Kevään saarnasarja ”Vaikea paikka” siirtyy tarkastelemaan vuorostaan hyvin tuttua tekstiä Matteuksen evankeliumista. Se on jae, jota kerta toisensa jälkeen siteeraamme, kun kokoonnumme yhteen pienryhmissä tai rukouskokouksissa rakentumaan keskinäisestä yhteydestä. Vanhemman kirkkoraamatun mukaan teksti kuuluu näin:

”Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.” (Matt. 18:20)

Vieläpä tekstiä edeltää jae, jossa annetun lupauksen me usein muistamme senkin liittää tekstiin mukaan:

”Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa.” (Matt. 18:19)

Sen sijaan lainattujen jakeiden laajempi tekstiyhteyden tarkastelu monesti unohtuu – ehkä siksi, että jakeiden yhteisilmoituksen ajatus sopii hyvin ’tarpeisiimme’ – eräänalaisena lupauksena rukoussiunauksesta.

Teksti ei ole lainkaan vaikealukuinen eikä vaikea soveltaa elämään. Se on ”vaikea paikka” vain sen tähden, että ennakkokäsityksemme estää meitä lukemasta sen koko merkitystä osallemme.

Lauseesta ”missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni” on tullut uskovien hokema, mikä ei ole lainkaan huono asia. On vallan hyvä muistuttaa toisiamme siitä, että Herra on luvannut olla kanssamme elämän teillä. Saman Jeesus lupaa Matteuksen evankeliumin päättävässä lähetyskäskyssäkin:

”Ja katso, minä olen teidän kanssanne kaikki päivät maailman loppuun asti.” (Matt. 28:20b)

Hän on kanssamme olemme me sitten kaksin, kolmisin, mutta myös silloin, kun olemme aivan yksin. Jos näin ei olisi, tuskin Jeesus kehottaisi meitä vetäytymään yksinäisyyteen rukoilemaan:

”Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.” (Matt. 6:6)

Olisihan se hölmöä vetäytyä yksinäisyyteen rukoilemaan, jos Jumala kuulisi vain yhdessä rukoillut ’sopimusrukoukset’.

Voisiko teksti sanoa muutakin?

Aikeeni ei ole väittää, etteikö Jumala ole läsnä erityisellä tavalla, kun kokoonnumme yhteen rukoilemaan tai etsimään hänen kasvojaan. Tahdon silti haastaa sinut näkemään tekstin lupauksen aavistuksen toisenlaisessa valossa.

Väitän, että jos luemme tämän meille annetun lupauksen siinä merkityksessä ja yhteydessä, missä Jeesus sen opetuslapsille esitti ja miten opetuslapset sen tuolloin ymmärsivät, avautuu Jeesuksen lupaus vieläkin suurempana eteemme.

Sanoihin sisältyy lupaus Jumalan tosiasiallisesta läsnäolosta yhteisissä kokoontumisissamme, mutta hänen läsnäolonsa todellisuus ei rajoitu vain niihin hetkiin, kun hän kuuntelee rukouksiamme tai niitä puheita, joita vaikkapa Raamatun äärellä hänestä aprikoimme.

Hokemaksi muodostuneelle tekstille antamamme lukutapa mielestäni rajoittaa mieltämme näkemään Jumalan läsnäolon avaruuden keskuudessamme – eli ihmissuhteissa – kovin yksipuoliseksi. Mieluummin kuin vain rukouksessa, näen Jumalan vaikuttavan elämässämme myös silloin, kun emme huomaa häntä rukouksin keskuuteemme pyytää.

Ja edelleen väitän, että on valtava siunaus sekin, että Jumala on läsnä keskellämme myös silloin, kun emme syystä tai toisesta edes tahtoisi hänen niin näkevän ja tietävän, mitä täällä ’alhaalla’ ihmisten parissa tapahtuu.

Psalmisti tavoittaa psalmissa 139 jotain tästä Jumalan kokoaikaisesta ja kokonaisvaltaisesta läsnäolosta elämässämme, kun hän kirjoittaa näin:

”Minne voisin mennä sinun henkesi ulottuvilta, minne voisin paeta sinun edestäsi? Vaikka nousisin taivaaseen, sinä olet siellä, vaikka tekisin vuoteeni tuonelaan, sielläkin sinä olet. Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.” (Ps. 139:7-10)

Psalmistille oli itsestään selvää, että Jumala on aktiivisesti läsnä aivan joka hetki minne ikinä vain menemmekään. Olemme uskossamme aavistuksen lapsellisia, jos toivotamme Jumalan tervetulleeksi vain hartaushetkiimme ja yhteisiin kokoontumisiin silloin, kun kaikki on omalta kannaltamme hänen edessään mallillaan ja elämämme ’kestää’ hänen tarkastelunsa.

