Takaisin alkuun


Brander-blogi

- "Ehkä onkin niin, että elän vain kerran..."

Avainsana-arkisto: tunteminen

Vuoria pyytämässä

Muistanet kertomuksen 12 tiedustelijan lähettämisestä, kun Israel oli saapunut luvatun maan länsirajalle valmiina astumaan Jumalan heille lupaamaan maahan (4. Moos. 13:1-14:25). Kävi niin, että kansan rohkeus petti, kun kymmenen tiedustelijaa keskittyi raportissaan kuvaamaan maata asuttavien kansojen voimaa ylitsepääsemättömänä ongelmana. Vihollinen vaikutti kovin äkkiä ylivoimaiselta ja hinta hedelmällisen maan valtaamisesta liian kovalta, kun nämä tiedustelijat suuntasivat kansan katseen pois Jumalan lupauksesta ja mahdollisuuksista vihollisen voimaan ja oman armeijan heikkouteen.

Kaksi tiedustelijaa näki asiat toisin. He olivat nähneet saman, minkä näki kymmenen muutakin, mutta silti he näkivät toisin. He katsoivat Jumalan suuruuteen ja luottivat hänen lupaukseensa sen sijaan, että olisivat puntaroineet omia mahdollisuuksiaan vahvan vihollisen edessä. Kansa kuunteli kymmentä pelkoa ja epätoivoa kylvänyttä tiedustelija ja päätti olla astumatta Jumalan lupauksen maahan.



Lisää...
Kategoria Hartaudet, Jori | Avainsanat , , , , , |

Viemme toiset sinne, missä olemme itse olleet

Puhun tänään Jumalan hyvyydestä ja kirkkaudesta. Haastan sinut etsimään kirkkautta elämääsi. Ehkä koet eläväsi riittävässä kirkkaudessa jo tänään, mutta ihan kiusallani haastan sinut haluamaan enemmän. Jumalan kirkkaus on niin syvää, että meille riittää siinä tutkittavaa loputtomiin. Haastankin sinut yhteiselle matkalle Jumalan kirkkauden tuntemiseen Jaakobin kirjeen kehotuksen saattelemana:

Lähestykää Jumalaa, niin hän lähestyy teitä.(Jaak. 4:8)

Tällä matkalla kirkkauden Jumala tulee sinua vastaan enemmän kuin puolitiehen. Tahdon kuitenkin ensin kertoa sinulle jotain tuiki tavallista, mitä tässä menneellä viikolla olen kokenut.

Tuulisella paikalla

Alkuviikosta katselin ikkunasta ulos, kun siellä näytti tuulevan niin vietävästi. Puut taipuivat tuulessa ja vesi näytti satavan kutakuinkin vaakasuoraan. Siinä sitä aprikoin, että on tuolla ulkona melkoisen kova tuuli. Enhän minä tuulta nähnyt enkä sisällä lämpöisessä sitä edes tuntenut, mutta silti …

Lisää...

Kategoria Hartaudet, Jori | Avainsanat , , , , |

Jos et pelkäisi…

Mitä tekisit, jos et pelkäisi? Ensimmäinen ajatus on luonnollisesti, että enhän minä mitään pelkää. Mutta jos mietit rehellisesti ja katsot elämääsi syvemmältä pinnan alta, niin huomaat, että monet eri tasoiset pelot vaikuttavat melkoisesti siihen, mitä lopulta teemme ja mitkä asiat jäävät aikeen tasolle.

Ajattelepa, kuinka moni asia elämässä on jäänyt sinulta tekemättä vain ja ainoastaan sen tähden, että pelko saa sinut luopumaan aikeistasi. Toki usein pelko on tervettä, koska se estää ihmistä vahingoittamasta itseään tai muita sekä estää olemaan tekemästä tyhmyyksiä. Tällöin pelko on sangen hyvä rajoitin.

Mutta pelko ei ole sen enempää erehtymätön ’auktoriteetti’ kuin omatuntokaan. On pelkoja, jotka aiheetta estävät meitä tekemästä valintoja. Moni asiaa jää tekemättä pelon tähden. Jos pelko estää tekemästä oikein tai toteuttamasta elämässämme hyviä asioita, käyttäisin sellaisesta pelosta …

Lisää...

Kategoria Hartaudet, Jori | Avainsanat , , , |

Elämäni digitaalisessa maailmassa

Miten elää omaa uskonelämääni todeksi digitaalisessa maailmassa? – Siinäpä on kysymystä pohdittavaksi kaltaiselleni dinosaurukselle.

2000-luvun lapsi elää kovin erilaisessa maailmassa, mitä elettiin esimerkiksi minun lapsuudessani 1970 ja 80-luvulla. Minun sukupolveni edustajat ovat tahtomattaankin digitaalisen maailman dinosauruksia, vaikka olemme digitaalisen maailman puitteet pitkälti luoneet. Itsekin olen aikanaan it-työntekijänä ja myöhemmin sisällöntuottajana oman osuuteni digitaalisen maailman ’vallankumoukseen’ antanut.

Vaikka tunnen tekniikan ja ymmärrän siitä jotain, olen siitä huolimatta digitaalisen maailman dinosaurus – ts. olen olento joka elää nykyisessä maailmassa kykenemättä täysin sopeutumaan muuttuviin olosuhteisiin. Näin se vain on, koska monet syvälle piirtyneet ajattelumallit ja toimintatavat periytyvät ajalta ennen digitaalista vallankumousta.

Digitaalinen maailma

Digitaalinen maailma

Siinä missä minä olen esimerkiksi urautunut ajattelemaan tiedottamista, medianäkyvyyttä ja yksisuuntaista vaikuttamista, 2000-luvun kasvatti näkee maailman vuorovaikutuksen, verkostoitumisen ja sosiaalisen median …

Lisää...

Kategoria Jori, Saarnat | Avainsanat , , , , |