Kun pääsiäispäivän aamun jälkeen sanon sinulle ”Kristus nousi kuolleista” ja sinä vastaat ”Totisesti nousi”, siitä syntyy nk. pääsiäistervehdys. Sitä käytetään kirkollisessa perinteessä arkisten tervehdysten sijaan pääsiäissunnuntain aamusta helatorstaihin saakka.

Ylösnousemuksen jälkeen kaikki oli toisin. Ja niin on edelleen – uskonko sen? (Image by congerdesign from Pixabay)

Tämän tervehdyksen juuret ovat vuosituhantisessa pääsiäisyön messun liturgiassa. Tervehdys viittaa Luukkaan evankeliumin sanoihin, joilla opetuslapset ylösnousemuksen päivän iltana ’tervehtivät’ Emmauksen tieltä saapuneita:

”Herra on todella noussut kuolleista! Hän on ilmestynyt Simonille.” (Luuk. 24:34)

Ylösnousemus on elämän ja sydämen asia ylösnousemuksen aamun lapsille, koska me perustamme elämän Taivasten valtakuntaan. Sen Kristus rakensi ylösnousemuksen lujalle kalliolle. Se on kallio, joka on eikä se siksi voi horjua. Siinä ei ole epävarmuutta, joten pääsiäistervehdyksen voisi mielestäni sanoittaa myös sanoin, joita käytimme pääsiäislauantaina retriitin öljyllä voitelun päätössanoina:

”Ja kaikki on hyvin.
Ja kaikenlaiset asiat ovat hyvin, hyvin.”

Lausumme nämä sanat tänään samalla sydämen palolla kuin opetuslapset lausuivat ylösnousemuksen päivän illassa: ”Herra on todella noussut kuolleista!” Kaikki on hyvin, kaikki on toisin.

Jos ylösnousemuksen päivän mittaan Jeesuksen seuraajien keskuudessa oli ollut epäselvyyttä siitä, mitä Jeesuksen haudalla oli tapahtunut, niin ylösnousemuspäivän iltaan tullessa aamun tuntien varovainen toiveikkuus oli vaihtunut näkemiseksi ja uskoksi. Sanon ”näkemiseksi ja uskoksi”, vaikka tiedän heprealaiskirjeessä uskon olevan

”luja luottamus siihen, mitä toivotaan, varmuus siitä, mikä ei näy.” (Hepr. 11:1)

Yleisesti kuulee sanottavan, ettei näkyvää tarvitse enää uskoa, mutta ylösnousemuksen kohdalla puhuttiin kuitenkin sen kokoluokan ihmeestä, että vaati melkoisesti uskoa, että uskoi edes näkevänsä oikein. Tiedäthän sanonnan ”En ollut uskoa silmiäni”.

Ja mitä tarkoitan ”näkemisellä ja uskolla” yhdessä? Tarkoitan sitä, että me elämme uskon varassa niin kuin me näkisimme. Tai vielä radikaalimmin, koska uskon, siksi näen ja koska näen, en voi kuin uskoa. Tätä kuvaavat sanat ”Herra on todella noussut kuolleista!” . Mutta mikä meiltä monesti unohtuu, on se, että me elämme tänään tässä samassa uskon ja näkemisen maailmassa. Ylösnousemuspäivästä alkaen kaikki on ollut toisin.

”Ja kaikki on hyvin.
Ja kaikenlaiset asiat ovat hyvin, hyvin.”

Onko ylösnousemus tapahtunut?

Tänään tapailen ylösnousemuksen ihmettä Paavalin kirjeen tekstin pohjalta. Se on meille tarpeen, koska yhä moni epäilee Kristuksen ylösnousemusta. Eikä se ole ihme – on kulunut yli kaksi vuosituhatta, eikä itseään viisaana pitävä ihminen ole kyennyt tuona aikana kuolemaa voittamaan. Yritetty on – tavalla ja toisella – mutta aina yhtä huonolla menestyksellä.

Näin ihminen kompastuu omaan nokkeluutensa, kun hän kuvittelee olevansa niin viisas, että koska hän ei kykene ylösnousemusta toistamaan, ei sitä ole voinut koskaan tapahtuakaan. Eipä tarvitse mennä ajassa paljoa taaksepäin, kuin olisi voinut sanoa, ettei ihminen lennä – hevosista puhumattakaan – vaan tänä päivänä lentävät kumpaisetkin jopa mantereelta toiselle.

