Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä Suomi ja Eurooppa siirtyi kesäaikaan. Hetkessä kadotimme yöstä yhden tunnin, jonka saamme takaisin ’lainasta’ syksyllä, kun siirrymme talviaikaan. Tosiasiassa emme menettäneet hetkeäkään – tuo tunti katosi yhteisestä sopimuksesta, koska olemme antaneet kellolle ja kalenterille ylivallan elämässä.

Englanninkielessä järjestelyä kutsutaan termillä ’dayligth saving’ eli päivänvalon säästäminen. Tarkoitus on siis lisätä kesällä aamuinen valo osumaan paremmin aktiivisiin valveillaolotunteihin ja työskentelyaikoihin kouluissa ja työpaikoilla. Kertyneet valoisat tunnit ”säästetään” iltaan sen sijaan, että ne kuluisivat ”hukkaan” ihmisten vielä nukkuessa. Suomessa kesäajalla ei ole yhtä suurta merkitystä kuin etelämpänä, koska Suomessa on kesällä varsin pitkät päivät, mutta keväisin ja syksyisin kesäaika toki säästää valoa ja täten myös energiaa Suomessakin.

Ihminen siirtää kelloja – Jumala aikaa

Onko tuosta viisareiden siirtelystä sitten mitään hyötyä – siitä on vuosikymmenien saatossa syntynyt paitsi mielipiteitä myös tutkimustulostakin. Ilman yhteistä sopimusta ei kuitenkaan siirry muut kuin kellon viisarit.

Siitä tulee mieleeni lapsuuden tapahtuma. Olin peruskoulun toisella tai kolmannella luokalla, aikana ennen kännykkää ja digitaalikelloa. Olin kaverin luona leikkimässä ja leikki oli pahasti kesken, kun kotiinlähdön aika lähestyi. Aivan liian nopeasti rannekellon viisarit osoittivat hetkeä, kun oli aika nousta pyörän selkään ja polkea kotiin. Mutta keksipä poika siirtää kellon viisareita tunnin jos toisenkin taaksepäin – ja kas – aikaa olikin yllin kyllin leikkiä ja riemuita.

Ratkaisu tuntui oivalta, mutta kellon viisarien kääntäminen ei muuttanut tosiasiaa, että aika kului ja myöhästyin sovitusta kotiintuloajasta. Ei auttanut kotona selitys, että minun kelloni näytti vielä hyvinkin sovittua aikaa. Aika ei siirtynyt – vain kellon viisarit.

Jos ajattelemme aikaa, niin ajan siirtämisen suhteen me ihmiset kellonsiirtoinemme olemme täsmälleen yhtä avuttomia kuin minä pienenä poikana yrittäessäni ostaa aikaa viisareita siirtämällä.

Tosiasia on, että ajan suhteen ihminen onki renki ei herra. Kellon viisareita hän kyllä siirtää ja yhteisellä päätöksellä huijaa itseään luulemaan, että aika on siirtynyt, mutta tosiasiassa aikaan hän ei kykene vaikuttamaan. Aika kuluu ja kuluttaa.

Leikitäänpä vielä vähän ajatuksella ajasta. Mieti, millaista olisi, jos kykenisit pysäyttämään ajan? Osaatko edes kuvitella, mitä se tarkoittaisi? Tai mitä olisi olla ajan tuolla puolen? Entä mitä merkitsisi, jos pystyisit liikkumaan ajassa? Entä mitä tapahtuisi, jos voisit lisätä tai poistaa aikaa?

Mitä se tarkoittaa, jos kykenet edes johonkin näistä vaikkapa vain oman itsesi ja oman aikajanasi kohdalla? Mieti ihan oikeasti. Entäpä jos sinulla olisi valta hallita myös muiden aikaa tai aikaa globaalisti? Siis siten, että voisit vaikuttaa kaikkeen ajassa luotuun?

Hetken, kun tuota miettii, huomaa että persoonalle, jolla on valta manipuloida aikaa, on annettu ”kaikki valta maanpäällä” – ei sentään taivaissa, koska Jumala ei ole ajan orja. Pelkästään valta hallita omaa aikaansa tekisi ihmisestä monen mielestä lähes jumalan vertaisen, vaikka todellisuudessa hän olisi yhä mitätön Jumalan valtaan nähden.

