Sana leipä kertoo meille jotain jokapäiväisestä elämästä. Se kertoo meille jotain arkipäivästä ja juhlasta, siitä kuinka leipä vain kuuluu aterian yhteyteen, oli kyseessä sitten arkinen ateria tai juhlavampi ateria. Leipä on erottamaton osa meidän elämäämme. Leipä onkin yksi vanhimmista ruuista ja se on ikäänkuin vertauskuva jokapäiväisestä ravinnostamme. Isä meidän rukouksessakin rukoilemme: anna meille tänä päivänä meidän jokapäiväinen leipämme.

Leipä oli israelilaisillekin jo varhaisimpina aikoina tärkein ruoka-aine. Leipä tarkoitti ruokaa myös laajemmassa mittakaavassa, ei vain sitä mitä me ymmärrämme leivällä. Leipä oli todellakin perusruoka-aine jokaiseen ruuanlaittoon, että sen valmistamisesta lähdettiin liikkeelle aterian valmistuksessa. Uusi leipä leivottiin joka aamu. Jos leipää ei ollut, se tarkoitti äärimmäistä köyhyyttä.

Jeesus kertoo raamatussa olevansa elämän leipä. Mutta mitä se voisi tarkoittaa meidän elämässämme?

Samoin kuin leipä on jokapäiväistä, Jeesuskin haluaa olla elämässämme mukana aivan joka päivä. Oli sitten arki tai juhla, Hän haluaa olla elämässämme mukana. Mutta onko Jeesus elämässämme mukana aivan jokaisena päivänä vai olemmeko tottuneet syömään vain sunnuntaisin tai juhlapyhinä? Jokainen meistä tietää, että ihminen ei voi elää, jos hän syö ruokaa vain pyhäpäivisin. Ei, ihmisen keho näivettyy ja pikkuhiljaa kuolee pois. Samoin käy meidän uskomme, jos otamme sanan vastaan vain muiden ihmisten kautta sunnuntaisin. Sanan täytyy tulla eläväksi meissä itsessämme.

Ja mitenkä tuo Sanan eläväksi tuleminen meidän kohdallamme onnistuu? Sana tulee eläväksi, kun me joka päivä elämme Jeesukselle, kun elämme Hänen yhteydessään. Jumalan sana on meille tuo leipä, jota voimme nauttia aivan jokaikinen päivä.

Jeesus on avannut meille tien Jumalan yhteyteen. On meidän tehtävämme lähestyä Häntä ja käyttää niitä keinoja, joita Hän on meille antanut. Jumala haluaa lähestyä meitä, Jaakobin kirjeessä sanotaankin näin:

”Lähestykää Jumalaa, niin Hän lähestyy teitä.” Jaak.4:8

Joten ei ole kyse siitä, etteikö Herra haluaisi meitä kohdata. Ei, vaan kyse on monesti siitä, mitä me tahdomme. Haluammeko me todella kohdata Hänet sellaisena kuin Hän on? Haluammeko me luovuttaa oman elämämme kokonaan Hänen haltuunsa? Onko Hän meille kaikki kaikessa vai onko meillä vielä jotain, mistä pidämme hyvin tiukasti kiinni? Onko meillä vielä joku asia, jonka uskomme hallitsevamme paremmin kuin Hän.

Jumala on antanut meille Sanansa, rukouksen mahdollisuuden ja Hän puhuu meille niin luonnon kautta kuin monien muidenkin tapojen kautta, myös eri ihmisten ja asioiden. Hän ei ole vain juhlapyhien tai sunnuntain Herra, vaan Hän haluaa olla sinun Herrasi aivan jokaikinen päivä. Samanlailla kuin me annamme ruumiillemme ravintoa joka päivä, meidän tulee antaa myös hengellemme ravintoa.

Jumala haluaa hoitaa meidän sisäistä ihmistämme ja parantaa niitä haavoja, joita meihin on matkan varrella tullut. Mutta jos me laiminlyömme oman etuoikeutemme lähestyä Jumalaa, niin me emme pääse eteenpäin meidän hengellisessä elämässämme. Emme pääse eteenpäin, vaan jäämme ikäänkuin polkemaan samaa polkua kuin aina ennenkin. Omat toimintamallit ovat meissä usein niin tiukasti kiinni, että emme yksinkertaisesti pysty antamaan Jumalalle tilaa. Pelkäämme heittäytymistä yksin Hänen varaansa.

