Päivän saarnatekstissä kuulimme Saulin kääntymyksestä kristityksi poikkeuksellisesti Ananiaksen näkökulman (Ap. t. 9:10-18). Kertomus oli jatko sille, mitä Saulille tapahtui matkalla Damaskokseen.

Joskus jopa ihan arkiset asiat vaativat suunnatonta uskallusta…. (Image by ivabalk from Pixabay)

Teksti kertoi, mitä tapahtui Saulin tarinassa kulissien tuolla puolen. Luetaan se muistin virkistämiseksi.

”Damaskoksessa oli Ananias-niminen opetuslapsi. Herra puhutteli häntä näyssä: ”Ananias!” ”Tässä olen, Herra”, hän vastasi. Herra sanoi: ”Mene Suorallekadulle ja kysy Juudaksen talosta Saulia, jota kutsutaan Tarsolaiseksi. Hän rukoilee, ja näyssä hän on nähnyt, että Ananias-niminen mies tulee sisään ja panee kätensä hänen päälleen, jotta hän saisi näkönsä takaisin.” Ananias vastasi: ”Herra, minä olen monilta kuullut, kuinka paljon pahaa se mies on Jerusalemissa tehnyt sinun pyhillesi. Tännekin hän on tullut ylipappien valtuuttamana vangitsemaan kaikki, jotka huutavat avuksi sinun nimeäsi.” Mutta Herra sanoi hänelle: ”Mene, minä olen valinnut hänet aseekseni, tunnustamaan nimeäni maailman kansojen ja kuninkaiden ja myös Israelin kansan edessä. Minä tulen osoittamaan hänelle, että hän joutuu paljon kärsimään minun nimeni tähden.” Ananias lähti. Hän meni sisälle taloon, pani kätensä Saulin päälle ja sanoi: ”Saul, veljeni! Herra on lähettänyt minut – Jeesus, joka ilmestyi sinulle, kun olit matkalla tänne. Hän lähetti minut, jotta saisit näkösi takaisin ja täyttyisit Pyhästä Hengestä.” Samassa oli kuin suomut olisivat pudonneet Saulin silmistä, ja hän näki jälleen. Hän nousi jalkeille, ja hänet kastettiin.” (Ap. t. 9:10-18)

Saulin odottaessa Jeesus ilmestyi Ananiakselle ja antoi hänelle tehtävän kohdata Saulin – siis miehen, jonka maine oli Jeesuksen seuraajien piireissä vähintään kyseenalainen. Myös Ananias epäili ja pelkäsi, mutta hän päätti silti luottaa Jumalaan ja toimia hänen tahtonsa mukaan.

Kertomus haastaa meitä pohtimaan, kuinka omat pelkomme ja ennakkoluulomme estävät meitä näkemästä ihmisiä Jumalan silmin. Se muistuttaa meitä siirtymään kuvitelmista ja peloista luottamukseen sekä omista ahtaista käsityksistämme Jumalan avaraan totuuteen.

”Olen kuullut…”

Luen vielä uudestaan, mitä Ananias vastasi Jeesukselle, kun hän kuuli tehtävästään kohdata vainoajansa:

”Herra, minä olen monilta kuullut, kuinka paljon pahaa se mies on Jerusalemissa tehnyt sinun pyhillesi. ”

Ananias ei tuntenut Saulia henkilökohtaisesti, mutta hän oli kuullut hänestä pelottavia asioita. Paino on sanoilla ”olen kuullut”. Nämä sanat ovat kuin likainen peili: Ananias ei näe Saulia oikein tässä hetkessä, vaan hänen kuvansa on sumentunut kuulopuheiden ja pelkojen takia.

Monesti mekin katsomme ihmisiä tämän kaltaisten sumeiden peilien kautta, jolloin ennakkoluulot estävät meitä näkemästä ihmisen todellista luonnetta. Näemme ehkä menneen, vaan emme enää menneeltä nykyhetkeä.

Tekstissä Ananiaksen pelot ja ennakkoluulot kiteytyvät kolmeen seikkaan:

1. Väkivallan ja vainon pelko – Saulin maine vainoojana oli laajalti tunnettu. Mitä jos Saul ei ole muuttunut, vaan on yhä uhka? Ananias koki itsensä uhatuksi ja ehkä hän pelkäsi oman henkensä puolesta.

