Kotikylän pojat ja tytöt

mennessä | 4.2.2025 | 2025, Saarnat

Sunnuntain teema ”kotikylässäsi” viittaa evankeliumitekstiin, joka jatkuu suoraan edellisen sunnuntain ’vapauden evankeliumin’ jälkeen.

Ehkä tämä kuva tavoittaa jotain ajatusta termistä ’kotikylä’. (Image by Dan Fador from Pixabay)

Vaikka Jeesus teki tunnustekoja ja puhui kuin se, ”jolla on valta”, hänen kotikylällään Nasaretissa ihmiset torjuivat hänet. Heidän syynsä ei ollut se, etteikö Jeesus olisi puhunut vakuuttavasti, vaan siksi, että hän haastoi kuulijansa muutokseen omassa elämässään.

Me ihmiset monesti haluamme vain siunauksen, mutta emme tahdo kukaan maksaa siitä mitään hintaa omassa elämässä. Eli kiteytettynä: haluamme mutta emme tahdo.

Nasaretilaiset vetosivat siihen, että Jeesus oli ”puusepän poika”, kotikylän tuttu kasvatti. He eivät osanneet nähdä häntä uudessa roolissa messiaana. Nyt on puolestaan aiheellista kysyä, että kuka Jeesus on minulle? Onko hän minullekin jotain menneisyydestäni vai onko elämässäni tilaa tuoreelle tämän päivän Kristukselle?

Evankeliumitekstissä minua puhutteli tämä ajatus kotikylän pojasta. Mikä kotikylästä tekee kelvottoman, ettei sieltä voisi nousta jotain erityistä?

Ehkä se on siinä, että kotikylä edustaa meille arkea. Syntyy ajatus, ettei Jumala voi toimia siellä, missä elämme omaa pientä elämäämme. Tämä on valhe, joka estää meidät näkemästä Jumalan toimintaa.

Onvaikea kuvitella, että arjen keskeltä nousee mitään merkittävää. Taustalla on ajatus siitä, että eihän nyt siellä, missä minä pieni maan mato elelen arkeani, voi tapahtua mitään merkittävää. Eihän Jumala nyt siellä voi toimia – hän on erityinen, ei hän sinne tule…

Tästä syntyy ajattelun kierre, joka saa meidät uskomaan valheen, ettei minun arkeni ole Jumalalle riittävän merkittävä, että hän voisi toimia siellä.

Toiseksi se johtaa myös siihen, että kun hän sitten toimii, niin minä en sitä joko näe tai kiellän sen tapahtuneen, koska niin ei vain voi olla minun mielestäni.

Ja kolmas ajattelun ansa tässä on siinä, että kun Jumala tulee minun luokseni ja sanoo, että minulla on sinulle tehtävä, niin minä en uskalla tarttua siihen, koska eihän nyt minun kotikylästäni mitään sellaista nouse. Tästä on kyse Jeremian kirjan tekstissämme, kun Jumala tuli kutsumaan profeetta Jeremiaa tehtävään.

Jeremian kirjan teksti

Vaan oletko tullut ajatelleeksi, että kotikylästä ne kaikki nousevat, vaikka se ei olisikaan minun kotikyläni? Jokainen merkittävä teko, sana tai ihminen, on noussut kotikylästään tavalla tai toisella. Ajatus kotikylästä on vain ylitettävä – Jumalan armon avulla.

Siirrytään nyt lukemaan Jeremian kirjan teksti (Jer. 1:4-10). Mieti sitä tämän ’kotikylä’ ajatuksen kautta.

”Minulle tuli tämä Herran sana: — Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi. Mutta minä vastasin: ”Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!”

Silloin Herra sanoi: — Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua.

Sitten Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle: — Minä annan sanani sinun suuhusi. Minä asetan sinut tänä päivänä kansojen ja valtakuntien yläpuolelle. Sinun tulee repiä ja särkeä, tuhota ja hävittää, rakentaa ja istuttaa.” (Jer. 1:4-10)

Jeremia oli hänkin kotikylän poikia ja sai hänet näyttämään kelvottomalta Jumalan kutsun edessä. Oikeassa hän oli siinä, ettei hän kelvollinen ollutkaan, mutta Jumalapa ei kysynyt hänen kelvollisuuttaan, vaan sitä suostuisiko Jeremia ottamaan vastaan kelvollisuutensa Jumalalta. Näin tämä teksti menee lyhyesti tulkittuna.

