Tällä kertaa paneudun Jumalan palvelijan arjen elämään, mutta keskityn siinä vain yhteen palvelijan luonnetta hallitsevaan piirteeseen eli kuuliaisuuteen. Tämä ominaisuus vaikuttaa monesti taustalla; se selkeyttää näkyä, mutta tekee usein elämästä myös hankalaa.
En käy määrittelemään Jumalan palvelijaa tai hänen tehtäväänsä. Siitä olen kirjoittanut monet kerrat aiemmin useista näkökulmista. Nyt nostan kysymyksen, että miksi Jumalan palvelijan kaikista ominaisuuksista nostan tähän juuri uskollisuuden? – Kysymys on aiheellinen, joten vastaan siihen referoimalla lyhyesti neljää Jumalan palvelijan tien vaihetta, jotka lähes poikkeuksetta esiintyvät jokaisen palvelijan kohdalla.
Jumalan palvelijan tie
Katsokaamme siis Jumalan palvelijan tietä ja sen neljää vaiheita. Viittaan tässä edellisestä tekstistä jo tuttuun kertomukseen profeetta Hesekielin kutsusta (Hes. 2:3–3:10).
Hesekielin kutsu profeetan tehtävään käsittää neljä havainnollista elementtiä, jotka ovat perusta hänen palvelutyölleen. Ne ovat kutsumus, varustaminen, lähettäminen ja voimauttaminen. Samat elementit näkee myös Jumalan miesten Mooseksen ja Paavalinkin elämässä.
Vaiheet eivät muodosta prosessia, minkä läpi Herra kuljettaisi jokaisen palvelijansa valmistaakseen hänet tehtävään, vaan ne ovat konkreettisia askeleita palvelijan elämässä. Käymme ne lyhyesti läpi lähinnä siksi, että ne kertovat siitä, miksi juurikin kuuliaisuus on Jumalan palvelijan ’perushyve’.
Kutsu
Lähtökohta palvelutyölle on kutsu. Kutsu on tietoisuus Jumalan tahdosta ja aavistus tehtävästä, joka palvelijaa odottaa. Se on ikään kuin tietoisuus palvelijan identiteetistä Jumalan perheessä; se kertoo hänelle itselleen tai hänen lähipiirille palvelijan tehtävän luonteesta. Joku esimerkiksi tunnistaa kutsumuksen lähetystyöhön, toinen evankelioimiseen ja kolmas vaikkapa rakentamaan taloja.
Kutsumus määrittelee palvelijan elämän suuntaa, mutta se ei vielä välttämättä ole konkreettinen tietämys tehtävästä, johon hän on Jumalan osoittamana astuva.
Hesekielin kohdalla se oli kutsu mennä ja puhua se, mitä Herra puhuttavaksi antoi (Hes. 2:3-4). Paavalilla oli kutsu pakanoiden apostoliksi (Ap. t. 22;14-15), kun taas Mooses aavisti tehtäväänsä jo Egyptissä ennen erämaavaellusta (2. Moos. 2:11-12).
Varustaminen
Jumala ei jätä ihmistä pelkän kutsun varaan. Hän edelleen varustaa palvelijansa tehtävään, kuten hän teki Hesekielin kohdalla (Hes. 2:10-3:3, 10-11). Hesekiel koki Jumalan varustavan hänet profeetan lahjalla ja niillä avuilla, joita hän tehtävässään tarvitsi.
Varustaminen voi tarkoittaa myös elämänkoulua, jossa palvelija valmistetaan haasteisiin, joihin Herra myöhemmin hänet lähettää. Mooses on hyvä esimerkki tästä: 40 vuotta faaraon hovissa ja 40 vuotta erämaassa (2. Moos. 2-3). Samoin Paavali, joka tiettävästi oli ensin opiskellut juutalaista teologiaa, mutta kääntymyksen jälkeen hän kävi vielä oman koulunsa ennen uuden palvelutyön alkamista (Gal. 1:17-18).
