Tämä teksti aloittaa kolmiosaisen artikkelisarjan kolmikohtaisen ”The General Rules” -säännön tiimoilla. Aloitan lyhyellä yleiskatsauksesta, mistä tässä kolmen kohdan ohjeessa on kyse.

1700-luvun metodistiliikkeen perustaja John Wesley ei ollut ’suuri julistaja’ siinä kuin esimerkiksi kollegansa George Whitefield. Wesley toki oli kelvollinen tekijä myös saarnataiteen alalla, mutta historian lehdille hän ei jäänyt julistajana.

Wesleyllä oli erityinen kyky viestiä kristillisen uskon sisältöä käytännönläheisellä tavalla. Enemmän kuin teologina Wesley ansioitui kehittämällä menetelmiä, jotka auttoivat ihmisiä elämään uskoa todeksi joka päiväisessä elämässä. Wesleyn aikaan ’metodisteiksi’ nimiteltiin pilkaten heitä, ketkä harjoittivat näitä menetelmiä elämässään. Myöhemmin pilkkanimi vakiintui herätysliikkeen ja kirkkokunnan nimeksi.

Tunnetuin Wesleyn ’metodeista’ on koottu helposti muistettavaksi ohjeeksi, joka tunnetaan nimellä ”The General Rules”. Se on perustava ohje, jota metodistisiin pienryhmiin kuuluvien tuli noudattaa, mikäli he tahtoivat pysyä ryhmissä mukana. Säännöt virallistettiin veljesten John ja Charles Wesley aloitteesta vapunpäivänä 1743. Vaikka tuosta on kulunut melkoinen tovi, taipuu sääntö hyvin jopa meidän aikaamme.

Ennakkoehto jäsenyydelle

Jos ollaan aivan tarkkoja, niin pienryhmän sääntökirjan mukaan ainoa ennakkoehto, mikä pienryhmän jäsenyydelle asetettiin, oli ”halu paeta tulevaa vihaa ja pelastua synneistään”. Mitään muuta vaadetta ei ollut; kukaan ei katsonut vaatteisiin, ihon väriin, kukkaroon, ei luonteeseen tms.

Ehto ei kuitenkaan ollut vain epämääräinen halu, joka muuttui kuin pienen lapsen mieli. Oli kyse halusta, joka tarkoitti tahtomista ja paloa, jotain sellaista mikä sai ihmiset ojentautumaan halunsa mukaan. Se oli voimakas halu, joka motivoi ihmisen sitoutumaan halunsa saavuttamisen tähden. Kyse yksinkertaisesti oli siitä, että ryhmän jäsenen tuli olla liikkeellä tosissaan.

Wesleyn ”halua paeta tulevaa vihaa ja pelastua synneistään” selventää Johannes Kastajan puhe fariseuksille, jotka tulivat Johanneksen luo etsimään kastetta ilman sydämen kääntymystä. Johannes näki fariseusten ulkoisen kuoren läpi heidän todelliset motiivinsa ja moitti heitä siitä:

”Mutta kun Johannes näki, että hänen kasteelleen oli tulossa myös monia fariseuksia ja saddukeuksia, hän sanoi heille: Te käärmeen sikiöt! Kuka teille on sanonut, että te voitte välttää tulevan vihan? Tehkää hedelmää, jossa kääntymyksenne näkyy!” (Matt. 3:7-8)

Wesley näki aikansa ihmisissä saman trendin kuin Johannes tekstissä. He sanoivat uskovansa, mutta elivät kuin eivät uskoisi lainkaan – suruttomasti. Wesley uskoi, että tosi halu pelastua ei voi olla näkymättä ihmisen elämässä.

Jos joku tosimielellä etsii tulla pelastetuksi synneistään, myös hänen elämänsä muuttuu vääjäämättä. Tätä kehitystä ja hedelmää hän siis odotti näkevänsä pienryhmissä, joihin ihmiset olivat kokoontuneet etsimään Jumalan tahtoa.

