Sanotaan, että kulttuuri ja vallitsevat elämäntavat muuttuvat, mutta ihminen pysyy samana. Ihmisen elämää ohjaavat pohjimmiltaan samat ilot ja surut kuin 2000 vuotta sitten, mutta sen sijaan kulttuuri ja elämäntavat muuttuvat, vai muuttuvatko aina nekään? Luetaanpa seuraava teksti.

Kaksi järjestystä ja valtakuntaa. (Gemini AI)

”Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi. Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” (Matt. 23:5-12)

Esimerkiksi tekstimme alussa (Matt. 23:5-7) mainitut farisealaiset tavat kuulostavat suomalaiseen korvaan siltä, että ne ovat olleet oman aikansa ’juttuja’, ja ettei edes nykyisessä juutalaisyhteiskunnassa moisiin kummallisuuksiin enää törmäisi. Ihmeellistä kyllä nuo samat tupsut, raamatunlausekotelot, istumajärjestys jne. ovat arkipäivää yhä tänään Israelissa ortodoksijuutalaisten keskuudessa. He ovat pysyneet uskonnolleen uskollisina jopa niin hyvin, että Jeesus voisi pitää tuon tekstimme puheen Jerusalemissa muuttamatta sitä sanaakaan ilman että puheen ajankohtaisuus kärsisi siitä yhtään.

Taustaa Jeesuksen puheelle

Lainattu raamatunteksti on poiminta pääsiäisviikon tiistaina Jeesuksen lainoppineita vastaan pitämästä melko pitkästä puheesta. Tekstiämme seuraa Jeesuksen seitsemän kertainen ”Voi teitä, lainopettajat ja fariseukset!” – huudahdus lainopettajille, minkä tarkoitus oli herättää kuulijat näkemään, miten rabbiininen laitos oli epäonnistunut Jumalan silmissä.

Jeesus puuttuu puheessaan juutalaisten lainoppineiden vääristyneeseen laintulkintaan. He toki kunnioittivat lakia ja antoivat sille oikean aseman elämää ohjaavana ehdottomana auktoriteettina, mutta he olivat kadottaneet lain ’hengen’ ja aikomuksen. He olivat tehneet elävään jumalasuhteeseen tähtäävästä laista, raskaan kivireen tuhansine määräyksineen. Farisealainen laki keskittyi vain itseensä tehden sen noudattamisesta itsetarkoituksen.

Ja koska lain oleellinen ydin oli kadoksissa, näkyi se myös hedelmässä, mitä se tuotti noudattajissaan. Monet kirjanoppineet keskittyivät korkeaan yhteiskunnallisen aseman tavoitteluun, minkä laintuntemus heille mahdollisti. He hankkivat itselleen aineellista ja asemallista hyötyä köyhien ja leskien kustannuksella.

Fariseukset olivat suosittuja kansan keskuudessa, koska he antoivat itsestään sellaisen kuvan, että he paitsi tunsivat lain täydellisesti, he myös pystyivät täyttämään kaikki Mooseksen lain vaatimukset. Eivätkä he unohtaneet pitää meteliä paremmuudestaan, vaan päin vastoin.

Varsinaisessa tekstissämme, eli puheen alkuosassa, Jeesus opettaa opetuslapsia suhtautumaan oikein niin Herraa kuin toinen toisiaan kohtaan. Opetus jakautuu kahteen osaan. Ensiksi Jeesus näyttää väärän tavan, jonka jälkeen hän kertoo, miten hän tahtoo opetuslasten menettelevän.

Väärä farisealainen malli

Jeesus aloittaa kuvauksella, miten lainopettajat ja fariseukset toimivat (Matt. 23:5-7). Tämä oli entuudestaan tuttua opetuslapsille:

”Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi.”

Arvostettujen fariseusten ja lainopettajien käytäntö oli se normaali käytäntö, johon opetuslapsetkin olivat tottuneet. Jeesus yllättää opetuslapset paljastamalla lainopettajien asenteen olevan Jumalan silmissä arvotonta:

”Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin.”