Varustamista ei kuitenkaan tule ajatella tehtävää edeltävänä vaiheena, koska niin Mooses kuin Hesekiel tai Paavalikin olivat kukin Jumalan palvelijoina tehtävässään toimiessakin yhä jatkuvan varustamisen kohteina. Varustaminen ei ole mukaan annettu ’selviytymispakkaus’, vaan toimiva huoltoyhteys palvelijan koko elämän ajan.
Lähettäminen
Kutsun ja lähettämisen välillä eron tekeminen on joskus vaikeaa. Voi kuitenkin olla niin, että palvelijan sydämelle on ensin laskettu tietoisuus tehtävästä, mihin Jumala tahtoo häntä käyttää, mutta silti käytännön konkretia vielä puuttuu. Samoin Jumala voi lähettää palvelijansa uusiin ja taas uusiin tehtäviin kuitenkin niin, että hänen kutsumuksensa säilyy.
Ehkä joku kokee vahvaa kutsua lähetystyöhön vaikkapa Aasiaan, mutta silti hänellä ei ole tarkempaa tietoa siitä, minne siellä hän menisi ja miten työ ylipäätään olisi mahdollista.
Tällöin hän jää odottamaan ’ovien aukeamista’, mitä nimitän tässä lähettämiseksi. Lähettäminen tarkoittaa konkreettista lähettämistä jonnekin, minne Herra tahtoo palvelijansa viedä.
Hesekiel sai hänkin ensin kutsun, minkä jälkeen kohta näyn edetessä Herra kertoi hänelle tarkemmin, minne hän on menossa (Hes. 3:4-9). Mooseksen kohdalla puolestaan sama tapahtui pitkällä viiveellä. Hänellä oli ilmeisesti kutsu vapauttaa kansansa jo Egyptissä, mutta vasta erämaavuosien jälkeen Herra lähetti hänet (2. Moos. 3:6-4:17). Paavalilla oli kutsu pakanain apostoliksi, mutta Herra lähetti hänet toteuttamaan kutsua useille lähetysmatkoille kaupungeista puhumattakaan.
Lähettäminen on täten eräänlainen kutsuun kiinnitetty nimilappu, joka määrittelee käytännössä, mitä kutsu tarkoittaa milläkin hetkellä Jumalan palvelijan elämässä.
Voimauttaminen
Käytän tässä termiä ’voimauttaminen’ sanan ’voitelu’ sijaan, koska jälkimmäiseen liittyy erinäisiä teologisia painotuksia. Pohjimmiltaan kyse on siitä, ettei Jumala koskaan lähetä palvelijaansa vain kutsuttuna, lähetettynä ja varustettuna matkaan. Hän ei milloinkaan lähetä palvelijaa ’omillaan matkaan’ niin, että palvelija joutuisi kulkemaan yksin.
Herra voimauttaa palvelijansa Pyhän Hengen läsnäololla ja osallisuudella siten, että palvelija matkaa Hengen johdossa niin, että Jumalan Henki vaikuttaa hänessä ja hänen kauttaan. Kokemuksen tasolla voimauttaminen on yksilöllistä: jollekin se tarkoittaa mielenrauhaa, jollekin syvää tietoisuutta Jumalan läsnäolosta hänen kanssaan. Toisille se voi olla voimakas ’taivaskokemus’ tai muuta sellaista.
Hesekiel koki hänkin Jumalan Hengen voimauttamisen kohdallaan (Hes. 3:12-14). Hän vietti aikaa Jumalan valtaistuinsalin tunnelmissa. Mooses puolestaan kohtasi Herran palavassa pensaassa (2. Moos. 3:3-5), kun taas Paavali menetti näkönsä saadakseen sen Jumalan voimasta takaisin (Ap. t. 22:6-13).
Oleellisinta Jumalan ’voimauttamisen’ kokemuksessa ei ole tuntemuksen ’yliluonnollisuus’, vaan sen vaikutus siitä eteenpäin. Se on jotain, mikä vakuuttaa ihmisen tehtävästään Jumalan valtakunnassa. Siinä Jumala antaa voiman mennä eteenpäin kutsussa Jumalan näyttämään suuntaan. Ajatus ei ole jäädä leijumaan maan ja taivaan välille, vaan lähteä rohkeasti liikkeelle tietäen, että Jumala kantaa.
