Loppukeväästä 2016 Rissalan lennostossa vieraili laivue Yhdysvaltain F-15 hävittäjiä. Näitä ilmaherruushävittäjiä näki parin viikon ajan tuon tuosta Kuopion taivaalla ja itsekin useamman kerran tunnistin vieraan vallan F-15 hävittäjät Kallaveden yllä.

Sen verran pikkupojan mielenkiintoa minusta vielä löytyy, että otin ja luin muutaman artikkelin tästä erinomaisesta lentokoneesta. Sain selville, että vierailijoiden kalustoon kuulunut F-15 Eagle on edelleen erittäin nopea ja ketterä hävittäjä siitä huolimatta, että se ei edusta aivan viimeisintä teknologiaa.

F-15 Eagle on ollut Yhdysvaltain ilmavoimien ensisijainen ilmaherruushävittäjä jo kolmen vuosikymmenen ajan. Se on suunniteltu ilmaherruuden saavuttamiseen ja sen ylläpitämiseen, minkä takia siitä on tehty lento-ominaisuuksiltaan mahdollisimman tehokas.

Artikkeleista minua jäi mietityttämään mielenkiintoinen sana ’ilmaherruus’. Maistelin sanaa ajatuksissani, kun juoksulenkeillä katselin näitä ’ilmojen herroja’ tehtävissään. Niiden tehtävä on taistella ’ilmojen herruudesta’ ja ylläpitää sitä. Ilmaherruus on nimitys tilanteesta, jossa keskenään taistelevista osapuolista toisella on hallinnassaan taistelualueen ilmatila.

Ilmaherruus merkitsee yksinkertaisesti sitä, kuka hallitsee taivasta eli kenen käytössä lentotila on. Kun ilmaherruus on omilla joukoilla tai liittolaisella, ilmaherruushävittäjän näkeminen antaa turvallisuuden tunteen. Jos taas ilmaherruus on menetetty viholliselle, ilmaherruushävittäjän näkeminen tuottaa alhaalta katsottuna pelkoa.

Ilmaherruuden merkitys käy ilmi oivasti modernin sotilasstrategian sanonnasta: ”joka hallitsee taivasta, hallitsee taistelukenttää”.

Elämän ’ilmaherruus’

Sanonta ”joka hallitsee taivasta, hallitsee taistelukenttää” pitää paikkansa mitä parhaiten myös hengellisenä ajatuksena. Näin siitä huolimatta, vaikka itseihailuun langennut ihmiskunta ei sitä mieluusti tunnustakaan.

Tässä merkityksessä elämän ’ilmaherruudessa’ on kyse siitä, että tunnustamme suullamme ja tahdollamme Jeesuksen Kristuksen Herraksi.

Sotilaallisesti ’ilmaherruus’ merkitsee valtaa yli toisten ’ilmavaltojen’. Sotatilanteessa ilmaherruus määrittelee maajoukkojen turvatun aseman ilmaherruutta pitävän osapuolen alaisuudessa. Hengellisesti taas Kristuksen hallitessa elämämme ’ilmatilaa’, voimme katsoa ylöspäin luottavaisin mielin ja vakuuttaa itsellemme, että taivaankannesta kantautuvat äänet ovat ’omien koneiden’ ääniä ja ne ovat siellä omaksi parhaaksemme. Ymmärtänet tämän vertauskuvan.

Ajatus ilmaherruudesta mielestäni kuvaa hyvin myös hengellistä elämää. Moni kuvittelee olevansa oman elämänsä herra, mutta silti taivaallinen ’ilmaherruus’ kuuluu aina yksin Jumalalle, joka pitää todellista valtaa. Ei ole kysymystä siitä, etteikö Jumalalla olisi suvereeni valta, vaikka hän salliikin ihmisen horjua kahtaalle Jumalan vallan ja oman rajallisen valtansa ja herruutensa välillä.

Jumalan ’ilmaherruus’ on tosiasia elämässämme. Se ei muutu, vaikka olisimme asiasta eri mieltä. Ihmisen kannalta oleellisinta herruuden käsitteen edessä on päättää oma henkilökohtainen suhtautumisensa Kristuksen herruuteen.

Jumalan ’ilmaherruus’ on tosiasia, joka ei muutu. Me täällä ’ilmojen alla’ puolestamme olemme vapaat valitsemaan, onko Jumalan suvereeni elämän herruus meille ’vihollinen’ vai ’ystävä’.