Ja me tiedämme, että tulee päivä, kun Jumala näyttää meille, miten ylösnousemuksesta tulee arkipäivää meille jokaiselle. Tosin on niin, että meille ylösnousemusaamun lapsille sen pitäisi olla arkipäivää jo tänään. Jos en ole väärin ymmärtänyt, niin Jumalan lapset elävät ylösnousemuksesta tämänkin päivän.

Mutta jos joku ei satu huomaamaan, että kaikki on ollut toisin ylösnousemuksen päivästä alkaen, niin voimme uskoa myös siksi, että Kristuksen ylösnousemuksen todistajia oli enemmän kuin tarpeeksi. Paavali kirjoittaa:

”Hän ilmestyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän ilmestyi yhdellä kertaa yli viidellesadalle veljelle, joista useimmat ovat vieläkin elossa, mutta jotkut ovat kuolleet pois. Sitten hän ilmestyi Jaakobille, sitten kaikille apostoleille. Viimeiseksi hän ilmestyi minullekin.” (1. Kor. 15:5–8)

Ja olkaamme rehelliset: jos opetuslapset olisivat varastaneet Jeesuksen ruumiin, kuten roomalaisia sotilaita lahjottiin sanomaan (Matt. 28:13), ja ylösnousemus olisi tarua, olisivatko hänen seuraajansa saarnanneet niin rohkeasti? Olisivatko Jeesuksen seuraajat vaarantaneet henkensä ja kulkeneet kuolleet ilolla valheen tähden? Tuskin – eivätkä he kuolemaan astuneet – he tiesivät, että kaikki on toisin. He eivät kohtaa kuolemaa, vaan kulkevat kohti auringon nousua – ikuista elämää.

”Herra on todella noussut kuolleista!”

Paavalin ylösnousemuskertomus

Tämän sunnuntain epistolateksti puhuu ylösnousemuksesta. Se on Paavalin ensimmäisestä kirjeestä korinttilaisille ja sen 15. luvusta, jossa hän perustelee lukijoilleen, että ruumiin ylösnousemus on totta.

Teksti on pitkä, joten luen sen vain, mutta käsittelen nostan sen jälkeen esiin mieltäni vaivanneen totuuden. Ja jos sen osaan sinulle välittää, voit lukea tekstin uudestaan ja nähdä sen aivan uudessa valossa.

Mielestäni Paavalin teksti on jo sellaisenaan täysin ymmärrettävä eikä minun tarvitse sitä enää uudelleen selittää. Nostan siitä vain yhden näkökulman, joka varsin usein meiltä ylösnousemuksen aamun uskoviltakin unohtuu.

Luetaan teksti. Huomaa kuunnellessasi, että Paavali kirjoittaa nämä sanat Kristuksen seuraajille – ei kieltäjille. Jo tämä laittaa meidät miettimään…

”Jos kerran julistetaan, että Kristus on herätetty kuolleista, kuinka jotkut teistä voivat sanoa, ettei kuolleiden ylösnousemusta ole? Jos ei ole kuolleiden ylösnousemusta, ei Kristustakaan ole herätetty kuolleista. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, silloin meidän julistuksemme on turhaa puhetta, turhaa myös teidän uskonne. Silloin nähdään, että olemme antaneet Jumalasta väärän todistuksen, kun olemme väittäneet hänen herättäneen Kristuksen – mitä hän siis ei ole tehnyt, jos kerran kuolleita ei herätetä. Ellei kuolleita herätetä, ei Kristustakaan ole herätetty. Mutta ellei Kristusta ole herätetty, teidän uskonne on pohjaa vailla ja te olette yhä syntienne vallassa. Ja silloin nekin, jotka ovat nukkuneet pois Kristukseen uskoen, ovat joutuneet perikatoon. Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä. Mutta nyt Kristus on herätetty kuolleista, esikoisena niiden joukosta jotka ovat kuolleet. Kun kerran kuolema sai alkunsa ihmisestä, samoin kuolleiden ylösnousemus on alkanut ihmisestä. Sillä niin kuin kaikki ihmiset Aadamista osallisina kuolevat, niin myös kaikki Kristuksesta osallisina tehdään eläviksi, jokainen vuorollaan: esikoisena Kristus ja sen jälkeen Kristuksen omat, kun hän tulee. Sitten seuraa kaiken päätös, kun hän luovuttaa kuninkuuden Jumalalle, Isälle, kukistettuaan kaiken vallan, mahdin ja voiman. Kristuksen on näet määrä hallita, kunnes hän on saattanut kaikki vihollisensa jalkojensa alle. Vihollisista viimeisenä kukistetaan kuolema. Sillä ”Jumala on alistanut hänen jalkojensa alle kaiken”. Kun sanotaan, että kaikki on alistettu hänelle, tämän ulkopuolelle jää tietysti Jumala, joka itse on kaiken alistanut Kristuksen valtaan. Sitten kun kaikki on saatettu hänen valtaansa, silloin hän itse, Poika, alistuu sen valtaan, joka on saattanut kaiken hänen valtaansa, ja niin Jumala hallitsee täydellisesti kaikkea.” (1. Kor. 15:12-28)