Ehkä tässä on syy siihen, miksi meitä ihmisiä kiinnostaisi niin kovasti oppia matkaamaan ajassa. Ehkä meitä motivoi langenneen ihmisen tarve olla oman itsensä – ja ehkä muidenkin – herra. Niin hänhän olisi lähes jumalolento.

Aikahyppy Vanhan testamentin aikaan

Tämä pieni pohdinta ajasta palauttaa ihmisen omalle paikalleen ajan edessä. Hän on voimaton. Jumalalla sen sijaan on voima tehdä ajalla, mitä hän tahtoo.

Ihmisillä, enkeleillä eikä millään luoduilla tätä valtaa ole – eikä heille sitä anneta. Heitä ei ole luotu elämään ajattomuudessa. Haluan sinun muistavan tämän, kun katsomme päivän tekstiä – jossa Jumala näyttää suvereeniutensa ajan suhteen.

Kertomus muistuttaa meitä toki myös siitä, ettemme ole ajan suhteen täysin avuttomat. Nimittäin ajatuksissa voimme liikkua ajassa tehden kuvitteellisia aikahyppyjä menneeseen ja tulevaan. Kirjallisuus ja vanhana aikana perimätieto on antanut meille keinon viestiä henkilökohtaisen elämän aikamme rajojen yli ajatuksen aikahyppyinä.

Nyt teemme tällaisen ajatuksen aikahypyn noin 3225 vuoden taakse kansanjohtaja Joosuan aikaan. Astumme keskelle sotatannerta, kun hän johti Israelia valtaamaan luvatun maan alueita 40-vuotisen erämaavaelluksen jälkeen.

Israelin sota amorilaisia vastaan

Vien meidät varsin harvinaiseen tilanteeseen, jossa ei siirretty vain kellon viisareita, vaan siellä siirrettiin aikaa. Teksti kertoo Jordanin länsipuolisen maan eteläosien valtauksesta. Sotaretki etelään tehtiin gibeonilaisten kanssa solmitun puolustusliiton velvoitteesta (Joos. 10:1-15), kun Gibeonilaiset tulivat uhatuiksi viiden eteläisen kuninkaan liittouman taholta. Tällöin Israel lähti sopimuksen mukaan puolustamaan liittolaistaan.

Sotaretki eteni varsin tavanomaisesti – siis Israelin käymäksi valloitussodaksi. Tavanomaisuus oli tosiasiassa kaukana näistä sodista, koska Herra taisteli Israelin liittolaisena. Jumalan ihmeet mahdollistivat Israelin voittokulun. Mutta Israelin käymäksi sodaksi sota amorilaisia vastaan sujui siis varsin totuttuun tapaan. Jumala taisteli heidän rinnallaan. Luetaanpa.

”Lähdettyään Gilgalista Joosua marssi joukkoineen koko yön ja hyökkäsi amorilaisten kimppuun yllättäen. Kun amorilaiset kohtasivat Israelin sotajoukon, Herra saattoi heidät pakokauhun valtaan, ja Joosua sai heistä Gibeonin luona suuren voiton. Hän ajoi heitä takaa Bet-Horoniin vievää tietä Asekaan ja Makkedaan asti ja surmasi heitä joukoittain. Amorilaisten paetessa israelilaisia Bet-Horonin rinnettä alas Herra antoi sataa heidän päälleen kiven kokoisia rakeita koko matkan Asekaan saakka, ja heitä kuoli paljon. Rakeet surmasivat heitä enemmän kuin israelilaisten miekat.” (Joos. 10:9-11)

Sota sujui Israelin näkökulmasta varsin hyvin. Israel teki sodassa oman osansa ja Herra liittolaisena teki omansa. Mutta sitten taisteluiden loppuratkaisun kynnyksellä tapahtui jotain, mihin pysähdymme. Siinä Jumala poikkeaa totutusta. Tällä kertaa hän ei käyttänyt luonnonilmiöitä tai enkeliarmeijaa Israelin tukena. Hän päätyi manipuloimaan aikaa.

