Muistan, kun omat lapset olivat vielä siinä iässä, että heitä jaksoi kantaa olkapäillä. Silloin aikaa vietettiin paljon leikkipuiston hiekkalaatikon reunalla.

Erään kerran leikkipuistossa kävi niin, että yksi lapsistani oli kiivennyt kiipeilytelineessä niin korkealle, ettei hän uskaltanut tulla sieltä alas. Kehotin häntä hyppäämään syliini, että minä kyllä ottaisin hänet vastaan. Hän ei tahtonut suostua ehdotukseeni, koska lapsen näkökulmasta hän oli varsin korkealla eikä hän voinut varmuudella tietää, että saanko minä hänet kiinni. Pitkän pohdinnan ja hartaan maanittelun jälkeen hän rohkaisi mielensä ja hyppäsi ’tyhjän päälle’ turvallisesti isän syliin.

Hyppy – ja isän syliin!

Ensimmäinen hyppy oli vaikea, mutta mitä tapahtui sen jälkeen? Ei kulunut kuin tovi, kun lapsi oli kiivennyt samaan paikkaan ja oli taas muka apua vailla. Sitten sitä hypättiin …

Lisää...