Paavali sanoi tässä tekstissä käytännössä saman, mitä sanoin edellä, kun puhuin ihmisen kyvyttömyydestä uskoa asioita, joita hän ei ymmärrä tai pysty tekemään. Korinttilaiset uskoivat kyllä Kristuksen ylösnousemukseen kerran tapahtuneena Jumalan voiman manifestaationa – olivathan he hänen seuraajikseen lähteneet.

Heidän oli vaikea uskoa se, että Kristuksen ylösnousemus tarkoittaa sitä, että kaikki sen jälkeen oli toisin. Heidän oli vaikea uskoa sitä, että hekin Kristuksen tavoin nousevat kuolleista ja kulkevat pimeyden sijaan nyt valoa kohti. Pintapuolisesti ajatellen meitä voi ihmetyttää, että miten Kristuksen nimeä tunnustaneet seuraajat saattoivat epäillä jotain tällaista. Silti uskallan väittää, ettei meidänkään uskomme monesti yllä juuri tätä ylemmäs. Uskomme asioita, mutta uskomme me elämämme niiden asioiden varaan?

Tähän vastauksena Paavali kirjoitti koko pitkän luvun kirjeeseensä. Lyhyesti hänen argumenttinsa oli, että koska Jeesus on todistettavasti noussut kuolleista ruumiillisesti, niin samalla tavalla me, jotka olemme hänen seuraajiaan tulemme nousemaan kuolleista ruumiillisesti. Ei Jeesus kuollut itseään varten, vaan meidän tähtemme. Myös ylösnousemus tapahtui, että meillä on osallisuus siihen. Tämä totuus on helppo ottaa vastaan, jos vain annamme Jumalan olla Jumala – ja me ihmiset tyydymme olemaan ihmisiä.

Minun kysymykseni tähän Paavalin tekstiin liittyen pureutuu juuri tähän ongelmaan – osallisuuteen ylösnousemusaamun ihmettä.

Kysyn, että elämmekö tänään elämäämme todeksi siinä maailmassa, jossa Kristuksen ylösnousemus on totista totta? Vai elämmekö kuin maailmassa, jossa ylösnousemus ei ole mahdollista? Ehkä elämme maailmassa, jossa joskus historian lehdillä on ylösnousemus tapahtunut, mutta se oli silloin ja nyt on nyt. Tämäkö on minun ylösnousemustodellisuutta?

Elämmekö todeksi Kristuksen ylösnousemusta ja jaammeko hänen ylösnousemuselämänsä? Vai uskommeko vain, että Kristus on ylösnoussut, mutta elämme niin kuin sillä ei olisi mitään vaikutusta meidän arkeemme täällä maanpäällä? Jos näin, olemme samassa asemassa korinttilaisten kanssa, jotka puolestaan luottivat vain arkensa Kristuksen käsiin. Paavali kuvasi heitä näin:

”Jos olemme panneet toivomme Kristukseen vain tämän elämän ajaksi, olemme säälittävimpiä kaikista ihmisistä.”

Jos Kristus on meille vain ajallisen elämän toivo, emme ole ymmärtäneet vielä mitään siitä lahjasta, jonka hän ylösnousemuksessa meille hankki. Ymmärrämmekö me, että Kristuksen ylösnousemuksen jälkeen kaikki on ollut ja on toisin? Ylösnousemuselämä on totta jo tänään – on ollut totta jo hyvän aikaa. Ja tämä on totuus, mikä meiltä monesti unohtuu.

Kun sanotaan, että meidän tulee saarnata ”ylösnoussutta Kristusta” – se ei todellakaan tarkoita sitä, että me puhumme menneestä – tai sen enempää tulevasta. Me puhumme tämän päivän evankeliumia – se on ikuisen ylösnousemusaamun evankeliumi.

Kaikki on toisin

Mennään ajassa taaksepäin. Ajatellaan paratiisia, eli syntiinlankeemusta edeltävää aikaa. Me puhumme siitä kuin toisesta todellisuudesta. Ihmettelemme, miten siellä oli moni asia toisin. Eikö niin?

