Kukapa ei muistaisi Raamatun alkulehdiltä patriarkka Abrahamin elämäkertaa. Hänen uskonsa koeteltiin monessa; siinä missä Jumalan lupaukset odottivat ajassa toteutumista, siinä Abrahamin usko koeteltiin. Uskoa ei ollut kokeella silloin kun lupaus annettiin eikä silloin, kun lupaus sitten toteutui. Koetuksen aika oli näiden kahden välissä.
Yksi monista Herran ja Abrahamin kohtaamisista on tämä:
”Näiden tapausten jälkeen Abramille tuli näyssä Herran sana: ”Älä pelkää, Abram! Minä olen sinun kilpesi, sinun palkkasi on hyvin suuri.” (1. Moos. 15:1)
Tämä on valtava lupaus. Oletko koskaan ajatellut, kuinka helppo sinun tai minun on vain lukea lupaus Raamatusta ja katsoa sitä ihaillen, että kuinka valtavaa se on ollut, kun on saanut heittäytyä tuollaisen lupauksen varaan. Ajatuksemme ovat kuitenkin vain ”toisen käden tietoa”, eli jotain sellaista, mitä muut ovat eläneet ja me olemme päässeet siihen osallisiksi vain välillisesti.
Kertomus kertoo, kuinka aikanaan Niagaran putouksilla eräs nuorallatanssija ihastutti esityksillään suurta yleisöä. Hän ylitti putouksen pingotetun köyden varassa kävellen, mutta paluumatkalla hän lisäksi työnsi kottikärryjä edellään.
Maria Spelterini ylittää Niagaran putoukset Heinäkuun 4. 1876.
Perillä nuorallatanssija kysyi ihastuneelta yleisöltään, että uskoisivatko he, että hän voisi ylittää putouksen ihminen reppuselässään. Totta kai kaikki uskoivat ja odottivat innolla kohta näkevänsä senkin. Nuorallatanssija pyysikin kohta vapaaehtoista, joka tulisi hänen reppuselkäänsä. Kumma kyllä vielä hetkeä aikaisemmin tästä nuorallatanssijan kykyihin innostuneesti uskoneen yleisön joukosta ei vapaaehtoista sitten löytynytkään! Se olisi ollut ’once in the lifetime experience’ – ainutlaatuinen mahdollisuus, mutta halukkaita ei ollut.
On valta ero sillä, että uskoo jonkun toisen tekevän jotain suurta verrattuna siihen, että riskeeraa oman elämänsä siinä mukana, kun hän todistaa sen.
Sama pätee Jumalan sanoihin Abrahamille:
”Älä pelkää, Abram! Minä olen sinun kilpesi, sinun palkkasi on hyvin suuri.”
Kuka vain voi sanoa, että tottahan Jumala nyt suojelee, kun hän on antanut siitä sanansa. On kuitenkin aivan toinen asia uskoa, että Jumala suojelee kuin kokea Jumalan suojelus omassa elämässään. Nimittäin Jumalan suojeluksen kokeminen – ts. hänen lupauksensa todeksi eläminen – vaatii uskallusta ottaa riski.
On helppo sanoa Jumalalle, että johda sinä minua. Mutta missä on helppous silloin, kun todella olet tilanteessa, missä sinulla ei ole mitään muuta kuin Jumalan lupaus, jonka varaan voit heittäytyä! Se on uskon askel. Se on sitä, kun elämästä Hengessä tulee vaeltamista Hengessä.
”Jos me Hengessä elämme, vaeltakaamme myös Hengessä. ” (Gal. 5:25)
Tunnemmeko Jumalan Pyhän Hengen vain järjellisesti tai etäältä? Mitä teemme silloin, kun Jumala Henki tahtoo meidän oppivan tuntemaan hänet kokemuksellisesti – ts. luottamalla elämämme hänen varaansa?
Voiko Jumalan valtakunnan totuuksia oppia toisen käden tietona? Kehotan sinua ottamaan askeleen, jotta tulet tuntemaan Jumalan oman elämäsi Herrana!
Pohdittavaa
Miksi tyytyä puolinaiseen ’Hengessä elämään’, kun voi saada kaiken ’vaeltamalla Hengessä’?