Hesekiel ei hänkään jäänyt taivaskokemukseen eikä roikkumaan taivaan ja maan välille, vaan hän lähti tekemään sen, mitä Jumala oli hänelle tehtäväksi antanut (Hes. 3:15). Samoin Mooses lähti liikkeelle epävarmuudestaan huolimatta siinä voimassa, jonka Jumala oli hänelle antanut. Ja vieläpä lähti liikkeelle Saulkin, joka matkallaan sai jopa uuden nimen Paavali.
Herra tahtoo kuuliaisuutta
Yhdessä nämä ’askeleet’ johtavat Herran palvelijan palvelutehtävään, jossa ihminen toimii vuorovaikutuksessa Herran kanssa, joka on hänen kutsujansa ja lähettäjänsä. Jumala varustaa hänet, voimauttaa hänet ja antaa kaiken tarvittavan. Hän on palvelijansa kutsunut ja lähettänyt.
Ilmaan jää täten kysymys siitä, mikä on palvelijan osuus, jos kerran Jumala kutsusta alkaen täyttää kaiken, mitä palvelija tarvitsee? Avainsana on juurikin se kuuliaisuus, joka kuvaa paremmin Jumalan palvelijan osuutta Herran työssä kuin sana ’uskollisuus’, mitä sitäkin käytetään tässä yhteydessä.
Uskollisuus kuvaa sitoutumista persoonaan, kun taas kuuliaisuus painottaa sitoutumista tahtoon ja tehtävään. Kuuliaisuus on käytännössä ainoa, mitä Herra odottaa palvelijaltaan. Kaiken muun Jumala antaa hänelle.
Jos ajattelet edellisiä askeleita Jumalan palvelijan elämässä, eikö todellakin ole niin, että Jumala antaa kaiken, mitä palvelija tehtävässään tarvitsee? Yksinkertaisesti ainoa asia, mitä Jumalan palvelija tehtävästään suoriutumiseen tarvitsee on kuuliaisuus lähettäjänsä tahdolle.
Kuuliaisuus on ainut asia, mitä Herra edellytti liittolaiseltaan Israelilta ja samoin se on se, mitä hän odottaa palvelijaltaan:
”Kuulkaa siis, israelilaiset! Herra, teidän Jumalanne, ei vaadi teiltä muuta kuin sen, että pelkäätte häntä, että aina vaellatte hänen teitään, että rakastatte häntä ja palvelette häntä koko sydämestänne ja koko sielustanne” (5. Moos. 10:12)
Herra ei pakota palvelijaansa, vaan hän tahtoo palvelijansa ryhtyvän toimeen juurikin siksi, että hän tahtoo olla sydämessään kuuliainen Jumalalle. Jumalan palvelija on siis edelleen vapaa valitsemaan kuuliaisuuden ja tottelemattomuuden välillä ja tätä hän joutuu tekemään elämänsä tiellä yhä uudelleen ja uudelleen.
Hyvä esimerkki tästä kaksinapaisuudesta on profeetta Joona, jonka satiirinen elämäkerta meitä tietty naurattaa. Mutta Jumalan palvelijoina olemme silti samassa tilanteessa kuin Joona, mitä tulee käytännön elämässä kuuliaisuuteen ja tottelemattomuuteen. Palvelijoina mekin joudumme tekemään valintoja siinä, matkaammeko Jumalan tahtomaan suuntaan vai omaamme.
Mitä on kuuliaisuus?
Kuuliaisuus on ”kuulemista, johon liittyy sisäinen myöntyminen ja kuullun toteuttaminen.” Se ei ole vain alistumista Jumalan lakiin ja tahtoon, vaan luottavaista sopeutumista hänen pelastustahtoonsa omaksumalla evankeliumi ja seuraamalla sen velvoituksia.