Muistan omassa elämässäni ajan, kun usko Jumalaan alkoi hiipua. Se tapahtui oikeastaan niin pikku hiljaa, että en osannut siihen millään tapaa varautua. Ensin jäi Raamatun lukeminen. Elämäni oli mukamas niin kiireistä, että en ehtinyt tai edes jaksanut lukea Sanaa. Valvotut yöt pikkulasten kanssa eivät ollenkaan parantaneet tilannetta. Ja siitä seurasi myös se, että uskovien yhteys eli kokouksissa käynti ensin harveni, kunnes jäi kokonaan pois. Rukouselämäkin oli pelkkää pyytämistä: Auta Herra, että saisin nukkua edes tämän yön. Laiminlöin rukoukseni lasten puolesta ja tuntui, että itsellä oli koko ajan paha olla.

Hain onnellisuutta ja tyydystä kyllä kaikesta ulkoisesta, kuten hienoista lastenvaatteista tai tv-ohjelmista. Aina kun kuulin veljeni laulavan Jeesuksesta tai jossain muussa yhteydessä pääsin kosketuksiin Jumalan kanssa, tiesin että tämä olisi se, mistä löytäisin elämäni sisällön. En vain uskaltanut heittäytyä Hänen varaansa. Pelko esti minua. Halusin pitää tiettyjä elämäni lankoja käsissäni. Kuten esim. raha-asiat; kuinka selviäisimme, jos luovuttaisin Hänelle myös meidän taloudellisen tilanteen. Samoin lapset, en voisi heistäkään luopua. Saati sitten avioliittoni. Tai omat työkuvioni.

Kunnes eräänä päivänä olin totaalisesti niin kyllästynyt huolehtimaan kaikesta itse, niin väsynyt ja niin huolissani tulevaisuudesta, että sanoinkin elämän olevan yhtä helvettiä. Ulkoisesti kaikki oli hyvin, mutta sisäisesti koin niin suurta pahaa oloa, että se ei voinut olla vaikuttamatta läheisiin ihmissuhteisiini. En ollut vapaa, vaan olin orja mitä suurimmassa määrin.

Sana alkoi kuolla minussa, kun en enää ollut ruokkinut sisäistä ihmistäni taivaallisella ravinnolla. Siitä johtui tuo paha olo sisälläni. Ajatuksen tasolla tiesin kyllä, että suhde Jeesukseen tuli olla kunnossa, mutta käytäntö elämässäni ei toiminut sen mukaan. Sen sijaan koin kiusallisena hengellisistä asioista puhumisen. Jeesus ei ollut silloin elämäni sisältö. Hän ei ollut jokapäiväinen leipäni. Olin fyysisesti elossa, mutta hengellisesti lähes kuollut.

Onneksi Jumala jaksoi kutsua luokseen yhä uudelleen ja muistan hetken tai oikeastaan yön, kun tietoisesti luovutin Jumalalle kaikkeni. Annoin Hänelle hallintavallan elämässäni. Sanoin, että tässä on lapseni, tee heille mitä ikinä tahdot, minulla he ovat vain lainassa. Tapahtukoon Sinun suunnitelmasi heidän kohdallaan. Samoin avioliittoni, talousasiat, työpaikka, kaikki olkoon Sinun.

Ja tuosta hetkestä alkaen, Jumala alkoi näyttämään minulle missä kohdin minä olin tehnyt väärin ja missä minun tuli tehdä parannusta. Asioita, missä minä olin rikkonut lapsiani kohtaan, miestäni kohtaan, Hän näytti minulle virheeni ja epätäydellisyyteni. Mutta olen siitä ikuisesti kiitollinen ja tiedän, että Hän näyttää ja avaa yhä enemmän niitä kohtia elämässäni, jotka tarvitsevat muutosta, sitä mukaa kuin Hän tahtoo ja pystyn vastaanottamaan.

Tämän oman kokemukseni halusin kertoa, koska se selittää asioita, miksi olen joissakin niin tiukka itseäni kohtaan. Olen kokenut sen, kuinka maalliset asiat voivat viedä loitommas Jumalasta ja suhde Häneen väljähtyy. En haluaisi, että yksikään teistä joutuisi vastaavaan tilanteeseen, missä itse olin. Minun oli vain tehtävä radikaalin tuntuisi asioita omassa elämässäni päästäkseni irti kaikesta, mikä minua sitoi. Minulle oli annettu ikäänkuin uusi mahdollisuus aloittaa tuore suhde Jeesuksen kanssa, enkä halunnut että mikään eikä kukaan saisi tulla siihen väliin. Halusin antaa kaikkeni Hänelle, koska olin löytänyt Jeesuksen, elämän leivän. Jeesus sanoo Johanneksen evankeliumissa näin:

”Minä olen elämän leipä. Joka tulee Minun luokseni, ei koskaan ole nälissään, ja joka uskoo Minuun, ei enää koskaan ole janoissaan.” Joh.6:35

Tuo nälkä mikä sisälläni oli ollut, löysi täyttymyksensä Jeesuksessa ja Hänen Sanassaan. En kaivannut enää mitään muuta kuin vain olla Hänen jalkojensa juuressa. Tiesin, että olin löytänyt aarteista kalleimman, olin löytänyt sen, mitä tämä maailma ei voi tarjota eikä voi myöskään minulta pois ottaa vaikka mitä tapahtuisi.

