Raamatussa puhutaan paljon antamisesta ja rahojen käytöstä. Usein vain sivuutamme ne kohdat, ikäänkuin antaminen kuuluisi vain joillekin ja olisi joidenkin harvojen ja valittujen juttu. Emme ajattele varojemme antamista Jumalalle etuoikeutena, vaan ikävänä velvollisuutena. Näin antamisesta tulee meille taakka ja se aiheuttaa sisällemme syyllistävän tunteen, kun emme näe antamista niin kuin Jumala on sen tarkoittanut nähtäväksi ja elettäväksi.

Meidän tulisi muistaa, että olemme omaisuuden haltijoita emmekä omistajia. Kaikki, mitä meillä täällä maanpäällä on, on lahjaa meidän Jumalaltamme. Hän on sen meille armossaan suonut. Meillä ei ole omia ansioita myöskään maanpäällisiin aarteisiin, vaikka usein niin luulemmekin, että omilla valinnoillamme ja teoillamme olemme niitä keränneet. Mutta eikö meidän mieleemme ole koskaan tullut, että omistammepa paljon tai vähän maallista omaisuutta, niin ehkäpä silläkin olisi joku tarkoitus? Ehkäpä Herra haluaisi käyttää myös meidän omaisuuttamme, eikä vain meitä ihmisinä?

Olla omaisuuden haltija tarkoittaa siis sitä, että tuo omaisuus ei varsinaisesti kuulu meille, vaan Jumalalle ja me tulemme Hänelle kerran vastaamaan siitä, miten omaisuutemme olemme käyttäneet. Haltija ei ole siis sama asia kuin omistaja. Usein me vain luulemme, että olemme varallisuutemme ”herroja” ja meillä on oikeus käyttää se niin kuin tahdomme. Sama itsekeskeisyys mikä maailmassa on vallalla, vallitsee siis myös meidän rahan käyttöämme. ”Kyllähän minä olen ansainnut vähän hemmotella itseäni” on tuttu lausahdus tänä päivänä. Tai kyllä loma on ansaittu..Eikä kukaan edes kyseenalaista etteikö näin olisi.

Kuitenkaan rahan käyttö vain itseäni ja läheisiäni varten ei tuo sitä tyydytystä, mitä Herralla olisi antaa tilalle. Rahan antaminen Jumalalle kuuluu uskovalle eikä ole raskas velvollisuus vaan etuoikeus. On etuoikeus saada antaa Jumalalle edes pieni osa takaisin siitä, mitä Hän on meille antanut. Meille kullekin on uskottu tietty määrä omaisuutta, tuloja ja varallisuutta. Meidän tulisi pyytää Herralta viisautta rahojemme käyttöön. Kysellä, mihin ja miten voisimme varoillamme Häntä palvella. Hän on luvannut Sanassaan antaa viisautta sitä pyytävälle ja uskon, että Hän sen tulee tekemään, jos me vain tahdomme olla Hänelle kuuliaisia.

Me emme voi palvella kahta Herraa. ”Ei kukaan palvelija voi palvella kahta herraa; sillä hän on joko tätä vihaava ja toista rakastava, taikka tähän liittyvä ja toista halveksiva. Ette voi palvella Jumalaa ja mammonaa.” Luuk.16:13.

Monta kertaa myös me uskovat syyllistymme siihen, että keräämme ja kokoamme vain itsellemme, omaksi hyödyksi ja omiin tarpeisiimme. Tällä en tarkoita sitä, etteikö meidän tulisi huolehtia perheestämme ja asunnon vuokran maksamisesta ym.perusasioista, vaan kyseenalaistan meidän arvojärjestystämme. Onko meille tärkeää näyttää hyvältä ja varakkaalta, tehdä samanlaisia lomamatkoja kuin kaikki muutkin, etteivät vain lapsemme joutuisi kärsimään siitä, että ovat jääneet paitsi jostain, mitä heidän ikätoverinsa saavat tehdä? Näin menetellessämme opetamme tiedostamattomasti myös lapsille tien, joka vie itsekeskeisyyteen ja itsensä arvostamiseen muiden ihmisten kautta. Tällöin syntyy vertailua muihin ihmisiin ja katse kiinnittyy maallisiin taivaallisen sijaan. Teemme karhunpalveluksen myös lapsillemme, samalla kun itse haemme tyydytystä tästä maailmasta.

