Tämä on toinen osa ”Kolme pientä vertausta” -raamattuhartaussarjaa. Käymme läpi Luukkaan evankeliumista kolme Jeesuksen lyhyttä vertausta (Luuk. 9:57-62), jotka ovat niin lyhyitä, ettei lukija välttämättä tunnista niitä vertauksiksi.

Jeesus keskustelee opetuslasten kanssa

Matka Samarian halki Jerusalemiin

Kerrataan hieman ensimmäisestä osasta vertauksen tilannetta. Luukkaan evankeliumin yhdeksännessä luvussa liikutaan pääosin Galilean mailla, mutta luvun lopussa Jeesuksen työ Galileassa valmistuu ja alkaa viimeinen matka kohti Jerusalemia (Luuk. 9:51-19:27).

Jeesus valitsi poikkeuksellisen reitin Samarian läpi. Vaikka reitti oli suorin, se oli poikkeuksellinen valinta Juudeaan matkaavalle, koska juutalaiset eivät mieluusti kulkeneet Samariassa. Muistanet samarialaiset ja juutalaiset erottaneen molemminpuolisen satojen vuosien vihanpidon.

Jeesus tunsi hyvin tämän vihanpidon, mutta silti hän näki velvollisuudekseen kulkea Samarian läpi julistaen samaan tapaan kuin Galileassa. Jeesus lähetti edellään viestinviejiä Samariaan tunnustelemaan kyliä, missä hänet otettaisiin vastaan (Luuk. 9:51-56). Vastaanotto Samariassa oli odottavasti varsin varautunut, koska hänen tiedettiin matkaavan Jerusalemiin ja olevan juutalainen rabbi.

Kolme pientä vertausta

Matkalla Samarian poikki Jeesus kohtaa kolme henkilöä, jotka kukin omasta lähtökohdastaan ilmaisevat kiinnostuksen seurata Jeesusta (Luuk. 9:57-62). Vastauksiksi heille Jeesus esittää hartaussarjamme kolme pientä vertausta.

Vertaukset käsittelevät hintaa, mikä Jeesuksen seuraajan on valmistauduttava maksamaan. Jeesus lähestyy Jerusalemia ja uhraamisensa hetkeä, joten keskusteluissa valmistetaan opetuslapset ymmärtämään, ettei hänen seuraamisensa ole heillekään keveä päätös.

Pienten vertausten keskusteluissa ihmiset tulivat ’tarjoutumaan’ hänelle; tarjoamaan palveluksia Jeesukselle. Jeesus pysäyttää nämä ’elämänsä kaupustelijat’ vertauksin ja toteaa, ettei hän ole kiinnostunut heidän tarjouksistaan. Jeesuksen seuraaminen ei ole ’joukkueen kannattamista’ eikä pientä puuhastelua aatteen hyväksi.

Jeesus ei odota opetuslapsilta mitään, mutta hän vaatii heiltä kaiken. Tarkoitan tällä sitä, ettei Jeesus odota meiltä, että toisimme yhteiseen pöytään lahjakkuuteemme, vähän aikaa tai muita resursseja, että hän katsoisi, mitä pöydälle olemme koonneet ja rakentaisi niiden varaan valtakuntansa. Ei! Hän ei halua ’ylijäämäämme’. Jeesus tahtoo kaiken; hän tahtoo sinut kokonaan – vahvuuksinesi, virheinesi, mutta kokosydämisesti. Hän ei tee matkaa sinun etevyytesi tai ylijäämäsi varassa. Hän kysyy sinulta, jätätkö kaiken ja otatko hänet?

Jeesus ei lähde sinun matkaasi, mutta kutsuu sinut lähtemään hänen matkaansa. Hinta on kova; se on kaikki – erittelemättä. Ja tätä korostavat ’lyhyet vertaukset’, joista siis käsittelemme nyt järjestyksessä toisen (Luuk. 9:59-60).

Toinen matkaaja

Sarjan ensimmäisen osan matkaaja ja läsnä olleet hämmästyivät Jeesuksen suorasanaisuutta, vaikka sanoma oli kätketty vertauksen muotoon. Sama suorasanaisuus toistuu toisen kyselijän kohdalla.

Tilanne oli hieman erilainen kuin ensimmäisellä kertaa. Nyt Jeesus aloittaa haastamalla sanoen ”Seuraa minua”, mihin opetuslapsi sitten vastaa:

Eräälle toiselle hän sanoi: ”Seuraa minua!” Tämä sanoi: ”Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Mutta Jeesus sanoi hänelle: ”Anna kuolleiden haudata kuolleensa! Mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa.”(Luuk. 9:59-60)

Matteuksen mukaan (Matt. 8:21) mainittu ”eräs toinen” oli opetuslapsi – ei yksi kahdestatoista, mutta yksi siitä suuremmasta seuraajajoukosta. Seuraamaan haastettu vastaa ’savolaisittain’ kauniin kohteliaasti kiertoilmauksella.