Samoin kuin israelilaiset leipoivat joka päivä uuden leivän ja saivat taivaasta mannaa joka päivä uudestaan, myös meidän suhteemme Jeesukseen on oltava tuore. Jokainen meistä tietää, miltä tuore leipä maistuu. Eikä kukaan valitsisi vanhaa leipää, jos tarjolla olisi tuoretta leipää. Samoin mekään emme elä ja pysy kaidalla tiellä vanhoista kokemuksistamme tai perinteistämme, vaikka meille olisi tapahtunut muinoin vaikka mitä.

Vaikka olisimme kokeneet Jumalan kanssa aikoinaan huimiakin seikkailuja, meidän ei pidä jäädä siihen, vain muistelemaan menneitä. Ei, vaan jokaikinen päivä meidän tulee kohdata uudestaan Herramme Jeesus Kristus. Katsoa kiitollisuudella menneisyyteen, mutta ei elää sieltä käsin ja jämähtää sinne. Meidän tulee katsoa siihen, mitä Jumala juuri tänään haluaa tehdä elämässämme ja meidän elämämme kautta. Myös seurakuntana, mikä on se juttu, johon Jumala haluaa meitä viedä. Toivon ja rukoilen sitä, että kenenkään meistä suhde Jeesukseen, ei olisi ohittanut jo parasta ennen päiväystä, vaan saisimme ammentaa Hänen Sanastaan tuoretta ravintoa juuri tällekin päivälle.

Meidän on annettava tilaa Pyhälle Hengelle meissä. Jumala ei koskaan tee väkivaltaa meille. Hän odottaa meidän aloitetta, Hän odottaa sitä, että niin minä kuin sinäkin, olet se, joka alkaa osoittamaan kiinnostusta Häntä kohtaan. Pyhä Henki on annettu meille tässä maailmassa elämisen ajaksi, että me oppisimme tuntemaan Hänet: Jeesuksen Kristuksen. Hän opettaa ja muistuttaa meitä Jeesuksen opetuksista, että tuo Raamatun sana saisi sulautua meihin aivan kuten leipäkin sulautuu elimistöömme antaen ravintoa meille fyysisesti. Jumalan sana on ravintomme ja ellemme ikäänkuin syö sitä, miten se voisi sulautua meihin?

Room.10:8” Mitä siis on sanottu? -Sana on lähellä sinua, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi.”

Ei riitä, että sana tavoittaa vain meidän mielemme, ei vaan meidän tulee elää sanan mukaan ja sanan tulee asua meidän sydämissämme. Tuo sana tulee ottaa henkilökohtaisesti vastaan. Ei riitä, että kuulemme Sanan vain muiden suusta hyvänä uutisena; ei, vaan että Jeesus itse tulee kohtaamaan meitä, kun haluamme ottaa Hänet vastaan omaan sydämeemme. Kun luemme Sanaa, Hän itse tulee meitä kohtaamaan Sanassaan. Sana ei ole vain ulkoaopittua ja muotojumalista, vaan tuon Sanan tulee sulautua meidän sydämiimme aivan kuin leipäkin sulautuu elimistöömme.

Ja vielä yksi kohta, jonka haluan jakaa leivästä. Nimittäin; leipä on tarkoitettu murrettavaksi ja jaettavaksi muillekin. Leipä ei ole vain meitä varten, vaan meidän tulee jakaa eteenpäin sitä, mitä olemme itse saaneet. Leipä on tarkoitettu ensisijaisesti ravinnoksi meille, mutta Kristus näytti meille omalla esimerkillään, että kuinka Hän mursi leivän myös muille. Samoin mekin saamme viedä Jumalan sanaa eteenpäin elämällä Kristuksessa ja Hänen yhteydessään jakaen siitä myös muille ihmisille.

Aivan samoin kuin Jeesus käski opetuslapsiaan antamaan ihmisille ravintoa tehdessään ihmetyön ruokkiessaan nälkäisiä, niin aivan samoin Hän pyytää meitäkin tänään antamaan omastamme. Siitä leivästä, jolla Hän on meitä ruokkinut, me saamme jakaa myös muille annettavaksi. Ja se leipä ei lopu kesken; ei, vaan siitä riittää muille nälkäisille ruokittavaksi, koska Jeesus on tuo elämän leipä. Ja Hän on se, josta saamme ammentaa. Hän on elämä.