Tämän päivän evankeliumitekstiä (Luuk. 6:17-26) pidetään osittaisena rinnakkaistekstinä vuorisaarnalle. Olen nimennyt sen tässä ’saarnaksi tasangolla’, koska Luukkaan tekstin mukaan Jeesus laskeutui alas vuorelta ”tasaiselle paikalle”, jossa hän asettui opettamaan.

Anna rakkauden virrata. (Image by Alanjvm from Pixabay)

Tekstin tilanne

Teksti kertoo Jeesuksen tasangolla pitämästä saarnasta, joka on sisällöllisesti epäsuora lyhennelmä Matteuksen evankeliumin laajemmasta vuorisaarnasta (Matt. 5:1-7:27). On ehdotettu, että kyseessä olisi samasta lähteestä koostettu saarna, jonka Luukas olisi lyhentänyt ja sijoittanut hieman eri asiayhteyteen kuin Matteus.

Jotkut siis pitävät tekstiä Luukkaan rinnakkaistekstinä Matteuksen vuorisaarnalle. Vaikka se sisällöltään rinnakkaistekstiksi sopii, kyseessä on todennäköisesti eri tilanteessa pidetty saman sisältöinen puhe. Luetaan tekstin alkuosa, jossa kuvataan tilanne, missä Jeesus tämän puheen julisti.

”Jeesus laskeutui vuorelta yhdessä heidän kanssaan ja pysähtyi tasaiselle paikalle. Siellä oli suuri joukko hänen opetuslapsiaan ja paljon kansaa kaikkialta Juudeasta, Jerusalemista ja rannikolta Tyroksen ja Sidonin seudulta. Kaikki he olivat tulleet kuulemaan Jeesusta ja hakemaan parannusta tauteihinsa. Myös saastaisten henkien vaivaamat tulivat terveiksi. Jokainen yritti väentungoksessa päästä koskettamaan häntä, sillä hänestä lähti voimaa, joka paransi kaikki.” (Luuk. 6:17-19)

Jeesuksen elämä oli tekstimme aikaan edennyt Galilean toimintakauteen, jota voidaan pitää hänen suurimman suosionsa aikana. Päivästä toiseen hän kulki julistamassa Jumalan valtakunnan evankeliumia Galilean kaupungeissa ja niiden läheisyydessä.

Minne vain Jeesus menikin, häntä seurasi suuri joukko kiinnostuneita ja uteliaita kuulijoita, jotka ennen kaikkea janosivat nähdä ihmeitä ja tunnustekoja. Ja tämä tästä tekstistä varsin selvästi välittyikin. Jeesuksen seuraajat tahtoivat siis jotain itselleen.

Luukas kuvasi Jeesuksen Galilean kiertueen tapahtumia vähän ennen tekstiämme näin:

”ja ihmiset olivat hämmästyksissään hänen opetuksestaan, sillä hän puhui niin kuin puhuu se, jolla on valta.” (Luuk. 4:32)

Tämä hämmästys oli paisunut siinä määrin, että ihmiset tulivat sankoin joukoin etsimään hyvää omaan elämäänsä. Ja vaikka Jeesus toimi vain pohjoisella Galilean seudulla, niin väkeä tuli paikan päälle huomattavan kaukaa – ja eri puolilta. Osa tuli kuulemaan Jeesusta ja osa hakemaan konkreettista apua, kuten parannusta sairauksiin. Tuli hän sitten kuulemaan tai apua etsimään, ei hän joutunut lähtemään pois tyhjin käsin, koska Jeesus auliisti antoi siitä, mitä Jumalan Henki hänelle jakoi.

