Ystävänpäivän teemaan sopii Jeesuksen elämää syleilevä ja ylläpitävä käsky meille hänen seuraajilleen:
Hyvää ystävänpäivää! (Image by Jill Wellington from Pixabay)
”Minä annan teille uuden käskyn: rakastakaa toisianne! Niin kuin minä olen rakastanut teitä, rakastakaa tekin toinen toistanne.” (Joh.13:34)
Monesti meidän huomiomme unohtuu jo sanojen alkuosaan: ”uuden käskyn”. Moni meistä on oppinut, että käskyt tulevat ulkopuoleltamme ja velvoittavat meitä toimimaan niiden mukaan. Pintapuolisesti tämä on aivan totta. Näin tulkittuna tässäkin Jeesus on käskyn antaja ja minä – hänen seuraajansa – toteutan käskyä.
Tosiasiassa edellinen päätelmä ei pidä paikkaansa. Rakkauden käsky on erilainen. Sen lukeminen pitää aloittaa tekstin loppuosasta: ”niin kuin minä olen teitä rakastanut.”
Olenko antanut Jumalan rakastaa minua? Entä miten on sinun kohdallasi? Älä ohita tätä kysymystä vaan pysähdy sen eteen. Oletko antanut Jumalan rakkauden tunkeutua elämäsi syvimpiin sopukkoihin? Jos vastauksesi on ”En tiedä” tai ”En usko, että Jumala rakastaa kaltaistani ihmistä”, silloin me olemme kompastuneet tämän käskyn edessä.
On turha jatkaa eteenpäin, jos Jumalan rakkaus ei ole saanut virrata sinun sydämeesi. Jos rakkauden astia on tyhjä, et voi siitä mitään jakaakaan.
Tyhjästä astiasta jakaminen on samaa kuin lasten hiekkalaatikkoleikki. Muistat varmaan niitä leikkejä, joissa valmistetaan hiekasta jäätelötötteröitä ja muita herkkuja ja niitä tarjoillaan edelleen. Sitten vastaanottaja ottaa ’herkun’ kohteliaasti vastaan ja maiskuttaa niin kuin söisi sinun hiekasta tekemääsi herkkua. Kaikki menee niin kuin ’oikeassa maailmassa’, mutta mikään ei ole totta. Tätä on myös rakastaminen ilman, että ottaa ensin vastaan Jumalan rakkauden.
Me emme rakasta ihmisiä siksi, että ihmiset olisivat rakastettavia. Ihmiset voivat olla äreitä, itsepäisiä, itsekkäitä ja julmia. Me rakastamme ihmisiä vain tästä syystä: olemme tulleet itse kokemaan sen rakkauden, jolla Jumala rakastaa meitä. Tuo rakkaus sataa sinne sydämen laariin, josta se sitten läikkyy ja valuu yli meidän toisiin ihmisiin.
Meillä on liian usein tapana ohittaa tämä vaihe. ”Minunhan pitäisi rakastaa lähimmäistäni? No niin, kissa vieköön, minäpä rakastan.” Sitten me puristamme hampaat yhteen ja kaksinkertaistamme ponnistelut ikään kuin meissä olisi jokin rakkauden tislaamo ja uusi rakkauden pullo vuotaisi esiin, kun sitä omaa likaista ja ’vähäprosenttista’ rakkauttamme oikein tislaamme.
Ei se mene näin! Lähde ei ole meissä. Vain vastaanottamalla Taivaallisen Isämme rakkauden me voimme löytää rakkauden muita kohtaan. Emme voi rakastaa, jos emme ensin ole rakastettuja.
Tässä on Taivaallisen virtauksen periaate. Sinä otat vastaan ja annat sen eteenpäin. Aivan niin kuin hengitätkin. Otat vastaan Jumalan rakkauden ja annat sen eteenpäin pitämättä mitään itselläsi. Jumalan virtauksen periaate näkyy kaikkialla. Missä patoat virran, kokoat jotain itsellesi, siellä saamisen ja antamisen täydellinen liike katoaa.
Me ihmiset olemme saaneet kaiken Taivaalliselta Isältämme, jonka ’varastot’ eivät ehdy. Me voimme huoletta antaa eteenpäin sen, mitä olemme häneltä saaneet.
Aivan kuten loukatut ihmiset loukkaavat ihmisiä, rakastetut ihmiset rakastavat ihmisiä. Anna siis Jumalan rakastaa sinua. Siinä on lähimmäisen rakkauden resepti ja ihme.
0 kommenttia