Helluntaitavietetään 50 päivää pääsiäisviikon sapatin jälkeen, mistä tuleejuhlan kreikankielinen nimi ”Πεντηκοστή (Pentikostí)” eli ’viideskymmenes’.

Hepreaksi helluntai on ”shavuot” eli ’viikot’, mistä tulee juutalaisessa juhlaperinteen mukainen nimi ’viikkojuhla’ (7 viikkoa, eli 7 x 7 päivää). Se on sadonkorjuun ja ensihedelmän juhla (5. Moos. 16:9-12). Suomenkieleen sana helluntai on tullut ruotsinkielen sanoista ”helig dag”, pyhä päivä.

Kristityille helluntai onseurakunnan vuotuinen syntymäjuhla eli Pyhän Hengen vuodattamiselle omistettu juhlapäivä – seurakunnan syntymäpäivä. Se seuraa kymmenen päivää helatorstain – Jeesuksen taivaaseenastumisen juhlan – jälkeen. Helluntai on vastaus Jeesuksen lupaukseen, jonka hän antoi opetuslapsille ennen taivaaseen astumista.

”Te olette tämän todistajat. Ja minä lähetän teille sen, minkä minun Isäni on luvannut. Mutta pysykää te tässä kaupungissa, kunnes teidät puetaan voimalla korkeudesta.” (Luuk. 24:48-49)

Opetuslapset odottivat tämän jälkeen kymmenen päivää Jeesuksen lupauksen täyttymistä. Tässä kirkkovuoden kalenteri on oiva väline hahmottaa ajanjaksojen pituutta. Jos luit Jeesuksen lupauksen helatorstaina, niin helluntainpäivänä on kulunut sama aika kuin opetuslasten odotuksessa kului.Olet siis elänyt heidän odotuksensa uudelleen.

Helluntai Jerusalemissa

Pian pääsiäisjuhlan jälkeen Jerusalem palasi tavalliseen arkeen, kun pyhiinvaeltajat palasivat kotiseuduilleen. Helluntain aikaan Jerusalem oli taas täynnä elämää. Helluntaijuhla oli toinen kolmesta suuresta juutalaisesta pyhiinvaellusjuhlasta, jotka keräsivät kaupunkiin juhlakansaa ympäri Rooman valtakuntaa. Käytännössä Jerusalemin väkiluku moninkertaistui juhlan ajaksi, mihin myös Luukas tekstissään viittaa, kun hän luettelee paikalla olleita kansallisuuksia (Ap. t. 2:6-11).

Jos ajatellaan ’medianäkyvyyttä’ ja sanoman leviämistä maakuntaan ja koko Rooman alueelle, niin aika ja paikka seurakunnan syntymälle sanoman leviämisen näkökulmasta ei voinut ollut parempi kuin Jerusalem ja helluntai. Seurakunta näet levisi juhlilta palanneiden mukana kaikkialle Roomaa. Tätä painotetaan seurakunnan synnyn ja lähetysstrategian näkökulmasta, mutta julkisuudella on sanoma myös Pyhän Hengen vuodatuksen näkökulmasta.

Jos Jumalan lupaus Pyhän Hengen vuodattamisesta seurakunnan ylle olisi tarkoitettu vain apostoleille tai jollekin pienelle ydinporukalle, lupaus Pyhän Hengen vuodattamisesta olisi kannattanut toteuttaa Galilean erämailla tai vaikkapa syrjäisellä Öljymäellä, missä lupaus annettiin. Tällöin läsnä eivät olisi ollut muut kuin asialle ’vihkiytyneet’.

Jumala toimi toisin, hän lähetti Pyhän Hengen Jeesuksen seuraajien ylle väenpaljouden keskelle. Luukas erityisesti painottaa, että läsnä oli väkeä ympäri Rooman valtakuntaa. Jumalan Pyhän Hengen vuodatus oli siis paitsi ’mediatapahtuma’, se oli Jumalan perheen monikulttuurinen kohtaaminen. Seurakunnan syntymä ei tapahtunut salassa maailmalta, vaan kyseessä oli tapahtuma, jonka todistajana oli ihmisiä laajalti Rooman metropoleista ja maakunnista.