Arkinen esimerkki nuoruudesta

Otan tekstin tueksi vielä arkisen elämän omasta nuoruudestani. En ota sitä nuoruudesta sen tähden, että antaisin vaikutelman siitä, kuinka nyt olen viisas toisin kuin nuorena. Ei siitä ole kyse. Samat ’kotikylän pojan’ estelyt on ylitettävänä vielä tässäkin iässä. Kyse ei ole jostain ohimenevästä ilmiöstä, vaan se nyt tulee eteen aina uudestaan eri asioissa ja eri tavoin puettuna.

Nuorena miehenä ehkä viisi vuotta kääntymiseni jälkeen tapasin erään konferenssin yhteydessä amerikkalaisen lähetystyöntekijän illalla virallisen osuuden jälkeen suomalaisessa saunassa. Hän oli yksi luennoitsijoista, kun taas minä olin siellä lähinnä kuuntelijana. Taisi olla niin, että seminaari liittyi johonkin opintooni.

Oli sen verran myöhä, että saunassa ei enää ollut ketään muita, joten juttelimme niitä näitä amerikkalaiseen tapaan, vaikka emme sen paremmin toisiamme tunteneet. Jossain vaiheessa keskustelu siirtyi minun tekemisiini ja tuo vanha mies alkoi kyselemään kutsustani Jumalan valtakunnan työhön.

Luonnollisesti koin alemmuutta tuon kokeneen elämää ja maailmaa nähneen saarnaajan vierellä ja kertoessani kutsustani minulta freudilainen lipsahdus. Sanoin: ”I’m just a layman worker…” eli ”Olen vain maallikkotyöntekijä…

Tämä vanha mies keskeytti minut välittömästi ja sanoi: ”Stop there. You are not ’just a’” eli ”Nyt odota. Sinä et ole ’vain”. Tämän jälkeen hän piti minulle viiden minuutin henkilökohtaisen nuhdepuheen / saarnan aiheesta ”älä koskaan sano olevasi ’vain maallikkotyöntekijä”. Hän opetti minulle, mitä tarkoittaa olla Jumalan kutsuma, vaikka tekisin työtä ilman papinkauluksia oman toimen ohessa – niin kuin silloin. Tuntuu oma palvelupaikka kuinka vähäiseltä tahansa jonkun toisen tehtävään verrattuna, ei Jumalan kutsuma palvelija ole milloinkaan ’vain’.

Tämä tapahtuma palautui kirkkaana mieleeni nyt, kun olen taas vaihteeksi saman kaltaisessa tilanteessa – nyt tosin kannan papinkauluksia, mutta kuinka kauan – sitä en tiedä. Tämä ajattelu, mistä tämä lähetystyöntekijä sai minut kiinni, on oiva kuva tästä ”kotikylän” asenteesta. Ei sillä mitään merkitystä, mitkä ovat puitteet tai meriitit, jos Jumala kutsuu tekemään. Silloin tehdään – katsomatta puitteisiin.

Jeremian matkaan

Luimme siis profeetta Jeremian kutsusta astua Jumalan tuomion sanan välittäjäksi omalle kansalleen. Se ei ollut mikään kovin mukavalta kuulostava leppoinen tehtävä. Siinä on varmaan jotain samaa kuin voin kuvitella, että olet oikeuslaitoksen määräämä puolustusasianajaja massamurhaajalle tai niin kuin tässä vähän aikaa sitten edustaja kaapeleita katkoneen laivan miehistölle. Ne ovat asioita, jotka pitää hoitaa. Ja Jeremian tapauksessa hänen lähettäjänsä oli Jumala – ja kynnys, joka tuli ylittää oli se, että hän koki olevansa ”vain kotikylän poika”.

Profeetta Jeremian sanoissa oli jotain samaa kuin omissani on kovin usein, kun Herra asettaa minut uuden haasteen eteen:

Voi, Herra, Jumalani, en minä osaa puhua, minä olen niin nuori!

Ehkä omalla kohdallani en vetoa enää nuoruuteen, vaan siihen, että olen niin kyyninen ja vanha.

Englanninkielisissä käännöksissä käytetään sanamuotoa ”vain poikanen” (LITV) tai ”vain lapsi” (NIV). En minäkään enää aivan poikanen ole, kuten ei Jeremia hänkään ollut, mutta sellaiseksi sitä itsensä kokee, jos haaste tuntuu liian suurelta. Tekstimme kuvaa Jeremian profeetan virkaan astumisen tilannetta kahdesta eri näkökulmasta: Jumalan näkökulmasta ja Jeremian itsensä näkökulmasta.

