Tämän saarnan raamatunteksti on kirkkokalenterissa sijoitettu sunnuntaille, jossa on otsikkona ”kahdenlainen kylvö”. Tuon sunnuntain evankeliumin teksti on vertaus kylväjästä, joka kylvää hyvän siemenen peltoon, mutta vertauksessa myös hänen vastustajansa kylvää siemenen. Kumpikin siemen kasvaa satonsa, mutta ennen kuin kasvusto näkyy maanpäällä, on vaikea arvioida, mitä pellossa kasvaa. Samoin ihmisen on monesti vaikea arvioida elämän kylvöstä, missä kulkee Jumalan ja pahan kylvön raja. Lopullisen vastauksen siihen saa vasta aikojen lopulla, kun Jumala tekee viimeisen erottelun.

Pyhä Henki vuodatetaan vanhinten ylle

Ajassa – eli Jumalan armonaikana – uskovien tulee antaa Jumalan sanan vaikuttaa keskuudessaan, saadakseen jotain selvyyttä elämän moninaisen kylvön laatuun ja kestääkseen toinen toistensa heikkouksia, kun seurakunta vielä odottaa Jumalan korjuuaikaa.

Samasta aiheesta kertoo myös saman sunnuntain Vanhan …

Lisää...