”Tapahtukoon sinun tahtosi”

Ilmaherruus – siis Jumalan herruus elämässämme – ei ole täysin yksiselitteinen käsite edes meille, jotka olemme päättäneet suhtautua Jumalan herruuteen ilolla ja tervehtiä Jeesusta Kristusta oman elämän Herrana. Uskon jokaisella olevan edelleen opittavaa siitä, mitä ’elämän ilmaherruuden’ luovuttaminen Jeesukselle Kristukselle pitää sisällään.

Elämän ilmaherruus on kannaltamme kahtiajakoinen käsite. Se tietty muistuttaa meitä siitä, kenelle kuuluu elämässämme todellinen valta. Ensinnäkin se muistuttaa Herran suuruudesta ja turvastamme hänen hyvän valtansa alla. Se on lupaus siitä, että Jumala sotii puolellamme. Mutta ’elämän ilmaherruus’ muistuttaa meitä myös siitä, kenen joukkoihin me täällä maanpäällä kuulumme ja kenen tahtoa meidän tulee elämässämme etsiä ja kunnioittaa. Toisin sanoen se muistuttaa meitä ’maajoukkoja’ siitä, kenelle me olemme uskolliset ja lojaalit.

Tästä kahtiajakoisuudesta Herra Jeesus opettaa Herran rukouksessa. Hän laittoi päivittäiseen rukoukseemme yhden säkeen muistutukseksi Isän herruuden todellisuudesta. Opettihan Herramme Jeesus meidät rukoilemaan sanoin

”tapahtukoon sinun tahtosi myös maanpäällä niin kuin taivaissa” (Matt. 6:10)

Tämä rukouksen säe muistuttaa meitä päivittäin siitä, ettei ole pienintäkään epäilystä, etteikö Isän tahto tapahtuisi taivaissa ja etteikö se tapahtuisi myös maanpäällä. Sanalla ’tapahtukoon’ me julistamme Jumalan todellisuutta tapahtuvaksi täällä maanpäällä aivan kuin se tapahtuu taivaissakin.

Rukouksen säkeet kehottavat rukoilijaa edelleen ’taipumaan’ Taivaallisen Isän ’ilmaherruuteen’. Rukouksessa siis toivotetaan Taivaallisen Isän tahto tervetulleeksi omaan elämään. Se tarkoittaa turvattua vapautta elää Taivaallisen Isän ’ilmaherruuden’ alla tietoisena hänen hallintavallastaan

Jumalan tahdon julistuksessa on toinenkin puoli – aivan niin kuin herruuden käsitteessä. Se on kehotus rukoilijalle hyväksyä Taivaallisen Isän herruus omaan elämään ja tunnustautua siihen. Rukoilemalla ”tapahtukoon sinun tahtosi” rukoilija antautuu omalta puoleltaan Taivaallisen Isän tahdon varaan. Näin sanomalla rukoilija muistuttaa itseään, ettei hän jatkuvasti taistelisi Herran tahtoa vastaan, vaan hyväksyy sen omalle kohdalleen.

Jeesus antoi tämän rukouksen alaisuuteen sitoutumisesta mitä täydellisimmän esimerkin, kun hän rukoili Jumalan tahdon ja ’ilmaherruuden’ rukouksen ylleen Getsemanen puutarhassa kohta ennen uhraamistaan.

”Hän meni taas etäämmäksi ja rukoili toistamiseen: ’Isä, ellei tämä malja voi mennä ohitseni minun sitä juomatta, niin toteutukoon sinun tahtosi.’” (Matt. 26:42)

On kyse valinnasta. Se on rukoilijan valinta sitoutua Taivaallisen Isän tahtoon. Rukoilija kallistaa korvansa kuuntelemaan Jumalan ääntä ennen kaikkien muiden ääniä. Hän valitsee olla uskollinen Herransa äänelle ja kuunnella vain sitä. Getsemanessa Jeesus valitsi toteuttaa Isän tahdon oman inhimillisen tahtonsa sijaan – puhumattakaan opetuslasten tai hänen seuraajiensa tahdosta.

Joskus ”tapahtukoon sinun tahtosi” tarkoittaa omien pelkojen voittamista ja uskallusta luottaa Jumalaan oman järjen sijaan. Joskus se on valinta olla kuuntelematta maailman ääniä, omien mielihalujen ääniä, yleistä mielipidettä tai jopa toisten uskovien puheita.

Yhteenvetona ”tapahtukoon sinun tahtosi” on samaan aikaan turva levätä Jumalan herruuden suojassa, mutta myös valinta kuunnella uskollisesti Herran ääntä ennen niitä kaikkia muita ääniä, jotka tahtoisivat nekin ehdottoman huomiomme osakseen.

