Yksi parhaiten tunnetuista tuomareista lienee Simson. Hänet tosin tunnetaan lähinnä vain nimeltä, ’voimaa antavista hiuksista’ ja kohtalokkaasta Delila nimisestä kaunottaresta. Simson oli Jumalan valitsema tuomari vapauttamaan kansa filistealaisten 40 vuotta kestäneestä sorron ajasta (Tuom. 13:1). Simsonin kausi Israelin tuomarina kesti 20 vuotta ja ajoittunee vuosiin 1075-1055 eKr. Raamatussa Simsonin elämää käsitellään peräti neljän luvun verran (Tuom. 13-16).

Simsonin oli Herran nasiiri (=Herralle erotettu, vihitty), mikä tarkoittaa lupausta omistaa elämänsä Herralle. Nasiirin elämää rajoitti erityinen Mooseksen lain kohta (4. Moos. 6:1-21), nasiirilaki, johon on koottu nasiirilupauksen antanutta ohjaavat säädökset. Nasiirius käsitti esimerkiksi pitäytymisen erossa viinistä ja kaikesta Mooseksen lain mukaan epäpuhtaasta, kuten kuolleista ja epäpuhtaista ruoista. Lain tunteminen antaa muuten vallan uuden perspektiivin Simsonin edesottamuksiin.

Simson taistelee leijonan kanssa.

Simson oli syntymästään alkaen nasiirilain alainen, koska hänen vanhempansa olivat pyhittäneet hänet Jumalan käyttöön jo ennen hänen syntymäänsä, mistä lukutekstin ensimmäinen luku (Tuom. 13) kertoo. Jumalan valinta ei tehnyt Simsonista täydellistä ja erheetöntä ihmistä. Simson näet otti vapauden rikkoa nasiirin elämää sitovia säädöksiä varsin laajalti.

Simsonin elämäntarina kertoo hänen voitoistaan ja tappioistaan perin sarkastiseen sävyyn niin kuin voitot olisivat tapahtuneet pikemmin hänestä itsestään huolimatta. Luvusta 14 alkaen tapaamme Simsonin jo tekemästä joukon varsin huonoja valintoja, kun hän avioituu filistealaisen kanssa, rikkoo nasiirin puhtauslupauksen leijonan raatoon kajoamalla ja joutuu pettymään avioseikkailussaan.

Simsonin elämä on lukijan näkökulmasta katsottuna sangen ristiriitainen, koska useat elämän ’erävoitot’ hän onnistuu hukkamaan valinnoillaan, kun taas hänen elämänsä mittavin voitto käy toteen hänen alemmuutensa hetkessä.

Epäonnistumisia odotuksista huolimatta

Simsonin elämän kohdalla on hyvä puhua epäonnistumisesta. Hänen elämänsä nasiirina ja Jumalan valitsemana tuomarina antoi mitä parhaimmat puitteet onnistumiselle. Näin siis ihmisen näkökulmasta punnittuna.

Simson sai varttua hyvinkin tietoisena tarkoituksestaan eikä häneltä ilmeisesti puuttunut mitään, mitä kasvaminen tehtävän mittoihin häneltä edellytti. Simsonin kohdalla kirjoittaja käyttää samankaltaista ilmaisua hänen varttumisestaan kuin Samuelin (1. Sam. 2:26) ja Jeesuksen (Luuk. 2:52) kohdalla: ”Poika kasvoi, ja Herra siunasi häntä(Tuom. 13:24).

Hänelle oli jaettu elämän valttikortit jo syntymässä – päinvastoin kuin monelle muulle tuomareista. Mutta kuten korttipelissäkin, voi elämän pelissäkin hävitä parhaallakin ’kädellä’, jos vain kortit eivät löydä paikkaansa oikeassa järjestyksessä. Simson näytti epäonnistuvan monin tavoin – ihan omaa hölmöyttään.

En tarkoita epäonnistumisella vain epäonnistumista omien tavoitteiden saavuttamisessa enkä epäonnistumista toisten ihmisten edessä; siis siitä, kun huomaamme pettäneemme ihmisten odotukset.