Tuli syntiinlankeemuksen aika. Jatkuiko elämä sen jälkeen samalla tavalla kuin paratiisissa? Ei. Toki moni asia oli yhä samalla tavalla kuin paratiisissa, mutta ei tarvitse kovin pitkään maailman menoa katsoa, että huomaa kuin syntiinlankeemuksen jälkeen kaikki oli toisin.

Mietitään vielä vedenpaisumusta. Mietitään sitä edeltävää aikaa ja kohta sen jälkeen tapahtunutta. Jälleen kerran moni lainalaisuus oli toisin. Ei tosin ihmisen langenneen luonnon osalta, mutta muuten. Vedenpaisumasta edeltävä aika näyttää Raamatun perusteella olleen monin tavoin erilainen kuin aika sen jälkeinen – jopa luonnonlait järkkyivät. Ja eipä vedenpaisumukseenkaan kukaan uskonut, koska sellaista ei koskaan aiemmin ollut.

Voisi sanoa, että niin syntiinlankeemus kuin vedenpaisumus olivat sellaisia isoja etappeja historiassa, jonka jälkeen on helppo nähdä, että kaikki oli toisin.

Mutta on totta sekin, ettei Adam paratiisissa ymmärtänyt, että jokin oli toisin. Hänelle se oli normaalia. Syntiinlankeemuksen jälkeen hän huomasi, että asiat olivat toisin. Vaan ymmärsivätkö sitä enää Adamin jälkeläiset? Tuskin, se oli heidän maailmansa eivätkä he olleet nähneet, että asiat voisivat olla toisin.

Ja saman koski Nooaa ennen vedenpaisumusta; pahuus yltyi maan päällä niin kuin Raamattu sanoo, mutta Nooan näkökulmasta se oli ihan normaalia. Niinhän elämä oli Nooan näkökulmasta aina tehnyt. Mutta tuli vedenpaisumus ja Nooa heräsi näkemään, että kaikki on toisin.

Sama kaava toteutuu pienessä mittakaavassa Abrahamin kohdalla, kun hän eli omaa aikaansa näkemättä sitä, että jokin oli perusteellisesti toisin kuin aiemmin. Sama ongelma on meilläkin. Meidänkin on vaikea ymmärtää sitä, että mekin elämme aikaa, jossa moni asia on toisin.

Ylösnousemuksessa kaikki on toisin

Jos ajatellaan, että syntiinlankeemus oli ihmiskunnan näkökulmasta suuri vedenjakaja, lankeemuksen jälkeen kaikki oli perusteellisesti toisin. Mikä sitten on maailmanhistoriassa se seuraava suuri merkkipaalu ja vedenjakaja?

Se on tietenkin Kristuksen ylösnousemus. Se, mitä Kristus teki, käänsi suunnan käänteiseksi. Hänen ylösnousemukseensa asti ihmiskunta oli kulkenut syntiinlankeemuksesta alkaen kohti lisääntyvää pimeyttä ja kuolemaa.

Vaan Kristus voitti kuoleman. Mitä siinä hetkessä tapahtui? Suunta kääntyi. Kristus avasi meille tien kulkea käänteiseen suuntaan, mitä olemme kulkeneet aina syntiinlankeemuksesta alkaen. Kristuksessa me emme enää kulje kohti lisääntyvää pimeyttä ja kuolemaa, vaan kuljemme kohti valoa ja elämää.

Ei ole pelkoa kuolemasta, koska se on voitettu. Me kuljemme elämään ja valoon, rakkaat ystävät. Mutta ymmärrämmekö me sen? Ymmärrämmekö, että ylösnousemuksessa kaikki on toisin?

Me teemme nyt matkaa takaisin sinne, mistä olemme aikanaan lähteneet, kun hylkäsimme paratiisin kirkkauden. Me kuljemme kohti elämää ja lisääntyvää valoa. Kaikki on toisin.

Kristuksen kuolema ja ylösnousemus ovat enemmän kuin pelkkä kuva tästä suunnan muutoksesta. Ristinkuolemassa Kristus kulki tien kohti lisääntyvää pimeyttä ja kuolemaa, mutta ylösnousemuksessa tuo ikuisen auringonlaskun tie kääntyi auringonnousun tieksi.

Meidän Herramme Jeesus Kristus käänsi maailmankaikkeuden suunnan siten, että tänäänkin me saamme kulkea ikuisen auringonlaskun sijaan kohti auringonnousua. Voi toki olla, että keskipäivä – eli tuo paratiisi – odottaa meitä jonkin matkan päässä, mutta me kuljemme sitä kohti jo tässä uudessa ajassa. Emme kulje enää selkä valolle käännettynä, vaan kuljemme kasvot kohti kirkkautta kohti ylösnousemuksen ihmettä.

