Tekstissäni käsittelen seuraamista. En katso sitä pelastusopillisesta näkökulmasta vaan missionaalisesta. Käydään asiaan sisään Johanneksen evankeliumin opastamana tarkastellen Jeesuksen opetuslapsia hänen seuraajinaan matkalla Jerusalemiin.

Seurailija, kannattaja vai seuraaja?

Johanneksen evankeliumin kuudennessa luvussa Jeesus piti veret seisauttavan puheen seuraamisestaan vertaamalla itseään leipään – elämänleipään (Joh. 6:48). Vertauskuvan kautta hän puhui siitä, että hän edellytti seuraajiltaan varsin läheistä yhteyttä häneen.

”Minä olen tämä elävä leipä, joka on tullut taivaasta, ja se, joka syö tätä leipää, elää ikuisesti. Leipä, jonka minä annan, on minun ruumiini. Minä annan sen, että maailma saisi elää.” (Joh. 6:51)

”Minun lihani on todellinen ruoka, minun vereni on todellinen juoma. Joka syö minun lihani ja juo minun vereni, pysyy minussa, ja minä pysyn hänessä. ” (Joh. 6:55-56)

Jeesus vertasi seuraamistaan ruumiinsa syömiseen ja verensä juomiseen. Niin täydellisesti tulemme uskossa yhdeksi hänen kanssaan. Jeesus ilmaisi näin tahtonsa tulla lähemmäksi kuin lähelle seuraajiaan.

Jeesus ei etsinyt kannattajia tai faneja, vaan hän etsi heitä, ketkä olivat valmiit tulemaan lähelle ja seuraamaan häntä kaikkialle minne hän matkaisi. Jeesus ei etsinyt väkeä sen enempää ’kotikatsomoihin’ kuin kentän reunallekaan. Hän etsi heitä, ketkä olivat valmiit tulemaan ’kentälle’ hänen kanssaan.

Jeesuksen puhe oli monin tavoin loukkaava alkuperäisten kuulijoiden korvaan, mutta eniten se oli sitä siksi, että he eivät olleet valmiit sitoutumaan Jeesukseen sillä syvyydellä, mitä Jeesus edellytti.

Monet olivat tulleet ’katsomoon’; he tulivat Jeesuksen luo kuuntelemaan viisasta opetusta sekä etsimään vastauksia ja helpotusta omaan elämäänsä. Toisin sanoen he eivät tunteneet tarvetta seurata Jeesusta ja hänen missiotaan, koska he tarvitsivat Jeesusta vain omien agendojen toteuttamiseen.

Tästä syystä Jeesuksen puhe ei ollut suuri menestys yleisömittausten perusteella. Jos Jeesus olisi etsinyt kansanjoukkojen suosiota, hän olisi jättänyt Kapernaumin synagogan puheen väliin. Johannes tiivistää puheen tulokset kahdessa jakeessa:

”Sen kuultuaan monet Jeesuksen opetuslapsista sanoivat: ”Tämä on kovaa puhetta. Kuka voi sitä kuunnella?”
. . .
Tämän jälkeen monet hänen opetuslapsistaan vetäytyivät pois eivätkä enää vaeltaneet hänen kanssaan.” (Joh. 6:60,66)

Tärkeämpää kuin kansanjoukkojen suosio Jeesukselle oli seuraajien yhteyden syvyys. Hän ei tarvinnut maanpäällisen tehtävänsä suorittamiseen kansanpaljoutta. Hänelle riitti kourallinen opetuslapsia, jotka kulkisivat hänen kanssaan koko matkan Jerusalemiin saakka.

Opetuslapset seuraajina

Opetuslapset olivat ennen kaikkea Jeesuksen seuraajia; he eivät panneet Jeesusta omalle agendalleen, vaan tyhjensivät omansa, jotta heidän koko elämänsä oli Jeesuksen käytössä.

Huomaa, etten puhu tässä opetuslasten tehtävästä apostoleina; se oli seuraava vaihe, josta heillä ei ollut tässä vaiheessa mitään aavistusta. Puhun opetuslapsista Jeesuksen seuraajina matkalla Jerusalemiin.

Jäljelle jääneet opetuslapset olivat se ydinjoukko, joka oli sydämestään sitoutunut Jeesuksen persoonaan ja tehtävään Jumalan valtakunnassa. He olivat heitä, ketkä olivat ”syöneet Jeesuksen lihan” ja ”juoneet hänen verensä”. Heistä oli tullut yhtä hänen kanssaan. He olivat valinneet seurata Jeesusta ’seurailun’ ja ’kannattamisen’ sijaan. Jeesuksen missio oli heidän missionsa – ei päinvastoin!

Opetuslapset eivät seuranneet Jeesusta saadakseen hyötyä itselleen tai ruokkiakseen ihmeiden nälkää. He olivat sitoutuneet – anteeksi tämä nykypäivän ihmiselle vieras ja loukkaava sana.

Nämä opetuslapset olivat valinneet jättää oman elämänsä elääkseen sitä elämää, johon Jeesus oli heidät kutsunut mukaan. Opetuslapset olivat valmiit elämään sille missiolle, johon Jeesus oli heidät kutsunut.

