Kuukausi: helmikuu 2021

Onneni on olla

Onneni on olla

Filosofi Aristoteles (384–322 eKr.) kysyi: "Mikä kaikkein parasta mitä ihminen voi saada toiminnallaan aikaan?" Tähän hän edelleen itse vastasi: "Tavallisen ihmisen ja sivistyneen ihmisen mielestä se on onnellisuus." Aristoteles käsitti olevan kolmenlaista onnea: 1)...

Hiljene, sieluni

Hiljene, sieluni

On asioita, jotka eivät tunnu muuttuvan. Ne ovat asenteita ja ajatuskulkuja ajatusten uumenissa. Ajan myötä toiset huolet käyvät pieniksi, kun taas toiset kasvavat alati suuremmiksi. Tarkoitan tällä sitä, mitä suhtaudun asioihin. Mikä eilen oli ylitsepääsemätön este,...

Pandoran lipas

Pandoran lipas

Lienet kuullut puhuttavan Pandoran lippaasta? Olet ehkä itsekin käyttänyt tätä antiikin mytologiasta tuttua kielellistä metaforaa. Pandoran lippaalla tarkoitetaan esinettä tai asiaa, joka ensin vaikuttaa hyödylliseltä, mutta josta tulee lopulta suuri harmi. Saatat...

Vakavasti sinun

Vakavasti sinun

Laskiainen aloittaa paaston matkan kohti pääsiäistä. Muistan lapsuudesta laskiaisen hyvällä. Paikallinen seurakunta järjesti leirikeskuksessa vuotuisen laskiaisriehan, missä laskettiin mäkeä ja syötiin hernekeittoa ja pannukakkuja. Paasto tai mikään sellainen...

Tapahtukoon sinun tahtosi

Tapahtukoon sinun tahtosi

Sanat "tapahtukoon sinun tahtosi" ovat varmasti viipyneet kerran jos toisenkin jokaisen uskovan huulilla. Ikävä kyllä, noiden sanojen merkitys on esimerkiksi Isä meidän -rukouksen ulkoa hokemisen myötä kärsinyt samaa inflaatiota kuin sana 'aamen'. "Tapahtukoon sinun...

Jumalan katseen alla

Jumalan katseen alla

Jokainen täällä maanpäällä kulkee elämänsä polun alati Jumalan katseen alla. Ei ole hetkeä, etteikö Luoja olisi läsnä. Toiselle ajatus Jumalan katseen alla elämisestä tuntuu kiusalliselta, kun taas toinen tuntee olonsa turvalliseksi. Toki on myös niin, että ajatus...

Lepoa

Lepoa

Tieto muutamasta lähestyvästä talvilomapäivästä auttaa kummasti jaksamaan työn ja opiskelun haasteissa. Samoin perjantaina viikonlopun läheisyys antaa puhtia päivään. Tuntuu siltä, että monet ihmiset heräävät elämään vain viikonlopun tai loman ajaksi, minkä jälkeen he...

Etsi sisältöä

Selaa sisältöä vuosikerroittain tai etsi hakusanalla.