Todellisen halun hedelmä on näkyvä

Käytännön miehenä Wesley tiesi, etteivät ihmiset sisäistäisi asian ydintä ”halusta paeta tulevaa vihaa ja pelastua synneistään”, joten hän esitti kolmikohtaisen yleissäännön, jota hän edellytti pelastusta etsivän noudattavan vilpittömästi elämässään.

Oikeastaan sääntöjen kohdat toteutuivat ’kuin luonnostaan’ uudestisyntyneen ihmisen elämässä, joka sydämestään etsi pelastusta ja pakoa tulevan vihan edestä. Ne siis pikemmin kuvaavat hedelmää, joka Johannes Kastajan moittimilta fariseuksilta elämästä puuttui.

Wesleyn kolmen kohdan ohje voidaan jäsentää kolmeen kehotukseen, joihin kuhunkin kuuluu tarkentava selitys, mutta lyhyessä muodossa kehotukset kuuluvat näin:

1. ”Vältä vääryyttä” – ”do no harm”

2. ”Tee hyvää” – ”do good”

3. ”Säilytä Jumalan armon yhteys” – ”attend upon the ordinances of God” / ”stay in the love with God”

Ensimmäinen sääntö, ”vältä vääryyttä”, tarkoittaa sitä, ettei kukaan voi kasvaa kristillisessä elämässä, jos hän tekee asioita, jotka johtavat eroon Jumalasta.

Toinen sääntö on ”tehdä hyvää”. Sen mukaan niiden, jotka etsivät pelastusta, pitäisi tehdä kaikkensa, jotta he voisivat aktiivisesti rakastaa toisia.

Kolmas sääntö on ”säilytä Jumalan armon yhteys” tai ”ole osallinen Jumalan armonvälineistä”. Tämä toteutuu, kun Jumalan armonvälineet pannaan käytäntöön omassa ja pienryhmän elämässä. Armonvälineistä kerron enemmän myöhemmin tekstissä, jossa käsittelen tätä kolmatta kohtaa.

Käytännössä kolmas kohta kehottaa ihmistä heittäytymään Jumalan rakkauden kannateltavaksi – rakastamaan Jumalaa kokosydämisesti.

Kukaan ei jaksa yksin

Wesleyn yleissääntöä ei tule tulkita siten, että se olisi annettu yksilölle. Pitää muistaa, että koko ajan kaiken taustalla oli ’metodistiliikkeen’ ydinajatus pienryhmästä.

Wesleyn suuhun kuuluu monesti laitettavan sanat ”there is no holiness but social holiness”. Ovat ne sitten Wesleyn sanoja tai eivät, ne kuvaavat hänen ajatustaan pyhyydestä. Hän painotti, että sellaista pyhitystä ei olekaan, joka ei näy meidän päivittäisessä kanssakäymisessämme. Pyhyys sydämen kätkössä ei ole pyhyyttä, jos se ei löydä tietään arjen elämään rakkauden tekoina.

Wesleyn ajatus oli tuoda ihmiset yhteen siten, että he saattoivat pitää huolta toinen toisistaan rakkaudessa. Tällöin heillä oli yhteisö tukena, joka auttoi horjuvaa välttämään vääryyttä. Pienryhmä antoi mahdollisuuden tehdä konkreettista hyvää yhteisön hyväksi, minkä lisäksi se oli kanava harjoittaa armonvälineitä elämässä.

