Muistanet Vanhan testamentin kuningas Hiskian. Hänet Vanhan testamentin historia esittää yhtenä harvoista Jumalan tahtoa kunnioittaneista kuninkaista. Hänestä Kuningastenkirjan kirjoittaja antaa hyvän todistuksen.

”Hiskia teki sitä, mikä on oikein Herran silmissä, aivan niin kuin hänen isänsä Daavid oli tehnyt.” (2. Kun. 18:3)

Hiskia oli Jumalan mielenmukainen hallitsija, mutta se ei tarkoittanut sitä, että hän olisi tehnyt pelkästään oikeita ja viisaita päätöksiä. Hiskia oli ihminen niin kuin kuka tahansa meistä. Tavallisena ihmisenä hänestä annetaankin meille sangen hyvä todistus:

”Hän seurasi tarkasti Herraa eikä luopunut hänestä vaan noudatti hänen käskyjään, jotka Herra oli antanut Moosekselle. Niin Herra oli Hiskian kanssa, ja hän menestyi kaikessa, mihin ryhtyi. Hän nousi kapinaan Assurin kuningasta vastaan eikä enää palvellut häntä. ” (2. Kun. 18:6-7)

Luku jatkuu kertomuksella kuningas Hiskian haasteista aikansa suurvaltapolitiikassa. Elettiin aikaa, jolloin Assyria ja Egypti olivat tuon alueen suurmahteja. Voit lukea koko kertomuksen luvuista 18 ja 19 (2. Kun. 18:13–19:37).

Lyhyesti voidaan todeta, että Hiskia valitsi olla kumartamatta Assyrian mahtia suosiolla ja hän nousi pohjoisen naapurinsa Israelin tavoin Assyriaa vastaan. Luottiko Hiskia valinnassaan Herraan vaiko toisen suurvallan Egyptin mahtiin, sitä emme voi varmuudella tietää. Hiskian päätös uhmata Assyrian kuningasta ei kuitenkaan mennyt sen käsikirjoituksen mukaan kuin hän odotti. Hiskia joutui nyt seuraamaan vierestä, kun Assyria hävitti pohjoisen valtakunnan – Israelin – eli Jumalan kansan 10 heimoa ja hajotti tuon kansan ympäri silloisen Assyrian alueita.

Hiskia oli nyt tilanteessa, jossa Juuda oli melko yksin Assyriaa vastaan, eikä sota näyttänyt menevän sen paremmin Juudan osalta. Assyrian eteni Juudan rajojen puolelle. Hiskia joutui tilanteeseen, jossa Assyria valtasi Juudan merkittävät kaupungit Jerusalemia lukuun ottamatta. Ei tarvinnut olla profeetta, että ymmärsi seuraavaksi olevan pääkaupunki Jerusalemin vuoro:

”Kuningas Hiskian neljäntenätoista hallitusvuotena Sanherib, Assurin kuningas, hyökkäsi kaikkia Juudan linnoitettuja kaupunkeja vastaan ja valloitti ne. Silloin Juudan kuningas Hiskia lähetti Assurin kuninkaalle Laakikseen sanan: ”Minä olen tehnyt väärin. Vetäydy pois minun kimpustani, niin minä teen, mitä tehtäväkseni panet.” Assurin kuningas määräsi Hiskian, Juudan kuninkaan, maksamaan kolmesataa talenttia hopeaa ja kolmekymmentä talenttia kultaa.” (2. Kun. 18:13-14)

Hiskia joutui siis tilanteeseen, jossa hänen piti tehdä päätös siitä, kenen mahtiin hän luottaisi hankalassa tilanteessa. Hänestä edellä annetun lausunnon perusteella lukijat tietenkin odottavat hänen kääntyvän saman tien Herran profeettojen puoleen ja etsivän apua Jumalasta.

Ajattelisimme hänen seisoneen vahvana uskossa Jumalan nimen voimassa ja luottaen Herran mahtiin, joka oli pitänyt Juudan pystyssä aina Egyptistä lähdön ajasta Hiskian päiviin saakka. Jos Hiskialta – Jumalan mielenmukaiselta hallitsijalta – odottaa tässä tilanteessa uskonvaraista ja rohkeata ratkaisu, niin Hiskian ratkaisu vaikuttaa sangen yllättävältä.

”Hiskia antoi hänelle {Sanherib} kaiken hopean, mitä Herran temppelissä ja kuninkaan palatsin aarrekammioissa oli. Siinä yhteydessä hän leikkautti Herran temppelin ovista ja ovien pielistä kullan, jolla hän oli ne päällystänyt, ja antoi sen Assurin kuninkaalle.” (2. Kun. 18:15-16)

Hiskia ei valinnutkaan tehdä miten odotimme. Hän valitsi sen sijaan kompromissin rauhan vuoksi. Hiskia oli hänkin ihminen – ja me ihmiset teemme joskus ratkaisuja, jotka eivät ole niin kypsiä, mitä meiltä odotetaan.

Hiskia taipui pelon ja vieraan vallan edessä. Hän päätyi maksamaan itsensä ja Jerusalemin ulos uhasta; ostamaan sanellun rauhan rahalla. Hiskia ei antanut ’lunnasrahoja’ pelkästään valtion kassasta, vaan Assyrian uhan pelossa hän antoi myös kaiken hopean Herran temppelin rahavarannoista ja leikkasi vieläpä Jumalan temppelin ovien pielistä kullan lunnasrahoiksi.