2. Jumalan suunnitelman epäily – Voiko Jumala todella valita tällaisen miehen palvelijakseen? Onko tämä Jumalan tahto vai onko kyseessä ansa? Voinko luottaa, että Jumala voi muuttaa ihmisen sydämen niin täydellisesti vai testaako Jumala vain minua?

3. Yhteisön turvallisuus – Mitä tapahtuu seurakunnalle, jos Ananias kohtaa Saulin? Mitä jos Jeesuksen seuraajat joutuvat kärsimään hänen sinisilmäisen ratkaisunsa seurauksena?

Pelot yhdessä toimivat kuin kahleet ja lukko. Jos peili estää näkemästä oikein, kahleet estävät tekemästä oikein. Ennakkoluulot ja pelot sitovat meitä kuin kahleet, ja niin ne lukitsevat meidät kohtaamasta lähimmäistä Jumalan rakkaudella.

Eli oliko tämä tässä? Jäikö Saul likaisen peilin tähden lukkojen taakse?

”Saul, veljeni!”

Eipä ollut, eipä jäänyt, vaikka moni muu tarina on varmasti päättynyt jo tähän. Matka jatkuu, koska Jeesus vakuutti Ananiaksen Saulista. Hän uskoi sen, mitä ei voinut nähdä.

Ananias päätti luottaa Jeesuksen sanoihin ja meni Saulin luo. Kun hän sitten kohtasi pelkäämänsä miehen, hän sanoi ensimmäisinä sanoinaan:

”Saul, veljeni!” (Ap. t. 9:17)

Tämä yksinkertainen tervehdys kertoo, että tässä Ananias on todella vapautunut peloistaan, kun hän nyt kohtaa Saulin ja näkee hänet Jumalan silmin. Hän ei näe eilisen Saulia vaan tämän päivän Saulin ja huomisen Paavalin, jota hän ei olisi koskaan kohdannut, jos olisi kuunnellut vain ennakkoluulojaan.

Likainen peili on pyyhitty puhtaaksi, kahleet ja lukko ovat avautuneet. Se, mikä aluksi tuntui vielä hetkeä aiemmin mahdottomalta, muuttuu mahdolliseksi tässä, kun luotamme Jumalaan enemmän kuin pelkoihimme.

Tämä hetki ei ollut vain Ananiaksen henkilökohtainen uskonkoetus, vaan sillä oli ratkaiseva merkitys koko kristilliselle seurakunnalle. Ananias toimi sillanrakentajana Saulin ja Jeesuksen seuraajien välillä. Hän mahdollisti uuden alun sekä Saulille että uskoville, jotka pelkäsivät häntä. Ilman Ananiaksen kuuliaisuutta Saul olisi jäänyt yksin ilman seurakuntaa ja seurakunta ilman Paavalia. Niin tästä Saulista tuli Paavali, jonka kirjeitä mekin luemme.

Voimme oppia tästä paljon. On helppo takertua menneisyyteen ja uskoa, että ihmiset pysyvät sellaisina kuin he olivat ennen. Jumala kuitenkin kutsuu meitä näkemään hänen työnsä kaikenlaisten ihmisten elämässä.

Kenet minun tulisi nähdä Jumalan silmin?

Me kaikki kohtaamme tilanteita, joissa pelot ja ennakkoluulot estävät meitä kohtaamasta toisia rakkaudella. Kenestä sanomme: ”Minä olen kuullut, että…” sen sijaan, että näemme hänet Jumalan silmin?

Kuinka monesti annamme huhujen tai aiempien käsitysten vaikuttaa siihen, miten suhtaudumme ihmisiin, sen sijaan, että luotamme Jumalan voimaan muuttaa sydämiä ja kokonaisia ihmiselämiä? Jos emme siihen usko, mihin sitten?

Kenen elämässään muuttuneen henkilön kohtaamista minä pelkään? Kenet minun tulisi nähdä Jumalan silmin? Kuka tarvitsee rohkaisuani ja lämmintä syliä, jotta hän voi tuntea itsensä hyväksytyksi Jumalan perheessä?

Kuka on minun Saulini – se ihminen, jonka Jumala on muuttanut, mutta jota en uskalla kohdata avoimin sydämin? Mitä vaatii, että hänestä tulee ”Saul, veljeni!” – ehkä myöhemmin se ”Paavali”?

Ananias valitsi rohkeuden ja kuuliaisuuden. Hän luotti Jeesuksen sanoihin ja päätti kohdata Saulin ilman menneen painolastia. Uskallanko minä tehdä samoin?

Aamen.