Oletko koskaan eksynyt – kaupungissa tai ehkä erämaassa? Minä olen. Muistan yhdenkin kerran, kun eksyin metsässä täysin omaa tyhmyyttäni. Alussa kuljin ’kerran koeteltua’ polkua, mutta jossain kohdin olin mielestäni niin hyvin tietoinen sijainnistani, että päätin poiketa polulta oikaistakseni vähän. Ja niin tein. Ei aikaakaan, kun ymmärsin, että enää tiennyt, missä olin enkä ollut edes varma mihin suuntaan minun piti kulkea.

Tiedätkö, siinä hetkessä se kohta polkua, josta olin alkujaan poikennut tuntui todella tavoittelemisen arvoiselta. Kuinka toivoinkaan, että löytäisin takaisin sinne, missä olin reitiltä poikennut!

Sama tunne valtaa sinut, kun olet kerran ollut Jumalan elävän veden lähteillä, mutta jostain syystä olet lähtenyt etsimään uusia ’vesiä’ ja matkallasi ymmärrät lähteneesi sieltä, missä eniten tahtoisit olla. Tästä aiheesta tahdon jakaa muutaman sanan profeetta Jeremian kirjan sitaatin kautta.

Jeremia kirjoitti tämän lyhyen sitaatin Juudan kuninkaalle ja valtakunnalle luopumuksesta. Sanat ovat osa pidempää profetiaa (Jer. 2). Sanat sopivat julistamisen aikaan Jumalan kansan tilanteeseen, mutta ne puhuttelevat yhä edelleen meidän aikanamme sinua ja minua oman hengellisen elämän hoitamisesta.

”Sillä minun kansani on tehnyt pahaa kaksin verroin: minut, elävän veden lähteen, se on hylännyt ja hakannut itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä” (Jer. 2:13)

Siinä missä Jeremia puhuttelee Herran kansaa epäjumalanpalveluksesta, teksti puhuttelee meitä jokaista elämänvalinnoistamme palvoa Herraa tai jotain muuta hänen paikallaan.

Jeremia muistuttaa, että hylkäämällä Jumalan elävän veden lähteen ja käydessämme juomaan jostain toisesta vesiastiasta me teemme kaksinkertaisen virheen: katkaisemme yhteyden elävään veteen ja ’korjaamme’ virheen siirtymälle toisille vesivarannoille.

Muutama sana lähteestä

Tekstissä puhutaan ’lähteestä’. Lähde on elävän veden ’kaivo’. Lähde ei ole ’lätäkkö’ eikä tynnyri, jossa sinne kannettu tai satanut vesi säilyy. Astiassa vesi säilyy varsin rajallisen ajan eikä se hetken seisottuaan edes maistu raikkaalle. Astiasta voit ammentaa vettä sen, mitä sinne on sitä varastoitu. Tosin jos tuo vesiastia on ”särkyvä säiliö”, kuivuu se itsestään.

Lähde ei ole vesivarasto; se on alati elävä virtaus, jossa pohjavesi nousee pulputen pintaan. Pohjavesi on puhdasta, virkistävää ja kirkasta. Lähteessä vesi on alati liikkeessä, minkä vuoksi sen vesi pysyy raikkaana. Lähde ei ummehdu, koska uusi vesi virtaa jatkuvasti lähteeseen ja vanha vesi laskee ’ylitsevuotavina’ puroina lähteestä.

Jos olet lähteen löytänyt ja saanut maistaa sen virvoittavaa vettä, huomaat kyllä eron sen ja seisovan veden kesken. Lähde veden raikkaus ei sekään säily pitkään, kun vedeltä katoaa liike. Varastoipa ”särkyvään astiaan” tuota lähteen vettä ja juo sitä muutaman viikon päästä, niin huomaat eron. Jos taas palaat lähteelle juomaan, on se vesi yhtä raikasta nyt kuin kolmen viikon päästä.

Elävän veden lähteeltä ”särkyvien astioiden” ääreen

Elävän veden lähde on vertauskuva Jumalan Pyhän Hengen virvoittavasta vaikutuksesta. Ihminen, joka on lähellä Jumalaa ja elää Jumalan Hengen lähteellä, saa nauttia aina raikkaasta ’vedestä’ eli Jumalan iäti tuoreesta kosketuksesta elämässään.

Kuitenkin usein kuulee jopa kerran lähteelle tiensä löytäneiden ihmisten puhuvan, että he ovat kadottaneet Jumalan Hengen voiman elämässään. Tai oikeastaan harvemmin kuulee näin sanottavan, koska tyypillisesti vika ei koskaan ole ihmisessä itsessään vaan muissa. Tästä syystä yleensä seurakuntaa, tunnustuskuntaa, kaupunkia tms. kuulee moitittavan siitä, kuinka se on kadottanut elinvoimaisuutensa. Toki siitäkin on usein kyse, mutta usein ’kuivalle paikalle’ joutunut ihminen sättii hänkin muita elämänsä kuivuudesta.

Mistä siis on kyse? Yksi vaihtoehto on siinä, että ’kuivan maan kansalainen’ on eksynyt pois elävän veden lähteeltä, eli niin kuin Jeremia sanoo: ”minut, elävän veden lähteen, se on hylännyt”.

Onko ihminen sitten eksynyt pois lähteen luota eli onko hän tehnyt saman virheen kuin minä metsäretkelläni. Vai onko hän ottanut oman astiansa ja täyttänyt sen kerran elävällä vedellä toivoen, että hän voi viedä sen mukanaan sinne, missä hän itse sitä tahtoo juoda ja näin eksynyt juomaan kerran elävää – siis virtaavaa – vettä nyt omasta ’kesytetystä’ pysähtyneen veden astiasta? Jeremia kuvaa tätä toimintaa näin: ”ja hakannut itselleen vesisäiliöitä, särkyviä säiliöitä, jotka eivät vettä pidä”.

Ehkä kyse on todellakin siitä, että hän on kadottanut Jumalan Pyhän Hengen lähteen, koska hän on tahtonut viedä ’veden’ mukanaan palvelemaan omia retkiä ja tarkoituksia. Vähän niin kuin sanoisit lähteelle: ”Sinussa on elävä ja raikas vesi, mutta minä tahdon nauttia veteni toisenlaisissa maisemissa.” Siinä sitten matkamies käy pullottamaan vetensä särkyviin astioihin ja kuvittelee veden virvoittavan häntä ikuisesti, koska se on lähtöisin oikeasta lähteestä.

Siinä hän sitten matkustaa oman ’seisovan veden lähteensä’ turvin, kunnes huomaa kadottaneensa elävän veden. Siinä ei voi kuin toivoa, että reitti lähteelle on vielä mahdollinen ja tiedossa.

Kuinka moni onkaan kadottanut lähteen sen tähden, kun hän luuli veden olevan ’se juttu’ ja varastoi sitä vain mukaansa omiin tarkoituksiin? Tosiasia olikin, että lähde itse oli ’se juttu’ ja virtaava vesi olikin sen ’hedelmä’.

Takaisin elävän veden lähteelle

Kielikuva lähteestä, elävästä ja seisovasta vedestä sekä ”särkyvistä astioista” puhukoon puolestaan. Puhumme nyt Jumalan Pyhän Hengen virvoittavasta lähteestä. Jos koet, että vesi astiassasi on ummehtunutta, jääpä pohtimaan, että oletko kenties lähtenyt kulkemaan pois ”elävän veden lähteeltä” omien ”särkyvien astioidesi” turvin.

Se vesi, jolla olet kuvitellut virvoittavasi itseäsi, ei olekaan ’se juttu’. On tuo vesi sitten kokemuksesi, jokin tunnelma, sinulle rakas kirkko, perinne, tms. niin muista, että on sinulle kuinka rakas osa uskoasi tahansa, se ei ole elävän uskon lähde.

Elävän uskon lähde on ollut aina sama ja niin se tulee aina olemaankin. On turha etsiä Jumalan virtaavaa vettä muualta kuin hänen luotaan.

Jeesus Kristus on virtaavien vesien lähde. Vain hänen luotaan me voimme ammentaa alati virtaavaa ja virkistävää vettä. Jos me yritämme viedä häneltä kerran saadun veden pois lähteestä ja varastoida se jotain omaa tarkoitustamme varten, olemme epäonnistuvat yrityksessämme enemmin tai myöhemmin.

Virkistävän veden salaisuus ei ole ’vedessä’, se on lähteessä. On turha keksiä uusia tapoja säilöä vettä, kun meillä lähde, josta vesi pulppuaa alati virvoittavana.

”Juhlan viimeisenä, suurena päivänä Jeesus nousi seisomaan ja huusi: ’Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon. Joka uskoo minuun, niin kuin Raamatussa sanotaan, hänen sisimmästään juoksevat elävän veden virrat.’ Tämän hän sanoi Hengestä, jonka häneen uskovat tulisivat saamaan.” (Joh. 7:37-39a)

Ystäväni, älä rakastu ’veteen’ tai johonkin sen maun nyanssiin. Rakastu lähteeseen, josta vesi virtaa. Se on ainoa kestävä pohja rakentaa elämää. Jos yrität viedä veden pois lähteeltä, se ei pysy raikkaana. Pysy lähteen äärellä; hoida hengellistä elämääsi ja rakennu Jeesuksessa Kristuksessa. Elä hänessä, rakastu häneen ja ole riippuvainen yksin hänestä. Tällöin ”sisimmässäsi juoksevat elävän veden virrat”.

Pohdittavaa

Lähde vai vesi? Juoksevaa vai pysähtynyttä vettä?