Epäonnistumisella tarkoitan ’kunnollista’ epäonnistumista, eli sellaista, missä ihminen voi kiistatta sanoa pettäneensä itsensä, lähimmäisensä ja Jumalan. Tarkoitan mitattavaa epäonnistumista, jossa ihmisen syyllisyys on kiistaton. On näet niin, että jokainen kohtaa elämässä tilanteita, jolloin hän joutuu toteamaan syyllisyytensä ilman, että hän voi puolustella epäonnistumistaan jonkin muun kuin oman syyllisyytensä varjolla. Tosin on niitäkin ihmisiä, jotka ovat niin sokeita itselleen, etteivät he mielestään tee koskaan virheitä.

Simsonin ’suuruus’

Herra valmisti Simsonin tuomarin tehtävään jo hänen syntymästään alkaen. Kun sitten koitti aika käydä tehtävään, Raamattu sanoo, että ”Herran henki alkoi ajaa häntä tekoihin(Tuom. 13:25). Jumala täten johdatti Simsonia sinne, missä häntä tarvittiin.

Simsonilla oli yliluonnolliset ruumiinvoimat, joista oli etua hänen ottaessa yhteen filistealaisten kanssa. Niin kauan kuin hän näin eli, saattoi hän tehdä ihmeellisiä voimatekoja, sikäli kuin Jumalan Henki hänessä vaikutti. Ja hänen pitkät hiuksensa olivat merkkinä hänen nasiiriudestaan, julkisena tunnustuksena siitä, että hän toimi Jumalan palvelijana.

Simsonin ei tarvinnut kipuilla kutsumuksensa tähden siksi, että hän olisi ollut epävarma itsestään tai kelvollisuudestaan Herralle. Hänellä ei siis ollut Gideonin ongelmaa. Simsonin kipuilu johtui aivan muusta. Nimittäin Simsonin ongelma oli siinä, että hän valitsi monet kerrat tehdä toisin kuin tiesi Herran haluavan hänen tekevän. Hän oli Jumalan voideltu tuomari ja Herran nasiiri, mutta siitä hän tahtoi elämältään jotain muuta. Simson tahtoi kulkea omaa tietään.

Kun luet Simsonin elämäntarinaa (Tuom. 14:1-16:21), huomasit hänen käyttäytyneen kuin pilalle hemmoteltu pikkupoika. En käy erittelemään hänen rikkomuksiaan, mutta voin todeta hänen rikkoneen paitsi monia ihmisiä, myös miltei jokaista nasiirisäädöstä vastaan. Hän vähät välitti toisista ihmisistä tai rajoituksista, joita hänelle Jumalan nasiirina oli annettu noudatettavaksi. Sen sijaan hän teki asiat niin kuin hän itse tahtoi. Ja jos jokin asia ei häntä miellyttänyt, hän kiukutteli kuin pikku poika ikään. Lopulta hänen ylimielisyytensä ja piittaamattomuutensa koituivat hänen kohtalokseen.

Lienet kanssani samaa mieltä, jos väitän, ettei Simson ollut Herran uskollisen palvelijan malliesimerkki. Hän toki toteutti Jumalan suunnitelmaa aina silloin, kun se hänelle itselleen sattui sopimaan ja Jumala tekikin hänen kauttaan mahtavia tekoja.

Huomaa kuitenkin, ettei Simsonin virheet ja epäonnistumiset eivät estäneet Herraa käyttämästä häntä. Ethän siis oleta väärin, että Herran nimessä tehdyt tunnusteot ovat merkki palvelijan kelvollisuudesta. Ei, ne ovat merkki Jumalan suuruudesta ja armosta – mitä etenkin Simsonin kaltainen ’sankari’ korostaa.