Muutama sana tekstistä

Jeesuksen puhe tasangolla alkoi pitkälti samoin sanoin kuin vuorisaarnakin. Kuunnellaan, mitä Jeesuksella on sanottavaa:

”Jeesus katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi:
”Autuaita olette te köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta. Autuaita te, jotka nyt olette nälissänne: teidät ravitaan. Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa. ”Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille. – Mutta te rikkaat – voi teitä! Te olette jo onnenne saaneet. Voi teitä, jotka nyt olette kylläiset! Te näette vielä nälkää. Voi teitä, jotka nyt nauratte! Te saatte surra ja itkeä. ”Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Samoinhan tekivät heidän isänsä väärille profeetoille.” (Luuk. 6:20-26)

Huomaa, että tämä Jeesuksen puhe jatkuu aina luvun loppuun asti (Luuk. 6:17-49). Sitaattimme käsittää vain puheen alkuosan, joka on hyvin samansisältöinen kuin Jeesuksen vuorisaarnan aloittava autuaaksijulistus (Matt. 5:3–12).

Mitä todennäköisemmin Jeesus puhui samoista aiheista useaan eri otteeseen eri kuulijakunnille. On täten perusteltua uskoa, että kyseessä on taltiointi vuorisaarnan kanssa samansisältöisestä saarnasta, jonka Jeesus julisti toisaalla. Tämäkin tasangolla puhuttu saarna on varmasti julistettu monessa eri yhteydessä uudelleen sen jälkeenkin.

Olisi hölmöä olettaa, että Jeesus käytti jotain tiettyä vertausta vain kerran. Uskon hänen käyttäneen samoja vertauksia useita kertoja aina, kun ne vain sopivat tilanteeseen. Ja kun saman asian toistaa monta kertaa, se on joka kerran vähän erilainen. Sisältö pysyy samana, mutta puheen rytmi, korostukset ja virta vaihtelevat kuulijakunnan mukaan.

Toisto ja kertaus

Tuohon aikaan puheen piti olla helposti mieleenpainuva, mikä ei olisi pahitteeksi nykyäänkään. Ei ollut mahdollisuutta tehdä tallenteita ja kirjoittaminenkin oli melko harvinainen taito ja lisäksi kohtuullisen hidasta, joten tuskin Jeesuksen saarnoista kukaan muistiinpanojakaan rustasi. Muistamisen kannalta toisto ja kertaus olivat täten Jeesuksen aikaan vertausten ja mieleenpainuvien kielikuvien ohella tärkeimmät keinot sanoman muistamiseksi.

Rabbit opettivat paljon käyttäen kysymyksiä ja paradokseja – järjenvastaisuuksia – ja niin teki Jeesuskin. Monet hänen vertauksistaan jäivät mieleen juuri siksi, että ne jäivät kaihertamaan järjenvastaisina. Silti ne kantoivat mukanaan aina ydinsanoman, joka sitten jäi sekin mieleen kertomuksen kautta.

Mitä todennäköisemmin opetuslapset siis kuulivat tämänkin puheen kymmeniä ja taas kymmeniä kertoja. Ehkä muoto vähän vaihteli – niin kuin Luukkaan evankeliumin teksti poikkeaa Matteuksen versiosta. Mutta ajatus säilyi ja vasta toisto, toisto ja toisto syvensivät ja toivat esiin ne ajatukset, jotka olivat kuulijoille entuudestaan vieraita tai jopa niin käsittämättömiä, etteivät edes ymmärtäneet niiden olemassaoloa ennen kuin vasta kymmenen kuulemiskerran jälkeen.

Vai luuletko, että opetuslapset sisäistivät Jeesuksen opetuksen Taivasten valtakunnasta – ihan tuosta vain. Tuskin, Jeesuksen käsitykset poikkesivat kuin yö ja päivä siitä, mitä opetuslapset olivat tottuneet kuulemaan.

Älkäämme siis mekään olko ylimielisiä, vaan annetaan sanan toistua ja toistua, että vähän kerrassaan ymmärrämme, mistä Jeesus todella puhuu. Opetuslapset tarvitsivat toistoja muistaakseen ja ymmärtääkseen – niin tarvitsemme mekin. Jos anteeksiannon oppiminen vaati 7 x 7 toistoa, ei Jumalan valtakunnan periaatteiden oppimiseen 10 x 10 olisi paljoa.