Kristuksen ylösnousemus oli käänteentekevä hetki ja siitä alkaen me Taivasten valtakunnan ihmiset olemme saaneet kulkea kohti aina lisääntyvää valoa ja kirkkautta. Kaikki on toisin – käänteentekevästi toisin. Ongelma on monesti vain siinä, että me olemme niin tottuneet jo tähän uuteen aikaan, että emme ymmärrä, että kaikki on toisin.

Havahduin tai heräsin siihen, että miksi me emme puhu Kristuksen ylösnousemuksen jälkeisestä ajasta samalla tavoin erillisenä aikakautena kuin puhumme paratiisista ja syntiinlankeemuksen jälkeisestä maailmasta. Emmekö me tunne Jumalan ylösnousemusvoimaa? Sen varassa me tänään elämme.

On tapahtunut täyskäännös syntiinlankeemuksen nähden, mutta silti me puhumme kuin elämä olisi jatkunut samanlaisena aina syntiinlankeemuksesta alkaen. Emmekö todella näe sitä tosiasiaa, että tänään kaikki on toisin siihen nähden, mitä oli ennen ylösnousemusta?

Kohti kirkkautta

Ymmärrämmekö, miten käänteentekevä tapahtuma ihmissuvun historiassa ylösnousemus oli? Ei se ollut pelkkää retoriikkaa, kun Raamattu puhuu Kristuksesta toisena Adamina ja Jumalan valtakunnasta vastakohtana ajalliselle valtakunnalle. Ne ovat kuin yö ja päivä. Me emme kulje enää kohti pimeyttä ja kuolemaa vaan me kuljemme kohti valoa ja elämää. Se on suuri muutos se.

Paavalin aikalaiset ymmärsivät tämän eron, siksi he eivät pelänneet kohdata kuolemaa. He olivat nähneet, että Kristus voitti kuoleman. He olivat nähneet, että Kristus käänsi elämän suunnan. He olivat nähneet sen, mitä oli ennen ja mitä oli sen jälkeen. He ymmärsivät, että kaikki on toisin. Ja kun he tämän ymmärsivät, he luonnollisesti elivät sen mukaan.

Jos kerran kaikki on toisin, elämmekö me tänään elämää todeksi maailmassa, jossa Kristuksen ylösnousemus on totista totta? Vai elämmekö yhä niin kuin ylösnousemusta ei olisi tapahtunut?

Elämmekö todeksi Kristuksen ylösnousemusta ja jaammeko hänen ylösnousemuselämänsä? Vai uskommeko vain, että Kristus on ylösnoussut, mutta sillä ei olisi vaikutusta elämäämme täällä maanpäällä?

Kaikki on toisin. Emme kulje kohti pimeyttä ja kuolemaa. Me kuljemme kohti valoa ja elämää. Maailmankaikkeuden suunta on kääntynyt – elänkö sen mukaan? Laahustanko ajallisella matkalla niin kuin jokainen askel olisi pois päin Jumalasta ja hänen valtakunnastaan? Vai kuljenko ilolla kohti Jumalan kirkkautta, auringonnousua?

Tulkoon valkeus

Luomiskertomus alkaa sanalla ”alussa”. Ja kohta Jumala ajan alussa sanoi universumille: ”Tulkoon valkeus – ja valkeus tuli.” (1. Moos. 1:3).

Kohtaamme tämän saman ihmeet uudelleen, kun seuraavan kerran tulemme pelastushistoriassa ylösnousemuksen aamuun. Me jälleen kerran löydämme nuo sanat, jotka julistavat uutta alkua.

”Ensimmäisenä päivänä sapatin jälkeen naiset jo aamuvarhaisella menivät haudalle…” (Luuk. 24:1)

Toisin sanoen ”alussa”. Oli uuden viikon ensimmäisen päivän aamu – siis alussa. Tässä meillä on uusi alku, toinen luominen, mistä Johannes kirjoittaa:

”Hänessä oli elämä, ja elämä oli ihmisten valo. Valo loistaa pimeydessä, pimeys ei ole saanut sitä valtaansa. ” (Joh. 1:4-5)

Näin se ystävät on. Kaikki on toisin, joten

”Ja kaikki on hyvin.
Ja kaikenlaiset asiat ovat hyvin, hyvin.
Ja kaikki on hyvin.
Ja kaikenlaiset asiat ovat hyvin, hyvin.”