Jeremian näkökulma

Jeremia itse koki pienuutta ja riittämättömyyttä tehtävänsä edessä, kuten edellä todettiin. Hän ei tuntenut olevansa millään tavalla valmis tehtävään, joten Jumalan ilmoitus hänelle varatusta tehtävästä ei nostattanut hänessä heti vahvaa kutsumustietoisuutta. Myöhemmin kutsumustietoisuus näkyy kyllä selkeästi hänen elämässään.

Jumalan Jeremialle osoittamat ’työkengät’ tuntuivat olleen hänelle ainakin kolme numeroa liian suuret. Hän ei kokenut pystyvänsä täyttämään kutsunsa mukaista paikkaa. Jeremian kokemus oli samankaltainen kuin Mooseksella häntä kutsuttaessa, syyt olivat vain vähän erilaiset (2. Moos. 4:10).

Huomaa, ettei Jeremia halunnut varsinaisesti kieltäytyä kutsumuksestaan eikä hän edes kyseenalaistanut Herran sanoja, vaan näin vastustellessaan hän ilmaisi, ettei hänellä ollut mitään tuotavaa ja annettavaa tähän tehtävään. Hän ei kokenut, että olisi koulutuksen, lahjojensa tai kokemuksen perusteella oikea ihminen. Puhumattakaan siitä, että Jumala oli luonut hänet tätä tarkoitusta varten.

Jeremialla ei mielestään ollut mitään sellaista, mikä olisi puoltanut hänen valintaansa Jumalan profeetaksi. Hän yksinkertaisesti kuvitteli olevansa riittämätön Jumalan osoittamaan arvokkaaseen tehtävään. Vähän niin kuin hän olisi hakenut työpaikkaa, johon hänen osaamisensa, koulutuksensa tai kokemuksensa eivät riittäisi alkuunkaan.

Tämä on se sama ongelma, mihin Herran omat nykypäivänäkin kutsun edellä kompastuvat kerta toisensa jälkeen: henkilökohtaiseen riittämättömyyteen. Olemme muka ’vain’ tavallisia ihmisiä emmekä näin ollen pysty täyttämään Jumalan meille mitoittamaa tehtävää.

Mutta herää kysymys, mitä Jumala odottaa meidän antavan itsestämme? Jos kaikkitietävä ja -valtias Jumala tunnistaa meidät riittämättömiksi, niin miksi hän edes kysyy? Eikö hän tiedä kuitenkin paremmin?

Jumalan näkökulma

Jumalan näkemys Jeremian palvelutehtävästä rakentui aivan erilaisten asioiden perustalle kuin Jeremia ajatteli. Jos Jeremia jäi tuijottamaan henkilökohtaista riittämättömyyttään, näki Jumala Jeremian puutteissa omaan riittävyyteensä:

Jo ennen kuin sinut äidinkohdussa muovasin, minä valitsin sinut. Jo ennen kuin sinä synnyit maailmaan, minä pyhitin sinut omakseni ja määräsin sinut kansojen profeetaksi…

Jeremian profeetan virka ei ollut sattuma. Se ei edes perustunut hänen otollisuuteensa tai siihen, että hänessä olisi ollut jotain, mihin Jumala olisi erityisesti mieltynyt. Ei. Jeremian profeetan virka ei perustunut hänen otollisuuteensa, vaan Jumalan ennalta tietämyksessä tekemään armovalintaan.

Herra oli valinnut hänet tähän tehtävään jo ennen hänen syntymäänsä, hän oli pyhittänyt (= erottanut hänet) Jeremian omakseen ja nimittänyt hänet kansojen profeetaksi (sana profeetta tarkoittaa kirjaimellisesti ’jumalan kutsumaa’) ennen kuin Jeremia edes syntyi tähän maailmaan. Hänet oli luotu Jumalan tarkoitukseen. Ja niin on luotu sinutkin. Kuinka tietoinen sinä olet tarkoituksestasi?

Toisin sanoen Jeremian profeetan viran perusta ei ollut huteralla inhimillisellä pohjalla, vaan se perustui Jumalan suvereeniin armovalintaan eikä näin ollen voinut olla väärä. Jumala itse oli valinnut Jeremian, erottanut omakseen ja nimittänyt hänet edustamaan itseään ihmisten edessä.