Jumalan valinta vuodattaa Pyhä Henki seurakunnan ylle Jerusalemissa helluntaijuhlan aikaan korostaa näin ollen sitä, että seurakunta on avoin kaikille syntyperään ja kulttuuriin katsomatta.

Mitä näkyi? Mitä kuului?

Seurakunnan syntyhetken valinta muistuttaa näin seurakunnan näkyvyydestä ja siitä, että Jumalan Hengen vuodatus on annettu lahjaksi koko seurakunnalle. Se ei ole ’salattu’ oppi tai voitelu vain harvoille ja valituille. Tätä korostaa myös tapa, jolla Jeesuksen lupaus Hengen vuodatuksesta tapahtui. Se ei tapahtunut hiljaa ja salassa – päinvastoin se näkyi ja kuului!

”Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yhdessä koolla. Yhtäkkiä tuli taivaasta humaus, niin kuin olisi käynyt raju tuulenpuuska, ja se täytti koko huoneen, jossa he istuivat. He näkivät ikään kuin tulisia kieliä, jotka jakautuivat ja laskeutuivat heidän itse kunkin päälle, ja he täyttyivät kaikki Pyhällä Hengellä ja alkoivat puhua muilla kielillä sen mukaan, mitä Henki antoi heille puhuttavaksi.” (Ap. t. 2:1-4)

Huomiotekstissä kiinnittyy ulkoisiin merkkeihin, kuten tuulenpuuskaan ja tulisiin kieliin, jotka jakautuivat ja laskeutuivat seurakunnan ylle.Tähän huomio kiinnittyi myössilminnäkijätodistajilla että heillä, ketkä Jumalan Henki täytti tuossa hetkessä. Ja merkiksi tämä ulkoinen manifestaatio oli tarkoitettukin! Sen oli tarkoitus näkyä ja kuulua.

Jumala puhui liiton kieltä. Hän näytti ihmisille ulkoisin merkein, että hän oli valinnut asuinsijakseen kivirakennuksen sijaan elävistä ihmisistä rakennetun temppelin – seurakunnan, Kristuksen ruumiin. Tästä profeetat olivat vihjanneet ja nyt se tapahtui mitä konkreettisimmin.

Pyhän Hengen vuodatuksessa Jumala toisti samat ulkoiset merkit kuin temppelin vihkimisessä osoittaakseen läsnä oleville valinneensa Kristuksen seurakunnan Uuden testamentin temppeliksi. Juutalainen silminnäkijä ymmärsi merkkien viittaavan uuden ’temppelin’ vihkimiseen. Tulen lankeaminen seurakunnan ylle oli osoitus siitä, että Jumala hyväksyi seurakunnan uudeksi ’asuinsijakseen’. Tämä oli siis toisinto siitä, mitä oli kerran tapahtunut ilmestysmajan (3. Moos. 9:24) ja myöhemmin Salomon temppelin vihkiäisissä (2. Aik. 7:1).

Tapahtuma oli edelleen merkki kirjoitukset tunteville profeetta Joelin sanojen täyttymisestä (Joel 2:28-32), kuten Pietari helluntaipäivän saarnassa siteeraa. Ja olipa tapahtuma vielä muistutus silminnäkijöille siitä, että Jeesuksen ennustus temppelin uudelleen pystyttämisestä kolmessa päivässä oli toteutunut hänen ylösnousemuksessaan (Joh. 2:19) ja nyt he todistivat tämän uuden temppelin vihkiäisiä.

