Isänpäivä oli ja meni marraskuun toisena sunnuntaina. Minulle isänpäivä onyksinkertaisesti kotipäivä. En kaipaa muistamista enkä etenkään päivän juhlistamista, puhumattakaan rasittavista lounaista, kyläilyistä, jne.

Isänpäivä on kuitenkin omiaan muistuttamaan minua lähimmistä – heistä, ketkä ovat arjessa niin lähellä, että heissä todellinen rakkauteni ja ’voiteluni’ Jumalan palvelijana mitataan. Kutsumus jumalanpalvelijana mitataan siellä, missä olemme kuin ’kotonamme’. Siihen Paavalikinviittaa, kun hän ohjeisti Timoteusta valitsemaan seurakunnan ’kaitsijaa’:

”Hänen tulee hallita hyvin oma kotinsa ja kaikella arvokkuudella pitää lapsensa kuuliaisina.” (1. Tim. 3;4)

Tämä riittäköön isänpäivän teemasta. Kirkkokalenterin teksti kuulostaa isänpäiväksi varsin erikoiselta. Nimittäin jaan muutaman sanan Ruutin kirjasta – niin Ruut oli äiti – ei isä, mutta on se kuitenkin biologinen tosiasia, että Ruutin synnyttämällä Oobed -pojalla oli myös isä ja hänen nimi on Boas.

Olen käsitellyt Ruutin kirjan tapahtumia aiemmin esimerkkinä Ruutin kuuliaisuudesta ja myös siitä, miten Jumalan valtakunta tulee näkyväksi mitä arkisimmissa asioissa, jos vain annamme tilaa Jumalalle astua esiin. Tällä kertaa katson tekstiä toisesta näkökulmasta, Boaksen näkökulmasta. Hyvää isänpäivää, Booas!

Lyhyesti Ruutin kirjasta

Ruutin kirja on kaunis lyhyt tarina, jonka päähenkilöt ovat Ruut niminen nuorehko nainen, Noomi – hänen anoppinsa ja Boas – sukulunastaja. Se on tarina tavallisista ihmisistä ja tavallisista asioista. Asioiden tavallisuus on kuitenkin tavallisuudesta poikkeavaa, koska lukija ei voi olla huomaamatta, miten Jumalan käsi ohjaa tapahtumien kulkua niiden arkisuudesta huolimatta.

Perimätiedon mukaan Ruutin kirjan olisi kirjoittanut tuomari Samuel. Oletusta tukee se, että kirjassa esitetty lyhyt sukuluettelo päättyy Daavidiin, jonka Samuel voiteli kuninkaaksi. Juutalaisuudessa Ruutin kirja luokitellaan yhdeksi ’viiden käärön’ kirjoista (hepreaksi ”Hamesh Megillot”). Juutalaisessa traditiossa Ruutin kirjaa luetaan vuotuisen sadonkorjuujuhlan – eli helluntain yhteydessä. Syynä tähän lienee juuri kirjan viljankorjuuseen liittyvä teema ja kirjassa mainittu ohrankorjuun ajankohta (Ruut 1:22).

Ruutin kirjan arkisuus on herättänyt etenkin omalle arkipäivän hengellisyydestä vieraantuneelle sukupolven kysymään, miksi kirja on valittu Raamatun muuten niin ’hengellisten’ kirjojen joukkoon? On arveltu, että kirja on juutalaisessa kaanonissa mukana pääosin siksi, että Ruut oli kuningas Daavidin, isoisoäiti.

Minulle kirjan hengellisyys ei ole koskaan ollut ongelma. Ruutin kirja on kaunis kertomus sukulunastuksesta, epäitsekkyydestä ja uskollisuudesta. Mutta ennen kaikkea Taivasten valtakunta murtautuu esiin sen kerronnassa juuri siinä, kun luet rivien välistä, miten Herra selkeästi johdattaa tapahtumien kulkua. Sama toistuu meidän arjessamme. Jos Jumala ei ilmestyisi arkisissa asioissa ja vaikuttaisi näkyvässä elämässä, miten me ylipäätään tuntisimme hänet Isänä ja rakkautena?

Jos käsityksesi Jumalan rakkaudesta on vain puhetta, missä ovat takuut. Ne ovat arjessa – siellä, missä Jumala toimii ja vahvistaa sanansa.