Suurella sankarilla oli siis hänelläkin omat heikkoutensa, joista kohtaloikkain hänelle oli kauniit filistealaiset naiset. No, eipä meilläkään taida olla varaa osoitella Simsonin heikkouksia, koska varmasti sinulla niin kuin minullakin on oma akilleenkantapää. Simsonin elämä kuitenkin muistuttaa meitä siitä, että kukaan meistä ei ole turvassa heikkouksiltaan, ellei hän pysy tiukasti kiinni Jumalan tahdossa ja etsi hänen kasvojaan. Simson lankesi, koska hän ei välittänyt valvoa omaa elämän tilaansa.

Kauniit naiset koituivat hänen turmiokseen viimeistään silloin, kun Delila niminen kaunotar viekoitteli hänet. Nasiirina hänelle ei ollut sallittua ’pelehtiä’ vieraan kansan naisten kanssa. Siitä huolimatta hän leikitteli Delilan kanssa, kunnes teki ratkaisevan virheen, minkä seurauksena Simsonin hiukset leikattiin ja hänen voimansa katosivat.

Vaikka monesti puhumme, että Simson menetti voimansa, koska hänen hiuksensa leikattiin, pohjimmiltaan kyse ei ollut siitä, vaan salliessaan hiustensa leikkaamisen hän mitätöi nasiirilupauksen. Raamattu ei sano, että Simson menetti voimansa, koska hänen hiuksensa leikattiin, vaan ulkoista hiustenlähtöä tärkeämpi syy oli tapahtunut hänen sydämessään jo ennen kuin hiukset leikattiin.

Simson hylkäsi Herran, jolloin Jumalan Hengen voimavaikutus lähti Simsonista ja tilaisuuden tullen Delila petti Simsonin. Eli Simsonin yliluonnolliset voimat katosivat, koska Herra otti pois voimansa hänen yltään: ”Mutta hän ei tiennyt, että Herra oli poistunut hänestä.

Simsonin alemmuus

Voimaton Simson oli helppo filistealaisten taltuttaa. Alkoi uusi vaihe Simsonin elämässä:

”Filistealaiset ottivat hänet kiinni ja puhkaisivat hänen silmänsä. He veivät hänet alas Gazaan, kytkivät hänet vaskikahleisiin, ja hänen piti vääntää jauhinkiviä vankilassa. Mutta hänen hiuksensa alkoivat jälleen kasvaa, sen jälkeen kun ne oli ajeltu.” (Tuom. 16:21-22)

Filistealaiset vangitsivat Simsonin, puhkaisivat hänen silmänsä ja panivat hänet orjantyöhön. Erikoisin ilmestyksin ja suurin lupauksin alkanut loistava ura loppui surkeasti. Kurjaa oli voimansa, näkönsä ja vapautensa menettäneen sankarin työskennellä vihollisen orjana vankilassa, halveksituimmassa työssä – myllyn pyörittäjänä, ajatellen omia syntejään. Jos aikaisemmin Simsonilla oli ollut kaikkea, nyt hänellä ei ollut enää mitään muuta kuin aikaa. Hän sai miettiä rauhassa tekojaan, jotka olivat johtaneet hänet tähän ehkä ansaittuun olotilaan.

Kertomus Simsonista olisi aivan hyvin voinut loppua tähän, ja sillä olisi edelleen ansaittu paikka Raamatun kertomusten joukossa moraalisena varoituksena jälkipolville. Jos lopettaisimme kertomuksen näihin näkymiin, voisimme rinta kaarella opettaa, kuinka uskottoman palvelijan osa Herran edessä on huono, tai kuinka Herra palvelijan itseaiheutettu lankeemus ja epäonnistuminen johtaa lopulta Jumalan kadottavaan tuomioon.

Mutta kertomus ei pääty tähän, vaan eräänlaisena välihuomautuksena ennen viimeistä näytöstä kirjoittaja mainitsee Simsonin hiuksien alkaneen kasvaa vankeuden aikana (Tuom. 16:22).

Simsonin uroteko ja kuolema

Vasta tämän jälkeen seuraa kertomuksen viimeinen näytös, joka kannattaa lukea ajatuksella läpi ja miettiä samalla Simsonin aiempaa yltäkylläistä elämää Jumalan voideltuna tuomarina.