Tämä on käänteinen työnhakutilanne. Jos kuvittelisin itseni työnhakijaksi Jumalan avoimeksi ilmoittamaan tehtävään, niin Jumalapa ei ala kyselemään ja arvioimaan sopivuuttani, vaan päinvastoin hän katsoo, millaiseen tehtävään minut on luotu ja tekee minulla mittatilaustyönä sopivat ’työpaikan’. Hän on Luoja. Hän luo ihmisen ja hän luo hänelle puitteet.

Keskustelua Jumalan kanssa

Tästä huolimatta Jeremia koki vähäisyyttä ja pelkoa tehtäväänsä nähden. Vaikka Jumala oli hänet tehtävään valinnut ja nimittänyt, ei se Jeremian näkökulmasta tehnyt hänestä valmista tähän tehtävään, koska häneltä mielestään puuttui valmiudet tehtävän suorittamiseksi.

Ja oikeassa Jeremia oli näin inhimillisesti katsottuna; kuka meistä nyt voisi sanoa olevansa kelvollinen ja valmis palvelemaan pyhää ja vanhurskasta Jumalaa, saati sitten edustamaan häntä ihmisten edessä.

Herra ei kuitenkaan kelpuuttanut Jeremian vastusteluja:

Älä sano, että olet nuori, vaan mene, minne ikinä sinut lähetän, ja puhu, mitä minä käsken sinun puhua. Älä pelkää ketään, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua.

Jumala tiesi, mitä Jeremialla oli ja mitä hänellä ei ollut. Sekään ei ollut Jeremian huoli. Jeremian tehtävä oli vain mennä sinne, minne Jumala hänet lähetti ja puhua se, mitä Jumala käski hänen sanoa. Hänen ei tullut pelätä vihamielisiä ihmisiä, koska Herra ei lähettäisi häntä yksin matkaan, vaan hän olisi itse Jeremian kanssa. Jumalan suojelus lepäsi palvelijansa yllä, joten mitään pahaa ei hänelle tapahtunut, etteikö Herra olisi sitä tiennyt ja sallinut.

Huomaa tämä viimeinen lause: ”etteikö Herra olisi sitä tiennyt ja sallinut”. Jumalan kutsussa eläminen ei tarkoita sitä, että uskollisuus palkitaan helpolla elämällä. Se palkitaan Jumalan läsnäololla niin kuin vihkikaavassakin sanotaan:

Lupaatko rakastaa ja kunnioittaa häntä myötä- ja vastoinkäymisissä?” tai ”Lupaatko olla hänelle uskollinen niin hyvinä kuin huonoina aikoina, sairaudessa ja terveydessä?

Herra ei siis luvannut Jeremialle helppoa elämää eikä säästää häntä vainoilta, mutta hän lupasi olla Jeremian kanssa ja suojella tätä vihamiesten juonilta:

”Mutta lähde sinä, Jeremia, astu heidän eteensä ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä säiky heitä, muuten minä annan sinun joutua pelon valtaan heidän edessään. Minä teen sinusta tänä päivänä linnoitetun kaupungin, rautapatsaan ja pronssimuurin, jotta voit puolustautua, kun koko maa, Juudan kuninkaat, päämiehet, papit ja kansa nousevat sinua vastaan. Vaikka he ryhtyvät sotaan, he eivät sinua voita, sillä minä, Herra, olen sinun kanssasi ja suojelen sinua.(Jer. 1:17-19)

Yltäkylläinen elämä Jumalan läsnäolossa ei tarkoittanut Jeremian kohdalla aineellista nautintoa tai helppoa elämää, vaan elämää Jumalan yhteydessä.

Herra antoi Jeremialle kaiken sen, mitä hän tarvitsi kutsumusvirkansa täyttämiseen. Raamattu kuvaa tämän profeetan varustamisen tässä tekstissä sangen kauniilla ja jopa runollisella tavalla:

Herra ojensi kätensä, kosketti suutani ja sanoi minulle: — Minä annan sanani sinun suuhusi. Minä asetan sinut tänä päivänä kansojen ja valtakuntien yläpuolelle.

Herra näin antoi Jeremialle kaiken, mitä hän tarvitsi tehtävänsä täyttämiseksi. Tämä kohta on pitkälti samankaltainen kuin profeetta Jesajan pyhittäminen hänen tehtäväänsä (Jes. 6:6-7). Vastaavalla tavalla Herra erotti tässä profeetan suun omaan käyttöönsä.

Jeremian omat sanat eivät olleet kelvollisia Jumalan tehtävään, joten Jumala antoi hänelle ne sanat, jotka hänen tuli puhua. Tämä ilmaisee profeetan ja Jumalan välistä suhdetta: profeetta puhuu sen, mitä Herra antaa hänelle puhuttavaksi. Ei omia sanoja, vaan Herran sanoja.