Huomaa kuitenkin, etteivät kaikki, jotka laittoivat toivonsa Jeesukseen ja olivat vakuuttuneita hänestä, valinneet sitoutua hänen matkaansa samalla tavoin. Oli varmasti paljon heitä, ketkä seurasivat Jeesusta ja laittoivat toivonsa häneen, mutta eivät kulkeneet hänen matkassaan. Ajattele vaikkapa Marttaa, Mariaa ja Lasarusta, tai Nikodemosta.

Meidän missiomme seuraajina

Opetuslapset olivat sitoutuneet paitsi Jeesuksen persoonaan, he olivat lähteneet hänen matkaansa. Samalla tavoin tänä päivänä Jumalan Pyhä Henki laskee itse kunkin sydämelle ’missioita’, joihin Kristus kutsuu meitä lähtemään mukaansa.

Apostolien teoissa näet, kuinka jo ensimmäisestä helluntaista alkaen Kristuksen seurakunta lähti toteuttamaan lähetyskäskyä useina erillisinä missioina, jotka kaikki tähtäsivät Jumalan valtakunnan yhteiseen näkyyn ja päämäärään. Apostolit johtivat kukin omia missiotaan; he kulkivat yhdessä ja erikseen tilanteen ja tarpeen mukaan.

Kun koet, että on aika lähteä opetuslapsena eteenpäin, toteuttamaan Jumalan sinulle luottamaa tehtävää tämän maailman muuttamiseksi, voi olla, että tarvitset Jeesuksen tavoin ympärillesi joukon kaltaisiasi sitoutuneita Jeesuksen seuraajia. Herra kulkee kanssasi, mutta kanssamatkaajat ovat hekin tukesi.

Liikkeelle lähtiessä on paikallaan pysähtyä pohtimaan, että onko matkassasi juuri ne Jeesuksen seuraajat, jotka jakavat kanssasi saman näyn ja päämäärän.

Kyse ei ole siitä, etteivätkö kaikki uskovat ole Jeesuksen seuraajia, vaan siitä, että jakavatko he kanssasi yhteisen näyn ja ovatko he matkalla kanssasi samaan suuntaan. Voihan olla, että Herra on kutsunut heidät jonnekin toisaalle; ajattelepa Paavalin, Markuksen ja Barnabaan matkojen eriämistä (Ap. t. 15:36-41). Heidän missionsa vain jatkuivat eri suuntiin saman Herran johtamina.

Mitä suurempi ja houkuttavampi on näkysi Jumalan valtakunnassa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä joukkoon tahtoo tulla mukaan heitä, ketkä eivät ole sitoutuneet samaan näkyyn, vaan tahtovat toteuttaa omaa agendaa sydämellesi lasketun näyn kustannuksella. Jeesus mittasi seuraajiensa sitoutumisen missioonsa puheella elämän leivästä. Tai oikeastaan hänen puheensa sai aikaan sen, että ihmiset joutuvat punnitsemaan omat motiivinsa.

Kolme kysymystä matkaajille

Matkalaisten valinnassa auttavat alkuun seuraavat kolme kysymystä. Kysymykset olen mukaillut John Maxwelin ”A Leader’s Heart” -kirjan artikkelin pohjalta.

Ensimmäiseksi pitää saada selville, että tahtooko ihminen todella lähteä matkaan vai riittääkö hänelle ’aitiopaikka’ katsomossa? Tämä on vaikea kysymys silloin, kun itse palamme näylle ja toivomme kaikkien lähtevän mukaan. Tai koemme tarvitsevamme jonkun tietyn ihmisen rinnallemme. On kuitenkin uskallettava kysyä, että tahtooko hän todella lähteä mukaan ja kulkea kanssani koko matkan?

Toinen kysymys on vähintään yhtä perustava, mutta ehkä vaikeampi kuin edellinen, on se, että onko tuo ihminen kykenevä lähtemään? Antaako hänen elämäntilanteensa myöten ja ovatko hänen lahjansa juuri sitä, mitä matka edellyttää? On ikävä huomata matkaavansa vuoristoon ja huomata puolivälissä matkaa, että mukana ei ole yhtään vuorikiipeilijää, mutta syvämerensukeltajia sen sijaan riittää…

Ja vielä kolmas kysymys: voiko tämä henkilö tehdä matkansa ilman minua? Jos vastaus on kyllä, Jumala on varustanut teidät kummatkin eri näyllä, joita on turha sovittaa väkisin yhteen. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, ettetkö voi tehdä yhteistyötä hänen kansaan ja tukea toinen toistenne missiota. Olemmehan me jokainen samalla pellolla, vaikka tehtävämme saattavat olla erilliset.

Oleellisinta on kuitenkin se, että matkassa ovat oikeat ihmiset, jotka ovat sitoutuneet kulkemaan sen matkan, johon meidät on kutsuttu. Me olemme kaikki Jeesuksen seuraajia, vaikka missiomme saattavat aika ajoin kulkea eri polkuja.

Mutta niin kuin Jeesuksen esimerkki Johanneksen tekstissä korostaa, matkan teon kannalta oleellista ei ole kerätä suurta suosiota tai tinkiä päämääristä suosion vuoksi. Oleellista on yhteys Kristukseen ja sitoutuminen kulkemaan matkaa yhdessä hänen kanssaan sinne, minne hän meitä johdattaa.

Pohdittavaa

Mitä tarkoittaa Jeesuksen seuraaminen? Onko Jeesus minun agendallani vai minä Jeesuksen agendalla?