Jos taas lankeamme vaikka puheissa hillittömyyteen, käymme yhdessä panettelemaan veljeä tai riitelemme verissä päin keskenään, emme me silloin niin hanakasti ole toivottamassa Jumalaa läsnä tuohon hetkeen.

Harvapa meistä loukkauksen ja riidan hetkellä toteaa juhlallisesti, että ”missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä”…

Ja minkä tähden Herra Jeesus ei olisi läsnä siinäkin – meidän häpeämme ja alemmuutemme hetkessä? Emmekö me juuri silloin häntä tarvitse siihen kaikkein kipeimmin.

Ja niin hurjalta kuin se kuulostaakaan, niin juuri tästä Jeesuksen sanat puhuvat! Hän lupaa olla keskellämme silloin, kun sanat satuttavat ja ”läski tummuu”…

Tekstin isokuva ja tilanne

Tekstimme ”missä kaksi tai kolme” on osa pidempää opetussikermää, jonka Jeesus opetti Kapernaumissa Pietarin talossa (Mark. 9:33; Matt. 17:24). Tuossa talossa Jeesus ilmeisesti asui tai oli asunut vuokralaisena vielä Galileassa toimiessaan.

Opetussikermä alkaa Matteuksen evankeliumin tekstissä jo 17. luvun loppuosasta, missä Jeesus haastetaan kysymyksellä temppeliveron maksamisesta (Matt. 17:24-27).

Kohta tämän jälkeen opetustuokio Pietarin talossa jatkuu opetuslasten esittämällä kysymyksellä siitä, ”Kuka on suurin taivasten valtakunnassa?” (Matt. 18:1). Ja tämä meidän tällä kertaa tarkastelema tekstimme päättää Jeesuksen vastauksen (Matt. 18:3-20), mitä taas seuraa Pietarin jatkokysymys ja siitä virinnyt keskustelu.

Mistä Jeesus opettaa?

Opetustuokion aluksi Jeesus käskee karttamaan kaikkea ylpeyttä ja viettelemistä (Matt. 18:1-11), minkä tueksi hän liittää vertauksen eksyneestä lampaasta (Matt. 18:12-14).

Vertauksen jälkeen Jeesus antaa ohjeet siitä, miten on kohdeltava syntiä tehnyttä veljeä (Matt. 18:15-20). Tämä ohjeistus ’kumma kyllä’ päättyy juuri tähän meitä kiinnostavaan jakeeseen.

Kun Jeesus oli sanonut ”missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä”, opetus jatkuu siitä Pietarin jatkokysymyksellä:

”Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?” (Matt. 18:21)

Vastauksena Pietari saa Jeesuksen kehotuksen anteeksiantavaisuuteen ihmissuhteissa (Matt. 18:21-22), mitä Jeesus vielä vahvistaa tutulla vertauksella armottomasta palvelijasta (Matt. 18:23-35).

Tekstit eivät ole satunnaisessa järjestyksessä, vaan niin Jeesus opetus kuin koko keskustelu etenee loogisesti. Näin siitä huolimatta, että äkkiseltään saattaa tuntua jopa merkilliseltä, miksi Jeesus aloitti puhumaan seurakunnan järjestyksestä ja ihmissuhteita raastavasta synnistä vastauksena opetuslasten kysymykseen ”Taivasten valtakunnan” arvoista.

Syy on yksinkertaisesti siinä, että Jeesuksen teologiassa ”Taivasten valtakunta” on jo nyt keskuudessamme, vaikka valtakunta toisaalta yhä odottaa täydellistymistä. Eli niin kuin Uuden testamentin seurakuntasymboliikasta asia ilmenee, seurakunta on jo tänään ”Kristuksen morsian” ja ”Kristuksen vaimoksi” tuleminen on enää pelkkä ajan kysymys.

Kysymys Taivasten valtakunnasta koskee täten nykyhetkeä niin kuin opetuslapset todennäköisesti ajattelivat. Heille Jeesuksen valtakunnan ilmestyminen oli nykyhetkeä – ei tulevaisuutta. Oli siis aivan luonnollista, että Jeesus alkoi puhumaan siitä, miten Taivasten valtakunnassa käsitellään meidän mielestämme maallisia asioita.

”Kaksi tai kolme” omassa kontekstissa

Meitä askarruttava jae ”kahdesta tai kolmesta” siis päättää Jeesuksen opetuksen, jossa hän opettaa omilleen, miten on ’taivasten valtakunnassa’ kohdellaan syntiä tehnyttä veljeä (Matt. 18:15-20). Tekstiä ei tule irrottaa tästä merkityksestä, koska se kuuluu osaksi pidempää vastausta, jossa Jeesus puhuu seurakunnan järjestyksestä.

Jeesus aloitti seurakuntaelämän aiheen käsittelyn opetuksella palvelijan asenteesta (Matt. 18:1-5), minkä hän eteni loogisesti puhumaan viettelysten kohtaamisesta (Matt. 18:6-11). Palvelija ei ole kiusausten yläpuolella, vaan hän joutuu kohtaamaan ne, mutta ei kuitenkaan yksin.

Kuin vihjaten siihen, miten hyvin Jeesus todella tuntee inhimillisen heikkouden ja ihmisen rajallisen kestävyyden kiusauksessa, Jeesus jatkaa opetusta kiusauksessa kestämisestä vertauksella eksyneestä lampaasta (Matt. 18:12-14). Tärkeämpää kuin yrittää ’sparrata’ ihmisiä kestämään entistä paremmin kiusauksessa, oli kertoa heille, miten Jumala ei hylkää kiusauksessa langennutta.

Vertauksen antaminen tähän kohtaan tekstiä ei ole sattumaa. Oli erityisen tärkeää kertoa, miten Jumala suhtautuu langenneeseen, koska sitä seuraa meitä kiinnostava teksti, jossa Jeesus edelleen opettaa langenneen veljen kohtelemisesta (Matt. 18:15-20) seurakunnassa.

Opetuslapset tuntuivat ymmärtävän, mistä siinä on kyse, koska Pietarin jatkokysymys edelleen johdattaa Jeesuksen opettamaan keskinäisestä anteeksiantamisesta (Matt. 18:21-35) ihmissuhteissa. Asiayhteydessään nämä meitä erityisesti nyt kiinnostavat jakeet näyttävät tältä:

”Jos veljesi tekee syntiä, ota asia puheeksi kahden kesken. Jos hän kuulee sinua, olet voittanut hänet takaisin. Mutta ellei hän kuule sinua, ota mukaasi yksi tai kaksi muuta, sillä ’jokainen asia on vahvistettava kahden tai kolmen todistajan sanalla’. Ellei hän kuuntele heitäkään, ilmoita seurakunnalle. Ja jos hän ei tottele seurakuntaakaan, suhtaudu häneen kuin pakanaan tai publikaaniin.
Totisesti: kaikki, minkä te sidotte maan päällä, on sidottu taivaassa, ja kaikki, minkä te vapautatte maan päällä, on myös taivaassa vapautettu.
Minä sanon teille: mitä tahansa asiaa kaksi teistä yhdessä sopien maan päällä rukoilee, sen he saavat minun Isältäni, joka on taivaissa. Sillä missä kaksi tai kolme on koolla minun nimessäni, siellä minä olen heidän keskellään.
Silloin Pietari tuli Jeesuksen luo ja sanoi: ’Herra, jos veljeni yhä uudestaan tekee väärin minua kohtaan, niin kuinka monta kertaa minun on annettava hänelle anteeksi? Peräti seitsemän kertaako?’” (Matt. 18:15-21)

Jakeen 20 jälkeen Jeesuksen opetuksesta hämmentynyt Pietari esittää jatkokysymyksen anteeksiantamisesta, mikä on tekstuaalinen siirtymä seurakuntakuria ja ihmissuhteita käsittelevästä tekstistämme edelleen keskinäistä anteeksiantamista opettavaan tekstiin.

Huomaatko, että Pietari jatkoi suoraan kysymyksellä anteeksiantamisesta, vaikka Jeesus aivan viimeiseksi antoi meille rakkaan opetuksen siitä, ”missä kaksi tai kolme ovat koolla”?

Viimeistään Pietarin reaktio ja kysymys pitäisi herättää sinut ja minut lukijana näkemään, että hänen kysymystään edeltävä tuttu jopa mantrana hoettu ’rukouslupaus’ (Matt. 18:19-20) käsittelee sekin edelleen ”sitomista ja päästämistä” eli anteeksiantamista! Näin siitä huolimatta, että usein luemme sen irrallaan kontekstista ’vain’ lupaukseksi rukousvastauksesta.

Tosiasiassa jakeiden pääasiallinen huomio kiinnittyy sopimiseen ja anteeksiantoon – ei niinkään rukoukseen ja Herran läsnäolossa ’paistatteluun’ silloin, kun me olemme niin pyhät ja hurskaat.

Sanat ”missä kaksi tai kolme ovat koolla” viittaavat todistajiin sopimuksen solmimisen yhteydessä (5. Moos. 19:15-21) ja siihen, että Jumala itse on läsnä todistajana heidän keskellään! Ovat tuossa tilanteessa nämä riidan tai rikkomuksen osapuolet – eli juurikin ”ne kaksi tai kolme” – asiasta mitä mieltä tahansa, Jumala on ollut ja on edelleen heidän keskellään ja hän tuntee perimmäisen totuuden. Jumala itse on läsnä rikkomuksen hetkessä.

Jos siis ajattelet Matteuksen evankeliumin 18. luvun opetusta kokonaisuutena, huomaat kaikkien siinä olevien opetusten liittyvän toisiinsa ja samaan kokonaisuuteen. Ja siihen sisältyy myös teksti ”kahdesta tai kolmesta”, joiden keskellä Jumala itse lupauksensa mukaan on, vaikka olisi sitten kyse riidasta tai jostain muusta sellaisesta, mistä me emme mieluusti puhu.

Teksti etenee armon ehdoin

Koko teksti on tarkoituksella jäsennelty tähän tiettyyn järjestykseen. Se on opetus anteeksiannosta ja Jumalan läsnäolosta siellä, missä ihminen epäonnistuu aikeessaan elää Jumalan tahdon mukaan.

• Ensin kuulija valmistetaan kohtaamaan kiusaukset ja voittamaan ne. Mutta mistä Jeesus opettaa sen jälkeen?

• Tietenkin Jeesus opettaa anteeksiantamisesta ja siitä, miten Jumala etsii kadonneen ja tuo hänet takaisin omien pariin.

• Tämän jälkeen Jeesus opettaa meitä laumassa eläviä suhtautumisesta syntiin ja syntiseen!

• Jeesus ei siis oleta, että hänen seuraajansa voittaisivat kiusauksen toisensa perään tuosta vain, vaan kuin ennakoiden vääjäämätöntä, hän jatkaa opetuksella anteeksiantamisesta ja langenneeseen veljeen suhtautumisesta.

Opetuksessa Jeesus tekee eron synnin ja syntisen välillä, mikä sitten edelleen saa Pietarin hämilleen ja kysymään jopa tarkennusta anteeksiantamisen periaatteeseen.

Vaikka lankeaminen ei ole toivottua, niin reaalielämässä kuitenkin käy välillä niin, että joskus viettelystä seuraa lankeemus. Tällöin langenneen on puolestaan elintärkeää muistaa, että yhtä vääjäämätöntä kuin oli lankeemus, on lankeemusta seuraava anteeksianto!

Ja edelleen meidän veljien ja sisarten tehtävä on myös laumassa pitää huolta tästä kerran eksyneestä ja taas laumaan takaisin tulleesta lapsosesta.

Jos siis teet virheen, älä jatka suuremmalla virheellä ja yritä peitellä tapahtunutta, vaan ole rehellinen itsellesi ja muille, tunnusta tappio, ota vastaan armo ja anteeksianto. Jumalan anteeksianto on tarjolla katuvalle, vaikka häpeän keskellä anteeksianto tuntuu mahdottomalta ja kiusalliselta ajatukselta.

Jeesus haastaa omansa anteeksiantamisessa. Jeesus kehottaa meitä olemaan Taivaallisen Isän kaltaiset, mikä ainakin apostoli Pietarin mielestä meni jo aivan liiallisuuksiin. Teksti haastaa meidät olemaan Taivaallisen Isän kaltaisia syntisen veljen kohtelemissa samaan aikaan jämäkästi ja armollisesti.

