Pitkäperjantain ja pääsiäissunnuntain kirkkopyhien juhlan merkitys kristillisessä perinteessä on kirkkokansalle tuttuakin tutumpaa. Maanantaina vietettävän toisen pääsiäispäivän merkitys ei välttämättä olekaan niin selkeä. Joku voi alkaa laskea, että onko se ylösnousemuksen kolmas päivä sittenkin maanantai vai mistä on kysymys? Siitä ei ole kysymys. Sunnuntai – eli ensimmäinen pääsiäispäivä – on ylösnousemuksen päivä. Siksihän kristillisessä perinteessä sunnuntai valittiin viikoittaiseksi lepopäiväksi lauantain sijaan.

Emmauksen tien ateria (Jacopo da Pontormo, 1525)

Toisena pääsiäispäivänä kristillisen kirkon perinteessä muistetaan ylösnousseen Jeesuksen ilmestymistä opetuslapsille ja muutamille naisille. Ilmestykset vakuuttivat opetuslapset ja naiset siitä, että Jeesus on noussut kuolleista. Tradition mukaan toisena pääsiäispäivänä muistellaan Luukkaan evankeliumista tuttua Emmauksen tiellä -kertomusta. Siinä kerrotaan, kuinka kaksi opetuslasta oli menossa Emmaus-nimiseen kylään ja yllättäen kohtasivat ylösnousseen Jeesuksen.

Matka Emmauksen tielle

Palautetaanpa muistiin toisen pääsiäispäivän läksynä tapahtumat Emmauksen tiellä, kun ylösnoussut Jeesus kohtasi kaksi opetuslasta. Jos et muista tapahtumien kulkua, kertaa ne Luukkaan evankeliumin lopusta (Luuk. 24:13-35). Käydään kertomukseen sisälle seuraavien jakeiden kautta.

Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka. He keskustelivat kaikesta siitä, mitä oli tapahtunut. Heidän siinä puhellessaan ja pohdiskellessaan Jeesus itse liittyi heidän seuraansa ja kulki heidän kanssaan. He eivät kuitenkaan tunteneet häntä, sillä heidän silmänsä olivat kuin sokaistut.(Luuk. 24:13-16)

Oli viikon ensimmäinen päivä (Luuk. 24:1, 13) ja samalla Jeesuksen ylösnousemuksen päivä, kun Jeesus ilmestyi Jerusalemista Emmauksen kylään johtavalla tiellä kahdelle opetuslapselle. Heistä toinen oli nimeltään Kleopas, joka perimätiedon mukaan olisi sama henkilö, jonka apostoli Johannes evankeliumissaan (Joh. 19:25) mainitsee. Perimätiedon mukaan hän siis olisi ollut Joosefin, Jeesuksen isän, veli ja edelleen isä Jerusalemin piispa Simonille, joka tiettävästi kertoi Emmaus-kertomuksen Luukkaalle. Jos tämä perimätieto on oikea, Emmauksen tien opetuslapset saattoivat olla toisilleen isä ja poika.

Joka tapauksessa nämä kaksi Jeesuksen seuraajaa kulkivat tiellä kohti Emmauksen pientä kylään, joka sijaitsi noin 11 kilometrin matkan päässä Jerusalemista. He olivat surullisia ja pettyneitä siitä, että juutalaisten poliittinen johto oli onnistunut juonittelemaan Jeesukselle, joka heistä oli ilmeinen messias, kuolemantuomion (Luuk. 24:17-20).

Oli kuitenkin jotain, mikä mietitytti heitä vieläkin enemmän kuin Jeesuksen kuolema. He olivat kuulleet haudalla käyneiden naisten raportin heidän ensimmäisen siellä vierailunsa jälkeen, eivätkä täten tienneet, miten suhtautua väitettyyn ylösnousemukseen ja siihen liittyviin outoihin huhuihin (Luuk. 24:21-24).

Kuulostaa erikoiselta, että Jeesus liittyi heidän seuraansa ja kulki yhdessä heidän kanssaan kohti Emmauksen kylää, mutta he eivät tunteneet Jeesusta. Syynä oli ilmeisesti erityinen jumalallinen väliintulo, koska ”heidän silmänsä olivat kuin sokaistut”. Heidät oli sokaistu olemaan ymmärtämättä, että Jeesus itse kulki heidän kanssaan (Luuk. 24:26).

Matkalla kylään Jeesus selitti näille kahdelle ’eksyneelle’ matkamiehelle kirjoituksista messiaan ylösnousemusta koskevat ennustukset. Jeesuksen tapa kertoa sai heidät innostumaan ja heidän sydämensä hehkui innosta, kun heille tuntematon mies selitti ylösnousemuksen merkitystä Vanhan testamentin profeetoista (Luuk. 24:32). Emmaukseen saapuessa he jo ymmärsivät, miksi ylösnousemuksen oli välttämätön tapahtua. Matkan aikana heihin oli siis kylvetty toivon kipinä Jeesuksen ylösnousemuksesta, vaikka se ei järkeen mahtunutkaan.