Ja kun metodistiherätys kasvoi, jakaantui kasvava jäsenistö aina useampaan pienempään ydinryhmään, joita kutsuttiin luokiksi (’classes’). Näissä pienryhmissä toteutui rakkaudessa huolehtimisen periaate, mistä kolmekohtainen sääntökin oli johdettu. Kerran viikossa ryhmä kokoontui yhteen, jolloin

1. jokainen antoi oman osansa köyhien hyväksi

2. jokainen kertoi rehellisesti miten hän voi hengellisesti

3. ja edelleen he neuvoivat toinen toisiaan sen mukaan mitä kukin tarvitsi

Wesleyn näkemys vastuullisesta opetuslapseudesta oli siis kaksiosainen prosessi, koska hän ymmärsi, että jos ihmiset yrittävät pitää kolmea sääntöä vain itsekseen, he yleensä epäonnistuvat, sillä he lankeavat pois armosta tai ajautuvat itsevanhurskauden tielle.

Prosessiin kuului sääntöjen harjoittaa (ts. Pyhän Hengen työn hedelmä), mutta se vaati toteutuakseen myös toisen osan. Ja toinen osa oli liittyminen vastuulliseen kristillisen elämän kasvuryhmään. Kun ihmiset elivät tässä prosessissa, tuloksena oli kasvu uskossa ja pyhyydessä, minkä Jumala vaikutti heissä.

Näin siis kuvattuna asia ihmisen puolelta katsottuna. Voimme nähdä saman myös Jumalan puolelta. Tällöin näemme kuinka hän Pyhän Hengen työn kautta valmistaa ihmisissä hyvää hedelmää; hän saa heidät janoamaan syvempää yhteyttä ja etsimään kaikin keinoin ”pakoa tulevalta vihalta ja pelastumista synneistään”.

Vältä vääryyttä

Tarkoitus on nyt käsitellä, mitä ”halun paeta tulevaa vihaa ja pelastua synneistään” synnyttämä ensimmäinen kehotus tai Jumalan synnyttämän pyhän elämän merkki ”vältä vääryyttä” pitää sisällään.

Edellä käymäni pitkä ’johdantopuhe’ oli pakollinen, koska muuten on vaara ettemme ymmärrä alkuunkaan, mihin Wesleyn kolme sääntöä tähtäävät. Ne eivät ole jyrkkiä käskyjä tehdä aina vain paremmin, vaan ne kuvaavat puitteet, miten Jumalan pyhät toimivat, kun he kokoontuvat yhteen etsimään Jumalan kasvoja ja tahtoa omassa elämässään. Pidä tämä mielessäsi myös tästä eteenpäin, kun jatkan käsittelyä.

Vastaus halpaan armoon

Ensimmäinen sääntö, ”vältä vääryyttä”, viittaa tosiasiaan, ettei kukaan kasva kristillisessä elämässä, jos hän tekee alati asioita, jotka vievät häntä eroon Jumalasta. Ensimmäinen sääntö on suora vastaus ongelmaan, jonka me tunnemme nimellä ”halpa armo” tai kuten teologit sitä nimittävät ’antinomismi’.

Antinomismi on legalismin eli lakihenkisyyden vastakohta. Se merkitsee käytännössä jumalattoman elämäntavan sallimista, koska armo kuitenkin toimii ihmisen hyväksi. Sekä legalismi että antinomismi ovat kummatkin seurausta siitä, kun evankeliumi ja laki erotetaan toisistaan. Evankeliumi ei voi vapauttaa ellei laki osoita ensin syyllisyyttä. Ja laki ei voi pelastaa, jos evankeliumi ei tee ihmistä vapaaksi.

Wesleyn aikana Britannian suurkaupungeissa elettiin teollistumisen vallankumouksen nurjaa puolta todeksi. Köyhälistö eli kurjuudessa, jota meidän on vaikea ymmärtää. He tuskin kävivät kirkoissa edes tavanvuoksi. Nekin, jotka siellä kävivät, kävivät kirkossa vain ’nollaamassa tilit’ ja palasivat takaisin jumalattomaan elämään. Vaikka olosuhteet olivat tuolloin vaikeammat kuin meillä tänään, on henkinen ja hengellinen ilmasto kuitenkin hyvin samankaltainen.