Aamoksen vahva esimerkki

Vanhaan testamenttiin on ’kätketty’ monen yllätykseksi vähemmän tunnettu pienten profeettojen kääröön kuuluva profeetta Aamoksen kirja. Käytän sanaa kätketty siksi, että usein sen etsiminen Raamatun sivuilta tuottaa suuria vaikeuksia varttuneemmallekin lukijalle.

Aamoksen elämä on oiva esimerkki siitä, mitä ”tapahtukoon sinun tahtosi” tai Jumalalle ehdottoman ilmaherruuden luovuttaminen tarkoittaa Herran tahtoon sitoutumisen näkökulmasta. Kirjan seitsemännestä luvusta löytyy teksti, jossa Aamos näyttää lukijalle käytännössä, mitä on kuulla ja toimia kuuliaisena Jumalan ’ilmaherruudelle’.

Aamos syntyi Tekoassa, vuoriseudulla Betlehemin lähellä sijaitsevassa pikkukaupungissa. Hän oli ammatiltaan paimen ja metsäviikunapuiden viljelijä (Aam. 7:14). Aamos oli täten jo ammattinsa puolesta riippuvainen Jumalan ’ilmaherruudesta’. Eipä maanviljelijä voi tehdä itse kasvua ellei Herra sitä hänelle anna. Samoin sateet ovat nekin Herran kädessä. Aamos siis tiesi, mitä tarkoittaa elää Jumalan siunauksessa ja hänen hyvyytensä varassa. Samoin hän paimenena oli oppinut luottamaan päivänsä erämaassa Jumalan turvan varaan. Aamos oli siis jo työnsä puolesta oppinut tuntemaan Jumalan herruuden merkityksen elämässään.

Nyt Aamoksen sitoutuminen Herran tahtoon mitattaisiin vielä toisin. Aamos asui eteläisessä Juudan valtakunnassa (Aam. 7:12), mutta Herra kutsui hänet ammatistaan naapurimaan puolelle profetoimaan pohjoista Israelin valtakuntaa vastaan. Ajatus on jokseenkin sama kuin lähteä täältä Suomesta julistamaan tuomiota Karjalan kannakselle tai Viroon.

Aamos sai Israelia koskevat näyt Ussian ollessa Juudan kuninkaana (792 – 740 eKr.) ja Jerobeamin hallitessa Israelia (793 – 753 eKr.). Hän oli siis profeetta Hoosean aikalainen.

Aamoksen aikana kummatkin jakaantuneen kuningaskunnan valtakunnat elivät kukoistuskautta. Pohjoisessa Israelissa sekä eteläisessä Juudassa nautittiin suuruuden ajasta. Pohjoisen kuningashuone ei ollut ehkä pannut vielä merkille, että uusi maailmanvalta Assyria oli nousemassa todelliseksi uhaksi. Aika oli varsin hyvää, ei vain poliittisesti, vaan myös taloudellisesti, mutta rikkaudet kerääntyivät vain harvoille ja köyhiä sorrettiin.

Elettiin nousukautta taivaalle kertyvistä myrskypilvistä huolimatta. Elettiin aineellisesti siunattua ja vahvaa aikaa, mutta silti Jerobeamin valtakunnassa vallitsi moraalinen rappiotila. Sorto ja köyhiin kohdistuva väkivalta, juoppous, haureus sekä epäjumalanpalvelus rehottivat.

Aineellisesti asiat olivat kunnossa, mutta Jumalan silmin ’ilmavoimista’ katsottuna jumalattomuus oli huipussaan. Isä meidän -rukouksen ”tapahtukoon sinun tahtosi” ei toteutunut maanpäällä ainakaan yhteiskunnallisesti. Kävikin sitten niin, että Herralle uskollinen Aamos sai taivaallisen näyn:

” Herra Jumala näytti minulle tämän näyn: Hän seisoi muurin harjalla luotilanka kädessään. Herra sanoi minulle: ’Mitä näet, Aamos?’ Minä vastasin: ’Luotilangan.’ Hän sanoi: ’Katso, minä tutkin luotilangalla kansani Israelin enkä enää kulje armahtaen sen ohitse.’ – Iisakin uhrikukkulat hävitetään, Israelin pyhäköt jäävät autioiksi, ja Jerobeamin sukua vastaan minä käyn miekka kädessä.’” (Aam. 7:7-9)

Lukijan on helppo tulkita Aamoksen näky oikeutettuna tietämystämme vasten. Uskon, että Aamos tunsi hänkin asioiden todellisen tolan. Hän oli varmasti katsonut ’kaupunkilaisten touhuja’ ihmetellen kotoa maalta käsin. Aamos saattoi yhtyä Herran näkemykseen Israelin huonosta hengellisestä tilasta, koska Jerobeamin valtakunnan moraalinen rappiotila oli ilmeinen. Epäjumalanpalvonta, sorto, köyhiin kohdistuva väkivalta, juoppous sekä muut paheet rehottivat.