Monet mukamas lain noudattamiseen tähdänneet perinnäissäännöt todellisuudessa pyrkivät vain tuomaan esiin lain noudattajan ylivertaisuutta ja kunniaa. Jeesuksen poimimat esimerkit kuvastavat hyvin sitä, missä farisealainen laintulkinta oli epäonnistunut:

• Raamatunlausekotelot he sitoivat käsivarsiin ja otsaansa täyttääkseen oheisen Mooseksen säädöksen: ”Ja se säädös olkoon kuin merkki kädessäsi ja tunnus otsallasi, että Herran laki aina pysyisi huulillasi ja sinä muistaisit, kuinka Herra väkevällä kädellään vei sinut pois Egyptistä.” (2. Moos. 13:9) Sen sijaan, että he olisivat olisivat sisäistäneet maalaisjärjelläkin vertauskuvalliseksi ymmärrettävän säädöksen, he kirjaimellisesti kantoivat pieniä raamatunlausekoteloita, joihin oli sullottu neljä keskeistä lainkohtaa: 2. Moos. 13:1-10; 2. Moos. 13:11-16; 5. Moos. 6:4-9; 5. Moos. 11:13-21.

• Viitan tupsut puolestaan kuuluivat juutalaisen miehen normaaliin pukeutumiseen, mutta isot tupsut sen sijaan korostivat sitä kuinka viitan kantaja erityisen tarkasti toteutti seuraavan säädöksen: ”Tee tupsut viittasi kaikkiin neljään kulmaan.” (5. Moos. 22:12). Näidenkin merkitys oli alun pitäen symbolinen, sillä niiden tarkoitus oli muistuttaa Jumalan käskyistä (4. Moos. 15:38-41). Säädöksen kirjaimellisesta noudattamisesta oli tässäkin kohden tullut tärkeämpää kuin sen tarkoituksen täyttämisestä.

• Kunniapaikalla ja synagogan eturivissä istuminen puolestaan kummatkin viittaavat samaan arvostuksen tarpeeseen. Samoin arvonimen ’rabbi’ käyttö osoitti puhuttelijan alamaisuutta suuremman auktoriteetin edessä. Nöyryydestä ei ollut siis tietoakaan. Mitä hurskaampi ja arvostetumpi lainopettaja, sitä enemmän arvostusta hän vaati osakseen.

Lainopettajien käytännöt olivat sinänsä harmittomia, mutta niiden taustalla vallinnut omahyväinen väärä asenne teki niistä turmiollisia. Tuskinpa Jeesus olisi puuttunut yhteenkään esimerkissä mainittuun kohtaan, elleivät ne olisi olleet merkki sydämen mädännäisyydestä.

Jeesus tahtoi kerrata jumalanpalvelijan asennetta koskevan opetuksen vielä näin muutamaa päivää ennen kuolemaansa, koska hän tiesi, että opetuslapset todennäköisesti olisivat ymmärtämättömyyttään kopioineet edellä kuvatun vallitsevan juutalaisen käytännön kristilliseen seurakuntaan, ellei hän erikseen ensin muistuttaisi heitä sen erheellisyydestä ja näyttäisi heille parempaa tapaa toimia.

Oikea palvelijan asenne

Nyt, kun Jeesus oli ensin paljastanut juutalaisten lainopettajien keskuudessa vallinneen käytännön mädännäisyyden, oli aika opettaa, miten Jumalan lasten tuli menetellä:

”Älkää te antako kutsua itseänne rabbiksi, sillä teillä on vain yksi opettaja ja te olette kaikki veljiä. Älkää myöskään kutsuko isäksi ketään, joka on maan päällä, sillä vain yksi on teille isä, hän, joka on taivaissa. Älkää antako kutsua itseänne oppimestariksi, sillä teillä on vain yksi mestari, Kristus. Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.” (Matt. 23:7-12)

Jeesuksen tässä siteeraamat nimitykset, kuten ’isä’, ’mestari’, ’rabbi’ ja ’opettaja’, olivat kaikki fariseusten käyttämiä arvonimiä arvostetuista opettajista. Nimikkeet eivät pelkästään kuvanneet henkilön oppineisuuden astetta tai perinteen taitamisen tasoa, vaan niihin sisältyi myös henkilölle kuulunut ehdoton auktoriteetti. Esimerkiksi nimitys ’isä’ edusti täysivaltaisuutta ja käskyvaltaa muihin nähden. Tunnustamalla jonkun ’opettajaksi’, ’mestariksi’ tai jopa ’rabbiksi’ henkilö alisti itsensä opettajansa edessä. Rabbiininen yhteisö oli hierarkkinen järjestelmä, jossa korkeassa arvossa olevat johtomiehet nauttivat valtavista eduista tavallisen kansan kustannuksella. Mitä korkeammalla rabbiinisessa hierarkiassa oli, sitä enemmän hänellä oli yhteiskunnallista valtaa.