Tämä on hyvä periaate aina, kun luet Raamattua – ihan mitä vain tekstiä. Muista siis tämä. Jos sanot, että ”tuttu teksti, olen kuullut tämän jo monta kertaa”, ajattele opetuslapsia, montako kertaa he kuulivat samat tekstit tuon 3 1/2 vuoden aikana. Olkaamme siis mekin nöyrät kuulemaan ja oppimaan, sillä usein oleellisimman sisäistäminen tekstistä voi kestää todella kauan – ehkä vuosia tai vuosikymmeniä. Niin on käynyt minullekin jopa tämänkertaisen tekstimme kanssa.

Loppuviimeksi ainoa järkevä tapa oppia jotain Jumalan sanasta on märehtiminen – eli pureskella ja syödä, pureskellakseen sen kohta uudelleen. Tätäkin tekstiä olen vuodet ja vuosikymmenet märehtinyt ja edelleen olen pieni oppipoika sen edessä etenkin siinä, miten tuo teksti on saanut tilaa minun elämässäni.

Tekstin ydinajatus

Tämä riittäisi jo oppitunniksi tästä tekstistä. Niin ylpeitä me usein Jumalan sanan edessä olemme, ettemme malta edes kymmentä kertaa tekstiä lukea yhdellä istumalla. Kuulostaa ehkä tyhmältä, mutta onko se sitä, jos kerran ajattelet tekstin olevan Jumalan puhetta ihmiselle? Jos kuuntelet laulujakin kymmeniä kertoja, mikset tekisi samaa Jumalan puheelle?

Vasta kymmenien kertojen jälkeen usein avautuu tekstin varsinainen ydinajatus. Näin ainakin rabbiinien opetuksissa ja näin ollen myös Jeesuksen puheissa.

Tahdon kuin esimerkiksi tästä kaivaa vielä lukemastamme Jeesuksen saarnasta sen ydin ajatuksen, joka minun mielestäni siitä nousee varsin selkeästi. Väitän, että autuaaksijulistusten takaa löytyy yksi kantava periaate, jota voi edelleen soveltaa myös muualla.

Äkkiä kuunneltuna tekstissä Jeesus puhuu monesta eri asiasta, mutta väitän, että Jeesus toistaa siinä kolmasti yhden ja saman periaatteen, jota hän yritti opettaa meille kovapäisille ihmiselle lukemattomat kerrat pelkästään evankeliumien sivuilla usein eri sanankääntein ja vertauksin.

Tässä tekstissä hän esittää ensin kolmasti Taivasten valtakunnassa vallitsevan oikean periaatteen, jonka hän allekirjoittaa sanoilla: ”Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille”. Tässä profeetalla hän viittaa Jumalan tahtoon taipuneeseen ihmiseen.

Tämän jälkeen hän esittää taas esimerkein kolmasti nyt vääristyneen maallisen maailman periaatteen, jonka hän allekirjoittaa sanoilla: ”Samoinhan tekivät heidän isänsä väärille profeetoille”. Ja väärä profeetta edustaa tässä ihmistä, joka ajaa lähinnä omaa etuaan ja kuuntelee omaa tahtoaan.

Köyhät, nälkäiset ja itkuiset

Luetaan nyt ensimmäinen osa, jossa Jeesus esittelee Taivasten valtakunnan periaatteen:

”Jeesus katsoi opetuslapsiinsa ja sanoi:
 ”Autuaita olette te köyhät, sillä teidän on Jumalan valtakunta. Autuaita te, jotka nyt olette nälissänne: teidät ravitaan. Autuaita te, jotka nyt itkette: te saatte nauraa. Autuaita olette te, kun teitä Ihmisen Pojan tähden vihataan ja herjataan, kun ihmiset erottavat teidät keskuudestaan ja inhoavat teidän nimeännekin. Iloitkaa silloin, hyppikää riemusta, sillä palkka, jonka te taivaassa saatte, on suuri. Samoinhan tekivät heidän isänsä profeetoille.” (Luuk. 6:20-23)

Tekstissä on kolme ihmisryhmää, joita tämä maailma säälii huono-osaisina. Jeesus sen sijaan sanoo heitä autuaiksi – se on onnellisiksi. Nämä kolme ihmisryhmää ovat: köyhät, nälkäiset ja itkevät.