Mitä sitten jäi Jeremian osaksi? Hän oli Jumalan keho näkyvässä maailmassa. Jumala oli hänet valinnut, erottanut omakseen, nimittänyt tehtävään ja vielä varustanutkin matkaan antaen hänelle kaiken sen mitä hän tarvitsi. Lisäksi Herra oli henkilökohtaisesti luvannut pitää huolen ’puhemiehestään’. Mitä siis jäi enää Jeremian huoleksi?

Jeremian osuus oli lähteä liikkeelle ja puhua se, mitä Herra hänelle antoi:

Mutta lähde sinä, Jeremia, astu heidän eteensä ja puhu kaikki, mitä minä käsken sinun puhua. Älä säiky heitä, muuten minä annan sinun joutua pelon valtaan heidän edessään.

Jeremiaan nähden hänen vastustajansa olivat mahtavia ja vaikutusvaltaisia, mutta Jumalaan nähden he eivät olleet ketään. Tämä seikka Jeremian tuli sisäistää; hän on mies Herran lähettämä, joten hänen tuli pysyä uskollisena lähettäjälleen ja olla pelkäämättä vastustajiaan. Jos hän jättäisi puhumatta Herran sanat ihmispelon tähden, eikö se silloin tarkoittaisi sitä, että Jeremian mielestä ihmiset olisivat pelottavampia ja mahtavampia kuin Kaikkivaltias Herra.

Ja sama meidän ’kotikylän’ asukkien elämään

Kuinka usein ajattelemme olevamme ”vain” jotain? Ehken ole tarpeeksi pätevä kertomaan evankeliumia tai auttamaan lähimmäistäni. Mutta Jumalan kutsussa kyse ei ole omista kyvyistämme, vaan siitä, että hän tekee meidät kykeneviksi.

Jos ihmispelko saa minut unohtamaan kutsuni, enkö tällöin pidä ihmisiä mahtavampina kuin lähettäjääni? Jos Herra on minut valinnut, kutsunut, erottanut omakseen ja vielä jopa varustanut matkaan luvaten itse olla kanssani minne menenkin, eikö tällöin ole hölmöä luovuttaa vain siksi, että a) koen olevani ’vain’ minä tai b) pelkään, mitä ihmiset sanovat.

Muista Jeremian esimerkki: Jumala varusti hänet tehtäväänsä ja antoi kaiken tarvittavan. Samoin Jumala tekee meille tänäkin päivänä.

Sinunkaan kutsusi ei perustu sinuun itseesi tai johonkin, mitä sinussa on, vaan sen perusta on Jumalan erehtymätön armovalinta. Hän on valinnut sinut tehtävääsi – sinä et valinnut tehtävääsi.

Kysynkin sinulta tänään: Missä elämän tilanteessa Jumala kutsuu sinua toimimaan? Ehkä se on pienenä hetkenä arjessasi, kotikyläsi keskellä. Ehkä se on vieressäsi istuva ihminen, joka kaipaa kuuntelijaa ja rohkaisijaa. Jumalan valtakunta murtautuu esiin siellä, missä uskallamme vastata kutsuun.

Et voi olla väärällä paikalla, vaikka kokisitkin pienuutta tehtäväsi edessä. Kotikylältä me kaikki lähdemme; ja ”kotikylän poikina ja tyttöinä” me pysymme, mutta tämä kaikki on vain meidän korviemme välissä. Sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, mikä on Jumalan todellisuus.

Muista: kutsusi ei perustu sinuun itseesi, vaan Jumalan armovalintaan. Jumala antaa kaiken tarvittavan ja ansaitsee myös kaiken kunnian. Vaikka koet pienuutta tai epäonnistumista, voit luottaa siihen, että Herran työ sinun kauttasi tulee kantamaan hedelmää.

Kotikylästä me kaikki lähdemme, mutta Jumalan armolla matka jatkuu. Uskalla luottaa siihen, että Herra varustaa sinut tehtävään—puitteista ja omasta riittämättömyyden tunteesta riippumatta.

Lähdethän rohkeasti Jeremian tavoin toteuttamaan Herran kutsua. Aamen.

Avainsanat: ihmispelko, Jeesus, Jeremia, Jumala, koti, kotikylä, kutsu, kylä, Nasaret, pelko, tehtävä, vähättely.
(Painamalla avainsanaa löydät artikkelit samalla avainsanalla.)

0 kommenttia

Lähetä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *