Aloitetaan tämä teksti pienellä ajatusleikillä. Jos sinulla on paljon annettavaa, kaipaatko tällöin tyhjää vai täyttä? Jos syli on täynnä puita, kaipaatko tyhjää vai täpösen täyttä puuliiteriä? Jos ämpäri on täynnä valmista simaa, etsitkö tyhjiä vai jo valmiiksi täysiä pulloja? Tämä on Jumalan dilemma. Hän elää aina runsaudesta käsin.

Tyhjän astian arvo on siinä, että se kykenee ottamaan vastaan. (Image by Claudio Henrique Claudio from Pixabay)

Ajatus runsaudesta on ehkä vieras meille niukkuuden lapsille. On meillä paljon tai vähän, elämme tyypillisesti niukkuudesta käsin. Se, mitä on, on joko katoavaa tai vähenevää. Näin olemme tottuneet ajattelemaan. Tämä ajattelu on tarttunut meihin jopa niin pahasti, että yleensä jopa Jeesuksen seuraajien kuulee puhuvan puutteesta ja niukkuudesta.

Käänteisenä sama niukkuuden ihannointi näkyy siinä, että kukaan ei puhu Taivasten valtakunnan lähentymisestä vaan pahuuden lisääntymisestä ja yltymisestä. Kuitenkin tosiasia on siinä, että Jeesuksen ylösnousemuksesta alkaen tämä maailmankaikkeus on kulkenut koko ajan kohti pelastusta ja lisääntyvää valoa. Tämä on vääjäämätön tosiasia, vaikka kulkisimme edelleen yössä. Aamu on joka hetki lähempänä.

Tämä niukkuuden ihannointi johtaa myös siihen, ettemme ymmärrä sitäkään, että yleensä Jumala etsii tyhjää täyttääkseen sen eikä jo valmiiksi täyttä. Mihin runsauden Herra tarvitsee täyttä astiaa? Ei. Hänellä on aina parempaa annettavaa, mitä meillä on täysissä astioissamme. Meidän Luojamme ja Pelastajamme elää runsaudesta käsin, joten mitä hän etsii? Hän etsii tyhjää antaakseen hyvää eteenpäin.

Jumalan synnyttäjän esimerkki

Jos ajattelet äiti Mariaa, niin siinäpä on riemullinen kuva tyhjästä, jota Jumala etsi. Hän ei etsinyt ’täyttä’ kohtua, vaan tyhjän kohdun, jonne hän itse Jumalan Pojan hahmossa astui kasvamaan ihmiseksi.

Mutta äiti Maria on mitä hienoin kuva Jumalan etsimästä tyhjästä asiasta myös olosuhteiden ja luontonsa puolesta. Hänen sopivuutensa tehtävään ei ollut vain tyhjän kohdun ansiota, vaan persoonan, joka oli valmistettu ottamaan vastaan suurempaa kuin suuremman. Kuuntele tämän valitun tyhjän astian sanoja:

”minun henkeni riemuitsee Jumalasta, Vapahtajastani, sillä hän on luonut katseensa vähäiseen palvelijaansa. Tästedes kaikki sukupolvet ylistävät minua autuaaksi, sillä Voimallinen on tehnyt minulle suuria tekoja. ” (Luuk. 1:47–49a)

Kun luemme Marian sanat Luukkaan evankeliumista, meitä kohtaa syvä hiljaisuus. Hänen kiitoksensa ei kumpua saavutuksista, asemasta tai ansioista. Hänen sielunsa riemuitsee Jumalasta – ei omasta itsestään. Astia ei katso koristuksiinsa, vaan iloitsee siitä, mitä sen sisään kaadetaan. Samoin Maria iloitsee siitä, että Jumala on katsonut hänen alhaisuuteensa. Näissä sanoissa piilee Taivasten valtakunnan logiikka, joka poikkeaa meidän maailmamme arvomaailmasta.

Maria ei ollut korkea-arvoinen, oppinut, varakas tai yhteiskunnallisesti merkittävä. Hän ei tullut Jerusalemista, temppelin varjoista, vaan Galilean vähäpätöisestä ja halveksitusta Nasaretin kylästä. Hänessä ei ollut mitään, mikä olisi houkutellut ihmisiä nostamaan hänet esiin – paitsi yksi asia: hän oli valmis vastaanottamaan Jumalan tahdon:

”Minä olen Herran palvelijatar. Tapahtukoon minulle niin kuin sinä olet sanonut.” (Luuk. 1:38)

Marian suuruus ei ollut hänen ulkoisessa asemassaan, vaan hänen sisäisessä tyhjyydessään Jumalan täytettäväksi. Hän oli Jumalan tyhjä astia – ei tyhjä merkityksettömyydessä, vaan tyhjä nöyryydessä. Tyhjyys tarkoittaa tässä valmiutta ottaa vastaan, olla astia Jumalan suunnitelmalle, ilman omia ehtoja, ilman omaa kontrollia.

