Elämä ja aika kulkevat arjen puheessa käsi kädessä. Elämme nykyhetkeä tuhlaten ’kronos’ aikaa – eli mitattavaa aikaa – aivan kuin ihmisen aika maanpäällä olisi loputon. Kuitenkin elämän realismia on ajan rajallisuus; pienellä laskutoimituksella saadaan 100 vuotiaan elämän mitaksi 876 000 tuntia. Ei se niin paljon ole, kun ajattelee, että tuosta ajasta pelkästään nukutaan reilut 300 000 tuntia, mitä jää jäljelle, kun vähennetään ruokailut ja WC-käynnit…

Aseman kello näyttää aina klo 12.

Aseman kello näyttää aina klo 12.

Lienee siis paikallaan miettiä, mitä elämällämme teemme, mihin suuntaan ja mitä tietä tahdomme tuon ajan matkan kulkea. Oleellisinta lienee näissä kyselyissä tietää, mitä aiomme tehdä juuri nyt, koska eilinen eikä huominen ole kumpikaan ulottuvissamme.

Johanneksen evankeliumissa on mielenkiintoinen kohta, missä Jeesus opettaa tiestä ja elämästä. Siinä Jeesus vastaa Tuomaksen tiedusteluun tiestä, mitä opetuslasten olisi tarkoitus kulkea.

”Tuomas sanoi hänelle: ’Herra, emme me tiedä, minne sinä menet. Kuinka voisimme tuntea tien?’ Jeesus vastasi: ’Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani.” (Joh. 14:5-6)

Tuomaksen kysymys tiestä oli varsin johdonmukainen. Jos ei tiedä päämäärää, on selvää, ettei voi tuntea tietäkään. Tuomaksen kysymys oli kolmiosainen aivan niin kuin oli Jeesuksen vastauskin kysymykseen: tie, totuus ja elämä.

  • Tuomas kysyi miten he voivat tuntea tien sinne, mihin Jeesus oli matkalla. Hän siis etsi ’polun alkua’. Siihen Jeesus vastaa ”minä olen tie”. Jeesus itse on tie – hän on polun alku ja loppu.

  • Tuomasta huoletti myös se, että he eivät ’tienneet’ tiestä eivätkä sen maalista. Jeesus vastaa tähänkin yhdellä sanalla ”minä olen totuus”. Totuus riittää tiedoksi ja totuus on sekin Herra Jeesus itse.

  • Viimeiseksi Tuomas saa vastauksen isoon kysymykseen, eli minne Jeesuksen tie matkaajan lopulta johtaa. Jeesus vastaa jälleen yhdellä sanalla ”minä olen elämä”.

Vastaus toki jatkuu tekstissä, mutta lyhyt kolmen sanan vastaus oli sekin jo kattava. Vastaus ei avautunut opetuslapsille, minkä vuoksi Jeesus selitti vastauksen auki tekstissä perusteellisemmin. Tiestä hän opetti jo samassa jakeessa (Joh. 14:6), totuuden tuntemisesta hän jatkaa heti perään kymmenen jakeen verran (Joh. 14:7-17) ja vieläpä lopuksi hän opettaa tien määränpäästä eli elämästä jakeesta 18 eteenpäin (Joh. 14:18-21). Näin tekstin jäsentää oppi-isämme John Wesley Uuden testamentin kommentaarissaan.

Ja te myös elätte

Tie johtaa elämään, mutta ei ehkä sillä tavoin kuin me aikaa jatkuvasti tulevaisuudessa elävät ihmiset ajattelemme. On näet niin, että vaikka tie tai polku johtaa jonnekin, matkanteko itsessään voikin olla jo suuri osa päämäärää. Luetaanpa vielä, miten Jeesus avaa vastauksensa sanaa ’elämä’ hitaasti oppiville seuraajilleen.

En minä jätä teitä orvoiksi vaan tulen luoksenne. Vielä vähän aikaa, niin maailma ei enää näe minua, mutta te saatte nähdä minut, sillä minä elän ja tekin saatte elää.(Joh. 14:18-19)

Jeesuksen vastaus jatkuu vielä, mutta pysähdytään tähän. Tämä on Jeesuksen lupaus ylösnousemuksesta ja uudesta elämästä hänessä. Vaikka opetuslapset kadottavat mestarinsa hetkeksi näköpiiristä, hänen elämänsä ei ole hetkeäkään kadoksissa. Mielenkiintoisinta vastauksessa on se, että Jeesus sulkee meidät tuon elämän sisälle.

Jeesus Kristus on läsnä tässä ja nyt. Hän elää, mutta se ei ole koko tarina. Hän näet kutsuu meidät elämään elämää hänessä! Jeesus sanoi: ”sillä minä elän ja tekin saatte elää”. Me saamme tänään elää, koska Jeesus elää.

Maistelepa tätä ajatusta hetki: ”sillä minä elän ja tekin saatte elää”. Mielestäni aavistuksen paremmin ajatuksen Kristus-elämästä tavoittaa vuoden 1776 vanha Biblia, jossa teksti on käännetty sanoin ”sillä minä elän, ja te myös elätte.

Jeesus puhuu kokoaikaisesta ’Jeesus-elämästä’. Elämä Kristuksessa Jeesuksessa ei odota ’polun päässä’ kaukaisuudessa, vaan se on alati ’kaikki-aikaista’ nykyhetkeä. Se ei ole ohikiitävä elämän hetki, ei mennyt eikä tuleva, vaan se on elämä tässä ja nyt.