Olosuhteista huolimatta profeetan saaman näyn sanoma oli kova. Se ei kuulostanut enää ’tutulta’ kutsulta parannukseen. Oli tullut tuomion aika ja se odotti vääjäämättä ovella. Jerobeamin suku joutuisi väistymään pohjoisen valtakunnan hovista ja lähtölaskenta koko maan hävitykselle oli käynnistynyt.

Aikaa oli jäljellä enää muutama vuosikymmen eikä Jumalan tuomiota enää pysäytä mikään. Tuomio ei ollut kuitenkaan hävitystuomio vaan puhdistustuomio. Ihmisillä oli yhä aikaa ja mahdollisuus kääntyä, mutta kansakunnan osalta sen historia oli jo kirjoitettu. Kutsu kääntymiseen oli yhä avoin, mutta yhteiskuntajärjestys sellaisena mitä se oli, oli tuomittu katoamaan.

Matkaan, Aamos!

Aamos sai Herralta varsin kovat sanat. Ne olivat Herrojen Herran puhetta profeetta Aamokselle, ja Aamoksen tehtävä oli julistaa Jumalan tuomio tiettäväksi. Hän joutuisi julistamaan sen kuulijoille, jotka eivät ota sitä vastaan. Hän tiesi jo ennalta tulevansa torjutuksi, mutta silti hänelle oli luotettu viesti julistettavaksi. Valitako toteuttaa Jumalan tahto vai vaieta jo ihan omaksi parhaakseen?

Tehtävä ei ollut helppo, mutta Aamos lähti liikkeelle. Aamos valitsi kulkea Herran viitoittaman tien ja turvata hänen herruuteensa, vaikka se maksaisi hänelle mitä tahansa. Luetaanpa, mitä tapahtui kohta Aamoksen liikkeellelähdön jälkeen.

”Betelin pappi Amasja lähetti Jerobeamille, Israelin kuninkaalle, sanan: ’Aamos lietsoo israelilaisten keskuudessa kapinaa sinua vastaan. Maa ei kestä hänen puheitaan. Hän on jopa sanonut, että Jerobeam kuolee miekkaan ja Israelin kansa viedään pakkosiirtolaisuuteen, pois omasta maastaan.’

Aamokselle Amasja sanoi: ’Näkijä, mene tiehesi ja palaa Juudaan! Profetoi siellä ja hanki leipäsi siellä! Betelissä et enää profetoi. Tämä on kuninkaan pyhäkkö ja valtakunnan temppeli!’

Aamos vastasi hänelle: ’En ole profeetta enkä profeetan oppilas, vaan karjankasvattaja ja metsäviikunoiden viljelijä. Herra otti minut laumojeni keskeltä ja sanoi minulle: ’Mene ja julista kansaani Israelia vastaan!’” (Aam. 7:10-15)

Eipä ollut Aamoksella kuninkaallista mandaattia. Ei ollut arvosanaa parhaasta profeettakoulusta eikä ollut hänellä sitä profeetan virkaakaan. Ei ollut Aamoksella silmäätekeviä ystäviä pohjoisen Israelin hovissa. Ja olipa hän vielä muukalainen Betelin kaduilla eteläisen Juudan asukkaana. Hänellä ei ollut muuta kuin Herra, mutta se riitti hänelle.

Entä miten kävi? Tuliko suuria voittoja? Aamoksen torjui kuningas Jerobeam ja hänen hovinsa. Aamoksen torjuivat myös Betelin temppelin papisto. Hän sai kiellon profetoida Betelissä. Ja evättiinpä häneltä lupa käydä kuninkaan pyhäkköön ja valtakunnan temppeliin.

Siinä oli Aamoksen palkka pääpirteissään: tulla torjutuksi, jäädä yksin ja päätyä karkotetuksi Betelistä! Minne unohtuivat hurraa-huudot ja missä kohden ihmiset ottivat sittenkin vastaan epäkiitollisen sanoman? Ne jäivät puuttumaan. Ajattelepa miltä Aamoksesta tuntui – odottiko hän tätä?

Paljon emme tiedä Aamoksen myöhemmistä vaiheista. Suoritettuaan profeetantehtävänsä loppuun Aamos luultavasti palasi Juudaan ja ehkä varsinaiseen ammattiinsa. Hänen myöhemmästä elämästä eikä kuolemastaan ei ole tietoa. Ei tullut glooriaa, mutta Aamos oli uskollinen ja eli Herran tahdosta käsin tämänkin osan elämäänsä.