Raamatunkäännöksemme sanat ”kuulla, totella, kuuliainen, kuuliaisuus, tottelevaisuus” pohjautuvat Vanhassa testamentin kielessä samaan sanajuureen, mistä siis termi ’kuuliaisuus’ tulee.
Tottelevaisuus eli kuuliaisuus merkitsee enemmän kuin vain passiivista puhutun kuuntelemista. Siihen sisältyy myös sanotun sisäinen hyväksyminen ja sen mukaan toimiminen.
Kuulemisesta seuraa siis teko. Vasta ottaessaan vaarin kuulemastaan ihminen kuuntelee sydämellään eikä pelkillä korvilla. Tätä tarkoittaa kuuliaisuus: se on kuulemista ja ojentautumista kuullun mukaan.
Kuuliaisuuden vastakohta on tottelemattomuus. Siinäkin ensin kuullaan ja ymmärretään, mutta valitaankin toisin. Siinä toiminta on vastoin kuultua, valita jokin muu vaihtoehto, joka on joko vastakkainen kuullulle tai jotain, joka vähintään rikkoo kuultua vastaan.
Pelastusopillisesti tottelemattomuus johtaa syntiin, kun taas kuuliaisuus tuo vanhurskauden (Room. 5:19). Näemme kuuliaisuuden ja tottelemattomuuden dilemman jo syntiinlankeemuskertomuksessa.
Kuuliaisuus vai tottelemattomuus
Mikään teko ei itsessään edusta kuuliaisuutta. Voin syödä tai olla syömättä ja kumpikin niistä voi olla joko kuuliaisuuden tai tottelemattomuuden teko. Jos äiti kieltää lasta syömästä, eikö syöminen ole tuolloin tottelemattomuuden teko, kun taas äidin kehottaessa syömään, se on kuuliaisuuden teko.
Sama pätee Jumalan palvelemiseen. Siinäkin on mahdotonta tehdä eroa kuuliaisuuden ja tottelemattomuuden välillä tuntematta sitä, mihin Jumala on palvelijansa kutsunut ja lähettänyt. Palvelusta puhuttaessa kuuliaisuus määräytyy sen mukaan, mitä Herra palvelijaltaan edellyttää.
Joskus ulkopuolisen on kovin vaikea nähdä sitä, mutta palvelija itse sydämessään tietää tilanteen. Päälle päin on vaikea tulkita toisen ihmisen kuuliaisuutta; sen sijaan jokainen sydämessään voi olla oman kuuliaisuutensa tulkki.
Eli jokainen teko, jonka vaikutin on puhdas rakkaus Jumalaa kohtaan, on ilmaus kuuliaisuudesta. Tällainen kuuliaisuus on seurausta uskosta, jonka Jumala on Henkensä kautta saanut lahjoittaa ihmiselle.
Eivät edes kaikkein hengellisimmätkään teot, kuten Jumalan sanan puhuminen tai pahojen henkien ulos ajaminen, välttämättä todista kuuliaisuudesta, kun taas Kristukseen uskova sydän elää kuuliaisuudessa, vaikka kyseessä olisi kuinka yksinkertainen ja arkinen asia; kuten syöminen.
Esimerkkien kautta näemme kaksi tietä: 1) tottelemattomuuden tien ja 2) kuuliaisuuden tien. Näemme myös suunnan ja määränpään minne tiet johtavat: 1) Jumalan yhteyteen ja lupauksen vastaanottamiseen tai 2) eroon Jumalasta ja oman tien valitsemiseen.
Kovin usein kyllä kuulemme Herraa, mutta vaatii jo askeleen enemmän, että uskaltaa ojentautua kuulemansa mukaan. Se on kuuliaisuutta. Jumalan tien siunauksesta huolimatta kovin usein näyttää oman tahdon tie melkoisen paljon houkuttelevammalta kulkea.
