(Tämä on pitämäni radion aamuhartauden teksti viime viikon lauantailta.)

Tänään puhutaan rahasta. Se on aihe, joka herättää monissa vahvoja tunteita. Mutta miksi? Puhutaanpa siitä hetki.

Rahaa, mammonaa… (Image by martaposemuckel from Pixabay)

Ilmausta ’puhutaanpa rahasta’ käytetään usein, kun keskusteluun halutaan tuoda konkretiaa. Raha tuntuu olevan tähän tarkoitukseen varsin oiva väline.

Tämän olen huomannut myös kirkkokunnassamme, kun olemme käyneet arvokeskustelua ja pohtineet jopa sitä, että voimmeko jatkaa matkaa yhtenä kirkkona. Kun arvolle annetaan hintalappu, näemme, olemmeko todella valmiit maksamaan siitä – rahassa, ajassa tai mukavuudessa.

Arvoista on helppo puhua teoriassa, jos niistä ei tarvitse maksaa hintaa. Jos arvojen pitäminen vaatii uhrauksia omasta mukavuudesta, toimeentulosta tai jopa ihmissuhteissa, siinä mielipiteen todellinen arvo mitataan.

Minä esimerkiksi voin puhua rintakaarella ympäristökysymyksistä, jos kukaan ei vaadi, että minun pitäisi tehdä vielä enemmän niiden eteen. Olen ylpeä siitä, että lajittelen jätteeni ja kompensoin lentomatkojani, mutta auta armias, jos minulta vaaditaan vielä ruokavalion täydellistä muuttamista! Näin ne arvot mitataan käytännössä – ei vain sanoissa, vaan teoissa.

Raha Raamatussa

Raamattu ei myöskään kierrä tätä aihetta, joka koskettaa meitä jokaista päivittäin. Jeesus tiesi, että suhteemme rahaan paljastaa paljon suhteestamme Jumalaan. Esimerkiksi Markuksen evankeliumissa Jeesus sanoo:

”Kuinka vaikeaa onkaan niiden, joilla on paljon omaisuutta, päästä Jumalan valtakuntaan!” (Mark. 10:23)

Rahaan ja mammonaan liittyviä jakeita on Raamatussa yli 2000 ja Jeesuskin puhuu rahasta useammin kuin taivaasta ja helvetistä yhteensä.

Tämä osoittaa vain sen, että rahalla ja suhteellamme siihen on varsin merkittävä rooli myös hengellisessä todellisuudessa.

Raamattu näet ei tee eroa hengellisen ja maallisen elämän välillä; hengellisyys mitataan maallisessa arjessa. On turha vakuuttaa sanoin hengellisyydestään, jos käytännön elämä puhuu jotain aivan muuta.

Tästä Jeesus muistuttaa meitä ihanan kipakasti Matteuksen evankeliumissa:

”Älkää kootko itsellenne aarteita maan päälle. Täällä tekevät koi ja ruoste tuhojaan ja varkaat murtautuvat sisään ja varastavat. Kootkaa itsellenne aarteita taivaaseen. Siellä ei koi eikä ruoste tee tuhojaan eivätkä varkaat murtaudu sisään ja varasta. Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.
” (Matt. 6:20-21)

Jeesus muistuttaa, että sydämemme todellinen aarre näkyy siinä, mihin laitamme luottamuksemme – taivaalliseen vai maalliseen. Hän jatkaakin puhettaan tästä puhumalla seuraavaksi Jumalan huolenpidosta esimerkein taivaan linnuista ja kedon kukista. Muistat ne varmaan.

Näin se on. Arjessa se todellinen sydämen aarrekin mitataan. Se mitataan siinä, mihin luottamuksen laitat.

Ei muuten tarvitse lukea tästä vuorisaarnasta pitkällekään, kun jo näemme opetuslasten murehtivan, riittävätkö rahat. Kerta toisensa jälkeen he unohtivat katsoa Jeesukseen ja luottaa vain häneen. Sitähän se usko pohjimmiltaan olisi; luottaa elämänsä Jumalan varaan. Jotenkin ironista on sekin, että Apostolien teoissa seurakunnan ensimmäinen iso riita sai sekin alkunsa rahasta ja sen jakamisesta.

Mammona vai Jumala?

Lienee siis aiheellista kysyä, että kumpi on lopulta aarteemme: mammona vai Jumala. Kun rahat loppuvat, katoaako myös usko takavasemmalle. Entä silloin, kun rahaa on yllin kyllin – luotammeko Jumalaan vai rahaan?

Jumalalle kiitos, että hän kyllä ymmärtää meitä poloisia. Hän tietää, kuinka helposti me lipsahdamme uskovaraisesta luottamuksesta joko murehtimisen tai omavaltaisuuden pauloihin.

Ei siis ole mikään ihme, että Jeesus saarnasi niin paljon mammonaa vastaan. Hän kyllä tiesi, että se on ihmiselle vallan väline ja täten herättää lähes jokaisessa meistä sen pienen antikristuksen.

Kuten sanottu arkielämän ratkaisuissa ne todelliset arvot ja usko punnitaan. Luotanko Jumalaan vai luotanko mammonaan?

”Missä on aarteesi, siellä on myös sydämesi.”

Meidän onneksemme Herramme Jeesus näytti vastaansanomattomasti ristillä, että hänen rakkautensa meitä kohtaan on todellista – eikä vain kauniiden sanojen helinää. Vaikka siis usein kompastelemme mammonan pauloissa, hänen rakkautensa pysyy muuttumattomana ja kutsuu meitä aina luottamaan häneen.