• Köyhä ei ole täynnä itseään. Köyhä on valmis oppimaan ja ottamaan vastaan. Köyhä ei tee itsestään numeroa, koska hän on täysi nolla, tyhjä, hänessä on tilaa. Hän on täten ”jalo astia vastaanottamaan kaiken sen, mitä siihen kaadetaan”.

• Nälkä on sekin kutsu siunauksen äärelle; tulemaan ravituksi. Hengellinen nälkä toimii samoin. Se kutsuu meidät Jumalan pöytään; tulemaan ravituiksi. Nälkä pakottaa liikkeelle, etsimään ja pyytämään ravintoa.

• Te, jotka itkette. Matteus puhuu murheellisista. Myös sana ’suru’ sopii tähän kuvaan. Suru tai itku on avoin kutsu. Se on kutsu jättää syrjään muu ja astua Jumalan Hengen lohdutettavaksi. Se tuo itkevän syvään; Jumalani lähelle pois kiireen ja oman voiman tieltä. Itkevän siunaus on siinä, että hän itkee Jumalansa sylissä.

Huomaatko mikä periaate näitä kolmea ’autuutta’ yhdistää? Nämä kaikki lähtevät liikkeelle ihmisen omasta tyhjyydestä ja tarpeesta saada jotain Jumalalta. Ja kun he saavat, he edelleen antavat siitä eteenpäin. Köyhä ei pidä itsellään, vaan antaa Jumalan runsaudesta. Nälkäinen ei syö itseään ähkyyn, vaan jakaa muille nälkäisille. Ja itkevä ei omi lohtua omaksi iloksi, vaan jakaa sen eteenpäin.

Jeesus yrittää näillä sanoa, että ihmisen oma tyhjyys: köyhyys, nälkä ja itku, ovat tie suurimpaan mahdolliseen onneen: Jumalan luo. Ne tuovat ihmisen Jumalan eteen – ja vielä oikealla asenteella. Tämä on Taivasten valtakunnan virtauksen periaatteen ensimmäinen osa.

Rikkaat, kylläiset ja nauravat

Jeesuksen opetuksen toinen puoli avautuu tekstin toisesta osasta. Siitä tuo eteenpäin virtaus avautuu sekin ehkä paremmin. Luetaanpa se samalla tavalla kuin ensimmäinen:

”– Mutta te rikkaat – voi teitä! Te olette jo onnenne saaneet. Voi teitä, jotka nyt olette kylläiset! Te näette vielä nälkää. Voi teitä, jotka nyt nauratte! Te saatte surra ja itkeä. Voi teitä, kun kaikki ihmiset puhuvat teistä hyvää! Samoinhan tekivät heidän isänsä väärille profeetoille.” (Luuk. 6:24-26)

Tässäkin tekstissä on kolme ihmisryhmää. Heitä tämä maailma sanoo onnellisiksi, mutta Jeesus säälii heitä. He ovat: rikkaat, kylläiset ja nauravat.

• Tämä maailma ylistää rikkautta ja itsenäisyyttä. Se on sitä, kun sinulla on riittävästi, etkä tarvitse enää mitään. Sinun onnesi on tällöin siinä, mitä sinulla on. Astia on niin täynnä, ettei siihen voi enää kaataa mitään. Vaikka yrittäisit ottaa hyvää vastaan, olet niin täynnä, ettet kykene enää vastaanottamaan. Tulla nyt Jumalan eteen ja huomata, ettei voikaan ottaa hänen siunaustaan vastaan, koska astia on jo täynnä.

• Toisena ovat kylläiset. He ovat ravintonsa jo saaneet eivätkä enää näe vaivaa sitä janota lisää. Kylläisyydessään he ovat koonneet vain itselleen eivätkä näe muiden tarvetta. Kylläinen ei jaa omastaan, korkeintaan antaa liiastaan.