Aamokselta sinulle ja minulle

Aamoksen kirjan ote oli kertomus miehestä, jonka elämää ohjasi ehdoton sitoutuminen ja tahdon kuuliaisuus Jumalalle, kenen herruuteen hän oli elämänsä luottanut. Hän ei epäröinyt sitoutua Herransa tahtoon.

Aamos oli oppinut maanviljelijänä vastaanottamaan kaiken hyvän – sateen ja paisteen – Herran kädestä hänen hyvyytensä lahjana. Samoin hän oli paimenena oppinut luottamaan jokaisen erämaassa vietetyn päivän Jumalan käsiin. Jumala oli siellä hänen suvereeni turvansa. Aamokselle Jumalan ’ilmaherruus’ merkitsi huolenpitoa ja suojaa, minkä varaan hän oli elämänsä rakentanut.

Mutta Aamos tunsi myös Jumalan ’ilmaherruuden’ käsitteen toisen puolen eikä kieltänyt sitäkään Herralta. Hän oli valmis noudattamaan Jumalan tahtoa elämässään, vaikka hän joutui profeetan matkalla maksamaan uskollisuudesta kovan hinnan.

Aamoksenuskollisuudesta ja suun sanoista käytiin kamppailua monien herruuksien kesken.Hän oli kiusattu vaikenemaan, mutta silti hän valitsi olla uskollinen ainoalle herruudelle, jota hän tunnusti. Aamos valitsi kuuliaisuudentien siitä huolimatta, että hän joutui nyt maksamaan valinnastaan hintaa.

Siinä missä Aamos oli aiemmat vuodet nauttinut Jumalan herruuden siunauksesta, hän oli nyt vastavuoroon valmis antautumaan Jumalan herruuden vietäväksi, vaikka hänen näkökulmastaan valinta maksoi hänelle hintaa. Toisin sanoen Aamos ei kieltänyt itseään Herralta, vaan antautui hänen tahtoonsa myös silloin, kun hän oli kiusattu valitsemaan toisin. Aamos siis ymmärsi kuuluvansa kokonaan Jumalalle. Ymmärränkö minä sen?

Esimerkit ’ilmaherruudesta’ ja etenkin Aamoksen elämästä, asettavat nyt meidät jokaisen vuorollaan vastaajan paikalle. Kenen herruutta minä elämässäni tunnustan? Olenko oman elämäni herra? Vai olenko luovuttanut elämäni herruuden toisten mielipiteiden armoille? Valitsenko itselleni helpoimman tai mukavimman vaihtoehdon? Vai pysynkö Aamoksen tavoin uskollisena Herralle horjumatta? Onko siis Jeesus Kristus koko elämäni Herra?

Uskallanko luottaa Herran Jeesuksen Kristuksen hallintavaltaan elämässäni? Jos ilolla otan hänen kädestään elämääni siunaukset ja turvan, miksen luottaisi hänen käsiinsä koko elämää? Uskallanko heittäytyä Kristuksen herruuden kannateltavaksi myös silloin, kun valinta näyttää minusta ’epämukavalta tai se maksaa minulle hintaa niin kuin Aamoksen elämässä kävi?

Herran rukouksen ”tapahtukoon sinun tahtosi niin maanpäällä niin kuin taivaassa” sulkee näin sisäänsä koko elämäni. Se muistuttaa meitä siitä, että on oma etumme, kun Isän tahto tapahtuu taivaissa ja samoin elämässämme maanpäällä. Hänen tahtonsa tapahtuminen on etumme tilanteeseen katsomatta.

Uskallanko siis ’taipua’ Taivaallisen Isän ’ilmaherruuden’ täyteen hallintaan? Vai valitsenko ’puoleni’ mieluummin itse tilanteen mukaan? Olenko mieluummin valikoiva ’oman elämäni herra’ vai uskallanko antautua elämään Kristuksen herruudessa?

Tämä on kutsu antautua Jumalan ’ilmaherruuden’ alle. Katso Kristukseen ja näe hänessä elämäsi turva. Ota vastaan hänen siunauksensa ja johdatuksensa elämääsi. Ja muista, että suurin siunaus on valita hänen tahtonsa myös silloin, kun sinä tahtoisit valita vaikkapa mukavuuden nimissä toisin.

Pohdittavaa

Mitä tarkoittaa elämän ’ilmaherruuden’ ehdoton luovuttaminen Jeesukselle Kristukselle?