”Kun filistealaiset näkivät Simsonin, he ylistivät jumalaansa ja sanoivat: ”Meidän jumalamme on antanut käsiimme vihollisemme, maamme hävittäjän, joka surmasi meistä niin monta.” Kun he olivat tulleet hilpeälle tuulelle, he sanoivat: ”Kutsukaa Simson huvittamaan meitä.” Niin Simson noudettiin vankilasta, ja hän hauskuutti heitä. Kun hänet oli asetettu seisomaan pylväiden väliin, hän sanoi palvelijalle, joka piti kiinni hänen kädestään: ”Päästä minut tunnustelemaan pylväitä, joiden varassa rakennus on, että voin nojata niihin.” Rakennus oli täynnä miehiä ja naisia, ja siellä olivat myös kaikki filistealaisten ruhtinaat. Katolla oli lisäksi noin kolmetuhatta miestä ja naista katselemassa, kuinka Simson hauskuutti heitä. Silloin Simson huusi avukseen Herraa ja sanoi: ”Herra Jumala, muista minua ja vahvista minua vielä tämän kerran, oi Jumala, että saisin kostetuksi filistealaisille molemmat silmäni yhdellä kertaa!” Sitten Simson tarttui molempiin rakennusta kannattaviin keskipylväisiin, toiseen oikealla ja toiseen vasemmalla kädellään, ja nojautui niitä vasten. Simson sanoi: ”Menköön oma henkeni yhdessä filistealaisten kanssa!” Ja hän taivutti pylväitä niin voimakkaasti, että rakennus luhistui ruhtinaiden ja kaiken sisällä olevan kansan päälle. Niitä, jotka hän surmasi kuollessaan, oli enemmän kuin niitä, jotka hän oli surmannut eläessään.” (Tuom. 16:24-31)

Teksti esittelee Simsonin – ei enää ylimielisenä voittajana – vaan lyötynä entisenä sankarina. Alistettuna ja lyötynä hänellä on ollut vankeudessa aikaa miettiä tekojaan. Hänet oli tuotu hauskuuttamaan kansaa Daagonin temppelissä pidettyyn uhrijuhlaan. Simson ei enää pidä Jumalan ihmeellisiä voimatekoja automaationa ja itsestäänselvyytenä, vaan päinvastoin ensimmäistä kertaa hän todella anoo Jumalaa tulemaan vielä kerran hänen avukseen.

Entä mitä Herra vastasi Simsonin pyyntöön? Vaikeniko hän Simsonin hiljaiseksi? Vai muistuttiko hän Simsonia hänen rikkomuksistaan ja siitä, miten Simson kerta toisensa jälkeen epäonnistui ja teki syntiä Herraa vastaan? Kenties Herra totesi Simsonin saaneen mahdollisuutensa ja käyttäneen ne väärin…

Vaikka kertomuksen loppu on kieltämättä traaginen, on kirjoittajan sanoma selkeä: Herra armahti Simsonin ja salli hänen palata tuomarin virkaan. Nimittäin Simson sai voimansa takaisin ja suoritti viimeisen suuren urotyönsä. Hän kaatoi käsivoimin epäjumalantemppeliä kannattaneet kaksi keskipylvästä ja sai rakennuksen luhistumaan. Paitsi Simson itse myös tuhannet filistealaiset saivat surmansa, niin että viimeinen voitto oli suurempi kuin mikään Simsonin aikaisemmista voitoista. Simsonin elämän viimeinen uroteko oli se, mistä hänet muistetaan.

Mistä siis Simsonin elämän tragedia puhuu? Vai onko Simsonin elämäkertomus tragedia lainkaan?

Inhimillisesti ja näkyvää maailmaa ajatellen Simsonin elämä on tragedia aivan siinä missä on vanha kreikkalainen myytti Herakleesta. Se on tragedia, koska Simson onnistuu lopuksi väärillä valinnoilla menettämään kaiken ajautuen täydelliseen tuhoon. Hulivili Simson saa siinä ansionsa mukaan, vaikka hän onnistuu ’hyvittämään’ tekemiänsä vääryyksiä viemällä mukanaan suuren joukon kansansa vihollisia, filistealaisia.

