Jokunen vuosi takaperin suoritin johtamistaidon erikoistutkinnon, jonka yhteydessä tuli luettua perusoppeja markkinoinnista ja myymisestä. Tällöin törmäsin mielenkiintoiseen väitteeseen, jonka olen huomannut myöhemmin käytännössä pitävän jossain määrin paikkansa. Väitteen mukaan ihminen on kaikkein taitavin pettämään itseään. Itsensä pettämisellä viitataan ihmisen kykyyn ’myydä’ itselleen asioita, eli vakuuttaa itsensä esimerkiksi jonkin hankinnan tarpeellisuudesta, jos hän tuntee vetoa sen hankkimiseksi.

Peilin edessä itsepetos kukoistaa.

Esimerkiksi päivittäiset osto- ja hankintapäätökset tehdään paljolti tuntemusten pohjalta. Enemmän kuin todellinen tarve vaikuttavat toissijaiset asiat kuten paketointi, mielikuvat jne.

Olen joutunut tämän näkemyksen toteutuvan jossain määrin kohdallani, vaikka mielestäni lukeudun harkitseviin ostajiin. Se on vain niin, että kun ostohalu kasvaa riittävän suureksi, löytyy aina jokin ’peruste’ lyödä kauppa lukkoon. Huomaan näin olevani itse paras myyjä itselleni.

Ihmisen itsepetolliseen käyttäytymisen analysointiin perustuvat myös sosiaalisen median ’muka pyyteettömän ilmaiset ’palvelut. Ne tarkkailevat käyttäytymistämme ja etsivät kohtia, joissa olemme heikkoja oman itsemme äänelle.

Kukaan ei tiedä paremmin kuin henkilö itse, miten hänelle kannattaa jokin uusi asia tai hyödyke myydä. Sielunvihollinen osaa tämän taidon myös; hän on kyennyt ’myymään’ ensimäistä ihmisparista alkaen meille vaikka mitä ’hedelmiä’. Ja kerta toisensa jälkeen ne ovat ihmisen mielestä olleet ”hyviä syödä ja kauniita katsella ja houkuttelevia(1. Moos. 3:6a). Loppupelissä tällöinkin toki me itse myymme vihollisen tarjoukset itsellemme.

Peilin eteen Jaakobin kanssa

Syntiinlankeemuksessakin ihminen onnistui pettämään itse itsensä. Jaakobin kirjeen tekstimme – ja etenkin sen alussa oleva esimerkki – puhuu osuvin kuvin inhimillisen itsepetoksen ’lahjasta’.

Jaakobin näkökulma ei liity kiusaukseen, viettelykseen eikä lankeemukseen siinä merkityksessä kuin syntiinlankeemuskertomuksessa. Jaakob kirjoittaa ivaten ihmisessä asuvaa itsepetoksen lahjaa suhteessa siihen, miten me suhtaudumme Jumalan sanaan. Katsotaan Jaakobin esimerkkiä.

Olkaa sanan tekijöitä eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne. Jos joku on sanan kuulija mutta ei sen tekijä, hän on kuin mies, joka kuvastimesta tarkastelee luonnollisia kasvojaan. Hän tarkastelee itseään, lähtee pois ja unohtaa heti, millainen oli.” (Jaak. 1:22-24)

Jaakob kirjoittaa miehestä, joka peilailee itseään kuvastimen – ts. peilin edessä. Uuden testamentin ajan kuvastimet eivät olleet sellaisia ’teräväpiirtokuvastimia’ kuin peilit, joihin me olemme tottuneet. Tuon ajan kuvastimesta toimivat samalla tavalla kuin nykyiset peilit, mutta niiden kuva oli utuinen. Näin siksi, että peilit tehtiin tyypillisesti metallista hiomalla sen pinta kiiltäväksi. Kuva oli täten kuin katsoisit itseäsi lammen pinnasta tai vaikkapa pimeää ikkunaa vasten.