Armollisuuteen kuuluu rikkomuksen tekeminen tiettäväksi tekijälle siten, että hän näkee itsensä syylliseksi Herran edessä ja osaa etsiä armoa hänen luotaan. Samalla tavalla armollisuuteen kuuluu armo ja anteeksianto synnintekijälle, joka vilpittömästi katuu virheitään. Ja tämä jälkimmäinen osuus lienee se meille ihmisille kaikkein vaikein.

Mitä voimme lukea ”kaksi tai kolme” – tekstiin?

Palataan vielä kerran askel taakse päin ja mietitään sloganiksi tullutta tekstiä vielä uudemman kerran – nyt tästä tekstiyhteyden täydemmästä näkökulmasta:

”Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.” (Matt. 18:20)

Ajattele, kuinka valtava siunaus on siinä, että Herra Jeesus Kristus on läsnä kaikissa ihmissuhteissamme ja niiden koukeroissa. Hän ei ole läsnä vain silloin, kun huomaamme hänet ylväästi rukouksin keskuuteemme kutsua.

Näetkö, miten valtava siunaus on sekin, että Jumala on läsnä keskellämme jopa silloin, kun emme syystä tai toisesta tahtoisi hänen näkevän ja tietävän, mitä täällä ’alhaalla’ tapahtuu.

Kun taas kerran lankeamme hillittömyyteen, käymme yhdessä panettelemaan veljeä tai riitelemme verissä päin keskenään, Jumala on siinä läsnä meidän keskellämme. Hän ei ole siinä sen tähden, että hän tahtoo murskata tai tuomita meidät. – Ei! Hän on läsnä osoittamassa todeksi synnin ja vapauttamassa syntisen.

Olisi hullua, jos meidän sovittajamme sulkisi silmät alemmuuden hetkellämme ja lähestyisi meitä vain silloin, kun olemme omasta mielestämme puhtaat ja täydelliset. On valtava siunaus ymmärtää, että Herra Jeesus on läsnä häpeän ja alemmuuden hetkessä! Emmekö me juuri silloin häntä tarvitse kaikkein kipeämmin? Jos hän ei olisi siinä, millainen kiusaus olisikaan jäädä peittelemään vikoja Herralta ja toinen toisiltamme.

Ja niin hurjalta kuin se kuulostaa, niin onneksi Jeesuksen sanat puhuvat hänen läsnäolostaan jopa meidän riidoissamme. Hän lupaa olla keskellämme silloin, kun sanat satuttavat ja ”läski tummuu”. Jeesus on läsnä aina, kun me kokoonnumme yhteen, on kokoontumisemme sitten ’pyhä tilanne’ tai sitten se hetki, jolloin toivomme Jumalan katsovan toisaalle.

Jeesus Kristus on luvannut olla läsnä niin kunnian kuin tappion hetkellä. Hänen armonsa vaikuttaa siellä, missä me Jumalan lapset yritämme selvitä keskenämme.

”Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.” (Matt. 18:20)

Eikö vain ole vapauttavaa nähdä tämä lupaus koko merkityksessä. Herra Jeesus on läsnä ja kuulee, vaikka me yhdessä epäonnistumme elämään hänen rakkautensa mitassa. Vaikka kesken käsirysyn voimme huutaa häntä auttamaan meitä lankeemuksen hetkellä ja pyytää häneltä voimaa antamaan anteeksi toinen toisillemme.

Mikä valtava vapaus on ajatella, että Herra on läsnä kansamme silloin, kun puuhastelemme yhdessä ennen jumalanpalvelusta, tai kahvittelemme, tai kun palvomme häntä. Ja hän on edelleen kanssamme siinä, kun tiemme erkanevat, ymmärrämme väärin toisiamme tai väsyneenä satutamme toisiamme, vaikka emme niin haluaisi. Herra Jeesus on siinä; hän on aina läsnä todistajana, vanhurskaana tuomarina ja armollisena sovittajana.

Koko Jumalan todellisuus on läsnä, kun me kohtaamme toisemme – missä merkeissä tahansa.

Pohdittavaa

Mikä on se tilanne mihin minä kutsuisin Jumalan ”keskuuteemme”?
Entä mikä on se tilanne, kun en häntä siihen niin kaipaisi todistamaan?
Kummassa tilanteessa tarvitsen häntä kipeämmin?