Jeesuksen kielto käyttää arvonimiä opetuslasten keskuudessa kohdistui erityisesti nimitysten sisältämän eriarvoisuuden ja valta-aseman väärinkäyttöön. Jeesus ei siis tarkoittanut, etteikö vaikkapa seurakunnan paimenesta saisi käyttää nimitystä ’isä’ tai ’opettaja’ niin kauan, kun nimike viittaa hänen tehtäväänsä ja rooliinsa eikä arvovaltaan toisten yli.

Ei ole merkitystä sillä, miten toinen toistamme kutsumme, vaan sillä miten toinen toisiimme asennoidumme. Jeesuksen tahto on, että olemme toinen toisillemme sisaria ja veljiä huolimatta siitä, missä tehtävässä seurakunnassa toimimme. Siskojen ja veljien välillä ei ole eriarvoisuutta, vaan kaikki kuuluvat samaan perheeseen, koska heillä on sama yhteinen Isä. Olemme siis keskenämme saman arvoisia niin Isä Jumalan kuin toinen toistemme silmissä.

Keskinäisen tasa-arvoisuuden periaatteen lisäksi Jeesus opetti toisenkin periaatteen Jumalan lasten asemasta. Sen lisäksi, että Kristuksen seurakunnassa vallitsee veljeys, siellä tulee vallita toinenkin Jeesuksen ajan rabbeille vieras asenne – nimittäin nöyryys. Kuten tekstistä edellä todettiin, rabbit tunsivat oman arvonsa ja toivat sen esille aina kun vain mahdollista. Jeesuksen opetus oli toinen. Hän tahtoo, että hänen omansa ovat jokainen toinen toistensa palvelijoita.

Seurakuntakielessä käytetään termiä ’Herran palvelija’ – ja sitähän me toden totta tahdomme jokainen olla. Jopa juutalaiset rabbit olivat sydämessään ’Herran palvelijoita’, mutta heidän kielessään ’Herran palvelija’ tarkoitti samalla ’ihmisten herraa’. Tätä tulkintaa Jeesus ei hyväksynyt seurakuntansa perustaksi, vaan hän tahtoi jokaisen olevan paitsi Jumalan myös kanssauskovien palvelija. Jeesus sanoi:

”Joka teistä on suurin, se olkoon toisten palvelija. Sillä joka itsensä korottaa, se alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se korotetaan.”

Uskon, että Jeesuksen kehotuksen mukaista olisi täten lisätä tekstin perään vielä seuraava erään tuttavani ’tarkentava lausuma’: ”Joka itsensä alentaa, että hänet korotettaisiin, hänet alennettakoon myös.” Jeesus ei etsinyt uudenlaista tekopyhyyttä, vaan oikeaa asennetta: sydämen nöyryyttä ja vilpitöntä tahtoa palvella paitsi Jumalaa, myös lähimmäistä. Rakkaus Jumalaa kohtaa näkyy keskuudessamme rakkautena lähimmäistä kohtaan. Se, että rakastamme toinen toisiamme sanoin ja teoin, on merkki maailmalle Kristuksen rakkauden muuttavasta voimasta. Kun veli ja sisar palvelevat toinen toisiaan, tällöin kaikki saavat palvella, ja kaikki tulevat palvelluiksi. Jokainen saa ja jokainen antaa – kukaan ei paisu pelkästä saamisesta eikä kenenkään tarvitse palvella itseään kuiviin.

Kaksi maailmanjärjestystä

Jäin itsekseni pohtimaan, miksi ihmeessä Raamattu niin useaan otteeseen korostaa veljeyden ja palvelemisen periaatetta, vaikka kuitenkin pelastumme vain ja ainoastaan Kristuksen teon kautta. En tiedä, onko ajatuksessani mitään perää, mutta uskon veljeyden ja lähimmäisen palvelemisen periaatteen kuuluvan keskeisenä osana Jumalan luoman turmeltumattoman ihmisluonnon ominaisuuksiin. Veljeys ja lähimmäisen täydellinen huomioiminen kuuluu siis siihen luontoon, joka vaikutti turmeltumattomana ihmisessä ennen syntiinlankeemusta.

Seurakunnan tehtävä ajassa on omalta osaltaan tuoda esiin Jumalan valtakunnassa vallitsevia periaatteita todistuksena synnin rikkomalle maailmalle Jumalan järjestyksen ylivertaisuudesta. Uskon, että Jumala on tarkoittanut ihmisen paitsi elämään Hänen yhteydessään, myös kokemaan tasavertaista rakkauteen perustuvaa kumppanuutta kanssaihmisten kesken.

