Paastonajan ensimmäisen sunnuntain evankeliumiteksti kertoo kuinka Paholainen kiusasi Jeesusta erämaassa 40 päivää (Luuk. 4:1-13).

Tämä kiusaus riitti ihmiskunnalle. Jeesus voitti kiusaukset erämaassa. (Image by 愚木混株 Cdd20 from Pixabay)

Kirkkopyhän teema ja saarnan otsikko on ”Pelasta minut!”. Se on varsin yksiselitteinen mutta monitulkintainen. ”Pelasta minut!” on yksiselitteinen siinä merkityksessä, että pelastettava olen minä ja pelastaja on Jeesus. Mutta monitulkintaisuus alkaa siitä, kun pohditaan miltä minut pitää pelastaa? Kadotukselta, epäuskolta, itseltäni, ajatuksiltani vai olosuhteilta? Vaihtoehtoja riittää – ainakin, jos ajatellaan, mitä me tyypillisesti rukoilemme, kun lausumme sydämestämme rukouksen ”Herra, pelasta minut”.

Etsiikö Jeesus evankeliumitekstissä pelastusta paholaisen kujeilta erämaassa? Pyytäkö hän Isää antamaan ruokaa, ajamaan Paholaisen pois tai torjumaan väsyneen kehomielen värittämät houkutukset hetken helpotuksesta?

Luukkaan teksti kertoo kolmesta kiusauksesta, joilla Paholainen yritti vietellä Jeesusta lankeamaan. Ehkä kiusauksia on ollut paljon enemmän, mutta meille Jeesus näki tarpeelliseksi kertoa juuri näistä kolmesta tekstissä mainitusta kohtaamisesta sielunvihollisen kanssa. Ne näet olivat varsin merkityksellisiä ajatellen Jeesuksen tehtävää ihmiskunnan lunastajana.

Evankeliumitekstin kertomuson myös syy siihen, miksi kirkkopyhän psalmiksi on valittu juuri psalmi 91 neljännestä psalmien kirjasta. Kiusauksista ja rukouksesta puhuttaessa psalmit ovat siitä mielenkiintoisia, että usein mekin siteeraamme psalmeja paitsi kuvaamaan tuntemuksiamme myös sanoittamaan rukousta.

Väitän, että varmasti moni meistä on joskus ajatellut, että psalmin sanoin Jumalalle osoitettu rukous on ’varmemmin’ oikeamielinen ja siksi Jumalakin saattaa suhtautua niihin suopeammin. Osoitammehan psalmin sanoin rukoillessa tietynlaista hartautta, joten ehkä niihin vastataan paremmin… Tällä tavoin esitettynä tämä väite kuulostaa naurettavalta. Mutta jos nyt mietit rukouksia elämäsi varrella, niin ehkä tällaiseen maagiseen ajatteluun olet sinäkin ainakin kerran tai kaksi vain ohimennen hairahtunut… Toki nyt voimme sanoa lähes Raamattua siteeraten: ”Enhän nyt minä, Herra. Enhän?”

Mutta jatketaan eteenpäin psalmin tekstiin, koska se on tänään puheenivarsinainen teksti. Tutustumme monelle jo entuudestaan tuttuun psalmiin 91 kahden säkeistön verran(Ps. 91:9-16).

Muutama sana psalmista 91

Psalmi 91 kuluu neljänteen psalmien kirjaan. Psalmin kirjoittajaa ei mainita Raamatussa. Osa asiantuntijoista pitää kirjoittajana Moosesta, joka on kirjoittanut edellisen psalmin 90.

Targumien, Septuagintan ja joidenkin varhaisten käännösten päällekirjoitusten perusteella kirjoittaja olisi kuitenkin Daavid. No, mitäkö merkitystä kirjoittajalla nyt lopulta on? Ei mitään, koska psalmien kirjan kokoelmaan teksti on kuitenkin valittu. Siunatkaamme vain sen kirjoittajaa, kuka hän nyt lieneekään. Jumalalta hän on kuitenkin tekstinsä lahjaksi saanut.

Psalmia ei tee mielenkiintoiseksi sen kirjoittajan arvuuttelu, vaan se, kuka Uudessa testamentissa tätä psalmia siteeraa. Nimittäin mainitsemassani kertomuksessa, kun saatana ja Jeesus kohtaavat autiomaassa,saatana otti asiakseen siteerata tätä psalmia (Ps. 91:11-12), kun hän kiusasi Jeesusta.

Saatana oli siis tehnyt kotiläksynsä hyvin, lukenut kirjoitukset ja osasipa vielä hyvin soveltaa niitä omiin tarkoitukseensa, joten luetaanpa mekin tuo lyhyt saatanankin tuntema katkelma tuosta psalmista.

”Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa. Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi. Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen.” (Ps. 91:9-13)

Huomaat varmaan, että psalmi huokuu luottamusta Jumalan kaitselmukseen, eikö totta? Lukemani säkeistö on juurikin se, jota saatana siteerasi. Ja vaikka saatana tätä tekstiä siteerasi, ei se tee tästä kohdasta yhtään vähempää Jumalan sanaa kuin muutkaan psalmin säkeet.

Psalmia lukiessa kannattaa olla tarkkana, että mitä me ajattelemme lukemastamme ja miten me sovellamme sitä omaan elämään. Otammeko psalmin ’aseeksi’ Jumalaa vastaan, vetoomukseksi Herralle, että sinähän lupasit, vai jotain muuta? Luetaanpa vielä, miten saatana tätä psalmia siteerasi.

”Paholainen vei Jeesuksen Jerusalemiin, asetti hänet temppelimuurin harjalle ja sanoi: ”Jos kerran olet Jumalan Poika, niin heittäydy tästä alas. Onhan kirjoitettu: ’Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua. He kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen.’” (Luuk. 4:9-11)

Erämaassa Saatana sovelsi tekstiä varsin suoraviivaisesti omiin tarkoituksiinsa, kun käsittääkseni Jumalan sanan kuuluisi toimia juuri toisinpäin. Sanoohan jo ilmaus ”Jumalan sana”, että kyseessä on jotain, mikä tulee Jumalan suusta ja näin ollen vaikuttaa meihin, jotka sen kuulemme.

Sanan on tarkoitus on saada jotain aikaan meissä sen sijaan, että me yritämme vaikuttaa sanalla Jumalaan. Saatana teki tätä jälkimmäistä, kun hän yritti vedota Jeesukseen tavalla, että Jeesus olisi asettanut Jumalan tilille sanoistaan. Katsotaan tarkemmin.

Suojaloitsu?

Luetaan uudelleen tuo tekstin alkuosa. Kuuntele sitä, että kuulostaako se sinusta siltä, että siinä luvattaisiin täydellinen suoja kaikkea ihmistä uhkaavaa pahaa vastaan?

”Sinun turvanasi on Herra, sinun kotisi on Korkeimman suojassa. Onnettomuus ei sinuun iske, mikään vitsaus ei uhkaa sinun majaasi. Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet, ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen. Sinä poljet jalkoihisi leijonan ja kyyn, tallaat maahan jalopeuran ja lohikäärmeen.” (Ps. 91:9-13)

Onko tämä jonkinlainen ’suojaloitsu’ niin kuin roolipeleissä tavataan tehdä. Luetaan suojaloitsu ylle ennen taistelua, niin vihollinen ei kykene vahingoittamaan. Ei onnettomuuksia, ei sairautta… edes pedot eivät kykene vahingoittamaan uskovaa, joka luottaa Herraan. Eikö olekin vahvoja lupauksia!

Siitä vain eteenpäin, mikään ei pysäytä Herran omaa, joka luottaa Jumalan apuun! Onko siis tämä säkeistö eräänlainen loitsu, joka tekee jakeet itselleen omistaneesta voittamattoman uskon kautta? Kun vain luotan ja uskon näihin Herran sanoihin, niin minua ei pysäytä mikään, niinkö? Superuskovalle kuuluu superelämä…

Jos päädyit tähän tulkintaan, olet yhtä mieltä tulkinnasta saatanan kanssa, kun hän koetteli Jeesusta erämaassa. Hän nimittäin koetteli Jeesusta juurikin kyseisellä ’loitsulla’ temppelin harjalla (Matt. 4:6). Mitä Jeesus vastasi Saatanalle?