Tämä on vastakohta sille, mitä me etsimme suuruudessa. Maailma etsii näyttävyyttä, vaikutusvaltaa, näkyvyyttä. Mutta Jumala etsii astiaa, joka on valmis palvelemaan, joka ei ole täynnä itseään, vaan on avoin Jumalalle. Tästähän Paavalikin kirjoittaa:

”Tässä saviastiassa meillä on tämä aarre, jotta nähtäisiin tuo valtava voima olevan peräisin Jumalasta eikä meistä itsestämme.” (2. Kor. 4:7)

Maria oli tällainen saviastia. Jumala ei valinnut häntä hänen osaamisensa vuoksi vaan hänen asenteensa vuoksi. Jumala etsi palvelijaa, ei johtajaa. Hän etsii uskovaa (= luottavaa), ei hallitsijaa. Hän etsii astiaa, joka on tyhjä itsestään ja täynnä halua olla Jumalan käytössä.

Ymmärrämme varsin hyvin tämän Paavalin vertauskuvan. Silti meissä on varsin lujassa ajatus astian arvosta. Vaikka sanomme olevamme vähäpätöisiä astioita, niin jo ajatus siitä, että Jumala täyttää meidät arvokkaalla, saa meidät kokemaan olevamme erityisiä – jopa toisiin astioihin nähden.

Emme ehkä kilpaile siitä, kuka on kaunein vaan tuo typerä vertailu ja kilpailu on kääntynyt päinvastaiseksi. Katsokaa minua, olen kelvollisempi kuin muut! Katsokaa minua, olen tyhjin kaikista! Jo tämä ajatus osoittaa sen, että me emme ole tyhjiä ottamaan vastaan. Olemme täytteet itsellämme. Tätä taustaa vasten ajateltuna Maria oli poikkeuksellinen.

Kutsuttu osaksi Kristuksen ruumista

Maria ei ollut sivuhahmo Jumalan pelastushistoriassa, vaan olennainen osa Kristuksen ruumista. Hänellä oli oma paikkansa – tehtävä, johon hänet oli luotu. Hän ei yrittänyt olla enemmän eikä vähemmän kuin oli.

Mariassa Jumalan tahto sai muodon: Jeesus Kristus, maailman Vapahtaja, tuli lihaksi hänen kohdussaan.

”Sillä me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa Jeesuksessa hyviä tekoja varten, jotka Jumala on ennalta valmistanut, että niissä vaeltaisimme.” ( Ef. 2:10)

Tämä koskee meitä kaikkia. Me jokainen olemme Jumalan luomia, valmistettuja Jumalan suunnitelmaa varten. Ei niin, että meidän pitäisi suorittaa tai saavuttaa jotain oman voimamme varassa, vaan niin, että saisimme olla Jumalan tyhjiä astioita, täytettäviä ja käytettäviä.

Marian elämä osoittaa, että Jumala ei tarvitse valmiita, vaan suostuvia. Hänen nöyryytensä ja kuuliaisuutensa ovat malli myös meille. Jumala ei etsi sankareita, vaan niitä, jotka kuulevat ja vastaavat: ”Tapahtukoon minulle niin kuin sinä olet sanonut.”

Suuruus Taivasten valtakunnassa

Jeesus sanoo:

”Joka teistä tahtoo olla suurin, se olkoon toisten palvelija.” (Matt. 23:11)

Tämä on jälleen tätä Taivasten valtakunnan käänteistä logiikkaa. Sekin lähtee Jumalan runsauden näkökulmasta. Meidän ihmisten maailmassa tämäkin lainalaisuus on helppo turmella. Ei olisi ensimmäisen kerta, jos joku palvelee muita ’muka’ pyyteettömästi, kuitenkin vain tullakseen nähdyksi tai korotetuksi hyveellisyytensä tähden. Voi itsekästä ihmistä!

Mutta Marian elämä heijastaa tätäkin Jeesuksen opetusta. Hän ei tehnyt siitä vallan keppihevosta. Hänen suuruutensa ei ollut siinä, että hän tuli valituksi, vaan siinä, että hän sanoi kyllä. Hänen suuruutensa ei ollut hänen kyvyissään, vaan hänen hengessään. Hän ei täyttänyt maailman suuruuden mittareita, mutta hän oli suuri Taivasten valtakunnassa, koska hän oli Jumalan käytettävissä. Jumalan sen näki – emme me muut.

Tämä näkökulma voi vapauttaa monista paineista. Meidän ei tarvitse olla suuria, näkyviä tai menestyneitä maailmallisin mittarein. Meitä kutsutaan olemaan kuuliaisia – juuri siinä osassa, mihin meidät on luotu.

Kristuksen ruumis tarvitsee jokaisen jäsenensä, ei korvaamaan toisia, vaan täyttämään sen osan, jonka Jumala on tarkoittanut juuri sinulle.

”Niin me, vaikka meitä on monta, olemme yksi ruumis Kristuksessa, mutta olemme kukin toistemme jäseniä.” (Room. 12:5)

Maria on tästä esikuva. Hän ei kilpaillut muiden kanssa, ei pyrkinyt toisen paikalle. Hän otti uskossa vastaan oman tehtävänsä – ja se muutti koko maailman. Ei niin, että Maria olisi muuttanut, vaan Jumalalla oli tila muuttaa kaiken. Rukoillaan.

Herra, tee minusta sinun tyhjä astiasi. Anna minun sydämeni olla avoin sinun sanallesi ja suunnitelmallesi. Opeta minua näkemään suuruus kuuliaisuudessa, voima hiljaisuudessa ja tarkoitus siinä paikassa, johon minut olet luonut. Niin kuin Maria, anna minulle rohkeus sanoa: ”Tapahtukoon minulle niin kuin sinä olet sanonut.” Aamen.