Toinen oleellinen ero Jaakobin ajan ja meidän aikamme kuvastintilanteessa oli se, että kuvastimia ei ollut niin paljon saatavilla kuin nykyään. Harva enää ottaa peiliä mukaan matkallekaan, kun kylpyhuoneissa, sovituskopeissa, wc-tiloissa on peilit. Samoin kaupungilla ja ostoskeskuksissa erilaisia peilipintoja riittää. Jaakobin aikaan näin ei ollut, vaan peiliin katsominen oli aivan eri tavoin tilaisuus tarkistaa ulkoasuaan. Kun siis pääsit itseäsi peilaamaan, siitä kannatti ottaa kaikki hyöty irti.

Jaakob kertoo miehestä, joka tulee peilin eteen ja näkee kuvansa peilissä. Hän saa peilin edessä tilaisuuden katsoa kuvaansa ja näin tarkistaa todellisuutta vastaan oman mielikuvansa siitä, miltä hän näyttää ulospäin. Hän katselee kasvojaan, ihon uurteita, hiuksiaan jne. Peilin edessä mies näkee, miltä hän todella näyttää. Peilin tarjoama kuva oli tarkka ja miehen eteen piirtynyt näkymä oli hyvä kuin hänen näkönsä. Hänellä oli tilaisuus korjata habitusta ja päivittää omaa mielikuvaa itsestä – etenkin, jos edellisestä peilaamisesta oli jo aikaa.

Mutta mitä mies tekee? Hän katsoo tarkoin, ehkä tunnustelee kasvojaan, hiuksiaan. Ehkä hän hetken siinä puntaroi sitä, että pitääkö hän näkemästään vai pitäisikö parta ajaa tms.

Tähän asti kertomus on kulkenut kutakuinkin sitä latua, mitä sen ajattelemmekin kulkevan. Ei ole tapahtunut vielä mitään kertomisen arvoista; mitään, minkä tähden tapahtumasta peilin edessä kannattaisi edes kirjoittaa. Mutta sitten tapahtuu odottamaton – meidänkin mielestämme, mutta etenkin Jaakobin aikaan. Me, jotka elämme maailmassa, jossa kohtaamme peilejä tahtomattommekin, voisimme ehkä tehdä niin kuin esimerkin mies, eli ”lähteä pois ja unohtaa heti, millainen oli.”

Mutta ajassa, jossa peiliin ei katsottu kuin tarkoituksella, miehen ratkaisu oli käsittämätön. Hänellä oli tilaisuus tarkistaa käsitys siitä, millainen hän on ja miltä hän näyttää ’oikeassa maailmassa’, mutta aikansa katseltuaan hän vain lähtee pois ja unohtaa sen, mitä peili hänelle oli kertonut. Miksi hän teki niin?

  • Ehkä hän ei välittänyt korjata ulkonäköään tai asetella hiuksia kauniisti.

  • Ehkä hänellä oli parempaa tekemistä, minkä vuoksi hänellä ei ollut aikaa nyt huomioida sitä, minkä peili oli hänelle paljastanut.

  • Ehkä hän vain pitänyt siitä kuvasta, minkä hän oli nähnyt. Hän tahtoi mieluummin pitää oman mielikuvansa ja jatkaa niin kuin oma mielikuvansa olisi oikeampi.

  • Jospa kuva oli hänestä väärä.

  • Entä olisiko kyse siitä, ettei hän tahtonut ryhtyä toimenpiteisiin, korjatakseen näkymää siihen muotoon, missä hän itse olisi kokenut sen paremmin vastaavan tarkoitustaan. Jospa se olisi vaatinut liikaa.

Syitä löytyy koko joukko – me ihmiset olemme siinä määrin mestareita pettämään itseämme. Vaikka näkisimme tarkoin, mutta näkymä ei vastaisi sitä, mitä odotimme, tarpeen tullen pystymme kääntämään kuvan sellaiseksi kuin haluamme.

Ehkä tämän miehen kohdalla kävi juuri niin, joten hän teki sen, mikä näin ulkopuolisen tarkkailijan näkökulmasta vaikuttaa koomiselta:

Hän tarkastelee itseään, lähtee pois ja unohtaa heti, millainen oli.