Sinä päivänä, kun Jumalan valtakunta tulee koko kirkkaudessa vallitsemaan maanpäällä, vallitsee ihmiskunnan keskellä täydellinen rakkaus Jumalaan ja kaikkiin luotuihin. Silloin ihmiskunta on jälleen yksi. He ovat suuri perhe, Jumalan perhe. Siellä ei ole suuria ja pieniä, arvostettuja ja vähäisiä, vaan siellä on ihmisiä, joiden erilaisuus on kaikkien yhteinen rikkaus.

Vastakohtana Jumalan tarkoittamalle maailmanjärjestykselle on saatanallinen maailmanjärjestys, joka perustuu vihaan, eriarvoisuuteen, hyväksikäyttöön, ylpeyteen, kateuteen, heikkojen sortumiseen ja vahvan oikeuteen. Jos esimerkiksi eriarvoisuuden ja ylpeyden hedelmää vertaa Jeesuksen näyttämän paremman maailmanjärjestyksen hedelmään ja ajatusta kehittelee hetken eteenpäin, niin mitä luulet kumpaan maailmanjärjestykseen päädyttäisiin eriarvoisuuden suosimisen viimeisessä vaiheessa? Olisiko tuloksena nykyisen maailman kaltainen saatanallinen vahvojen yksilöiden maailmanjärjestys vaiko paratiisin kaltainen maailmanjärjestys, jossa heikkous ja vahvuus kukoistavat yhdessä?

Kumpi järjestys vallitsee Jeesuksen omien keskuudessa?

Jeesus varoittaa seurakuntaa eriarvoisuuden ja kunnian tavoittelun suosimisesta juuri siksi, että eriarvoisuus on kuin se kuuluisa ’pikkusormi’, jonka voi erehtyä antamaan pahalle. Se johtaa ihmisen salakavalasti perisyntimme ylpeyden lähteille. Ylpeys puolestaan on monen synnin ’äiti’. Ylpeys ja eriarvoisuus tuottavat toisissa kateutta ja katkeruutta, joka edelleen ruokkii itseään. Ja näin toteutuu nk. lumipalloilmiö, joka alkaa harmittomasta pienestä lumipallosta, mutta kieriessään eteenpäin harmiton pieni pallo kasvaa, kunnes se muuttuu hallitsemattomaksi lumivyöryksi, joka vie kaiken tuhoon.

Nykyinen maailma on tullut tämän saatanallisen maailmanjärjestyksen viimeiseen vaiheeseen. Vuosituhannet sen siementä on kylvetty, ja satoa on korjattu historian varrella moneen otteeseen. Vaan kylväminen jatkuu ja sato sen kuin kasvaa. Monelle yksilöihmiselle nykyisen maailmanjärjestyksen sato on liian raskas korjattavaksi – he ovat täynnä pelkoa ja ahdistusta.

Nyt jos koska tarvitaan Jumalan Karitsan seurakuntaa, jonka keskellä vielä vallitsee edes jonkinlainen heikko heijastus Jumalan luomistyön alkuperäisen maailmanjärjestyksen ajalta. Ajalta, jolloin Jumala totesi kaiken olevan sangen hyvää. Vaikka keskuudessamme vallitseva rakkaudellinen veljeys on inhimillinen samea kuva Jumalan tarkoittamasta täydellisestä järjestyksestä, se on juuri se Kristuksen tuoksu, joka tänäkin päivänä vetää eksyneitä Jumalan luo.

Älkäämme kadottako tuota pientä eroa, vaan pyrkikäämme säilyttämään Jumalan rakkauden viitoittama oikea veljellinen rakkaus keskellämme. Sillä jos sen kadotamme, mistä maailma enää Kristuksen seurakunnan tuntee?

Aika on tullut, rakkaat veljet ja sisaret. Viekäämme ilosanoma sinne, missä iloa ei ole. Tuokaamme ihmiset pimeydestä valkeuteen katsomaan, mitä on veljeys, ja millaista on, kun veljet ja sisaret palvelevat Herraa ja toinen toisiaan sydämensä halusta. Tule, Herra Jeesus.

Pohdittavaa

Kohtelenko muita tasaveroisina kanssani?
Palvelenko seurakunnassa rakkaudesta Herraan ja veljiin sekä sisariin?
Vai palvelenko kenties vain siksi, että minut korotettaisiin?
Miten mainitut kaksi maailmanjärjestystä eroavat toisistaan?