Katso kuvaa. Mitä sinä näet siinä? – Todennäköisesti näet saman kuin minä eli pinon kirjoja. Jos katsot kuvaa tarkasti, huomaat kirjojen välissä olevan kirjanmerkkejä. Mitä se kertoo sinulle?

Minulle tuo pino kirjoja on samaan aikaan sekä mahdollisuus että ahdistava näkymä keskeneräisyyteen. Ne ovat kirjoja, joista suurin osa on sellaisia, jotka tahdon lukea ainakin silmäillen, että vastaavatko ne niitä odotuksia, joita minulla on. Jos unohdan hetkeksi ajan ja sen tosiasian, että suurin osa pinon kirjoista on minulle oppikirjoja, näen kirjapinossa mahdollisuuden ja mielenkiintoisen matkan tuntemattomaan. Kirjat saavat minut syttymään ajatukselle oppia uutta ja ehkä löytää uusia näkökulmia elämään.

Jos taas katson kelloa, katson kalenteria ja katson kirjapinoa uudelleen, saa näkymä minut kokemaan pientä ahdistusta ja voimattomuutta. Ainoa ero on siinä, että nyt katson pinoa niin kuin se olisi eteeni kuormattu työ, joka pitää suorittaa ennen seuraavan tiettyä hetkeä.

Nyt kysyn itseltäni, miksi katsoisin kirjapinoa ’tekemättömänä työnä’ enkä ’kutsuna uuteen maailmaan’? Mitä se muuttaa? Jos koen ahdistuvani riittämättömästä ajasta, auttaako se minua suoriutumaan paremmin ’lukutehtävästä’? -Tuskin – luulen, että vaikutus on päinvastainen.

Ehkä olisi parempi unohtaa vaatimus ja sukeltaa kirjapinoon lukemaan miettimättä sen enempää, mihin saakka ehdin ennen ’deadlinea’. Valitsen niin tai näin, sillä mennään, mitä ehditään. Joten on parempi unohtaa vaatimus ja nauttia jokaisesta hetkestä kirjan parissa aina niin kauan, kun hetkiä riittää.

Kyse on näkökulmasta. Valitsenko painostavan tulevaan tai onnistumiseen tähtäävän näkökulman vai valitsenko vain nauttia siitä, mitä päivä tuo ja antaa.

”Älkää siis kantako huolta huomisesta, sillä huominen päivä pitää huolen itsestään. Kullekin päivälle riittää oma vaivansa.” (Matt. 6:34)