Mikä tuo Jaakobin peili oli?

Minkälaisesta peilistä luulet Jaakobin lukijoilleen kirjoittaneen? Ei varmaankaan tavallisesta peilistä – onhan kyseessä kirje seurakunnalle ja siinä vertaus. Jos luit tekstin ajatuksella, tulit jo lukeneeksi sen, mitä peilailua Jaakob tarkoittaa. Hän kirjoitti:

Jos joku on sanan kuulija mutta ei sen tekijä, hän on kuin mies,…

Jaakob puhuu miehestä peilaajana meistä Jumalan sanan kuulijoina! Hän ei puhu kuvasta, mitä toiset sanovat meidän olevan tai mitä itse luulemme olevamme. Hän puhuu siitä kuvasta, jonka Jumalan sanan peili piirtää eteemme. Toivottavasti se on sinulle peili, jonka eteen olet tottunut pysähtymään mahdollisimman usein.

Meillä on tänään samanlainen etulyöntiasema Jaakobin aikaan nähden kuin tavallisten peilienkin kanssa. Siinä missä Jaakobin aikana Jumalan sana oli pääosin esillä vain luettuna yhteisissä kokoontumisissa tekstien ja lukutaidon harvinaisuuden vuoksi, meillä Jumalan sanan ’peilejä’ riittää tarvittaessa päivän jokaiseen hetkeen. Me osaamme lukea itse ja vaikka emme osaisi, meille on mahdollista kuunnella Jumalan sanaa, katsoa elokuvana jne. Jumalan sana on kirjahyllyssä, yöpöydällä, puhelimessa, tietokoneessa, TV:ssä, radiossa, jne. Jumalan sanan peilejä riittää.

Ja onpa nykypäivän Jumalan sanan peilit lisäksi tarkempia ja täydempiä kuin Jaakobin aikaan. Saamme tutkia Jumalan sanan koko kirjoitusten kokoelmaa ja vieläpä useina käännöksinä ja alkutekstinäkin. Jaakobin ajan tilanteeseen olemme siis tässäkin suhteessa enemmän kuin siunattuja, mistä meidän on syytä olla kiitolliset.

Jumalan sanan peilin edessä

Kuten Jaakobin esimerkki osoitti, peili on varsin turha väline, jos se ei saa aikaa muutosta peilaajassa. Jos peilin kuva ei vaikuta millään tavalla peilaajaan, aika peilin edessä on ollut turhaa.

Sama pätee Jumalan sanaan. Vaikka kuinka vietämme aikaa sen edessä, peili on käyttöarvoltaan roskaa meille, jos emme anna sen puhua ja saada aikaan muutosta elämässämme. Jos jäämme Jumalan sanan peilin edessä ”kuulijoiksi”, mutta meistä ei tule Jumalan sanan ”tekijöitä”, olemme ”kuin mies,…”. Hän, joka vain kuulee sanan ja ehkä puhelee siitä niitä näitä antamatta Jumalan Pyhän Hengen koskettaa elämäänsä, on petollistakin pettävämpi pettäjä:

Olkaa sanan tekijöitä eikä vain sen kuulijoita, pettäen itsenne.

Peilin eteen tullut on henkilökohtaisesti itse vastuussa siitä, mitä peili saa hänessä aikaan. Peilin tehtävä on yksinkertaisesti kertoa totuus peilaajasta. Ei kukaan tule peilin eteen katsomaan, miltä vierustoveri näyttää. Hän näkee sen vallan mainiosti ilman peiliäkin!

Sama pätee Jumalan sanaan. Älä lue Jumalan sanaa vain puhuaksesi siitä. Älä lue sitä niin kuin lukisit sitä muille ilman, että ensin itse asetut sen eteen muuttumaan! Jumalan sana on totuus; se kertoo meille totuuden omasta elämästämme. Lukijoina tai kuulijoina tehtävämme on tulla itse Jumalan sanan korjaamiksi ja käydä elämässä eteenpäin korjaamaan elämän suuntaa Jumalan Pyhän Hengen osoittamaan suuntaan.