Näkyvien merkkien lisäksi silminnäkijöiden huomio kiinnittyisiihen mitä Jerusalemin kaduilla kuului, eli vieraisiin kieliin. Jeesuksen seuraajat Jumalan ihmeestä puhuivat eri puolelta Roomaa juhlille saapuneiden pyhiinvaeltajien ihmetykseksi heidän äidinkielillään.

Vielä suuremmaksikuullun ihmeen teki se, että Jumala puhui sanomansa Galilean maaseudulla eläneiden oppimattomien kautta. He yksinkertaisesti eivät kyenneet taitamaan kaikkia kieliä, joita Jumalan Henki heidän puhuttavakseen antoi! Jumala valitsi vähäisen näyttääkseen suuruutensa.

Syntymän ihme

Tärkein helluntain tapahtuma on yhä sanomatta. Jos tuo mitä nähtiin ja kuultiin olisi ollut kaikki, mitä tapahtui, tuskin viettäisimme vuotuista helluntain juhlapäivää muutoin kuin juutalaisessa kontekstissa elonkorjuujuhlana.

Helluntain suurin ihme tapahtui ihmisen kätkössä niin kuin lapsen syntymän ihmekin. Kun lapsi syntyy, sekin näkyy (lapsi) ja kuuluu (itku). Syntymän ihme ei ole kumpikaan edellistä. Ne ovat vain ulkoiset merkit syntymästä.

Syntymän ihme on elämän henki, joka asuu lapsessa ja tekee hänestä elävän olennon. Elämän henkäys hänessä on se ihme, joka ei jää vain syntymän hetkeen, vaan kantaa häntä läpi elämän. Niin kauan, kun ihmisessä on elämän henki, hän on suuri ihme, mutta kun henki jättää hänet, jää jäljelle tyhjä maallinen maja.

Samanlaisesta syntymän ja elämän ihmeestä on kyse helluntain tapahtumissa. Ellei Jumala olisi helluntaina vuodattanut Pyhää Henkeä seurakunnan ylle, ei olisi syntynyt mitään kestävää. Ilman Henkeä ei ole elämää. Tuskin tänä päivänä olisi seurakuntaa ja tuskin olisi minkäänlaista nasaretilaisen lahkoa puhumattakaan kristillisestä kirkosta.

Kun Jumala loi ihmisen, elämän henki teki ihmisestä elävän olennon. Samoin on Jumalan seurakunnan laita. Ellei Jumala olisi vuodattanut Pyhää Henkeä seurakunnan ylle, ei olisi syntynyt elävää seurakuntaa. Olisi vain kollektiivi; ihmisten joukko, yhteenliittymä. Hengen vuodatus teki seurakunnasta elävän aivan niin kuin elämän henkäys tekee ihmisestä elävän. Vain Henki tekee eläväksi.

”Henki yksin tekee eläväksi, lihasta ei ole mitään hyötyä. Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä.” (Joh. 6:62)

Samaan tosiasiaan viittaa apostoli Paavali kirjeessään Korinttilaisille: ”Kirjain tuottaa kuoleman, mutta Henki tekee eläväksi. ” (2. Kor. 3:6b). Tästä on kyse helluntain ihmeessä. Helluntain avainajatus on tekstin sanoissa ”he täyttyivät kaikki Pyhällä Hengellä”, ei siinä miltä tapahtuma näytti tai kuulosti.

Jumala teki tiettäväksi, että hän on valinnut seurakunnan Henkensä asuinsijaksi. Hän asuu kansansa keskellä mitä konkreettisemmin. Rakennukset Jumalan kirkkauden asuinsijana vaihtuivat ihmisiin – heihin, ketkä Kristus oli uhrikuolemassa ostanut omakseen. Tästä on kyse.

Opetuslapset eivät jääneet Jerusalemiin odottamaan sen tähden, että tapahtuisi ulkoisia merkkejä. Kun merkit alkoivat tapahtua, opetuslapset olivat varmasti yhtä hämillään kuin muutkin. Mutta ulkoiset merkit kertoivat heille, että nyt tapahtuisi se, mitä varten Jeesus käski heidän jäädä Jerusalemiin.