Perillä Emmauksen kylässä

Perillä Emmauksen kylässä miehet aterioivat yhdessä matkalla tapaamansa ’tuntemattoman’ miehen kanssa. Aterialle käydessään heidän silmänsä avautuivat ja he tunnistivat Jeesuksen tavasta, jolla hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi sen ja jakoi pöytävieraille.

Kun hän sitten aterioi heidän kanssaan, hän otti leivän, kiitti Jumalaa, mursi leivän ja antoi sen heille. Silloin heidän silmänsä aukenivat ja he tunsivat hänet. Mutta samassa hän jo oli poissa heidän näkyvistään. He sanoivat toisilleen: ’Eikö sydämemme hehkunut innosta, kun hän kulkiessamme puhui meille ja opetti meitä ymmärtämään kirjoitukset?’ Heti paikalla he lähtivät matkaan ja palasivat Jerusalemiin.(Luuk. 2430-33)

Tunnistaminen tarkoittaa tässä paljon enemmän kuin pelkkä henkilöllisyyden oivaltaminen. Kaksikko näet ymmärsi kaiken ja he tunsivat sydämessään Mestarin elävän konkreettisesti siinä hetkessä ja siinä paikalla.

Oudot huhupuheet muuttuivat hetkessä todeksi. Kuvittele, millainen riemu heidän sydämensä valtasi; hetkeä aiemmin heissä oli herännyt ohut toivo Kristuksen ylösnousemuksesta, kun heille vielä tuntematon matkalainen selitti heille kirjoituksia. Nyt he todistivat ylösnousemuksesta henkilökohtaisesti. He olivat kohdanneet ylösnousseen Kristuksen Jeesuksen – saaneet omin silmin nähdä ylösnousemuksen voiman.

Siltä istumalta he palasivat takaisin kulkemansa 11 kilometrin matkan Jerusalemiin kertomaan toisille tästä valtavasta ihmeestä. Kuinka kepeä olikaan matkamiesten askel ja kuinka matka taittui nyt kuin itsestään.

Konkreettinen tosiasia – tänään!

Jos Jeesuksen ylösnousemus oli tuore uutinen Emmauksen tien tapahtumien aikoihin, on se sitä tänäänkin. Jeesus on ylösnoussut ja elää. Ei ole kyse toivon oljenkorresta, vaan tosiasiasta, johon ei liity ’jos’ tai ’ehkä’ sanoja, koska ylösnousemus on historiallinen ja muuttumaton tosiasia.

Se, että olet saanut vastaanottaa uskon sydämeesi, todistaa ylösnousemuksen valtavasta voimasta. Mutta onko uskosi Jeesuksen ylösnousemukseen samaa kuin näillä kahdella opetuslapsella? Onko se uskoa kirjoituksiin ja toivoa niiden paikkansapitävyydestä, vai onko se uskoa Häneen, jonka tunnet ja tiedät elävän juuri nyt?

Oletko sinäkin saanut etuoikeuden kohdata henkilökohtaisesti ylösnousseen Mestarin? Oletko vakuuttunut tavalla tai toisella ylösnousemuksen valtavasta voimasta? Uskon sinun vastaavan ’kyllä’, joten jätän sinulle pienen haasteen.

Nimittäin, mikä estää sinua varaamasta itsellesi aikaa, jotta viettäisit hetken rukouksessa tai sanan äärellä kohdataksesi uudelleen sen valtavan ilon siitä, että tunnet Mestarisi todella elävän tässä ja nyt.

Heitän sinulle tämän haasteen siksi, että huomaan itse monesti tyytyväni vain muistelemaan niitä kokemuksiani yksinäisyydessä tai seurakunnan keskellä, kun olen konkreettisesti tuntenut Herran läsnäolon ja vakuuttunut hänen elävän. En tarkoita kokemuksella mitään erityistä, vaan esimerkiksi iloa ja varmuutta Herran läsnäolosta, joka sinetöi sen, minkä sydämessäni tiedän ja uskon todeksi.

Kun tänään taas heräsin pohtimaan yhtä noista valtavista hetkistä, tunsin kuinka Herra alkoi puhutella minua sydämessäni. Hän kysyi:

Miksi sinä aina muistelet minua, kun minä olen luonasi juuri nyt?

Ja minä vastaan: – En tiedä, en todellakaan tiedä. Miksi en siis viettäisi aikaa Herrani kanssa juuri nyt?

Pohdittavaa

Onko usko vain kokemus tai järjen päätelmä ylösnousemuksesta?
Vai onko usko enemmän? Voisiko se olla vaikkapa ’ylösnousemuselämää’?
Kuuluuko ’elämää’ elää vai muistella?