Anna Jumalan Pyhän Hengen korjata

Kenenkään ei tule kiinnittää uskoa ja elämän asennetta itseen tai johonkin epämääräiseen ja häilyvään kuvaan, joka saa meidät pettämään itseämme. Mutta pelkkä oikea ’peilikään’ ei riitä, jos sen eteen ei astu ’muuttumisleikkiin’. Jumalan sanan täydellinen ’peili’ ei sekään auta, jos emme anna sen puhua ja suostu muuttumaan sen mukana. Edelleen on myös vaara, että emme anna sen puhua, vaan puhumme sen kautta itseämme miellyttäviä sanoja.

Jos kuva ei miellytä, vika ei ole peilissä. Ei ole Raamatun vika, jos emme anna sille mahdollisuutta vaikuttaa meissä ja näin elämämme kuva näyttää epäkelvolta. Emme syytä peiliä siitä, jos sen näyttämä kuva ei miellytä meitä, miksi siis syyttäisimme Jumalan sanaa?

Luulen, että Jaakobin teksti on täten edelleen ajankohtainen informaatiotulvan aikanakin. Nimittäin peilien laadun tai määrän lisääminen ei vaikuta siihen, mitä ne saavat peilaajan elämässä aikaan.

Toivottavasti asenteemme Jumalan sanan edessä ei ole out of sight, out of mind. Eli toivottavasti Raamatun edessä vietetty katselmointi kantaa hedelmää hetkiin kohta katselmoinnin jälkeen arjessa.

Jumalan sanan tulva ei sekään paranna vastaanottokykyämme, ellemme itse suostu ”sanan tekijöiksi” pelkän kuulemisen ja itsepetoksen sijaan. Antakaamme Jumalan Pyhälle Hengelle tilaa muokata kuvaa arjessa.

Muutos arkeen ja kokoontumisiin – ei vain puheeseen

Jaakob jatkaa aiheessa eteenpäin. Hän kannustaa seurakuntaa muutokseen, joka näkyy, tuntuu ja kuuluu paitsi heidän keskinäisissä kokoontumissa myös arjessa.

Hän poimii kirjeen vastaanottajaseurakunnalle ajankohtaisia esimerkkejä niistä asioista, joissa hän on pannut merkille, ettei ’peiliin’ katsahtaminen ole johtanut muutokseen. Oheiset neuvot ovat jotain sellaista, mitkä olivat jääneet kyseisen seurakunnan ’peilaajilta’ vain ’kuulemisen’ ja ehkä tietämisen asteelle ilman, että ne olisivat matkanneet muutoksena heidän arkeensa ja keskinäiseen jumalanpalvelukseen.

Mutta se, joka on katsonut täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä eikä ole muistamaton kuulija vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään. Jos joku luulee palvelevansa Jumalaa mutta ei hillitse kieltään, hän pettää sydämensä ja hänen jumalanpalveluksensa on turha. Puhdasta ja tahratonta jumalanpalvelusta Jumalan ja Isän silmissä on käydä katsomassa orpoja ja leskiä heidän ahdingossaan ja varjella itsensä niin, ettei maailma saastuta.(Jaak. 1:25-27)

Jaakob muistuttaa seurakuntalaisia muutamasta seikasta, joita hän kirjeessään käsittelee jatkossa käsittelee perusteellisemmin. Nyt puhutaan asioista, jotka Jumalan sanan ’peili’ oli jo aikaisemminkin toistuvasti paljastanut seurakuntalaisille. Kirjettä eteenpäin lukiessa Jaakobin sanankäytöstä huomaa varsin selvästi, että seurakunnassa kyllä oltiin ymmärretty asiat ja ne oli kuultukin siis hyvin, mutta…

Seurakunnan kesken asiat tunnettiin jopa niin hyvin, että niistä puhuttiin ja keskusteltiin – varmasti niitä edelleen teorioitiin myös. Mutta mitä tuli jokaisen oman elämän suunnan pieniin korjauksiin, niihin ei valmiutta enää ollutkaan.