”Tavara, jota aluksi kiivaasti tavoitellaan, ei lopulta tuo siunausta.”, sanoo Sananlaskujen kirja 20:21. Tämä on aivan totta tänäkin päivänä. Jumalan siunauskin ajatellaan usein maallisena hyvänä, aivankuin ekstrana kaiken jo omistamamme lisäksi. Eikö Jumala itsessään riitäkään? Jumalan siunaus on paljon laajempi juttu, kuin mitä edes ymmärrämme.

Jumala on ensin antanut meille, joten Hänelle pitäisi aina kuulua paras osa kaikesta mitä saamme. Usein antamisemme on sitä, että jos esim. kolehtihaavin tullessa kohdalle, taskunpohjalle on jäänyt muutama kolikko, annamme ne Herralle ja ajattelemme näin ”päässeemme pälkähästä”. Olemmehan antaneet omastamme ja suorittaneet velvollisuutemme.

Mutta miettikäämme, että mitä se kertoo meidän elämämme arvojärjestyksestä, jos annamme Herralle jotain vain silloin, kun emme sitä itse tarvitse; jotain mikä on meille ylimääräistä. Eikö silloin arvojärjestyksessä ensimmäisenä olekin minä itse, eikä itse Herra Jeesus? Silloin olemme korottaneet oman minämme ja omat tarpeemme yli Jumalan. Olemme tehneet Hänestä pilkkakuvan, jota käytämme vain hyväksemme. Rukouksemmekin keskittyvät vain omien tarpeittemme tyydyttämiseen, eikä Herran tahdon etsimiseen; eikä varsinkaan siihen, että haluaisimme todella oppia tuntemaan Jumalan. Ihmekös tuo, jos uskomme heilahtelee kuin tuuliviiri halutessamme aina eri asioita, ja koemme Jumalan jopa hylkäävän meidät, kun Hän ei annakaan sitä, mitä juuri nyt haluamme.

On Jumalan kunnioittamista antaa Hänelle ensin saamistamme varoistamme, eikä vasta sitten kun omat tarpeet ovat tyydytetyt. Mieti, kuka on sinun elämäsi Herra; sinä itse vaiko Jeesus Kristus? Ei ole kysymys siitä, paljonko me pystymme antamaan, vaan siitä, että millä asenteella me annamme. Herralle ei ole niinkään tärkeää se, että onko kysymys senteistä, euroista vai tuhansista euroista. Hän tietää tulomme ja varallisuutemme rajat. Pääasia on, että laitamme Hänet etusijalle elämässämme myös varojemme käytössä. Kun näin teemme, huomaamme suhteemme rahaan muuttuvan ja luottamuksemme Jumalan huolenpitoon kasvavan. Monet vähemmän tärkeät asiat jäävät elämästämme pois ja Kristuksen viitoittama tie tulee meille entistä rakkaammaksi ja tärkeämmäksi. Saattaapa jopa käydä niin, että huomaamme varojemme riittävän jokapäiväiseen elämäämmekin aivan ihmeellisesti, vaikka olemme antaneet tuloistamme ensin Herralle eikä sitten vasta kuin jotakin on jäänyt jäljelle.

”Kunnioita Herraa antamalla varoistasi ja kaiken satosi parhaimmasta, niin sinun jyväaittasi täyttyvät runsaudella, ja viini pursuaa sinun kuurnistasi.”Sananl.3:9-10

Raamattu varoittaa rahanhimosta. Rahanhimo on saanut monet poikkeamaan pois Herran tieltä. Rahanhimo kasvaa, jos pidätämme itsellämme maallisen omaisuuden ja keräämme omiin aittoihimme. Se vie helposti mennessään. Rahasta tulee epäjumala ja pian huomaammekin olevamme sen pauloissa eikä ulospääsyä näy. Murehdimme vain sitä, että miten saisimme lisää ja mihin omaisuutemme päätyy, kun täältä lähdemme.

Mutta, rahanhimosta on mahdollisuus päästä eroon. Nimittäin, antamalla sitä pois. Rahanhimosta pääsee eroon vain antamalla pois, vaikka se sattuisikin. Harjoittamalla varojen antamista parhaimmistamme, huomaamme kuinka vihollisen sitomat paulat katkeavat, ja rahanhimo irrottaa meistä otteensa. Antamisesta tulee meille ilo ja valtava etuoikeus, emmekä enää halua palata vanhaan. Sisäinen elämämme pääsee kasvamaan Kristuksen läheisyyteen yhä syvemmällä tasolla ja janoamme Kristuksen kaltaisuutta aina vain enemmän.

”Sillä missä teidän aarteenne on, siellä on myös teidän sydämenne.” Luuk.12:34