Kuuliaisuuden tie johtaa ihmisen jaloon ja hyvään päämäärään ja varmasti antoisampaan elämään, mutta näissä asioissa mukavuuteen tottunut ihminen on kiusattu valitsemaan lyhyellä tähtäimellä mukavammalta vaikuttavan vaihtoehdon.
Muutama esimerkki kuuliaisuudesta
Jotta puhe kuuliaisuuden tiestä ja kuuliaisuudesta Jumalan palvelijan vaelluksen perustavana ominaisuutena ei jää roikkumaan tyhjän päälle, tahdon ottaa asiasta vielä muutaman esimerkin.
Kaikkein ylevin esimerkki on tietenkin Kristus itse – kärsivä Jumalan palvelija, joka pyyteettömästi eli alhaisuudessa ja uhrasi itsensä meidän edestämme. Kristuksen kuuliaisuus ei näet ollut sekään pelkästään Jumalan tahdon kuulemista, vaan elämällään hän antaa esimerkin siitä, miten kuuliaisuus astuu esiin vasta ojentauduttaessa sen mukaan:
”hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.” (Fil. 2:8)
Kristuksen täydellinen kuuliaisuus ja antautuminen kuolemaan syyttömänä syyllisten puolesta oli ihmiskunnan historian ensimmäinen täydellinen uhri. Kristuksen täydellinen kuuliaisuus täytti uhrin vaateen, joten se oli uhri ylitse muiden; kertakaikkinen uhri. Antamalla itsensä kuuliaisesti uhriksi ihmiskunnan edestä Kristus pystytti uhrialttarin, missä on täydellinen syntien anteeksianto.
Vaikka Herramme Jeesus Kristus on paras mahdollinen esimerkki kuuliaisesta Jumalan palvelijasta, en kuitenkaan käytä häntä tässä esimerkkinä sen tähden, ettei vertaaminen täydelliseen saa meitä vajavaisia palvelijoita rimakauhun valtaan. Riittää, että tiedämme Kristuksen kulkeneen myös Jumalan palvelijan tien edellämme, joten hän tuntee elämämme senkin puolen.
Kristuksen lisäksi esimerkkejä kuuliaisuudesta Raamatussa löytyy todella paljon. Muutamia kuuliaisuudesta tunnettuja Raamatun henkilöitä mainitakseni nimeän : Nooa (1. Moos. 6:22), Aabraham (1. Moos. 12:1-4; 1. Moos. 22:3,12), Mooses (2. Moos. 34:4), Kaaleb ja Joosua (4. Moos. 32:12) ja Elia (1. Kun. 17:5).
Seuraavaan poimin kaksi esimerkkiä tarkempaan syyniin: Paavalin lähetysmatkat ja Jeesuksen vanhemmat.
Kaksi tapausta Paavalin lähetysmatkoilta
Paavali kuvaa itse kuuliaisuuttaan tehtävässä, johon Jumala on hänet lähettänyt syytettynä roomalaisen oikeuden edessä kuningas Agrippalle näin:
”Tämän vuoksi, kuningas Agrippa, en voinut olla tottelematta taivaallista näkyä.” (Ap. t. 26:19)
Paavalin tapauksesta varmasti jokainen muistamme, että hänen suunsa todistus kuuliaisuudestaan Jumalan näylle ei jäänyt vain sanoiksi. Kuuliaisuutensa vuoksi hän oli oikeudessa syytettynäkin. Valitsin oheen muistutukseksi kuitenkin kaksi kohtaa, jossa näkyy hyvin selvästi, mitä on kuuliaisuus Paavalin elämässä:
”Yöllä Paavali näki näyn. Makedonialainen mies seisoi hänen edessään ja pyysi: ’Tule meren yli tänne Makedoniaan ja auta meitä.’ Kun Paavali oli nähnyt tämän näyn, me hankkiuduimme heti lähtemään Makedoniaan, sillä ymmärsimme, että Jumala oli kutsunut meidät julistamaan evankeliumia siellä. Niin siis lähdimme Troaksesta.” (Ap. t. 16:9-11a)
Suunnan muutos lähetysmatkalla ei välttämättä kuulosta ’isolta uhraukselta’ kuuliaisuuden nimissä. Mutta joutui Paavali niitä vaikeita valintojakin tekemään. Seuraava esimerkki kertoo siitä, että Paavali oli kuuliainen Jumalan antaman tehtävän edessä silloinkin, kun kuuliaisuuden tie ei luvannut inhimillisesti katsottuna pelkkää hyvää:
”Olimme olleet kaupungissa jo useita päiviä, kun sinne saapui Juudeasta Agabos-niminen profeetta. Hän tuli luoksemme, otti Paavalilta vyön, sitoi sillä jalkansa ja kätensä ja julisti: ’Näin sanoo Pyhä Henki: tällä tavoin juutalaiset Jerusalemissa sitovat sen miehen, jonka vyö tämä on, ja luovuttavat hänet pakanoiden käsiin.’