Aika pysähtyy

Luetaan tekstistä seuraavat kolme jaetta. Niissä sellainen tapahtuu ihme, jota ei voi tehdä kukaan muu kuin Jumala. Ja sanoopa hän, ettei hän aio sitä tuosta vain toistaa.

”Sinä päivänä, jona Herra antoi amorilaiset israelilaisten käsiin, Joosua puhui Herralle israelilaisten kuullen ja sanoi: ”Aurinko, pysy paikallasi Gibeonissa! Kuu, ole liikkumatta Aijalonin laakson yllä!”
Ja niin aurinko pysyi paikallaan ja kuu oli liikkumatta, kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen. Näin on kirjoitettuna Oikeamielisen kirjassa. Aurinko seisahtui taivaan laelle kokonaiseksi päiväksi eikä kiirehtinyt laskemaan. Sellaista päivää, jona Herra tällä tavalla myöntyi ihmisen pyyntöön, ei ole ollut koskaan aikaisemmin eikä myöhemmin. Herra kävi sotaa Israelin puolesta.” (Joos. 10:12-14)

Mainittakoon, että Joosuan kirjan lähdeviittaus ”Oikeamielisten {’Jashar’} kirjaan” viittaa tuntemattomaan vielä Samuelin aikaan tunnettuun runomuotoiseen Israelin sodista kertoneeseen teokseen (2. Sam. 1:18). Tämä viite kannattaa huomata siksi, että tapahtuma oli todella dokumentoitu useamman kirjoittajan voimin. Kyseessä oli tunnettu ja merkittävä tapahtuma eikä Joosuan sepittämä kertomus.

Tekstissä auringon ja kuun liikkeistä käytetty terminologia, ”seisahtua, odottaa ja pysyä aloillaan” vastaavat mesopotamialaisessa astrologiassa käytettyä kieltä, jolla tuohon aikaan kuvattiin taivaankappaleiden liikkeitä. Amorilaisten näkökulmasta katsottuna voisi yhtä hyvin sanoa, että aika pysähtyi. Näin siksi, että heidän aikakäsityksensä perustui auringon ja kuun liikkeisiin.

Samoin meidän aikakäsityksemme perustuu vastaaviin havaintoihin taivaankappaleiden liikkeistä, mutta sen sijaan että luottaisimme niihin, olemme oppineet itse siirtelemään viisareita. Aivan kuin emme luottaisi Jumalan asettamien taivaankappaleiden pitävän meitä tietoisina ajankulusta.

Auringon ja kuun seisahtuminen oli merkittävä myös taistelun kannalta. Se herätti vihollisessa pelkoa ja lamautti heidät, koska aurinko ja kuu edustivat heidän kulttuurissaan jumalia. Auringon ja kuun seisahtuminen oli Kaikkivaltiaan Jumalan puhetta kansalle, joka uskoi auringon ja kuun jumaluuteen. Voiko olla vakuuttavampaa todistetta siitä, että Israelin Jumala oli suvereeni kaikkien Kanaanin maan kansojen jumalina pitämien luonnonilmiöiden yli?

Tietty ajan pysähtymisen ihme antoi lisää aikaa vihollisen täydelliseen lyömiseksi, koska taistelut käytiin yleensä päivänvalossa. Suurin arvo oli kuitenkin siinä, että ajan pysäyttäminen toi kiistatta esiin Jumalan suvereniteetin.

Uskonko ja miten uskon?

Tältä tapahtuma siis näytti pienen ihmisen näkökulmasta. Aika pysähtyi ilman, että kenenkään tarvitsi viisareita siirrellä. Jumala näytti valtansa, jota ei ole kenelläkään toisella tässä universumissa.

Selitysten tie

Moderni ihminen kuitenkin tahtoo keksiä aina tieteellisen selityksen (lue: järjellä ymmärrettävän) kaikelle. Me olemme varsin hitaat hyväksymään mitään, mitä emme kykene ymmärtämään – tai ainakaan sellaista, jota ei voi tieteellisesti todistaa.