Meidänkin ajassamme kovin moni luottaa elämänsä ”halvan armon” varaan. Armo on jo niin itsestään selvää, että siitä on tullut alennusmyyntitavaraa, joka antaa luvan elää toisin kuin Jumala sanassaan käskee ja kieltää.

On sääli, jos ihminen lähestyy Kristusta vain etsiäkseen ”halpaa armoa”, koska Jeesuksella on niin paljon enemmän annettavaa hänelle. Ihminen ei voi löytää pysyvää rauhaa, ennen kuin hän pääsee selville, mikä on lain tehtävä hänen jumalasuhteessaan, mikä evankeliumin. Tähän ongelmaan vastaa käsky ”vältä vääryyttä”.

Raamatullinen pohja

Moni heristää sormea peläten lakihenkisyyden peikon marssineen esiin, kun sanon Jumalan tahtovan meidän välttävän vääryyden tekemistä elämänvalinnoissamme. Siitä ei ole kyse; on kyse suhteen säilyttämisestä ja vaalimisesta.

Uskomme ei ole suoritus, vaan se on elävä suhde Jeesukseen. Jumalasuhdetta tulee vaalia aivan niin kuin me vaalimme ihmissuhteitakin. Meidän Herramme ei tee vääryyttä eikä hän hyväksy sitä, joten jos tosissamme tahdomme vaalia suhdettamme häneen, emme kai tieten tahtoen riko häntä vastaan.

”Hän on turvamme, kalliomme, teoissaan täydellinen. Kaikki hänen tiensä ovat oikeat. Hän on uskollinen Jumala, ei hän vääryyttä tee. Hän on vanhurskas, tuomioissaan oikea.” (5. Moos. 32:4)

Jumalan luontoon kuuluu oikeus eikä hän täten siedä vääryyttä. Kysynkin millainen ihmissuhde kestää, jos toinen osapuoli keskittyy vain rikkomaan toista ihmistä vastaan? Eläminen vääryydessä on valinta elää Jumalan tahtoa vastaan.

Kysynkin, että millainen on sellainen suhde, jossa toinen valitsee luottaa toisen osapuolen anteeksiantoon ja täten tieten rikkoo häntä vastaan? Ja vaikka se toinen osapuoli sitoutuu pysymään suhteessa – niin kuin Jumalakin pysyy sitoutuneena ihmiseen – niin mitä kertoo rikkojasta, jos hän ei edes välitä kunnioittaa toista? Onko suhde hänelle tällöin millään muotoa tärkeä? Onko se hänen kallein aarteensa?

Edelleen, jos tiedämme Jumalan olevan oikeamielinen, ja tiedämme, ettei hänessä ole vääryyttä, miksi siis etsisimme häntä vääryydestä? Vääryyttä harjoittamalla emme löydä tietä lähemmäksi Herraa, joten miksi siis eläisimme vääryydessä ja etsisimme Herraa vain anteeksiantoa etsiessämme.

Raamattu kehottaa toistuvasti ihmistä välttämään syntiä eli Jumalan tahdon vastaista elämää. Jumala ei kehota välttämään syntiä sen tähden, että hän ei kestäisi meidän rikkomuksiamme, vaan siksi, että me emme kestä niitä itse.

Vääryydessä eläminen vie ihmisen aina vain kauemmaksi Jumalasta, jolloin kasvaa riski siitä, että hän ajautuu niin kauaksi Jumalasta ettei enää tunne tai edes kuule häntä, kasvaa. Ihmisen tähden Jumala kehottaa meitä toistuvasti sanassaan välttämään vääryyttä.

Tässä on ihan vain muutamia poimintoja näistä kehotuksista.