Jeesus ei kutsu omiaan tarkastelemaan elämää sivusta – sivullisina – meidät on kutsuttu elämään sitä. Elämä Kristuksessa on siis alati läsnäoleva ja siinä me elämme. Emme asu odotushuoneessa emmekä odota elämää alkavaksi – me elämme sitä.

Elämä Kristuksessa ei ole joukko ohikiitäviä siunauksen hetkiä tai kivoja kokemuksia siellä täällä. Se ei ole Jumalan kohtaamista tasatunnein tai pari kertaa vuorokaudessa. Elämä Kristuksessa on elämistä siitä elämänlahjasta, jonka Kristus on meille antanut. Se sulkee sisäänsä elämän ajan kaikkineen – iloineen ja suruineen:”sillä minä elän, ja te myös elätte”.

Elämän tie Kristuksessa on alati mielenkiintoinen ’seikkailupolku’ – se on matka alusta loppuun, mutta tärkeintä on silti matkan – matka elämässä. Juuri matkateko Kristuksessa – elämässä tekee meistä elävät ja rikkaat. Tätä seikkailua ei siis seurata vierestä, vaan jokainen meistä on siinä mukana. Se ei ole sarja irrallisia hetkiä, vaan se on kokoaikaista antautumista Kristukselle.

Tässä merkityksessä Jeesuksen sanat on kutsu elämään. Se on kutsu tarttua elämän lahjaan ahnaasti joka hetki. Se on kutsu ja lupaus elää Kristuksessa:

sillä minä elän, ja te myös elätte

Elämän aikaa Kristus-elämässä

Tiedän, että meille riittää tällekin vuodelle paljon konkreettisia asioita – haasteita ja ihmetystä. Elämän ajalla en puhu ’hengellisestä hyppelystä’ siunauksen mättäältä toiselle, vaan pysymisestä Kristus-tiellä ja Kristus-elämässä huolimatta siitä, mitä elämä tuo tullessaan.

Henkilökohtaiset ja seurakunnan yhteiset asiat ja ongelmat kuuluvat nekin elämään. Uskallammeko luottaa nekin Herralle ja elää Kristus-elämää todeksi hänen läsnäolossaan vai yritämmekö ’elää itse’ vaivaamatta Herraa ’ajallisilla’ asioilla? Meillä, kun on huolia ja murheita aivan riittämiin… On asioita, joihin voimme vaikuttaa, mutta varmasti on toki myös sen mittaluokan ongelmia, että koemme niiden edessä pienuutta.

Mitä siis teemme? Katsommeko voimattomina ongelmia ja murrumme niiden edessä, vai voisimmeko nähdä elämän ongelmien läpi? Emmekö juuri lukeneet, mitä Herra Jeesus meille sanoi:

sillä minä elän, ja te myös elätte

Olisiko paikallaan katsoa peiliin ja miettiä, että elämmekö me Herran seurakuntana Kristuksessa? Elämmekö kokoaikaista Kristus-elämää? Olemmeko me Jumalan seurakunnassa Kristuksessa elävät 24/7? Vai olemmeko tyytyneet vähempään?

Tahdommeko olla kaikessa ja kaiken aikaa elävät Kristuksessa? Vai riittääkö meille jostain syystä vähempi? Riittääkö, että olemme elävät vaikka vain tasatunnein? Jos nyt sentään sunnuntait elämme Herralle tai pyhitämme aamun rukousvartion hänelle… Entä jos varaamme ajastamme Herralle peräti 20 % ja loput elämme omaa elämää?

Ymmärtänet mitä tarkoitan? Eli mitä hyvää tapahtuisikaan, jos rakkaus Herraan valtaa meidät elämään hänelle ja hänessä kokoaikeisesti… Vai olemmeko sittenkin mieluummin osa-aikakristittyjä?

Kello Kuopion linja-autoasemalla

Otetaan lopuksi vielä vähän keveämpi esimerkki. Ohessa on kuva kellotornista. Se on Kuopion linja-autoaseman kello. Minulle vasta 2015 Kuopioon muuttaneelle linja-autoaseman kello on pysähtyneen ajan vertauskuva.

Mitä kaivoin kellon historiaa taaksepäin, niin tiettävästi ainakin vuodesta 2013 se on näyttänyt tuota samaa aikaa läpi vuorokauden. Linja-autoaseman kello näyttää täten tasan kaksi kertaa vuorokaudessa oikeaa aikaa.

Voit kuvitella matkamiehen turhautumisen määrää, jos hän luotti tuohon kelloon bussia vaihtaessa eikä sattunutkaan olemaan puolen päivän tai yön hetki. Kello on siis oikeassa ajassa ja hyödyllinen tasan kaksi kertaa vuorokaudessa. Ei se näin ollen täysin turha ole, mutta eipä sitä voi kovin eläväksikään kutsua. Kuinka hyödyllinen se olisikaan, jos se ’eläisi’ oikeaa aikaa joka hetki?

Kysynkin vain, että miten lienee sellaisen seurakunnan tarpeellisuuden ja käyttöarvon laita, joka on sekin pysähtynyt näyttämään Jumalan aikaa – ts. elämään Kristuksessa vaikkapa harvakseltaan kahdesti vuorokaudessa?

Kuinka eläväksi sitä kutsuisi? Esitän siis meille pienen yhteisen haasteen. Mitä jos sitoutuisimme elämään Kristuksessa niin, että ’viisarit ja aika’ kohtaisivat entistä useammin toisensa?

Ehkä tällöin elämässämme toteutuisi kirkkaammin Jeesuksen sanat ”sillä minä elän, ja te myös elätte”. Voisimmeko siis matkata ”elämän tiellä” jatkuvasti ”elämän ajassa”?