• Kolmantena ovat nämä nauravat. Hekin ovat jo täynnä. Eivät he kaipaa mitään lisää, koska kaikki on niin hyvin, että ihan naurattaa. Eivät he mene Jumalan luota iloa tai lohtua etsimään, koska ovat löytäneet sen jo itsestään tai tästä maailmasta. Heidänkin astiansa on täynnä.

Tätä kolmikkoa (rikkaat, kylläiset ja nauravat) yhdistää muutama seikka. He ovat jo täynnä eivätkä kaipaa mitään. Ja miksikö he ovat täynnä – rikkautta, kylläisyyttä ja iloa? Siksi, että he ovat koonneet hyvän itselleen eivätkä ole antaneet siitä eteenpäin. Se siunaus, mikä heidän elämässään on ollut, on jäänyt heille. Jumalaltahan kaikki hyvä tulee; tavalla tai toisella tämäkin.

Nämä eivät ole vain ottaneet hyvää vastaan jakaakseen siitä eteenpäin. He ovat koonneet hyvän itselleen, jolloin siitä on tullut tulppa heidän ja Jumalan väliin. Jumalan hyvyys ei enää voi virrata, koska heidän astiansa on jo täynnä. Herra tahtoisi olla heidänkin Jumalansa, mutta he ovat täyttäneet astiansa ja heillä on hyvin ilman Herraakin. He ovat omia herrojaan eivätkä tarvitse Taivaallista Herraa.

Jumala ei etsi tästä maailmasta heitä, keillä on, vaan heitä keillä ei ole. Ja miksikö hän tekee niin? Ne, joilla on, eivät enää etsi, eivät ota vastaan ja ovat kylläiset itsessään. Ne, joilla ei ole, etsivät Jumalaa, juovat elävää vettä hänen virrastaan ja kantavat sen vielä eteenpäin muille nääntyneille.

Sama toisin sanoin

Jeesus ei tässä puhu rikkaita, kylläisiä tai nauravia vastaan. Hän ei ihannoi köyhyyttä, nälkää eikä itkua. Näillä sanoilla hän haluaa vain herättää meidät näkemään tarpeemme Taivasten valtakunnan näkökulmasta.

Hän yksinkertaisesti opettaa meitä lähestymään kaikessa Jumalaa, vastaanottamaan tyhjään astiaan sen, mitä Jumala antaa ja jakamaan siitä eteenpäin niin, että astiamme pysyy aina tyhjänä ja meillä on aina tarve olla yhteydessä Herraamme.

Toisaalla evankeliumissa Jeesus sanoo täsmälleen saman asian tällä tavoin:

”Rakasta Herraa, Jumalaasi, koko sydämestäsi, koko sielustasi ja mielestäsi. Tämä on käskyistä suurin ja tärkein. Toinen yhtä tärkeä on tämä: Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.” (Matt. 22:37-39)

Huomaathan. Jotta voit rakastaa ”koko” sydämestä, sielusta ja mielestä, sinun pitää olla tyhjä – siis köyhä, nälkäinen ja murheellinen. Muutoin siellä sydämen astian pohjalla on jotain eikä se enää ole aivan tyhjä, että tuo ”koko” sinne enää mahtuisi.

Ja asian toinen yhtä tärkeä puoli on: ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi”. Ja miksikö näin? Sen tähden, että rakkaus, jonka Jumalalta lahjana saat, kiertää edelleen eteenpäin, kun annat sen lähimmäisellesi. Tällöin astiassasi on aina tilaa ottaa vastaan lisää rakkautta Jumalalta.

Jos taas kokoat / patoat rakkauden itsellesi ja pidät sen mustasukkaisesti omanasi, on astiasi kohta täynnä eikä virta enää virtaa.

Tätä Jeesus meille tässä opetti. Ole nälkäinen, ota vastaan Jumalan rakkaus. Älä kokoa sitä itsellesi, vaan anna se eteenpäin tälle maailmalle, joka sitä niin kovasti tarvitsee.

Aamen.