”Herra on pyhässä temppelissään, hänen valtaistuimensa on taivaassa. Hänen silmänsä näkevät kaiken, hänen katseensa tutkii ihmissydämet. Herra tutkii vanhurskaat ja jumalattomat. Hän vihaa sitä, joka rakastaa vääryyttä.” (Ps. 11:4-5)

”Sinä rakastat oikeutta ja vihaat vääryyttä. Sen tähden Jumala, sinun Jumalasi, on nostanut sinut veljiesi joukosta ja voidellut sinut riemun öljyllä.” (Ps. 45:8)

”Jumalan viha ilmestyy taivaasta ja kohdistuu kaikkeen jumalattomuuteen ja vääryyteen, jota ihmiset tekevät pitäessään totuutta vääryyden vallassa.” (Room. 1:18)

Jumala tahtoo meidän todella pakenevan syntiä – ihan oman itsemme tähden, jotta emme rakastu ja kiinny Jumalan tahdon vastaiseen elämään niin, että kadotamme kalleimman aarteemme. Tästä on yksinkertaisesti kyse myös Wesleyn ensimmäisessä säännössä ”vältä vääryyttä”.

Jumalan tahdon julistamista elämään

Wesley ei kehota meitä etsimään omavanhurskaita tekoja asettamalla sääntöjä sääntöjen perään. Yksinkertaisesti on kyse Jumalan tahdon julistamisesta oman elämän ylle, lähimmäisen elämän ylle ja koko yhteiskunnan elämään.

Väärän välttäminen ei rajoitu vain siihen, mitä teemme tai jätämme tekemättä. Se on enemmän kuin minä tai me. Siihen sisältyy myös vastuumme lähimmäisestä; mitä hän tekee tai jättää tekemättä. Ja jos ajattelemme asiaa vielä askeleen laajemmin, huomaamme, että yhteisönä väärän välttäminen ei rajoitu vain yhteisön sisäpuolelle, vaan meidät on kutsuttu julistamaan sitä myös ympäröivässä yhteiskunnassa.

Jumala on luottanut meille hyvänsä lakinsa – opastakaamme ja tukekaamme siis toinen toisiamme tiellä Herran hyvän tahdon tuntemiseen. Wesley otti tämän kehotuksen todesta. Pedanttina miehenä John Wesley laati omaa aikaansa varten oikein listan niistä epäkohdista, joissa kaikkein räikeimmin rikottiin Jumalan lakia vastaan. Hän ei pelännyt sanoa ääneen niitä epäkohtia, joista muut mieluusti vaikenivat. Tässä Wesleyn tarkennuksia tähän käsittelemäämme ensimmäiseen sääntöön, jossa puhutaan kolikon yhdestä puolesta eli väärän välttämisestä.

• Jumalan nimen turha käyttäminen.

• Pyhäpäivän maallistuminen: työn tekeminen, ostaminen ja myyminen Herran päivänä.

• Juopottelu: alkoholijuomien ostaminen, myyminen tai juominen.

• Orjuus: orjien ostaminen ja myyminen.

• Tappelu, riitely, herjaaminen, veljien oikeustaistot toisiaan vastaan, vastaaminen pahaan pahalla ja herjaamiseen herjaamisella, monisanaisuus ostaessa tai myydessä.

• Sellaisten hyödykkeiden ostaminen tai myyminen, joista ei ole maksettu veroa.

• Kaikenlainen koronkiskonta on väärin.

• Epäkunnioittava tai panetteleva puhe viranomaisia tai päättäjiä vastaan.

• Toiselle sen tekeminen, mitä ei itselle tahtoisi tehtävän.

• Sen tekeminen, mistä tiedämme, ettei se tuo kunniaa Jumalalle, kuten

  • arvokkaiden korujen käyttäminen

  • sellainen ajanviete, jota ei tehdä Jeesuksen nimessä

  • rienaavien laulujen laulaminen ja rienaavien kirjojen lukeminen

  • tarpeeton itsensä hemmottelu

  • luottaminen maalliseen omaisuuteen

• Rahan lainaaminen tai tavaran ottaminen ilman, että edes aikoo maksaa lainaa tai tavaraa takaisin.