Yliluonnollinen ei anna mielenrauhaa; mielenrauha tulee vasta sen jälkeen, kun ihme on kahlehdittu ymmärryksen vankilaan. Ehkä vielä tunnustamme sen, ettemme osaa tehdä samaa itse, mutta silti tahdomme vähintään sanoa, että tiedämme, miten ihme on tapahtunut. Samalla tavalla me suhtaudumme taikatemppuihinkin. Alkuhämmästyksen jälkeen alamme pohtia ja kiistellä siitä, miten temppu tehtiin! Emmekö voisi mieluummin hyväksyä, ettemme tiedä – ja antaa kaiken kunnian taikurille – tai Raamatun edessä Jumalalle.

Niinpä tämäkin ajan pysäyttämisen ihme on nykytieteessä selitetty monin tavoin. Ehkä yleisimmin tapahtuma selitetään auringonpimennyksellä. Jos se olisi ollut sellainen, sen perusteella voidaan ajoittaa Joosuan kirjan tapahtumat. Vertailemalla muinaisia lähdetekstejä eri kulttuureista Cambridgen tutkijat ovat tulleet tulokseen, että Joosuan taistelu voidaan ajoittaa varhaisimmaksi koskaan dokumentoiduksi auringonpimennykseksi. Se tapahtui 30. lokakuuta vuonna 1207 eKr. eli noin 3225 vuotta sitten. Siitä tuon aikahyppymme pituuden poimin, mutta tämän selityksen uskoo, kuka tahtoo.

Ihmettelen, miksi modernin ajan uskovat etsivät hekin tällaisia järkeistyksiä Raamatun ihmeille. Tuntuuko kertomus ihmeestä luotettavammalta, kun ihme pystytään selittämään ja kahlehtimaan ihmisjärjen alaisuuteen?

Miksi ihme ei yksinkertaisesti voisi jäädä mysteeriksi – eli Jumalan salaisuudeksi? Jos esimerkiksi tekstimme tapahtuma ajan pysähtymisestä jää vaivaamaan mieltäsi, niin löydät siitä netistä paljon spekulaatiota ja pohdintaa.

Uskonvaraisen hyväksyminen tie

Minulle riittää, että voin lukea kertomuksen ja uskonvaraisesti pitää siinä kuvattua ihmettä toteutuneena. Joosuan kirjan teksti ei viittaa ihmeen olleen ainutlaatuinen tai työläs Jumalalle! Jumala yksinkertaisesti teki ihmeen ja pienen ihmisen paikka on ottaa se vastaan ja hämmästellä. Eikö Jumalan ja ihmisen ero ole juuri siinä, että Jumala on kaikkivoipa ja ihminen ei?

Siinä missä ihminen epätoivoisesti siirtelee viisareita, Jumala liikkuu ajassa ja taivuttaa aikaa oman tahtonsa mukaan. Ja vaikka Joosuan kertomuksessa olisi ollut kyse ’vain’ auringonpimennyksestä, niin sen ajoittaminen oikeaan hetkeen, on taas kerran jotain sellaista, mihin ihminen ei kykene. Nykyään toki kykenemme ennustamaan seuraavan auringonpimennyksen ajankohdan, mutta ajoittamaan maailmantapahtumat siihen sopivalla tavalla ei ole meidän määräysvallassamme

Mutta kuten sanoin, minä tahdon uskoa suurempaan Jumalaan kuin vain sellaiseen, joka tekee auringonpimennyksiä tai järjellä ymmärrettäviä ihmeitä. Minulle ei ongelma uskoa Jumalan valtasuuruuteen oman järkeilyni ulkopuolella.

Toki usko järjen ylittävään ihmeeseen on monesti ongelmallista minulle, kun intensiivisesti pyydän Jumalaa auttamaan minua ymmärrykseni lähtökohdista käsin. Jos Herra sallii silloin tapahtua jotain muuta, voin kokea ettei hän vastaa minulle. Silti hän tietää paremmin ja kykenee toimimaan sielläkin, minne minun ajatukseni ei yllä.

Mikä Joosuan mielestä oli ainutlaatuista?

Joosuan kirjan teksti ei korosta juuri Jumalan ihmeen ainutlaatuisuutta. Sehän oli itsestäänselvää! Mikä se sellainen Jumala on, joka ei kykene tekemään ainutlaatuisia ihmeitä? Kun siis Jumala teki ihmeen, Joosualle riitti varsin hyvin, että se vain kerrottiin niin kuin kaikki silminnäkijän – ihmisen – näkökulmasta tapahtui.