Hän sanoi ”Herra, salli minun ensin käydä hautaamassa isäni.” Vastaus kuulostaa myöntävältä, mutta se ei ole sitä. Oletettavasti opetuslapsi tarkoitti ettei hän voinut tulla niin kauan kuin hänen isänsä eli. Hän vain ilmaisi asian näin kauniisti pukien kiertoilmaisun muotoon. Nimittäin jos isä olisi jo ollut kuollut, mies ei luultavasti olisi ollut Jeesuksen seurassa juuri nyt, koska hautaus toimitettiin yleensä välittömästi kuoleman jälkeen.

Mies ilmaisi täten olevansa kiinnostunut Jeesuksen seuraamisesta, mutta ajatus siitä, että hänen pitäisi jättää kotinsa, toimeentulonsa ja luopua mahdollisesti osallisuudestaan isänsä perintöön, se oli liikaa. Hän oikeastaan ehdotti Jeesukselle, että olisiko mahdollista, että hän jatkaa elämäänsä niin ennenkin, mutta silti saisi osakseen opetuslapselle kuuluvan siunauksen. Hän siis ryhtyisi ’kannattajaopetuslapseksi’, joka toimisi silloin tällöin kotoa käsin, kun muut askareet antavat myöten.

Jeesuksen ’vertausvastaus’

Jeesus ei säästellyt sanojaan hänellekään, vaikka hän oli varsin myönteisesti asennoitunut opetuslapseutta ja seuraamista ajatellen. Jeesus ei tarvinnut seuraajakseen ’kannattajajäseniä’ – hän etsi ihmistä, joka etsii kokosydämisesti Jeesusta. Jeesus vastasi sanaleikillä:

”Anna kuolleiden haudata kuolleensa! Mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa.” (Luuk. 9:60)

Jeesus tiesi varsin hyvin, että hautaamisen järjestäminen isälle, oli uskonnollinen ja kulttuurinen ja perhevelvoite. Sanaleikillä Jeesus tarkoitti, että hengellisesti kuolleet, jotka eivät välitä Jumalan valtakunnan menestyksestä, saisivat haudata ruumiillisesti kuolleet. Jeesus siis näki varsin hyvin miehen sanojen läpi hänen tekosyynsä.

Sisällöllisesti hän sanoi saman kuin myöhemmin joukolle ’sekalaisia seuraajia’:

”Jos joku tulee minun luokseni eikä vihaa isäänsä ja äitiään, vaimoaan ja lapsiaan, veljiään ja sisariaan, jopa omaa elämäänsä, hän ei voi olla minun opetuslapseni. Ja joka ei kanna ristiään ja seuraa minua, ei voi olla minun opetuslapseni.” (Luuk. 14:26-27)

Palatakseni Jeesuksen vertauksen sanoihin opetuslapselle, huomatkaamme, ettei Jeesus torjunut häntä, vaan haastoi hänet lähtemään liikkeelle opetuslapsena sen sijaan, että hän jäisi puolinaisesti varmistelemaan elämäänsä. Mies olisi mieluusti jäänyt kiinni tuttuun arkeen, mutta Jeesus haastoi hänet harkitsemaan vielä kerran. Jeesuksella oli selkeä tehtävä miehelle:

Mene sinä ja julista Jumalan valtakuntaa.(Luuk. 9:60b)

Tehtävä tarkoitti kuitenkin sitä, että hänen oli jätettävä taaksensa jotain muuta, mikä todennäköisesti olisi sitonut hänet niin, ettei seuraamisesta olisi tullut koskaan mitään muuta kuin tyhjä lupaus.

Tällä tavoin Jeesus haastaa meitä jokaista seuraamaan ensin häntä ja luottamaan siihen, että ajalliset vastuut ja tekemiset kyllä pitävät itse huolen itsestään. Ja niin pitää Taivaallinen Isä huolen kyllä omistaan, vaikka he eivät pääsisikään osallisiksi niistä kaikista ajallisista ’siunauksista’, jotka heille ehkä muutoin kuuluisi.

Pohdittavaa

Olenko minä vastannut Jeesukselle ’kiertoilmauksin’ tahtovani seurata häntä kuitenkaan luopumatta jostain minulle rakkaasta?