”Älkää lähtekö Jerusalemista, vaan odottakaa sitä, minkä Isä on luvannut ja minkä olette minulta kuulleet. Johannes kastoi vedellä, mutta teidät kastetaan Pyhässä Hengessä pian näiden päivien jälkeen.” (Ap. t. 1:4-5)

Siinä hetkessä, kun Jumalan Pyhä Henki vuodatettiin seurakunnan ylle, tapahtui jotain samaa kuin luomiskertomuksessa ihmiselle, kun häneen puhallettiin elämän henki. Helluntaina Jumala asettui asumaan seurakuntaan Henkensä kautta ja siitä syntyi elävä seurakunta. Seurakunta on enemmän kuin ’samanmielisistä’ ihmisistä koottu joukko. Se on elävä, koska Jumalan Pyhä Henki antaa ’uudelle temppelille’ uuden elämän.

”Mutta te saatte voiman, kun Pyhä Henki tulee teidän päällenne, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka.” (Ap. t. 1:8)

Puhumme elävästä seurakunnasta. Seurakunta on ihmiset, mutta se ei ole vain ihmiset. Se on Jumalan Pyhän Hengen läsnäolo heissä – ja Jumalan Henki tekee heidät eläväksi. Ilman Henkeä ei ole elämää.

Siunattua syntymäpäivää!

Kun tänään toivotan meille kaikille Jumalan seurakuntana ”siunattua syntymäpäivää” tiedän puhuvani syntymäpäiväsankarille, joka elää. Seurakunta elää uutta elämä Kristuksessa, mitä Jumalan Pyhä Henki vaikuttaa ’seurakuntarakennuksen’ jokaisessa ’kivessä’.

Olemme yhdessä osa Pyhän Hengen temppeliä siinä missä Jerusalemiin kokoontunut ensimmäisten uskovien joukko oli sitä. Jumalan Henki yhdistää meidät toinen toisiimme yli ajan ja paikan. Siihen viittaa Nikean uskontunnustuksessa sanat ”Uskomme yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen seurakunnan” ja apostolisessa tunnustuksessa ”pyhän yhteisen seurakunnan”.

Keskellämme asuu ja vaikuttaa tänään sama Jumalan Henki, joka silloin asettui asumaan tähän temppeliin. Hän tekee seurakunnasta pyhän. Hän oli läsnä temppelissä jo helluntaitekstin aikaan ja hän on läsnä tänään. Helluntain ihme ei ole historiaan, vaan se jatkuu keskellämme tänään!

Kun toivotan tänään seurakunnalle ”siunattua syntymäpäivää”, toivotan sitä elävälle seurakunnalle. Meillä päin on tapana, että syntymäpäiviä juhlitaan niin kauan, kun syntymäpäiväsankari elää. Kuolleille on muistopäivät, mutta syntymäpäivät ovat eläviä varten. Ja tämä on totta myös helluntain kohdalla. Helluntaina juhlimme Jumalan elävän seurakunnan syntymäpäivää – emme jonkin tapahtuman muistopäivää.

”Kun helluntaipäivä oli tullut, he olivat kaikki yhdessä koolla. . . ja he täyttyivät kaikki Pyhällä Hengellä.” (Ap. t. 2:1-4)

Tämä on totta on yhä tänään. Jumalan seurakunta on yhä koolla ja Pyhä Henki asuu heidän keskellään. Helluntai ei vain tullut ja mennyt.

Helluntai tuli ja pysyy. Kronologisesti ajatellen helluntainpäivä on kalenterissamme vuoden 30 tienoilla, mutta vielä tänäänkään se ei ole ehtinyt iltaan saakka. Helluntain uuden elämän ihme asuu edelleen meissä sen täydessä voimassa. Me elämme helluntain ihmeessä.

