Tätä kirjoittaessa kellot on siirretty kesäaikaan ja kevättä on ilmassa – baanat ovat sulaneet. Treenin osalta on menossa jo viikko 16/23. Viikkokilometrit alkavat olla huipussaan. Kovempaa treeniä jatkuu vielä vajaan kuukauden verran, minkä jälkeen aletaan keventämään. Treeniohjelman olen pystynyt jokseenkin pitämään, vaikka lenkkien sovittaminen kalenteriin on ollut melkoista taidetta.  Motivaatio on sentään säilynyt – tosin vauhtiharjoittelussa en saa itsestäni irti kaikkea. Ehkä sitä on tullut mukavuudenhaluiseksi, kun tietää etten näillä matkoilla vauhtia tarvitse siinä missä kestävyyttä. Silti mikään ei ole mukavampaa kuin intrevalli- ja mäkitreeni – siis harjoituksen jälkeen :-)

Syksyllä oli toiveissa vielä, että sitä alkaisi treenaamaan talvella porukassa, mutta papin tehtävät eivät siihen anna mahdollisuutta, koska treenien aikaan olen yleensä kirkolla tms. Ehkä se on kuitenkin hyvä näin – erakoituminen ja henkinen eristäytyminen ovat edenneet hyvää vauhtia viimeisen puolen vuoden aikana.

Otin sentään osaa KolmenKylpylänKirmaisuun, missä tapasin seurakavereita (RRR) ja sain juosta ja jutella juoksemisen riemusta. Kivoja ihmisiä ja sama sydämen palo rakkaaseen harrastukseen, vaikka monia eri matkoja edustammekin.

Treenin osalta keväällä on kiva juosta maantiellä, kun metsiin ei vielä pääse aikoihin. Toisaalta keväällä aurinko jo lämmittää ja hiljalleen kesään heräävä luonto on kaunis tieltäkin. Kesällä sitten treenataankin suurimmalta osalta metsissä, poluilla ja palauttelut ja siirtymät tehdään korkeintaan tiellä.

Kisasta vielä sen verran, että matkajärjestelyt Kokkolan 12h ultraa varten on tehty. Elei loukkaantumista tule, niin sieltä itseni löydän 21.5. miettimässä taas sitä, mikä saa ihmisen juoksemaan 12 tuntia. Käytän tuohon tapahtumaan talvilomani, vaikka jo melkein kesässä ollaankin. Katsotaan mitä uusia rajatilakokemuksia saadaan kokea tällä kertaa.

Seuraava juoksublogin päivitys onkin sitten jo lähellä kisaa, joten sitten enemmän tankkauksesta ja viimeistelystä. Nyt riittää, että paino pysyy kurissa ja kilometrejä tulee paljon.

Loppuun vielä muutama kuva juoksupolkujen ääreltä Oulsta ja Kuopiosta – tämä on juoksua parhaimmillaan.

Ps. Kääntelin kuvia pitkän tovin, mutta ainapa tämä wördpressi halusi laittaa kuvat väärin päin. Jos ne näyttää sinulla olevan nurin päin, niin käännä päätäsi 90 astetta :-)

DSC_2812 DSC_2782 DSC_2738