”Ja niin aurinko pysyi paikallaan ja kuu oli liikkumatta, kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen. Näin on kirjoitettuna Oikeamielisen kirjassa. Aurinko seisahtui taivaan laelle kokonaiseksi päiväksi eikä kiirehtinyt laskemaan.”

Ei ollut mitään syytä liittää alaviitteeseen spekulointia siitä, miten Jumala kaiken teki. Näin tapahtui ja sitä riittää hämmästeleminen. Jumalan väliintulossa oli kuitenkin Joosuankin mielestä jotain ainutlaatuista. Ainutlaatuista tilanteessa oli se, että Herra myöntyi tällä tavoin ihmisen pyyntöön. Joosua jatkaa:

”Sellaista päivää, jona Herra tällä tavalla myöntyi ihmisen pyyntöön, ei ole ollut koskaan aikaisemmin eikä myöhemmin.”

Mutta mikä on ihmisen kannalta ihmettäkin ihmeellisempää, on se, että Herra kuulee omiaan ja vastaa ihmisen rukouksiin ja pyyntöihin.

Taivaan kappaleiden seisahtumista suurempi ihme Joosuan näkökulmasta oli se, että Jumala kuuli ihmistä ja teki ihmeen sen tähden, että Joosua pyysi sitä häneltä!

Pysähdypä hetkeksi ajattelemaan tämän vanhan ja viisaan kansanjohtajan sydämen viisautta. Hän oli sisäistänyt oman asemansa Jumalan suuruuteen nähden.

Suurempi ihme kuin ajan muuttaminen – tässä tapauksessa sen venyttäminen – on se, että Jumala tekee ihmeitä kaikissa elämän mittasuhteissa siksi, että me ihmiset pyydämme häntä auttamaan. Kuinka suurta ja valtavaa on, että Jumala kohtaa meitä hädässämme kuulemalla meitä! Kaikkivaltias Jumala, jolle aikakin on alamainen, kuuntelee aikaan ja rajallisuuteen kahlehdittua ihmistä.

Ymmärränkö alkuunkaan, miten suuren asian kanssa olemme tekemisessä rukouksessa? Ymmärränkö edes sitä, millaiset mahdollisuudet hänellä, ketä rukoilemme, on vaikuttaa henkilökohtaiseen elämäämme puhumattakaan laajemmasta kontekstista?

Omaan rukouselämään

Olkoon tämä kertomus muistutus Jumalan suvereenisuudesta. Muista: ihminen siirtää kellon viisareita, mutta Jumala säätää aikaa. Olisiko paikallaan muistaa tämä, kun seuraavan kerran rukoilemme Herraa jopa puolikäskevään sävyyn.

Jumalan ei vastaa rukouksiimme, jotta hän todistaisi meille olevansa olemassa ja Jumala. Rukousvastaus on armoa. Hän vastaa, koska hän rakasta meitä ja tahtoo olla läsnä.

Tästä näkökulmasta jokainen rukousvastaus – on se sitten meidän näkökulmastamme suuri tai pieni – se on valtava ihme ja kiitollisuuden paikka meille ihmisille.

”Ja niin aurinko pysyi paikallaan ja kuu oli liikkumatta, kunnes kansa oli kostanut vihollisilleen. Näin on kirjoitettuna Oikeamielisen kirjassa. Aurinko seisahtui taivaan laelle kokonaiseksi päiväksi eikä kiirehtinyt laskemaan. Sellaista päivää, jona Herra tällä tavalla myöntyi ihmisen pyyntöön, ei ole ollut koskaan aikaisemmin eikä myöhemmin. Herra kävi sotaa Israelin puolesta.” (Joos. 10:13-14)

Tahdon näin muistuttaa meitä rukouksen voimasta ja siitä, miten ainutlaatuinen lahja rukous meille ihmisille on. Jumala, joka tekee kaiken tämän ja paljon enemmän, kuuntelee sinua ja minua joka hetki. Näetkö kuinka etuoikeutettu olet?