Kenenkään elämä ei ole vapaa ongelmista – tai haasteista, niin kuin niihin on terveempää suhtautua. Ongelmiin keskittyvä elämäntapa tuottaa alati lisää ongelmia. Parempi eteenpäin suuntaava vaihtoehto onkin keskittyä mieluummin ratkaisuihin kuin ongelmiin.

Herran enkeli tuhoaa Sanheribin armeijan.

Helppo se on tässä sanoa, mutta minkä teet kun ongelmat ottavat vallan mielessäsi. Pyydän sinua kuitenkin pohtimaan, mitä oikein tapahtuu tilanteessa, kun kohtaat elämässäsi ongelman. Tuleeko ongelmasta elämäsi uusi keskipiste? Valtaako murhe mielesi ja ennen ongelman ilmaantumista selkeä päämäärä katoaa horisontin taakse, kun ongelma täyttää mielesi. Jumalakin jää taka-alalle, kun mielen valtaa ongelma ja rukouselämäkin on vain puhetta ongelmasta.

Sorrumme tähän kukin vuorollaan. Jos emme sorru siihen tänään, niin ehkä jo huomenna uuden asian edessä kompastumme. Kysyn kuitenkin, että kuinka usein murehtiminen tai ongelmasta elämän keskipisteen tekeminen on ratkaissut ongelman? Ei varmaan koskaan. Jos ratkaisu on löytynytkin, se ei löytynyt murehtimalla. Jos siis murhe ei ratkaise ongelmia, minkä tähden murehdit?

Mikset ottaisi opiksi Paavalin ohjeesta Filippin kaupungin seurakuntalaisille? Paavalilla riitti hänelläkin elämässä ongelmia omasta takaa: seurakuntalaiset olivat kuin pieniä lapsia tukkanuottasilla, juutalaiset vainosivat ja harhaopit nakersivat evankeliumin terää. Ja istuipa hän vankeudessa tätäkin kirjettä kirjoittaessaan. Silti hän kirjoittaa seurakuntalaisille ohjeen, jota hän itsekin pyrki noudattamaan.

”Älkää olko mistään huolissanne, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukoillen ja anoen kiitoksen kanssa Jumalan tietoon,” (Fil. 4:6)

Hiskian esimerkki

Sanot mielessäsi Paavalin kehotukseen ”helpommin sanottu kuin tehty” – ja niin olen sanonut minäkin. Ennen kuin hylkäät Paavalin elämänohjeen idealismina, lue vielä alle siteerattu teksti Juudan kuningas Hiskian elämästä. Tai vielä parempi on, jos luet koko luvun (2. Kun. 19).

Tekstissä Hiskian esimerkki näyttää meille, miten voimme käytännössä elää todeksi Paavalin kehotusta turhasta murheesta vapaaseen elämään. Mitä niihin ongelmiin tulee – Hiskia oli ongelmissa. Assyria uhkasi Jerusalemia ja Hiskian liittolaiset olivat nekin kukin vuorollaan joutuneet antautumaan Assyrian sotilasmahdin alle.

Nyt Assyrian kuninkaan ’pahasilmä’ katsoi Jerusalemia ja oli vain ajan kysymys, milloin olisi sen vuoro tulla vallatuksi. Hyökkäyksen alla Hiskia sai kirjeenä viimeisen varoituksen Assyrian sotapäälliköltä – vaihtoehtoja ei enää ollut – ja mitä tekee Hiskia?

”Kun Hiskia oli ottanut kirjeen lähettiläiden kädestä ja lukenut sen, hän meni temppeliin ja levitti sen Herran eteen. Ja hän rukoili Herraa näin: ”Herra, Israelin Jumala, sinä jonka istuinta kerubit kannattavat! Sinä, yksin sinä olet maailman kaikkien valtakuntien Jumala. Sinä olet luonut taivaan ja maan.
. . .
Nyt, Herra, meidän Jumalamme, pelasta meidät hänen käsistään, jotta kaikki maailman valtakunnat oppisivat tietämään, että sinä yksin olet Herra ja Jumala!” (2. Kun. 19:14-15,19)

Kuninkaana Hiskia ei luottanut omaan mahtiinsa. Hänellä oli tapa mieluummin ottaa ongelmiksi kasvaneet asiat käsiinsä ja nostaa ne rukouksessa Jumalan eteen. Ja niin hän teki tässäkin tilanteessa.

Edellä hän oli erehtynyt yrittämään itse ratkaista ongelman kysymättä Jumalan mielipidettä (2. Kun. 18:13-16), mutta tuli petetyksi ja kaivoi itsensä syvemmälle kuoppaan (2. Kun. 18:17-37). Murehtiminen ei kuitenkaan auttaisi, joten hän antoi asian Jumalan käsiin. Miten ikinä Jumala vastaisikaan rukoukseen, hän ottaa mieluummin vastauksen Jumalan kädestä kuin vihollisen käsistä.

Jumala vastasi Hiskian rukoukseen väkevästi ja vieläpä Hiskian näkökulmasta edullisella tavalla, kun viholliskuningas joutui poistumaan Jerusalemin liepeiltä lyötynä (2. Kun. 19:20-37).

Rukouksen voima

Aivan liian usein löydän itseni tekemästä niin kuin Hiskia teki ennen tekstimme rukousta. Kuvittelen selviäväni itse. Siinä sitten ymmärtämättömillä ratkaisuillani ’kaivan kuoppaa’ syvemmäksi aina siihen saakka, etten enää pääsekään sieltä omin avuin ylös. Tässä vaiheessa alkuun vain ’haastava asia’ on kasvanut jo ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi.

Jos ymmärrys ei riittänyt heti alussa jättämään rukouksessa ’asiaa’ Jumalalle, ei se ole myöhäistä vieläkään, vaikka asia olisi kasvanut ’ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi’.

Ongelman murehtiminen ei johda mihinkään, mutta rukous voi paljon. Enkö mieluummin nukkuisi yötäni hyvin ja jätä asiaa Jumalalle kuin murehdin ja valvon yöni? Ja mikä olisikaan viisainta? Tietenkin kääntyä Jumalan puoleen heti ensitilassa, koska hän on kykenevä auttamaan meitä parhaiten. Ja tätä apostoli Paavali meille kehotti.

”Älkää olko mistään huolissanne, vaan kaikessa saattakaa pyyntönne rukoillen ja anoen kiitoksen kanssa Jumalan tietoon,” (Fil. 4:6)

Pohdittavaa

Miksi annan ’asioiden’ kasvaa ’ongelmiksi’?
Miksi rukoilen apua vasta silloin, kun asia on kasvanut ongelmaksi?