Tästä on kyse myös Ruutin kirjassa; etenkin, kun nyt katsomme kirjaa kertomuksessa Ruutin ja Noomin tarinoiden varjoon jäävän Boasin näkökulmasta. Boas teki oman osuutensa sukulunastajana hiljaisuudessa ja nöyryydessä. Kuitenkin ilman hänen osuuttaan meillä ei olisi kertomusta Ruutista – nöyrästä moabilaisesta leskestä Daavidin isoisoäitinä.

Ja tapahtui kerran tuomarien aikana…

Ruut, Noomi ja Boas elivät tuomarien aikana noin 1380 – 1050 eKr. Maininta tuomarien ajasta on kirjoittajan muistutus lukijalle, että kertomus moabilaisen naisen uskollisuudesta ajoittuu Israelin kansan Jumalasta luopumisen aikaan, jolloin moraalinen rappio ja sorto vallitsivat maassa. Jos siis Moabin mailla elämä ei ollut Jumalan tahdon mukaista, ei se ollut sitä tuolloin hänen omaisuuskansansa parissakaan.

Loikkaamme mukaan kertomukseen siinä vaiheessa, kun Ruut ja Noomi ovat palanneet Moabista Israeliin. Miespuolisen perillisen puuttuessa Noomilla eikä hänen edesmenneen poikansa leskellä Ruutilla ollut oikeutta perheensä sukuomistuksiin. Ruut hankki elannon heille ensin keräten ’köyhien osan’ eli ylijääneet tähkät pellolta ja sitten peltotyöläisenä.

Ruut lähti pellolle vain hankkimaan elantoa itselleen ja anopilleen, mutta sitten ’sattui’ jotain. Ruut ’sattumalta’ osui sukulunastajansa pellolle. Ruut ei muukalaisena todennäköisesti ymmärtänyt tämän ’sattuman’ merkitystä, koska Israelin säädökset olivat hänelle vieraita. Hän oli asunut ikänsä Moabissa, minne Noomin suku oli muuttanut siirtolaisina (Ruut. 1:1), joten hänellä ei ollut koskaan ollut tarvetta tutustua Israelin siviililakiin.

Ruut oli siis ’sattumalta’ osunut sukulunastajansa pellolle, ja kuten kohta sukulunastajan velvollisuuksista näet, ei kyse ollut aivan mitättömän pienestä sattumasta. Tämä ’sattuma’ oli käännekohta myöhemmille tapahtumille, joista tekstimme kertoo lisää.

”Ruutin anoppi Noomi sanoi miniälleen: ”Tyttäreni, minäpä hankin sinulle turvapaikan, että sinun kävisi hyvin. Kuulehan nyt! Booas, jonka palvelijattarien kanssa olit, on sukulaisemme. Tänä iltana hän viskaa ohria puimatantereella. Peseydy nyt, voitele itsesi, pukeudu ja mene puimatantereelle. Älä kuitenkaan anna miehen huomata itseäsi, ennen kuin hän on syönyt ja juonut. Kun hän käy levolle, pane merkille se paikka, johon hän käy makaamaan. Mene sitten, nosta peitettä hänen jalkopäästään ja käy siihen makaamaan. Hän sanoo sinulle, mitä sinun on tehtävä.” Ruut vastasi hänelle: ”Minä teen kaiken, mitä minulle sanot.”” (Ruut 3:1-5)

Nimittäin sukulunastajan löydyttyä Noomi tiesi neuvoa Ruutille, miten tämän tuli menetellä sukulunastajakysymyksessä. Vaikka Noomi tuntuu tekstissä tietävän hyvinkin, miten Ruutin tulee toimia, hänen neuvonsa olivat sangen ylimalkaiset. Hän ei ehkä tuntenut menettelyn riskejä tai sitten hän oli tietoinen Boasin luotettavuudesta. Tässä kohtaa kertomusta Ruutin osuudeksi riitti varsin hyvin Noomin ohje: ”Hän sanoo sinulle, mitä sinun on tehtävä.”

Ruutin ei tarvinnut olla tietoinen siitä, mitä hänen esiintulonsa tarkoitti Boasin näkökulmasta. Riitti, kun hän lähestyi Boasia ’tositarkoituksella’.