Hiskian inhimillisesti ymmärrettävä ratkaisu ei tuonut rauhaa, vaan Assyrian joukot kävivät hänen toimistaan huolimatta uhkaamaan Jerusalemia ja piirittävät sen (2. Kun. 18:17-).

Luvusta 19 voimme sittemmin lukea, miten kertomuksella on lopulta Hiskian kannalta hyvä päätös, kun hän umpikujassa palasi ’ajatuksen harharetkiltä’ takaisin Jumalan suunnitelmaan ja etsimään ratkaisua Herran kasvojen edestä. Jumala taisteli kansansa puolesta ja ylivoimainen vihollinen joutui väistymään, mutta se on toinen kertomus. Nimittäin Hiskian päätöksellä ostaa viholliselta rauha Jumalan temppelin varoilla ja ovien koristeilla ei ollut mitään osuutta Assyriasta saatuun voittoon.

Hiskian päätös tehdä kompromissi ja myydä periaatteensa pelon edessä ei vaikuttanut millään tavalla konfliktin lopputulokseen. Tai ehkä ne vaikuttuvatkin. Nimittäin ne ehkä ajallisesti pidensivät Hiskian ja Juudan piinaa, kun Hiskia osti aikaa neuvotteluilla Sanheribin kanssa.

Temppeliaarteista luopuminen ja temppelin häpäiseminen irrottamalla kulta ovenpielistä ei kuitenkaan kuulunut Jumalan suunnitelmaan. Ne olivat Hiskian ottamia harha-askelia, jotka siis vain tekivät turhan mutkan kertomukseen. Väitän, että jättämällä väliin kompromissin harharetken, lopputulos olisi kuitenkin ollut sama. Kompromissi vain pidensi epätietoisuuden ja tuskan aikaa.

Elämän poluilla kiusattuina samaan

Se, mitä Hiskia valitsi tehdä oli lopulta hyvin inhimillistä. Se oli jotain samaa, mitä mekin valitsemme tehdä, kun olemme epävarmoja ja kadotamme luottamuksen Herraan Jeesukseen. Se oli hätäratkaisu, jonka taustalla vaikutti valvomattomuus.

Lukijan on tärkeä nähdä, ettei Jumala hylännyt Hiskiaa hänen heikkoutensa hetkellä eikä sen jälkeenkään. Herra odotti, että Hiskia löysi uudelleen ’jyvän’ ja palasi hänen tahdossaan elämiseen. Hiskian heikon hetken kompromissi ei johtanut siihen, että Herra olisi pitänyt häntä huonona hallitsijana. Jumalan silmissä meitä ei arvioida onnistumisen perusteella. Hän arvioi ’lammastarhansa’ sydämen asenteen mukaan.

Mekin päädymme elämässämme vastaaviin tilanteisiin kuin Hiskia, jolloin mekin olemme kiusatut tekemään kaikkemme säilyttääksemme rauhan. Ehkä olemme tällöin kiusatut laistamaan periaatteistamme tai neuvottelemaan jostain sellaisesta, mistä tiedämme varsin hyvin, ettei neuvotteluvaraa ole. Saatamme kuitenkin olla kiusatut antamaan myöten sen vuoksi, että näennäinen rauha heikkouden hetkellä muodostuu meille kiusaukseksi. Ei ole merkitystä sillä, millaisesta tilanteesta lopulta on kyse, koska luopuminen ”Jumalan temppelistä ovista” ei ole koskaan Herran tahdon mukaista eikä oikea ratkaisu.

Hetkellä, kun löydämme itsemme ”myymästä Jumalan temppelin ovia”, meidän tulee viimeistään herätä näkemään harharetkemme. Näennäinen rauha ja elämän helppous voi houkuttaa niin kovasti, että puhumme jopa ”rauhasta mihin hintaan tahansa”. Silti uskovina meidän tulee muistaa, että rauhallakin on olemassa hintakatto, mitä me emme voi ylittää, kun puhutaan Jumalan tahdosta.

Kun joudumme epätoivoiseen tilanteeseen, meillä pitää olla linnoitus. Kun maailma uhkaa ja kiehuu, on korkea aika vetäytyä hetkeksi Jumalan linnoitukseen etsimään hänen tahtoaan. Meidän tulee etsiä hänen kasvojaan sen sijaan, että me annamme periksi maailman uhkan edessä. On aika käydä rukoukseen ja arvioimaan tekemisiämme Jumalan kasvojen edessä.

Hiskiakin olisi voinut luottaa Jumalan voimaan, kun Assyrian kuningas tuli kolkuttamaan Jerusalemin porteille. Hänellä ei ollut mitään syytä neuvotella ja maksaa kuninkaalle rauhasta, jota hän ei silti kyennyt ostamaan. Hiskia joutui maksamaan kovan hinnan päätöksestään – se oli särö Jumalan mielenmukaisessa elämässä.

Ottakaamme opiksi Hiskian hetken kompromissista. Punnitkaamme tarkoin valintamme Herran edessä. Älkäämme antako pelon, epävarmuuden, paineen tai ihmisten mielipiteiden vaikuttaa päätökseemme silloin, kun tiedämme Jumalan tahdon. Käykäämme Jumalan tahdon tielle silloinkin, kun se näyttäytyy edessämme kovin kiviseltä ja mäkiseltä verrattuna ’kompromissien tasaiseen valtatiehen’.

Pohdittavaa

Minkä päätöksien edessä koet tärkeäksi rukoilla Jumalan tahtoa juuri tänään?