Tämän kuultuamme me yhdessä Kesarean uskovien kanssa pyysimme, ettei Paavali menisi Jerusalemiin. Mutta Paavali sanoi: ’Miksi te tuollaista puhutte, miksi itkette ja raastatte minun sydäntäni? Minä olen valmis kahleisiin ja kuolemaankin Jerusalemissa Herran Jeesuksen nimen tähden.’” (Ap. t. 21:10-13)
Tilanne on hyvä esimerkki siitä, että kuuliaisuuden askel ei aina ole ulkopuolisen arvioitavissa. Veljet ja sisaret ihan perustellusti ajattelivat Agaboksen sanoman viittaavan siihen, ettei Paavalin pitäisi mennä Jerusalemiin. Paavalin valinta sen sijaan oli toinen, koska hän oli tietoinen siitä, mihin Jumala oli hänet tällä kertaa lähettänyt.
Jeesuksen vanhemmat
Monesti katsomme Jumalan palvelijoita vain seurakuntavirkojen tai hengellisten tehtävien kautta. Edellinen esimerkki Paavalista oli sekin puhtaasti seurakuntakontekstista. On kuitenkin lukematon joukko Herran kuuliaisia palvelijoita, joiden kuuliaisuus on mitattu aivan jossain muussa. Avainroolissa on Raamatun henkilöistä ovat olleet monet muutkin, kuten vaikka portto Rahab (Hepr. 11:31; Joos. 2:1-24) tai vaikkapa Jeesuksen vanhemmat, jotka otan tähän toiseksi esimerkiksi.
Jos äiti-Maria ei olisi ollut synnyttäjänä ja kasvattajana kuuliainen Jumalan lähettilään ilmoitukselle ja omistanut vapaaehtoisesti koko elämänsä hänelle uskottuun tehtävään Jumalan Pojan äitinä, puhuisimmeko tänään hänestä? Marian tehtävä oli olla äiti Jumalan Pojalle.
Kovin helposti luemme Marian osaksi tuttua ’helppoa’ kertomusta Jumalan ennalta valmistamassa polussa, vaan Marian näkökulmasta mikään ei ollut yhtään sen helpompaa kuin että sama tapahtuisi tänään jollekin meistä. Nimittäin varmasti Mariakin kävi sisimmässään melkoisen kamppailun tehtävänsä ja helpomman elämän välillä. Luulen, että jo alkujaan hänen mieltään painoi ajatus siitä, että josko hän kuvittelee kaiken. Silti Maria valitsi kuuliaisuuden tien:
”Silloin Maria sanoi: ’Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sanoit.’ Niin enkeli lähti hänen luotaan.” (Luuk. 1:38)
Ja jos Maria oli valittu Jumalan palvelijaksi ja kuuliainen äitinä, sitä oli myös Joosef isänä. Joosefin dilemma alkumetreillä oli sama. Hän tiesi, ettei hänen ja Marian suhdetta hyväksyttäisi, vaikka hän vahvistaisi heidän kihlauksensa.