Tämä luettelo on luonteeltaan vain esimerkki niistä asioita, joihin Wesley kiinnitti huomion omassa ajassaan. Se ei ole kattava luettelo, vaan käytännön sovellus siitä, mitä hän näki ympärillään. Ne olivat epäkohtia, jotka hän näki jokapäiväisessä elämässä. Hän ei vain puhunut niistä, vaan hän tarkkasi niiden suhteen omaan elämäänsä kuin myös piti huolen hänelle uskottujen ihmisten tilasta.

Eikä Wesley vaiennut epäkohdista suuremassakaan elinpiirissä. Päinvastoin tunnemme hänet vahvana yhteiskunnallisena vaikuttajana. Pitkälti juuri hänen ponnistustensa tuloksena, me elämme tänä päivänä maailmassa, jossa ei ole enää orjuutta siinä merkityksessä, mitä se oli hänen aikanaan.

Meidän aikanamme on varmasti paljon muita asioita, mutta myös jotain samaa, mitä tässä luettelossa mainittiin. Voimme lisätä sinne tekniikan meille tuomia uusia haasteita tai puhua ihmiskaupasta ja seksiorjuudesta. Oleellisinta ei kuitenkaan ole kattavan luettelon laatiminen, vaan oikean suunnan ymmärtäminen.

Luettelon täydentäminen tai sellaisen laatiminen aikaamme varten lienee tarpeetonta, koska varmastikin saimme jo hyvän käsityksen siitä, mitä ”väärän välttäminen” tarkoittaa. Oleellisinta on ymmärtää, ettei väärän välttäminen ole mitään korkealentoista, vaan jotain hyvinkin arkista ja sellaista, mikä tulee lähelle joka päivästä elämää. Usko ei ole etäinen, vaan hyvinkin arkinen ja käytännöllinen asia, eikö totta?

Yksi kaista Jumalan tuntemisen tiellä

Varmasti me jokainen osaamme nimetä niitä vääriä asioita elämästämme ja elinpiiristä, jossa vaikutamme. En tahdo niinkään kiinnittää huomiota siihen.

Tahdon sinun mieluummin ymmärtävän, että ”väärän välttäminen” on yksi kaista tiellä Jumalan tuntemiseen. Jos tieten tahtoen vietän elämääni Jumalan tahdon vastaisesti, miten voin kuvitella, että löytäisin hänet sieltä, missä hän ei yksinkertaisesti ole. Ei jumalasuhdetta voi rakentaa ’jumalattomuudesta’, vaan hänen tahtonsa tuntemisesta. Jumalan löytää sieltä, missä hän on.

Yksi kaista Jumalan tuntemisen tiellä on ’vääryyden välttäminen’ – toisin sanoen pitäytyminen siinä, minkä tietää oikeaksi. Herra Jeesus on toki armollinen meitä kohtaan, kun me hairahdumme tältä kaistalta penkereelle. Mutta on hänen armoaan sekin, ettei hän tahdo meidän jäävän sinne penkereelle, vaan hän vetää meitä sieltä takaisin hänen tuntemisensa tielle – hänen tahtoonsa ja laadullisesti parempaan elämään.

Muistathan myös, että emme kulje yksin tällä tiellä ja tällä kaistalla. Me kuljemme sitä yhdessä seurakuntana, jolloin vastuullamme on myös auttaa heitä, ketkä ovat sinne penkereelle erehtyneet.

Ja vielä – emme ole tällä tiellä yksin edes seurakuntana, vaan samalla tiellä ovat kaikki ne ihmiset, jotka Herra on elinpiiriimme suonut. Meidän tehtävämme on kertoa myös heille, missä tie kulkee. Se on meidän yhteiskunnallinen vastuumme. Älkäämme unohtako sitäkään.

Sisaret ja veljet, välttäkäämme väärää.

Pohdittavaa

Mitä ’välttäkää väärää’ tarkoittaa minun kohdallani?
Mikä on tämän säännön ulottuvuus minuun, seurakuntaan ja yhteiskuntaan?