Jeesuksen seuraajalle jokainen päivä on helluntai, koska Jumalan Pyhässä Hengessä ei ole eilistä tai huomista – on alati kestävä nyt. Pyhä Henki on tosi Jumala, hänessä on kaikki Jumalan ominaisuudet. Hänessä emme ole ikinä ’jossain muualla’. Hän asuu meissä ja keskellämme ikuisesti tässä ja nyt. Hän on alati läsnä kaikkialla; on mahdoton poistua hänen läsnäolostaan.

Tätä tarkoitan, kun sanon että helluntai alkoi, mutta se ei ole loppunut. Helluntaina Jumalan Pyhä Henki asettui seurakunnan ylle ja siitä päivästä saakka hän on ollut läsnä seurakuntansa keskellä, missä ikinä se kulkee. Jumalan temppeli ei ole sidottu aikaan ja paikkaan. Se ei ole sidottu kalenterin pyhiin eikä kivirakennuksiin. Jumalan seurakunta elää ikuista helluntaipäivää.

Sallimmeko Pyhän Hengen asua temppelissään?

Tämä on Jumalan seurakunnan todellisuutta. Jumalan Pyhä Henki asuu seurakuntansa keskuudessa. Tämän päivän seurakunta ei ole yksin, koska Jumala elää seurakuntansa keskellä. Hänen rajoittamattomuutensa on läsnä.

Nyt joku voi kysyä, että jos näin on, niin miksi sitten emme koe hänen läsnäoloaan tai näe hänen voimavaikutustaan niin kuin apostolisina aikoina? Kysyn samaa, mutta toisesta näkökulmasta. Emmekö salli Pyhän Hengen asua temppelissään?

Olemmeko tehneet Jumalan Pyhästä Hengestä vain sanahelinää uskontunnukseen tai oppilauselmiin? Olemmeko kutistaneet hänet hengelliseksi sanaksi tai teologiseksi termiksi? Vai tunnemmeko me hänet henkilökohtaisesti? Annanko hänelle tilaa toimia elämässäni?

Kun kysyn, että sallinko Pyhän Hengen asua temppelissään, tarkoitan sitä, että onko hänellä tilaa olla ’kuin kotonaan’? Tietänet mitä tarkoittaa ’olla kotonaan’? Tiedät myös sen, että kun kyläilet tuttavasi luona ja hän kehottaa sinua olemaan ’kuin kotonaan’ – et kuitenkaan tohdi tehdä niin. Tuskin asettaudut taloksi niin kuin teet luonnostaan kodissasi.

Jäin miettimään, että onko Jumalan Pyhällä Hengellä temppelissään todella tilaa olla keskellämme ’kuin kotonaan’ vai kutsummeko hänet vain vierailemaan keskellämme ja kehotamme häntä tavan mukaan ’olemaan kuin kotonaan’. Siinä on suuri ero.

Jumalan Pyhä Henki elää seurakuntansa keskellä tänään ikuista helluntaita. Mikä alkoi vuoden 30 helluntaijuhlilla, jatkuu edelleen tänään. Apostolien tekojen kerronta seurakunnan ensimmäisten vuosikymmenten matkan huippukohdista huokuu Jumalan Hengen vaikutusta seurakunnan keskellä. Jumalan Hengellä oli luonnollinen tila asua ja vaikuttaa seurakunnan keskellä.

Eivät ihmeet ja merkit, joista saamme lukea, tapahtuneet siksi, että tuon ajan ihmiset olivat parempia tai heidän ymmärryksensä Pyhän Hengen teologiasta olisi ollut täydempi kuin meidän. Kyse on yksinkertaisesti tilasta, jonka he antoivat Jumalan Hengelle toimia keskellään. Kun Jumalan Pyhä Henki saa olla seurakunnassa ’kuin kotonaan’, emme voi välttyä kokemasta hänen läsnäoloaan ja näkemästä mitä hän tekee kodissaan.

Kysyn siis: annammeko me hänelle todella tilaa olla kotonaan?