Sen sijaan hengellisestä näkökulmasta tarkasteltuna ei kertomusta voi tragediaksi kutsua. Hengellisesti vasta kertomuksen lopussa Simson herää kuolettavasta unestaan ja ensimmäistä kertaa ymmärtää luottaa elämänsä Herralle. Siihen asti Simson palveli Herraa lähinnä vain silloin, kun se sopi hänen omiin suunnitelmiinsa.

Hengellisesti ajatellen viimeinen näytös antaa onnettomalle kertomukselliselle onnellisen lopun. Ei ansaittua loppua, vaan ansiottoman ja onnellisen. Siinä Jumala näyttää suuruutensa kahdella tavalla:

  • Ensinnäkin Jumala näyttää jumalattomille vihollisilleen, kuinka hän pystyy lyömään tuhansia epäjumala Daagonin palvelijoita epäjumalan temppelissä (sen ’kodissa’) ja jopa sen omassa juhlassa vain yhden sokean ja lyödyn palvelijan kautta.

  • Toiseksi Jumala näyttää suuruutensa laupiaana ja anteeksiantavana Jumalana. Siinä missä me ihmiset tyydymme jättämään Simsonin kärsimään rangaistusta, Jumala armahtaa hänet ja tekee hänestä jälleen palvelijansa. Ja kuin ei tämäkään vielä riittäisi, Herra tekee palvelijansa kautta hänen elämänsä suurimman ihmeen.

Mitäkö me tästä opimme? Me opimme tästä yhden elämän kantavista perustotuuksista: meidän Herramme, Jeesus Kristus, ei hylkää ketään. Hän ei hylkää epäonnistujaa, hän ei hylkää suurintakaan väärintekijää. Jeesuksen luota suurinkin rikollinen tai törkeinkin petturi löytää armon, kun hän sitä käy etsimään.

Entä mitä opimme anteeksiantamuksen ja armon luonteesta? – Opimme anteeksiantamisen olevan totaalinen – ei vain osittainen. Nimittäin me ihmiset aivan liian usein annamme anteeksi toisillemme vain osittain. Saatamme vilpittömästä antaa anteeksi, mutta kuitenkin epäämme rikkojalta luottamuksen. Emme enää luota epäonnistuneeseen rikkojaan, kuten luotimme aiemmin. Eli voimme kysyä, onko rikkomus todella anteeksi annettu ja pois pyyhitty, jos se kerran kummittelee edelleen suhtautumisessamme kerran erehtyneeseen?

Jumalan anteeksiantamus sitä vastoin on täydellistä. Hän on valmis luottamaan palvelijaansa uudelleen, jos hän kerran on hänelle anteeksi antanut. Simson nautti täyttä luottamusta Jumalan edessä sen jälkeen, kun hän tuli takaisin. Herra ei kieltänyt häneltä voimaansa, vaan antoi Simsonin ammentaa samasta Herran ehtymättömästä lähteestä kuin ennenkin.

Simson rikkoi Jumalaa vastaan. Hän rikkoi monesti ja pahoin. Hän jopa kadotti tärkeimmän, mutta kun hän tuli takaisin, Herran anteeksianto oli täydellinen. Luottakaamme mekin tähän anteeksiantoon. Sen, mitä me olemme rikkoneet, Herra korjaa. Ja mitä Herra on anteeksi antanut, sitä ei enää ole.

Olet sitten rikkonut Herraa vastaan omasta tai lähimmäistesi mielestä kuinka pahasti tahansa, tule Herran luo. Hänessä sinulla on elämä ja rikkomustesi anteeksianto. Käy rohkeasti Herrasi ristin juureen etsimään anteeksiantoa ja uutta alkua, vaikka kaikki olisi hävitetty.

Pohdittavaa

Miten Herra suhtautuu minuun, kun minä epäonnistun?