Jaakobin esimerkit koskettivat varsin suoraan kirjeen vastaanottanutta seurakuntaa ja voivat olla ajankohtaisia meillekin. Ehkä mekin olemme onnistuneet niiden kohdalla taidollisesti pettämään itseämme.

Sanan todellisiksi tekijöiksi

Teksti ei silti jätä ketään kylmäksi, vaikka seurakunnan eteen nostetut esimerkit olisivatkin kunnossa. Jaakobin periaate soveltuu näet laajemmaltikin meidän elämäämme:

Mutta se, joka on katsonut täydelliseen lakiin, vapauden lakiin, ja pysyy siinä eikä ole muistamaton kuulija vaan todellinen tekijä, hän on oleva autuas tekemisessään.(Jaak. 1:25)

Vaikka peilin edessä olisi vietetty paljon aikaa ja jopa porukalla, niin kovin tyhjäksi on jäänyt lopullinen anti, jos väki hajaantuu siitä matkoihinsa ja jatkaa elämää niin kuin aina ennenkin.

On kuin koko seurakunta olisi peilaillut tuntikausia Jumalan sanan peilin edessä, mutta kun kotiinlähdön aika koitti, niin jokainen unohti tuolta seisomalta, mitä oli kuvastimesta juuri katsellut. Ehkä se jäi toki hetkeksi puheisiin, mutta elämään saakka se ei muutosta tuonut

Mihin tekstimme (Jaak. 1:22-27) meitä kehottaa? Yksinkertaisesti siihen, että annamme Jumalan sanan puhua meille tavalla, että se vaikuttamaan meihin sen jälkeenkin, kun olemme ’kuvastimen’ edestä astuneet.

Uskonnon harjoittaminen ei ole vain puhetta tai sellaisia pinnallisia tekoja, jotka teemme peilin edessä ikään kuin näyttääksemme siinä itsellemme, että näin hienosti minä taidan peilin edessä keikaroida. Jos siis ’uskonnon harjoittaminen’ ei ole sitä, miten sitä voisi olla Taivaan valtakunnan kansalaisena eläminen Jumalan Pyhän Hengen elävässä yhteydessä!

Jos siis tänäkin aamuna olisin katsonut peiliin ja todennut parran sängen kasvaneen, mutta en olisi tehnyt mitään, korjatakseni silmääni häirinnyttä kuvaa, mitä hyötyä siitä olisi ollut? Palaisin taas kohta uudelleen peilin eteen ja itkisin, kun parta ei vain ota lyhentyäkseen, vaikka taas tässä peilin edessä itkeskelen. Entä jos en osaa tai kykene partaani ajamaan? Voisinko pyytää jotain auttamaan minua?

Ja sama hartaushetkeen – Jumalan sanan edessä vietettyyn peilaushetkeen. Palaanko sinnekin kerta toisensa jälkeen itkemään sitä, että samat asiat tekevät edelleen vaelluksestani vaivalloista? Ja kerta toisensa jälkeen poistun ’peilin’ edestä haluttomana antamaan minkään muuttua elämässäni. Annanko Jumalan Pyhälle Hengelle tilaa muuttaa elämäni lainalaisuuksia? Ja olenko nyt tähän vastatessani rehellinen itselleni? Vai puhuuko jälleen kerran ’tuhansien selitysten ja tekosyiden mestari’ – minä itsepetoksen kuningas?

Mitä jos hartaushetkessä Jumala nosti jotain elämäni asioita esiin ja suljettuani sanan, kävisinkin matkaan niin kuin hartaushetkessä koin hyväksi. Mitä jos kerrankin tosissani antautuisin Jumalan Pyhän Hengen johtamaan muutokseen.

Jumalan sanan peilin voima mitataan peiliin katsomisen välisissä hetkissä. Toisin sanoen niissä hetkissä, joita me kutsumme elämäksi. Siellä on tanner, missä muutos mitataan ja laitetaan käytäntöön.

Pohdittavaa

Kuinka usein vietän aikaan Jumalan sanan ’peilin’ edessä?
Mitä vien ’peilailusta’ mukanani elämän arkeen?