksensä – ei päinvastoin. Vaikka Nikodemos ei siinä hetkessä ymmärtänyt, hän uskoi ja luotti Jeesukseen ja hänen sanaansa. Ja tuo usko kantoi; se kantoi paljon pidemmälle, mitä hänen ymmärryksensä oli kantanut tuohon mennessä. Voit tarkistaa sen itse Johanneksen evankeliumista (Joh. 7:50-52; Joh. 19:38-42).

Anna Jumalalle tilaa olla ’käsittämätön Jumala’ sinun elämässäsi. Usko häneen ja usko elämäsi hänelle. Ja muista, että siellä missä sinun maailmassasi on umpikuja, Jumalan maailmassa kaikki on mahdollista.

Pohdittavaa

Kuinka oppia ’tavoittamaan’ käsittämätön?
Mitä minun elämässäni tarkoittaa usko alkaa siitä, mihin ymmärrys jättää?