Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: tomu

Tuhkan tarina

Paastonajan ensimmäisenä päivänä – laskiaistiistain jälkeen – vietetään tuhkakeskiviikkoa (lat. dies cinerum). Se on läntisen kirkon perinteessä pitkäperjantain ohella toinen ’pakollinen’ täyden paaston päivä pääsiäisjuhlan odotuksessa.

Puolalainen maalaus vuodelta 1881 tuhkan sirottelusta.

Tuhkakeskiviikon kirkolliseen rituaaliin kuuluu tuhkaristin piirtäminen paastoajan otsaan. Tämä käytäntö on Suomessa ’uusivanha’ tapa – eli kerran ’unohdetun’ toimituksen palaaminen uudestaan osaksi paastonajan seurakuntaelämää.

Tuhkakeskiviikko aloittaa paaston, jolla kristityt valmistautuvat pääsiäisen juhlan viettoon. Paasto kutsuu kohtaamaan syntisyytensä ja puutteensa, mutta myös tekemään hyvää lähimmäisenrakkauden nimessä.

Nimensä tuhkakeskiviikko on saanut 1000-luvulla alkaneesta tavasta, kun pappi sirotteli paastoajan ylle tuhkaa katumuksen ja parannuksen merkiksi. 1100-luvulla sirottelussa alettiin käyttämään tuhkaa, joka valmistettiin polttamalla edellisen vuoden palmusunnuntaina siunatut palmunoksat.

Suomessa tämä ei toteudu kirjaimellisesti, koska käytännön syistä olemme korvanneet palmusunnuntain lehvät …

Lisää...

Sauvanko varassa?

Englanninkieleen on vakiintunut ilmaus ”traveling light” eli kirjaimellisesti ”matkusta kevyesti”. Se on vakiintunut lentomatkustamisen yhteydessä tarkoittamaan matkustamista pelkät käsimatkatavarat mukana ilman ruumaan meneviä matkalaukkuja. Termiä käytetään yleisesti matkailussa ja myös retkeilyssä.

Kevyesti matkaaminen tarkoittaa siis matkustamista siten, että vain ehdottoman tärkeät tavarat otetaan kotoa matkaan. Periaate on hankkia tarvittava paikanpäältä kuin raahata kaikki mahdollinen jo kotoa mukaan. Ajatus on täten luottaa siihen, että periltä löytyy elämiseen tarvittavat hyödykkeet.

Jeesus lähettää opetuslapset matkaan ’kevyin varustuksin’.

Traveling light” ei ole uusi keksintö. Evankeliumien tekstissä Jeesus osoitti tuntevansa myös tämän periaatteen, kun hän lähetti opetuslapset parittain kiertämään Galilean kaupunkeja ja kyliä. Voisi jopa sanoa, että Jeesuksen ”traveling light” oli viety äärimmäisyyksiin.

Jeesus kutsui …

Lisää...