”Minä olen Ruut, palvelijattaresi. Levitä viittasi palvelijattaresi yli, sillä sinä olet minun sukulunastajani.” (Ruut 3:9)

Tämän jälkeen Boas ei olisi Ruutille enää pelkkä hyvä isäntä, joka salli muukalaisten tulla pellolleen ja kohteli heitä hyvin. Ruutin lähestyminen tarkoitti sitä, että hän lähestyi isäntää pyytäen häntä olemaan hänen sukulunastajansa.

Mitä ihmettä tarkoittaa sukulunastaja?

Boas oli siis tunnetusti hyvä ja reilu tilallinen poikamies, jonka sydämessä oli paikka myös yhteiskunnan heikko-osaisille. Noomi tiesi Boasin olevan lisäksi sukunsa sukulunastaja miniälleen Ruutille.

Sukulunastaja tarkoitti lähintä miespuolista sukulaista. Hepreankielinen sana tarkoittaa ”lunastaja, se jolla on oikeus lunastaa, ostaa vapaaksi”. Tätä oikeutta ei ollut kaikilla, vain sukulaisella. Oikeutta ei voinut ostaa; sen sai vain sukulaisuuden perusteella.

Sukulunastajalla oli esimerkiksi oikeus ottaa vastaan hyvityksen vääryydestä, joka oli tehty kuolleelle sukulaiselle (4. Moos. 5:8). Jos vainajalla ei ollut läheisempiä perillisiä, perintö joutui sukulunastajalle. Sukulunastajana toimiminen oli oikeus, mutta siihen liittyi myös velvollisuuksia.

Sukulunastajan velvollisuus oli kolminainen: 1) taloudellinen, 2) oikeudellinen ja 3) perhettä säilyttävä. Hän oli vastuussa tarpeessa olevien sukulaisten taloudellisten ja oikeudellisten etujen turvaamisesta. Sukulunastajan velvollisuus oli esimerkiksi hankkia kuolleelle sukulaismiehelle perillinen, jos tältä oli jäänyt leski. Hänellä oli juridinen oikeus ja velvollisuus lunastaa maa takaisin suvulle, jos köyhä sukulainen oli sen joutunut myymään. Edelleen hänen velvollisuutensa oli lunastaa vapaaksi orjaksi joutunut sukulainen tai kostaa sukulaisen kuolema. Sukulunastajan velvollisuuksista voi lukea lisää Mooseksen laista (5. Moos. 25:5-10; 3. Moos. 25:48-49).

Jos sukulainen oli murhattu, sukulunastaja suoritti koko suvun nimissä verikoston. Jos taas israelilainen mies kuoli pojattomana, sukulunastajan velvollisuus oli ottaa vaimokseen vainajan leski ja hankkia jälkeläinen vainajan nimiin pelastaakseen näin tämän nimen ja suvun häviämästä. Tällaisesta avioliitosta syntynyt esikoispoika laskettiin naisen aikaisemman aviomiehen lapseksi (5. Moos. 25:5-10; Ruut 4:4-6).

Boas Ruutin sukulunastaja

Tämän jälkimmäisen velvollisuuden täyttämisestä oli sukulunastuksessa kyse Ruutin kohdalla. Boas siis sitoutuisi ottamaan Ruutin vaimokseen, jotta Ruut voi saada perillisen jo kuolleen aviomiehensä nimiin. Jos Boas suostuisi tähän, hän käytännössä antaisi moabilaiselle naiselle tämän kerran menettämän elämän takaisin ja kantaisi huolen hänestä ja hänen perhekunnastaan.

Kertomus jatkuu neljännessä luvussa oikeusprosessilla kaupungin portissa, jossa Boas haki sukulunastajan paikkaa. Häntä sukulaissuhteissa lähempänä ollut mies oli ensin halukas käyttämään oikeutensa lunastajana saadakseen Noomin suvun omaisuuden itselleen. Kun hän kuuli, että hän olisi velvoitettu lunastamaan moabilaisen Ruutin vainajan puolisona, hän kieltäytyi. Boas sen sijaan tarjoutui sukulunastajaksi ja lunasti perheen itselleen.

Ajattele kertomusta nyt Ruutin näkökulmasta. Mitä häneltä odotettiin sukulunastuksen saamiseksi? Ainoastaan, että hän lähestyi Boasia sukulunastajana.