”Älä kiusaa Herraa, sinun Jumalaasi” (5. Moos. 6:16)

Jeesus tulkitsi psalmin kokonaisuutena, eikä ottanut siitä vain itselleen sopivaa osaa erilleen palvelemaan itsekästä tarkoitusta. Jeesus ei asettanut Jumalaa koetukselle. Jos Jeesus olisi hypännyt temppelin harjalta ja todentanut ’loitsun’ toimivaksi, eikö juuri se olisi ollut epäuskoa? Usko ei tarvitse näkyvää ollakseen olemassa. Epäusko puolestaan kyseenalaistaa jopa näkyvän.

Suuri lohduttaja

Psalmin kirjoittaja ei lupaa supermukavaa elämää superuskovalle, vaan hän näkee Jumalan suuruuden pikemmin rinnalla kulkemisena ja lohtuna kärsivälle. Jumalan suuruus on siinä, että hän kulkee matkassa – satoi tai paistoi.

Jumala ei käännä sinulle selkääsi vaikeuksien keskellä ja sano: ”Kyllä nämä vaikeudet ovat sinun omaa syytäsi. Pärjäile. Minä odotan tuolla mäenpäällä.” Hän ei myöskään totea sinun riutuneen olemuksesi edessä mitään tällaista: ”En nyt tohdi katsella sinun elämääsi enempää, joten poistetaan kaikki nämä vaikeudet ja aloitetaan tuosta kohtaan uudestaan, missä homma lähti menemään pieleen.”

Jumala ei siis ole huono ystävä, joka jättää sinut sadepäivänä ja palaa taas poudan aikaan. Hän ei myöskään ole videopelin tallennettu pelitilanne, joka palauttaa takaisin viimeiseen hyvään tilanteeseen elämään matkaa uudestaan. Jumalan suuruus on siinä, että hän kulkee matkassa – satoi tai paistoi. Kuuntele, mitä hän sanoo psalmissa seuraavaksi:

”Herra sanoo: ”Minä pelastan hänet, koska hän turvaa minuun. Hän tunnustaa minun nimeäni, siksi suojelen häntä. Kun hän huutaa minua, minä vastaan. Minä olen hänen tukenaan ahdingossa, pelastan hänet ja nostan taas kunniaan. Minä annan hänelle kyllälti elinpäiviä, hän saa nähdä, että minä autan häntä.” (Ps. 91:14-16)

Tämä jälkimmäinen säkeistö tiivistää psalmin sanoman. Siinä kirjoittaja rohkaisee meitä lepäämään, ja luottamaan Jumalan lupauksiin sen sijaan, että pelkäisimme tulevaa.

Elämä lyö korville, mutta sinun ei tarvitse vastaanottaa kärsimystä yksin. Tulevaisuuden loitsut kuuluvat satumaailmaan ja mielikuvitukseen. Jumala on koko elämän kokoinen reaalipreesens. Hän on läsnä juuri tämän hetken kanssasi, miksi siis kurkottaisit yhtään kauemmas. Huominen murheineen tulee kyllä, mutta jos tänään on pouta nauttikaamme siitä. Ja jos sataa, ottakaamme sekin vastaan.

Herra kulkee rinnallasi vaikka tuhoon asti tai suojelee omansahävityksen keskellä. On odotettavissa mitä tahansa, niin hän pysyy meidän rinnallamme. Hän on kanssamme ahdingossa, ja auttaa meitä selviämään vaikeiden aikojen yli. Hän on kanssamme silloinkin, kun elämä tuntuu muuttuneen ennenaikaiseksi helvetiksi.

Ja tiedä, että helvetiksi elämä ei muutu ikinä, ellet päätä sulkea silmiäsi, korviasi ja ajatuksiasi Jumalalta. Helvetti on elämä ilman Jumalaa, Joku kuvaa sitä paikaksi, jolle Jumala on kääntänyt selkänsä. Tässä ajassa vain ihminen sulkemalla Jumalan elämänsä ulkopuolelle voi tuntea helvetin lähellään – ei muuten, koska Jumala rakastaa jokaista ihmistä.

Herra osoittaa sille, joka luottaa Häneen, että Hän on luottamuksen arvoinen. Meidän Herramme Jeesus Kristus on ainoa ihmistä rakastava. Hänen apunsa ei tarvitse tueksi meidän ’vahvaa’ uskoamme, vaan voimme tunnustaa uskomme pienuuden evankeliumikertomuksista tutun riivatun pojan isän sanoin: ”Minä uskon! Auta minua epäuskossani”.