Hän joutui tekemään vaikeita valintoja ennen Jeesuksen syntymää. Mieti itsesi hänen asemaansa. Olisi ollut helpompaa valita toisin, mutta hän vakuuttui Jumalan hänelle antamasta tehtävästä ja kantoi osansa kuuliaisena loppuun saakka:
”Unesta herättyään Joosef teki niin kuin Herran enkeli oli käskenyt ja otti Marian vaimokseen. Hän ei kuitenkaan koskenut vaimoonsa ennen kuin tämä oli synnyttänyt pojan. Joosef antoi pojalle nimen Jeesus.” (Matt. 1:24-25)
Tässäkin esimerkissä näkyy, että ulkopuolisen on mahdoton sanoa pelkkien ulkoisten tekojen perusteella, mikä on kuuliaisuutta ja mikä tottelemattomuutta. Sen sijaan palvelija itse tietää sydämessään oikean ja väärän siinä, mihin Jumala on hänet kutsunut.
Olkaamme kuuliaiset
Mielestäni edelliset esimerkit kuvaavat hienosti, kuinka kuuliaisuus kutsulle on hyvinkin hienotunteinen ja henkilökohtainen asia. Joskus tottelemattomuus on helppo tunnistaa Jumalan käskyjen vastaisena elämänä, mutta kovin usein on ulkopuolisen vaikea sanoa, mikä on uskollisuuden ja mikä tottelemattomuuden hedelmää.
Sen sijaan palvelija itse on todennäköisesti kuuliaisuudestaan hyvinkin tietoinen – etenkin silloin, kun kuuliaisuuden valinta on raskas kantaa. Joskus se voi olla valinta, joka saa muut tulkitsemaan teon jopa päinvastoin tottelemattomuudeksi. Mutta vaikka valinta kuuliaisuuden ja tottelemattomuuden välillä ei ole aina helppo ja mukava, on se silti palvelijalle itselleen usein selkeä, vaikka toki hänkin voi erehtyä kuuntelemaan oman mielensä ääntä Jumalan äänenä.
Voin vakuuttaa sinulle, että kuuliaisuus on kuitenkin loppuviimeksi ehdottomasti paras valinta. Ei helppo ja mukava, mutta paras. Itsekin olen kerta toisensa jälkeen kipuillut kutsumukseni kanssa ja tahtonut laittaa hanskat naulaan.
Silti kerta toisensa jälkeen olen valinnut kuuliaisuuden, vaikka ’maailman mittarein’ mitattuna, olisi ollut järkevää jättää sikseen ja nauttia jäljellä olevista vuosista. Sydämessäni tiedän, mikä suunta on elämälläni oikea.
Näin on tänäänkin, kun hämilläni etsin tarkkaa suuntaa valintojen jäädessä sumun ja usvan verhoaman siluetin taakse. Ei niin, että valittu tie olisi aina helppo ja mukava – varmasti monet kerrat löytänyt itseni vastaisuudessakin huokaamasta, että Herra miksi sinä minut tähän olet laittanut.
Silti en voi juuri muuta kuin antaa kiitoksen Jumalaa kohtaan ja pyytää, että hän pitää minusta kiinni ja antaa minullekin voimaa säilyttää elämäni suunnan:
”Sinä olet suuri ja teet ihmetekoja, sinä yksin olet Jumala. Herra, neuvo minulle tiesi, että noudattaisin sinun totuuttasi. Paina sydämeeni syvälle pyhä pelko nimeäsi kohtaan.” (Ps. 86:10-11)
Näillä pölinöillä kuuliaisuudesta tahdon rohkaista sinua olemaan kuuliainen niin uskossasi Jeesukseen Kristukseen kuin hänen palvelijanaan sillä paikalla, joka sinulle on uskottu. Muista – hän ei etsi muuta kuin kuuliaista sydäntä, jolla on alttiit jalat ja kädet elää todeksi sydämeen kätköissä olevan kuuliaisuuden kutsun.
Pohdittavaa
Mitä kuuliaisuus tarkoittaa?
Miksi kuuliaisuus on ainoa asia, mitä Jumala palvelijastaan etsii?
Missä minun pitäisi olla kuuliainen?
0 kommenttia