”Minä olen Ruut, palvelijattaresi. Levitä viittasi palvelijattaresi yli, sillä sinä olet minun sukulunastajani.” (Ruut 3:9)

Tämän jälkeen se oli Boas, joka kantoi vastuun kaikesta, että sukulunastus saatetaan lainvoimaan. Boas meni oikeusistuimeen ajamaan muukalaisen moabilaisen naisen oikeutta tulla lunastetuksi. Hän tarjoutui itse lunastamaan tämän naisen, kun muut eivät häntä tahtoneet. Boas maksoi koko hinnan Ruutista ja otti hänet ja hänen anoppinsa Noomin kotiinsa asumaan. Käytännössä Boas teki ja maksoi kaiken, jotta Ruut sai elämänsä takaisin. Mitä yksityiskohtia lunastukseen kuuluikaan, Boas piti huolen kaikesta ilman että Ruutin tarvitsi olla edes tietoinen prosessista. Voit lukea Boaksen osuudesta kirjan neljännestä luvusta (Ruut 4:1-12).

Ruut vain odotti edunsaajan paikalla, kun Boas hankki hänelle hänen elämänsä takaisin. Boas maksoi hinnan siitä, minkä Ruut anoppinsa Noomin kanssa oli maailman turuilla kadottanut. Boas antoi Ruutille aseman ja paikan perheessään ja suvussaan niin, että hän sai elää siinä perinnössä, johon hänet oli armosta asetettu perilliseksi.

”Booas otti Ruutin vaimokseen ja yhtyi häneen. Herra antoi Ruutin tulla raskaaksi, ja hän synnytti pojan. Naiset sanoivat Noomille: ”Siunattu olkoon Herra, joka tänä päivänä ei jättänyt sinua ilman sukulunastajaa. Hänen nimensä tulee kuuluisaksi Israelissa. Hän virvoittaa sinua ja huolehtii sinusta vanhuudessasi. Onhan hänet synnyttänyt miniäsi, joka rakastaa sinua ja joka on sinulle parempi kuin seitsemän poikaa.” Niin Noomi otti lapsen syliinsä, ja hänestä tuli sen hoitaja. Naapurien naiset antoivat lapselle nimen ja sanoivat: ”Noomille on syntynyt poika.” He kutsuivat poikaa nimellä Oobed. Hänestä tuli Daavidin isän Iisain isä.” (Ruut 4:13-17)

Kerrataan sama lyhyesti. Ruut yksinkertaisesti pyysi Boasta sukulunastajakseen ja siinä kaikki. Sen jälkeen Boas osti ja valmisti kaiken, että Ruut sai armon astua perheenjäseneksi hänen taloonsa. Ruutin ei edes tarvinnut ymmärtää, mitä Boas oli tehnyt hänen edestään. Riitti, että hän otti sen vastaan.

Sukulunastaja vertauskuvana

Sukulunastuskäytäntö kuului täten Israelin yhteiskunnan sosiaaliturvajärjestelmään. Se oli menettely, millä nuorille leskille pyrittiin takaamaan toimentulo ja asema yhteiskunnassa. Edelleen sukulunastuskäytäntö sääteli maaomaisuuden siirtymistä ja velkaantumista.

Sukulunastukseen liittyi jo Vanhassa testamentissa vertauskuva Jumalan suhteessa ihmiskuntaan ja erityisesti omaisuuskansaansa Israeliin. Vanhan testamentin sivuilla Herra kutsuu itseään kansansa lunastajaksi parisenkymmentä kertaa. Sukulunastus – etenkin Ruutin kirjan arkielämän armotyönä – kertoo näin Jumalan armollisesta ajatuksesta ihmistä kohtaan.

Huippukohtansa vertauskuva saa vasta Uudessa testamentissa, kun neljä evankelistaa kuvaa meille Kristuksen ristinkuoleman ja voiton, jolla hän on uuden liiton perillisten sukulunastaja. Hän maksoi ristinkuolemassa omalla hengellään suurimman mahdollisen lunastushinnan omistaan.

Sukulunastusjärjestelmän periaatteet toteutuvat lopullisesti ja täydellisesti juuri Kristuksen persoonassa ja pelastajan työssä kaikilla olemassaolon alueilla. Tätä toteutumista on hänen lihaksi tulemisensa (Hepr. 2:14-15), antautuminen sijaiskärsimykseen ja kuolemaan ihmissuvunlunastamiseksi (Room. 3:24-25), voitto kuolemasta (1. Kor. 15:21-22) sekä hänen paluunsa kirkkaudessa (Room. 11:25-26).

