En osaa edes arvailla montako rukousta olen yläkertaan elämäni aikana vuodattanut. Osan rukouksista muistan vuosien jälkeenkin, kuten sen rukouksen, jonka viritin suurimman epätoivon keskellä, kun pitkään omia teitä kuljettuani olin vihdoin valmis antamaan elämäni Herralle.
Rehellisyyden nimissä joudun toteamaan, että suurinta osaa rukouksistani en muista lainkaan – olivat ne sitten lyhyitä tai pitkiä, karuja tai yleviä. Se on sinänsä kummallista, sillä eihän keskustelut maailmankaikkeuden luojan kanssa luulisi olevan tuosta vain unohdettavissa. No, menkööt inhimillisen vajavaisuuden piikkiin. Tärkeintä on, että Jumala ei ole unohtanut yhtään käymistämme keskusteluista. Tämänkin totuuden muistan varsin huonosti.
Jotain pientä kuitenkin osaan rukouksistani sanoa. Ainakin tiedän sen, että iso osa niistä on ollut pyyntöjä ja aneluita, …
Lisää...