Tämä on se psalmin henki, jonka mukaan Jeesus sitä tulkitsi. Psalmi ei ollut loitsu, jolla Jumala pakotetaan tekemään jotain, vaan muistutus meille ihmisille siitä, että meidän Jumalan on voimallinen auttamaan meitä, mutta myös istumaan kanssamme kärsimyksen pöytään – hylkäämättä meitä.

Miten minä luen psalmini?

Erämaassa Saatana sovelsi psalmin tekstiä suoraviivaisesti omiin tarkoituksiinsa, vaikkaJumalan sanan kuuluu toimia juuri toisinpäin. Onhan se ”Jumalan sana”, joka tulee Jumalan suusta ja näin ollen vaikuttaa meihin, jotka sen kuulemme.

Puhujan tarkoitus on tulla kuulluksi – ja tämä pätee myös Jumalan sanoihin. Kun Jumala puhuu, hän tahtoo, että me kuuntelemme häntä. Sama vastavuoroisuus on niin psalmeissa kuin rukouksessa. Se on keskustelua. Me puhumme Jumalalle ja hän vastaa. Välillä myös toisinpäin; hän ryhtyy puhumaan ja me toivottavasti kuulemme ja vastaamme. Tässäkin päästään taas tähän ikuisuusteemaan rakkauden virtaamisesta – nyt vuoropuhelussa.

Ajattele kahta rakastavaista. Kumpikin puhuu toiselle rakkauden sanoja. Rakkauden sanat eivät ole täynnä vaatimusta, vaan pikemminkin sanat pakahtuvat rakkaudesta ja siitä, miten ne tahtovat välittää sen sydämen tilan, jonka rakkaus on luonut puhujassa. Ja kun tuo sana virtaa perille kuultavaksi, kuinka se synnyttääkään taas lisää rakkautta, joka kohta virtaa sanoina takaisin päin.

Ja kun rakastavaiset vuosikymmenten aikana oppivat vähän tuntemaan toisiaan, niin kohta riittää jo pelkkä katse. Rakkaus virtaa. Tätä on se, kun sinä rukoilet tai luet psalmia. Sinä puhut, Jumala puhuu – te rakastatte ja Jumalan rakkaus täyttää tilan.

Ja jos vähän romantisoidaan tätä kuvaa, niin onhan se myös niin, että rakkauden löytänyt ei löydä tyydytystä enää mistään muualta. On vain niin, että rakkaus jää. Jeesus eli tästä rakkaudesta myös erämaan hiljaisuudessa ja puutteessa. Häneltä ei puuttunut mitään, vaikka inhimillisesti häneltä puuttui kaikki.

Jos nyt ajattelet tätä kuvaa rakkaudesta lähtökohdaksi rukoukselle ja näille psalmien teksteille, huomaat miten vääristynyt on se tapa, jolla sielunvihollinen käytti näitä raamatuntekstejä. Hän otti asian, jota hän tahtoi, valitsi tekstin ja väänsi sen tarkoittamaan hänen tahtomaansa. Hän sai jopa Jumalan rakkauden sanat kuulostamaan vaatimukselta. On se taito sekin.

Samalla, kun kauhistelemme sielunvihollisen sanan väännöksiä, voimme pohtia myös sitä, kuinka usein mekin väännämme Jumalan sanat palvelemaan omaa itsekästä tarkoitustamme.

Jos nyt lopuksi palaamme otsikkoon: ”Pelasta minut”, niin mikä se on, miltä minut tulee pelastaa? Onko se edelleen tämä kauhistuttava maailma, sen houkutukset tai elämän karu kärsimys? Vai olisiko se sittenkin minun sydämeni asenne, jolta meidät itse kunkin Jumala aina aika ajoin saa pelastaa? Se asenne, kun ”rakkaus sinuun” muuttuu ”minun halukseni”.

Se on hienon hieno ero, mikä tekee ”rakkauden kerjäläisestä” ”itseriittoisen pikkujumalan”. Luenko psalmin antaen sen muokata minua ja sydämeni maaperää? Vai luenko sen vedoten Jumalaan ja omiin tarpeisiin? Tämän valinnan teen myös rukouksissani ja joka päiväisen elämän valinnoissa. Teen sen kymmeniä ellei satoja kertoja päivässä, mutta onneksi Jumala on armollinen ja rakastaa kaikissa olosuhteissa.