Kristuksen elämässä me näemme kaiken sen, minkä hän on tehnyt meidän edestämme, jotta me olemme lunastetut ja sovitetut hänen veressään. Niin kuin Boas hän on tehnyt kaiken, mitä me Ruutin kaltaiset edunsaajat edes hädin tuskin ymmärrämme. Mutta kyse ei olekaan meistä tai ymmärryksestämme, vaan siitä, mitä lunastaja Jeesus on tehnyt.

”Kristus on siis uuden liiton välimies. Hänen kuolemansa on tapahtunut lunastukseksi ensimmäisen liiton aikaisista rikkomuksista, jotta kutsutut saisivat luvatun iankaikkisen perinnön.” (Hepr. 9:15)

Ruutin kirja puhuu isänpäivänäkin

Ruutin kirjan kertomuksessa näit Ruutin – moabilaisen naisen, kaikkensa menettäneen ja hänen anoppinsa Noomin, toisen kaikkensa menettäneen. Näistä kahdesta vain Noomilla oli käsitys siitä, mitä tekee sukulunastaja – Ruutilla ei ollut sitäkään.

Ja asuipa Israelissa hyvätahtoinen isäntä, tilallinen, nimeltään Boas, joka huomasi omaavansa oikeuden olla sukulunastaja Noomin suvulle ja muukalaiselle Ruutille. Ruut oli lunastuksen edunsaaja. Boas oli lunastaja.

On tullut aika palata tuomarien ajan kertomuksesta omaan aikaamme. On se hetki, kun tuomme kertomuksen rooleihin uudet henkilöt. Mitäpä jos ensiksi sinä itse asetut Ruutin paikalle ja Boasin paikalle sijoitamme lunastajasi Jeesuksen Kristuksen. Miltä kertomus näyttää tämän jälkeen – etenkin, kun voimme elää sen todeksi omassa ajassamme?

Katso omaa sukulunastajaasi Kristusta. Vain ja ainoastaan hänellä on oikeus lunastaa sinut; sitä ei voi tehdä kukaan muu. Hänkään ei voinut lunastaa sinua maksamatta sinusta hintaa. Hän on ostanut sinut käyvällä – sangen korkealla – hinnalla ja näin lunastanut sinut perheeseensä.

Pohdi sinusta maksettua hintaa ja sitä, mitä lunastaja on sinun edestäsi tehnyt. Hiipiikö ajatuksiisi kenties kiitollisuus? Kristuksen ei olisi tarvinnut lunastaa sinua, mutta hän teki sen pyyteettä niin kuin Boas. Mitä se kertoo sinulle Herrasi asenteesta sinua kohtaan? Ajattele siis etuoikeutettua asemaasi hänen perheensä jäsenenä – lunastettuna.

Katso vuorostasi itseäsi Ruutin paikalla, Kristuksen jalkopäässä – hänen jalkojensa juuressa. Näe, miten maailma on riisunut sinut ja vienyt sinulta kaiken, minkä varaan voisit elämäsi rakentaa. Sinulla ei ole minne mennä, joten sinä kuljit pitkän matkan Moabista pyhälle maalle, jossa kenties joku ’Noomi’ neuvoi sinulle, miten voisit löytää lunastuksen. Tokkopa siitä paljoa ymmärrät, mutta sen ymmärrät, että tuo alati laupeutta pyyteettä sinulle osoittanut mies, on kenties se ainut olento, jota uskallat lunastajana lähestyä. Se riittää; ei hän kysy sinulta mitään, riittää, kun lähestyt häntä ja sanot kuin Ruut aikanaan.

”Minä olen Ruut, palvelijattaresi. Levitä viittasi palvelijattaresi yli, sillä sinä olet minun sukulunastajani.” (Ruut 3:9)

Ja siinä se on – kaikki. Siinä olette yhdessä: sinun Herrasi ja lunastajasi Jeesus Kristus ja sinä hänen palvelijansa. Ja Ruutin sanoissa on samaa kaikua kuin aina puhuttelevassa liittorukouksessa:

”Sinä olet minun ja minä olen sinun. Olkoon niin.”

Pohdittavaa

Miten olisi päättynyt Ruutin matka ilman Boasin laupeaa osuutta?
Miten Jumalan rakkaus ja armo saavat näkyvän muodon kertomuksessa?
Miten Jumalan rakkaus ja armo saavat näkyvän muodon minun elämässäni?